Oh ho olipa pitkä ja mukava loma. Tai siis käsittämättömän kiireinen loma - No jatketaan taas samalla aikataululla, eli kun minua itseäni kiinnostaa.
Tulipahan tässä mieleen, että vaikka blogini nimi on "Saamaa Maanasen Lukunurkka" en tämän kaksivuotisen olemassaolon aikana ole koskaan puhunut mistään oikeasta kirjasta, vaan omista keskenjääneistä teoksistani.
Syy tähän on yksinkertainen, vaikka olen lukenut tänä vuonna paljon, en ole lukenut mitään, mistä voisi aloittaa. Alkuperäinen suunnitelmani oli aloittaa Linnunradan Käsikirjasta Liftareille mutta se oli pari vuotta sitten, kun olin armeijassa lukenut koko sarjan ja olin kuutelemassa kuunnelmaa kymmenettä kertaa. Nyt en enää jaksa puhua siitä ja siispä olen päättänyt aloittaa tämän sarjakuvasta, jonka luin pari kuukautta sitten.
Luupäät-sarjakuva on amerikkalaisen piirtäjä/kirjoittajan Jeff Smith:n teos, joka julkaistiin ensimmäistä kertaa Amerikassa vuonna 1991 ja päättyi vuonna 2004. Suomessa sitä julkaistiin 1994-2004 Like kustantamon toimesta.
Ensimmäistä kertaa kuulin tästä sarjakuvasta Pelit lehden numerosta 1/2007 kun siinä puhuttiin Telltalegames:n episodimaisesta seikkailupelisarjasta Bone:Out from Boneville ja Bone: The Great Cow Race.
Haluaisin puhua näistä peleistä mutta en ole koskaan pelannut niitä ja käsittääkseni ne olivat lähinnä ihan hyviä perusseikkailupelejä ja se jäi vain kahteen episodiin, joten voimme arvata kuinka hyviä ne ovat!
No joka tapauksessa palataan sarjakuvaan.
Ai niin ja -
SPOILEREITA!!!!SPOILEREITA!!!!SPOILEREITA!!!!SPOILEREITA!!!!SPOILEREITA!!!!
Sarjakuva kertoo kolmesta Luupäästä, jotka ovat Leppo, Auvo ja Tahvo Luupää, jotka ovat joutuneet pakenemaan kotikaupungistaan, koska Tahvo Luupää pilasi oman pormestarivaalikampanjansa, teettämällä valtavan vaalimainosilmapallon itsestään, joka pelotti kaikki äänestäjät tiehensä ja sitten tarjosi vanhentuneita luumuleivoksia ja välttääkseen julkisen lynkkauksen kolmikko pakeni kodistaan ennen kuin mitään pahaa tapahtui.
Tämän jälkeen Leppo, Auvo ja Tahvo joutuivat autiomaahan, ja sieltä valtavan heinäsirkkaparven keskelle, luupäätrio eksyivät toisistaan ja Leppo putosi metsään, jossa hän törmää lohikäärmeeseen, outoihin hirviöihin nimeltä rottaolennot ja mukaviin söpöihin metsänolentoihin ja kauniiseen tyttöön nimeltä Venla Elovainio (joka on tyhmin nimi ikinä!) ja tämän isoäitiin.
Leppo tapaa veljensä ja he joutuvat suurempaan tarinaan, eeppiseen tarinaan ja tässä kohtaa sarjakuva alkaa hajota palasiksi.
Ai miksi? No helppoa. Puhutaanpa piirrostyylistä.
Sarjakuvan piirrosjälki on upea. Luupäät näyttävät mukavan sarjakuvamaisen söpöiltä ja hauskoilta, kun taas ihmiset näyttävät persoonallisilta oikeilta ihmisiltä. Tämä on hyvin hauskaa, koska molemmat tuntuvat kuuluvan aivan eri maailmaan, mikä on tärkeä pointti tarinankerronnan kannalta, mutta palataan siihen myöhemmin, miksei tämä toimi.
Nyt kun puhutaan huumorista koko sarjakuva on hyvin hauska, ja ihmisten ja luupäiden piirrostyylin erilaisuuden törmäys kuvastaa hyvin sarjakuvan Luupäiden ja ihmisten maailman törmäystä. Paras esimerkki tässä on kun Luupäät auttavat mummoa talonhoidossa ja mummo käskee Tahvoa ja Leppoa teurastamaan kanan, he kysyvät miten se tehdään ja mummon kerrottua he pyörtyvät ja mummo päätyy tekemään sen itse.
Luupäät tulevat hyvin Ankkalinnamaisesta kaupungista, he ovat orpoja, joille Tahvo onnistui luomaan omaisuuden, jota muut puolustavat koska he ovat selvästi kiitollisia Tahvolle. Tämä kaikki on kerrottu niissä Luupää sarjakuvissa, jotka Jeff Smith teki yliopistossa, mutta koska en ole niitä lukenut voin vain kertoa sen mitä luin wikipediasta.
Sarjakuvan ihmiset taas asuvat perus Taru Sormusten Herramaisessa fantasia maailmassa, jossa ikiaikainen paha tuhosi heidän valtakuntansa seurasi sota ja sitten tuli rauha ja nyt kaikki yrittävät asua kuin pystyvät. Valtakunnan romahduksesta kertoo se, että ihmiset käyttävät rahanaan kananmunia, kun taas vielä olemassa oleva kuningaskunta käyttää oikeaa rahaa.
Tästä päästään siihen sarjakuvan suurimpaan ongelmaan ja minusta tuntuu pahalta sanoa tämä, koska oikeasti halusin pitää sarjakuvasta: koko sarjakuva tuntuu rakentuneen yhden vitsin varaan, jota se toistaa koko ajan, aina vain, hamaan loppuun saakka.
Paras esimerkki tässä on edelleen piirrostyylien yhteentörmäys ja koko tarinoiden yhteentörmäys. Niin kuin kerroin Luupäät seikkailivat ensin Ankkalinnamaisessa kaupungissa, jossa pääjuoni oli, että Lepon ja Auvon pitää suojella Tahvon valtavaa omaisuutta päivän konnalta, kun taas Luupäät sarjakuvan ihmishahmot ovat oikeassa raa'assa fantasiamaailmassa.
Tämä on hassua, koska Aku Ankka sarjakuvat ovat tehneet näin parikin kertaa. Ne olivat hauskoja ja hyviäkin, johtuen juuri tästä kahden eri maailmantörmäyksestä, mutta Aku Ankan parodia sarjakuvien suurin etu oli se, että ne olivat lyhyitä. Luupäät sarjakuva on 9-osainen kolmeen trilogiaan jaettu eeppinen sarjakuva, joten tämä kahden eri maailman yhteentörmäys tulee nopeasti kaluttua loppuun ja kuten sanoin tämä on perus Taru Sormusten Herramainen fantasiaa ja vuonna 2017 se on niin tehty. Ehkä tilanne ei ollut niin 90-luvulla tai 2000-luvun alussa, mutta tämä on niin nyt vain niin tehty.
Tässä on lyhyt lista tarinoista, joissa on aika lailla sama perusrakenne kuin Luupäät sarjakuvassa:
Eragon
Taru Sormusten Herrasta
Harry Potter
Matrix
Star Wars
Puuttuva Elementti
Hobitti
Lista jatkuu kun keksin lisää -
Tosin sarjakuva toimii silti jotenkin, koska se ei ota itseään turhan vakavasti, mutta edelleen 9-osainen sarjakuva ja koko tarina ja maailma käydään niin pohjamutia myöten läpi, että sarjakuva muuttuu varsin tylsäksi. Ainoa mielenkiintoinen asia, jonka voin sanoa tästä on se, että Luupäät eivät varsinaisesti ole sarjakuvan päähenkilöitä, he ovat lähinnä hauskoja Aku Ankkamaisia hahmoja oikeassa raa'assa fantasia tarinassa, jossa Venla on oikea sankari, ikävä kyllä hän on vain naispuolinen Luke Skywalker, jonka Obi-wan Kenobi sattuu olemaan isoäiti. Tosin toisin kuin Luke Venla ei halua olla mukana tarinassa ja se on hyvää, mutta se on ainoa hyvä juttu jonka voin sanoa koko sarjakuvasta.
Niin ja piirrostyylikin alkoi kalvamaan minua sitä enemmän mitä luin, Luupäät olivat edelleen hauskan näköisiä ja ihmiset edelleen upean näköisiä, mutta ikävä kyllä siihenkin turtuu, kun lukee riittävän pitkälle. Sarjakuvan ongelmana on myös sen huppufetissi: suuri paha Heinäsirkkojen herralla on huppu päässään suurimman osan ajasta, samoin kuin huppuritareilla ja niin edelleen. Jossakin vaiheessa alat ajattelemaan, että syy miksi näillä hahmoilla on huput ei johdu siitä, että ne olisivat siistejä tai lisäisivät mysteeriä - mitä ne myös tekevät - vaan siksi, koska ne on helpompia piirtää kuin hahmojen kasvot.
Mutta parasta koko sarjakuvassa on se, että kukaan ei oikeastaan ole paha, he vain tekevät niin koska haluavat saavuttaa jotain. Rottaoliot eivät ole läpeensä pahoja vaan ovat mukana koska haluavat syödä, ihmiset eivät ole hyviä vaan hyvin vietävissä.
Niin ja tästä on myös väritetty versio, johon on koottu kaikki sarjakuvat, jos et pidä cheronialaisista, mutta mitä olen itse selannut sitä voin sanoa, etten pidä siitä koska se saa sarjakuvan piirrosjäljen näyttämään huonommalta.
Ai niin ja miten tämä sarjakuva sai minut vihaamaan sanaa trilogia? No aikana jolloin Harry Potter oli isoin juttu ikinä saimme miljoonia fantasia elokuvia, joista yritettiin tehdä elokuva trilogia joten se juontaa alkunsa siitä - tiedän että Harry Potter tuli tämän sarjakuvasarjan ensimmäisen numeron jälkeen, mutta trilogia se oli edelleen kova juttu ennen Harry Potteria. Sen lisäksi trilogia on minusta maailman ylikäytetyin sana koko viihde alalla, tiedän miljoonia trilogioita ja ajatus, että meillä on yhdeksän osainen trilogia on minusta vain sietämätön. Paitsi viisiosainen trilogia, ne ovat yhä ok.
Olen myös pahoillani, mutten ymmärrä lainkaan miksi tämä yhdeksänosainen sarjakuva on jaettu kolmeen trilogiaan, ehkä Jeff Smith vain halusi puhua tästä suurena sarjakuvatrilogiana. En tajua, ehkä joku on keksinyt, että kaikki kolme trilogiaa sisältävät oman trilogiatarinansa, mutten tiedä, jos joku tietää niin voi kertoa minulle. En jaksa perehtyä tähän, koska minulla on ollut ne sarjakuvat lainassa jo pari kuukautta, juuri tätä juttua varten ja haluan vain lyhentää valtavaa kirjastolainaani yhdeksällä teoksella, joten olen pahoillani, jos en jaksa nyt selvittää tätä suurta mysteeriä!
Huoh - valtava sarjakuva-arvostelu tehty voin viimein jatkaa elämääni, nyt kun olen tehnyt sen pakollisen kirja-arvosteluni. Hienoa elämä jatkuu, palataan sitten taas elokuviin seuraavalla kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti