Sitten tulivat donitsit

Tässä se viimein on. Haluan lisätä, että kyseessä on ensimmäinen versio, kaikkine kirjoitus- kielioppi- ja muinevirheineen, joten niiden mainitseminen on täysin turhaa. Kaikki muu palaute on toivottua ja hyväksyttävää, kunhan se pysyy asiallisena. En myöskään halua kuulla kumpi on parempi Linux vai Windows, koska tiedän jo ja se on Windows. Tästä asiasta ei neuvotella, tämä on tämän blogin virallinen kanta ja se ei muutu ellei Windows paljastu maailman suurimmaksi virukseksi. Mutta sen minulla ei ole muuta sanottavaa kuin, lue, nauti, itke ja Arktinen Banaani.

Ja sitten tulivat Donitsit


Saamaa Maananen

































    ”Vihaan teitä niin paljon! Minä vihaan teitä niin paljon, etten pysty sitä sanoin kuvaamaan kuinka vihaan teitä niin paljon vihassani, että vihaan teitä niin paljon!” sanoi muuan mies kolmelle edessän olevalle hahmolle.
     ”Minä vihaan teitä vihaan niin vihaan paljon vihaan etten vihaan pysty vihaan sitä vihaan sanoin vihaan kuvata, vihaan koska vihaan teitä vihaan niin vihaan paljon, vihaan että vihaan voisin vihaan voisin vihaan kertoa vihaan teille vihaan miten vihaan paljon vihaan teitä”
    Miehen nimi oli Charles Summanen. Hän oli nuori mies täysi-ikäisyytensä kynneksellä, joka istui lattialla.
     ”Mutta kuitenkin meidän pitää vihaan keskustella siitä kuinka vihaan kuinka klassinen film noir elokuva vihaan käyttää varjoja vihaan”
     Charles Summanen oli myös hyvin vihainen nuori mies, joka purki turhautumistaan edessään oleviin hamoihin.
    ”Esimerkiksi vihaan Maltan Haukka vihaan, jossa Humprey Bogart vihaan esittää tyypillistä vihaan film noir sankaria vihaan”
    hän istui talonsa sisällä istuen lattialla nojaten seinään ja puhui edessään oleville kolmelle hahmolle.
     ”Mutta vihaan meidän on kuitenkin vihaan huomioida myös toinen klassinen elokuva Syvä Uni, jossa Humprey Bogarta vihaan näyttelee samanlaista vihaan etsivä hahmoa kuin vihaan Maltan Haukassa”
    Charlesilla oli ongelmia, tarkemmin sanottuna kehitysongelmia.
     ”Mutta puhuaksemme tarkemmin Maltan Haukasta ja Syvästä Unesta meidän on puhuttava tarkemmin siitä mikä on film noir”
    katsokaas Charlesin maailmassa yleisin kehityshäiriö oli sellainen, jossa henkilö puhuu joka toisella sanalla vihaan.
    ”Film Noir on elokuva, joka käyttää varjoja luoden synkän ja tyylitellyn tunnelman vihaan ja aloittaen vihaan pienestä vihaan ja sitten vihaan loppuakohden tulevan vihaan pahemmaksi vihaan ja vihaan päähenkilöä vihaan suuremmaksi vihaan kuin vihaan alussa vihaan oletettiin”
    Mutta tätä kehitysvammaa ei pidetty vakavana, jos se alkoi ennen 66-vuotta ikävuotta, eli tällöin henkilön katsottiin olevan täysin kehittynyt. Charlesilla oli siis vielä toivoa, hänellä tähän hetkeen oli vielä reipas tunti aikaa
     ”Vihaan ja vihaan sitten vihaan tässä vihaan genressä vihaan tapauksen vihaan antaa vihaan ratkaistavaksi vihaan yleensä vihaan rikas vihaan valkoinen vihaan mies vihaan, joka vihaan – Herra Viiksinen! Vihaan jätä se vihaan Norsu vihaan rauhaan vihaan!”
     Tässä vaiheessa lienee kerrottava, että Charlesin vanhemmilla oli kissa nimeltä Herra Viiksinen ja hän piti elokuva luentoa kolmelle pehmolelulleen, joista yksi oli norsu, toinen koira ja kolmas pingviini.
    ”Äitiii!!! Vihaan Herra Viiksinen on taas vihaan täällä!”
    Yleensä henkilöillä, joille tulee tämä vamma on varsin hyvät mahdollisuudet työllistää itsensä muun muassa runoilijoina tai kirjailijoina. Tästä lienee parhaimpana esimerkkinä Leevi Mutikainen, jonka eeppinen Viha-trilogia rikkoo omia ennätyksiään toinen hyvä esimerkki on Saara Jootakaisen lastenrunosarja: Iivaraiskottaraisen viha maailmaa kohtaan on rakastettu lastenkirjallisuuden klassikko.

Mutta vastatakseni muutamaan kysymykseen vastaan niihin nyt: Ensiksi Charles ei toivu vammastaan, puoli tuntia syntymähetkensä jälkeen hän jatkaa Film noir luentoaan, niin että viha on joka toisessa sanassa. Ei Charlesista ei tule juhlittua kirjailijaa tai runoilijaa, koska hän ei ole riittävän luova siihen hommaan. Ei tämä kirja ei kerro tästä Charlesista, sillä tämä Charles on ulottuvuudessa C 38-65-3-0 tämän teoksen Charles sijaitsee ulottuvuudessa C 38-65-2-5.




























Erään täysin mitättömän pikku-Kärpiössä asuvan ihmisen televisio oli jäänyt auki, kun hän oli mennyt nukkumaan, sillä kuten arvata saattaa tuo täysin mitätön ihminen oli nn pohjattoman yksinäinen ja merkityksetön, että hänellä ei ollut elämässään mitään muuta sisältöä kuin katsoa televisiota ilta-myöhään löytääkseen sieltä, jonkin ohjelman josta voisi tehdä vihaisen facebook päivityksen.

Kello läheni aamukuutta ja tuon täysin mitättömän, surkean, lihavan, pahanhajuisen inhottavan, lapsia vihaavan, perussuomalaisia äänestävän ihmisperseen televisio oli sattumoisin jäänyt auki mtv3, josta tuli para-aikaa Huomenta Suomi.

Juontaja kertoi:
    ” Ja nyt palataksemme takaisin pikku-Kärpiöön, joka oli jo viime viikolla uutisissa, pikku-Kärpiöläisestä miehestä nimeltä Charles Summanen. Sillä pikku-Kärpiössä on tapahtunut kerrassaan merkillinen luonnonilmiö, josta kerroimme jo eilen, mutta koska silloin oli aprillipäivä, kukaan ei ottanut sitä vakavissaan, niin kerrottakoon, että pikku-Kärpiössä on alkanut satamaan donitseja. Meillä on täällä studiossamme Ilmatieteen laitokselta Meterologi Jaakko Samppura, tervetuloa”
”Kiitos” sanoi Metereologi
”Metereologi Jaakko Samppura, osaatteko kertoa miten Donitsien sataminen pikku-Kärpiössä on mahdollista?”
”No ennen kuin vastaan kysymykseen, miten niin kerrottakoon ensin miten sade tavallisesti alkaa” Totesi Metereologi varsin totisena, sillä kuten kaikki asiantuntijat, niin myös Jaakko Samppura pelkäsi eniten vain yhtä asiaa koko maailmassa ja se oli, että tulee jotain mikä todistaa hänen koko alansa olevan pelkkää humpuukkia.
”Sateelle on olemassa kolme tapaa alkaa. Ensimmäinen näistä on niin sanottu konvektiosade, toinen on niin sanottu orografinen sade ja kolmas on niin sanottu rintamasade”

Jos olette koskaan ihmetelleet, miksi asiantuntijat aina sanovat, että jokin asia on ”niin sanottu” niin kerrottakoon, että syy tähän on varsin yksinkertainen, sillä asiantuntijoille, varsinkin metereologeille, on hyvin tärkeää käyttää kyseistä sanaa, sillä se saa heidät tuntemaan itsensä tärkeäksi, erityisesti metereolegeilla, koska asiantuntijoiden on yleensä hyvin vaikeaa käsittää viettäneensä viisi vuotta elämästään opiskelemalla alaa, jossa kuka tahansa ihminen, jolla on toimivat silmät ja kynä ja paperia olisi yhtä pätevä puhumaan asiasta, tämä pätee varsinkin metereologeihin.

”Suomessa yleisimmät sadetyypit ovat niin sanonut konvektiosade ja rintamasade, kun taas niin sanottua orografista sadetta tunnetaan lähinnä vuoristoisilla seuduilla, esimerkiksi himalajalla ja Norjassa ja Washingtonin osavaltiossa”
”Hyvin mielenkiintoista” totesi päätää nyökyttelevä juontaja.
”Eikö olekin? Siis joka tapauksessa tätä niin sanottua Konvektiosadetta tapahtuu Suomessa lähinnä Etelä-Suomessa ja etenkin kesäisin. Tässä niin sanonutssa konvektiosateessa ilma nousee ylöspäin auringon lämmittäessä sitä, koska lämmin ilman on kevyempää kuin ilma ja siis pystyy nousemaan ylöspäin. No niin joka tapauksessa tässä niin sanotussa konvektiosateessa, kun ilma on noussut ylös, sinne pilvien korkeuteen, missä ilma on taas vastaavasti kylmempää, niin tämä ylös noussut lämmin ilma muuttuu jäähtyessään pisaroiksi ja putoaa maahan vetenä, sillä se mikä on noussut ilmaan on vain höyrystynyttä kosteutta”
”Ai, että onpa erittäin mielenkiintoista. Entäs sitten se toinen sadetyyppi?”
”Niin, sitten tässä toisessa Suomen yleisessä sadetyypissä eli siis tässä niin sanotussa Rintamasateessa sade alkaa, sillä kun kaksi erilämpöistä ilmamassaa kohtaa toisensa ja tällöin tämä raskaampi eli kylmempi ilmamassa painuu kevyemmän eli lämpimän ilmamassa alle pakottaen näin lämpimän ilman kohoamaan. Tämä niin sanottu Rintamasade ja se toteutuu kaikkialla Suomessa lähinnä talvisin ja myös muualla Pohjois-Eurooppaa”
”Olipa erittäin mielenkiintoista, sade on hyvin mielenkiintoista eikö olekin?”
”Kyllä, sade on erittäin mielenkiintoista ja maailman kaiken elämän yksi perusedellytyksistä”
”Vai niin, mutta entäs sitten kun sade on vaikkapa donitseja niin kuin nyt tuolla Pikku-Kärpiössä?”
    Tämän kysymyksen kuullessaan Jaakko Samppura tunsi kuinka pala nousi hänen kurkkuunsa ja hänet kädet alkoivat hikoilemaan. Nyt mitattaisiin hänen taitonsa asiantuntijana, kun hän pelastaisi oman alansa täydelliseltä nöyryytykseltä tavallisen aamuvirkun television katselijan silmissä. Hetkeään epäröimättä Jaakko Samppura vastasi näin:
    ” Niin siis maailmalla on joskus silloin tällöin tavattu niin sanottua ”sammakkosadetta” ja sitten on tämä kuuluisa sanonta, että niin sanotusti sataa” Kissoja ja koiria”. Tämä sadetyypit tunnetusti saavat alkunsa, kun niin sanottu hirmumyrsky on ottanut läheisestä suosta sammakoita ja sitten myrskyn lakattua ne putoavat”
    ”Eli mitä tämä donitsi sade siis tarkoittaa, niin silloinhan Pikku-Kärpiössä on tapahtunut tämä hirmumyrsky ja iskenyt läheiseen donitsivarastoon ja nyt sitten myrskyn lakattua ne ovat pudonneet Pikku-Kärpiöön?”
    Jaakko Samppura tunsi taas kuinka pala nousi hänen kurkkuunsa ja hän pystyi tuntemaan, kuinka hänen alansa koko uskottavuus mureni tavallisen aamuvirkun televisionkatselijan silmissä. Siispä jälleen kerran hänen ammattitaitoaan mitatiin, kun hän jälleen kerran pelasti oman alansa uskottavuuden ja siispä hän epäröimättä sanoi:

”Siis no, niin hän sitä voisi luulla, mutta tietääksemme Pikku-Kärpiössä ei ole donitsivarastoa, eikä siellä tutkiemme mukaan ole tapahtunut mitään tällaista niin sanottua hirmumyrskyä, koska uskokaa pois, jos näin olisi käynyt niin Pikku-Kärpiön asukkaat olisi evakoitu jo aikoja sitten turvaan”

”Metereologi Jaakko Samppura, kiitämme teitä ja toivotamme teille hyvää päivänjatkoa ja jäämme seuraamaan Pikku-Kärpiön tilannetta”

”Kiitos”

Ja näin Huomenta Suomi siirtyi mainoskatkoonsa.

Mutta kuka on tämä Huomenta Suomessa mainittu Charles Summanen? Ja mikä on tämä Pikku-Kärpiö? Charles Summasesta kerron vähän myöhemmin, mutta kertoakseni nyt Pikku-Kärpiöstä kerron teille mitä Pikku-Kärpiön Wikipediasivulla sanotaan:

Pikku-Kärpiö on suomalainen pikkukaupunki, joka sijaitsee Pohjois-Savon maakunassa. Pikku-Kärpiö syntyi, kun toisen maailmansodan jälkeisen nousukauden aikana Kärpiön kaupungin asukasluku kasvui ja 1970-luvulla uudet lapsiperheet muuttivat taajamana olleeseen Pikku-Kärpiöön. 

Pikku-Kärpiön asukasluku on 5000 asukasta (vuonna 2013) kokonaispinta-ala on 100,53 km2.

Historia

Ensimmäinen historiallinen merkintä Pikku-Kärpiöstä löytyy vuonna 1810 kirjoitetussa latinankielisessä lääkärin maisteriskirjassa, jonka nimi suomennettuna on ”Itäisen Suomen rohdoksia ja salvoja” jonka on kirjoittanut Ananias Matiaksen poika. Tässä kirjassa kerrottiin Pikku-Kärpiöstä seuraavaa:

Kärpiön kylästä itään sijaitsee metsä, jossa asuu vanha viisas erakko nimeltä Sakarias Matinpoika, joka asuu pirtissä, jota kutsutaan Pikku-Kärpiöksi, häneltä sain kuulla puolukan kymmenestä pahasta käyttötavasta sekä kahdestakymmenstä hyvästä.

Kärpiön kylä sai kaupunki oikeudet vuonna 1849 ja Pikku-Kärpiö jatkoi vuonna1830 alkanutta kasvuaan kyläksi. Ernest Anteroisenpojan raivatessa vuonna 1825 ensimmäisen tilan ostettuaan vuonna 1824 Sakarias Matinpojalta tämän metsäpirtin yhdellä hopearuplalla, sanoen:” Ruplassa on tulevaisuus” syy miksi Sakarias Matinpoika myi metsäpirttinsä johtui kuulemma Summasen suvun mukaan, siitä että Sakarias halusi olla edellä aikaansa ja muuttaa Kärpiöön perustaakseen sinne ensimmäisen ja ainoan hopeakaivoksen. Kerrottakoon, että jos lukija klikkaa hopeakaivosta lukija päätyy Kyläkauppoja käsittelevellä sivustolle.

Uskonnolliset yhteisöt

Pikku-Kärpiössä toimii evankelis-luterilainen Pikku-Kärpiön seurakunta sekä lähinnä helluntaiherätykseen lukeutuva Pikku-Kärpiön seurakunta. Vuonna 1999 Pikku-Kärpiö sai valtakunnansalin ja vuonna 2001 sinne tuli Myöhempien aikojen Jeesuksen Kristuksen kirkko.

Kulttuuriympäristö

Pikku-Kärpiössä on kaksi museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin kuuluvaa kohdetta: Summasen perheelle kuuluva Vuorisen torppa ja vuonna 2005 rakennettu Sakarias Matinpojan metsäpirtti, jonka rakensi joukko historian opiskelijoita, jotka viettivät siellä vuosien 2005-2006 talven. 

Tässä vaiheessa kertoisin teille mielelläni Summasen perheen maineikkaasta historiasta Ernest Anteroisenpojan ensimmäisestä kuokaniskusta, siihen kuuluisaan Summasen suvuntarinaan, jossa he kertoivat miten Tapani Ernestinpoika otti sukunsa nimeksi Summasen, Summasen maineteoista Suomen sodissa ja rauhantoimissa, siitä miten Summasen suku on teoillaan ja sanoillaan vaikuttanut Suomen kulttuurielämän, talouselämän ja politiikan kehittymiseen alkaen Ernest Anteroisenpojan maanostosta.
     Mutta ikävä kyllä Summasen suvusta ei ole kirjoitettu Wikipediasivustoa, joten meidän on ohitettava nuo kaikki, sillä toteamuksella että ne ovat silkkaa valhetta ja Summasen suvun jälkeenpäin keksimiä tarinoita saadakseen omille inhottaville ja raaoille teoilleen hyvän ja ylevän oiketuksen, ja todennäköisesti Ernest  Anteroisenpoika, tuo Suomen historian eräs kuulusin raivaaja mätki kuokallaan Sakarias Matinpoikaa, kunnes tämä suostui lähtemään torpastaan ja muuttamaan uusille asuinseuduille, mutta valitettavasti ilman Summasen suvusta kertovaa Wikipedia sivua emme voi lainkaan pitää mitään kyseisen suvun tarinaa paikkaansapitävänä ja uskottavana.


Mutta onneksi tuo itsekäs paskiainen, josta tämä tarina kertoo on nauhoittanut digiboksiinsa, juuri sen Huomenta Suomi jakson, jossa hän on vieraana. Ilmeisesti tuon miehen tarkoituksena oli sitten masturboida katsellessaan tuota jaksoa tai tehdä jotain muuta aivan yhtä vastenmielistä, sillä kuten kerrottua tuo henkilö, jonka asunnossa olemme on hyvin inhottava lihava ja haisee, mutta siinä missä kaikki nuo luonteenpiirteet vastaavat lähes kaikkia suomalaisia lienee syytä lisätä, että hän äänestää perussuomalaisia.

Mutta katsokaamme tuo Huomenta Suomi jakso:

”Hyvää huomenta katsojat ja tänään meillä on vieraanamme Herra Charles Summanen, International Fitness Club Oy:n toimitusjohtaja, hyväntekijä, joka on juuri kirjoittanut kirjan Miksi olen niin hyvä?  Josta povataan Finlandia palkinnon voittajaa. Huomenta Herra Summanen”

”Huomenta, ilo olla paikalla” vastasi siististi, mutta silti niin sporttisen nuorekkaasti pukeutunut mies. Mies jonka iho oli siisti ja ruumis oli terveen ja harjoitetun oloinen. Hänen hampaansa olivat hohtavan valkoiset ja hiukset olivat siististi leikatut luonnollisen valkoiset. Hyvät naiset ja herrat tämä on Charles Ernest Summanen. Mies kaiken takana.

”Herra Summanen, mitä mieltä olette siitä, että ihmiset ovat sanoneet kirjaanne typerän nimiseksi ja osoittavan, että olette itseänne rakastava ääliö?”

”No ensinkään en ole koskaan tavannut tuollaisia ihmisiä ja minut on kasvatettu siihen, että jos tuntuu joltain niin sitten se pitää vain kertoa ja minusta kirjan nimi on oikein hyvä, koska no minähän olen vain niin hyvä. Toisekseen kerron kirjassani miten tavallinen lukijakin voi olla hyvä, aivan niin kuin olen jo kymmenen vuoden ajan auttanut ihmsiä tulemaan hyväksi”

”Aivan. Kirjassanne kerrotte muun muassa siitä, kuinka viisitoista vuotiaana palasitte amerikasta Suomeen ja kuinka kaksikymmentäkuusi vuotiaana perustitte International Fitness Clubin, kertokaahan miksi asuitte amerikassa?”

”Synnyin Amerikassa Bostonissa, äitini oli Harvardilainen arkeologi ja isäni toimi siellä teoreettisena fyysikkona. Äitini työstä johtuen matkustimme paljon, minä kuljin äidin mukana ja olin isän kanssa. Isäni pystyi hoitamaan työtään yliopiston ulkopuolella. Äitini kuoli mutavyöryssä eräällä kaivauksella ja isäni oli varsin murtunut ja hän päätti palata takaisin Suomeen, sillä hän kärsi koti-ikävästä ja minä tulin mukana”

”Vai niin erittäin mielenkiintoista, entä oliko suuri muutos muuttaa Suomessa?”

”Ei lainkaan, Suomeen tullessani lähdin lukioon ja siellä pärjäsin hyvin, sillä olen aina ollut hyvä koulussa ja tulen aina toimeen ihmisten kanssa”

”Vai niin, entä mikä innoitti teitä perustamaan maan menestyneimmän kuntosaliketjun”

”No, lukion jälkeen hain kauppakorkeaan ja pääsin sinne. Olin saanut amerikasta hyvän ystävän nimeltä Ralph Jameson ja hän on nykyään jonkinlainen kirurgi Beverly Hillissä ja olimme koko ajan yhteyksissä ja hän innoitti minua perustamaan kuntosalin, hyvän kauppakorkeakaverini kanssa, ikävä kyllä hän ajoi hirvikolarin tuossa pari vuotta sitten”

”Kertokaapa miksi juuri International Fitness Club ja miksi perustitte ensimmäisen pikku-Kärpiöön?”

”No se saattaa vaikuttaa liiketaloudelliselta itsemurhalta perustaa kuntosali, pienelle taajamalle, mutta minulle on erittäin tärkeää nauttia alueesta, josta asuu ja minä olen aina pitänyt pikku-Kärpiöstä ja Pikku-Kärpiö on aina ollut suvulleni tärkeä paikka, nimittäin Pikku-Kärpiön ensimmäinen asukas ja perustaja oli kaukainen esi-isäni. Se mikä innoitti juuri International Fitness Clubin nimeen, on se että se oli minusta hyvä nimi ja lähtökohtanamme oli perustaa kuntosali, joka pystyy tarjoamaan edullista ja kaikinpuolin hyvää ja laadukasta palvelua kaikille asiakkaillemme”

”Entä mikä innoitti teitä kirjoittamaan kirjanne Miksi olen niin hyvä?”

”Se lähti siitä, koska olen aina halunnut antaa ihmiskunnalle jotain ja katsoessani maailmaa huomasin, että kaikki eivät ole niin onnekkaita kuin minä ja minä haluan auttaa kanssaihmisiäni muuttamaan elämänsä ja tekemään siitä paremman”

”Kiitos, Herra Summanen seuraavaksi vieraanamme on kirjailija Tapio Nurminen, joka kertoo kirjastaan Miksi olen niin huono?,  jossa hän pohtii ihmisen huonoutta ja pahuutta idealistisen ja herkkäuskoisen päähenkilönsä virolais-suomalaisen Antti Mattilan silmin, mutta sitä ennen menemme katkolle, mutta sitä ennen toivoitamme Charles Summaselle erittäin hyvää päivänjatkoa ja kaikkea hyvää nyt ja tulevaisuudessa”

”Kiitos”

Tänä aikana Charles Summanen tuo ihmiskunnan mätäpaise ja suurin pahantekijä, sitten natsien oli onnistunut kääntämään läskin ruhonsa pois sängystään ja raahannut itsensä kahville. Juodessaan kahviaan hän huomasi television jääneen auki, kuten sanoin Charles on aika tyhmä, säälittävä ihmispaska. Charles sammutti television ja lähti vääntämään jättiläismäisen painavaa ruhoaan töihin. Lukija saa omassa mielessään pohtia sitä pukiko Charles itsensä ennen kuin lähti töihin vai ei? Minusta ainakin olisi huomattavasti hauskempaa ajatella, että Charlesin järkyttävän painava ja läski ruumis oli aivan alasti, koska Charlesilla ei ollut vaatteita puhtaana, sillä hän on myös niin selittämättömän lihava ja laiska.

Mutta tähän kysymykseen vastaan, joka varmasti pyörii jokaikisen lukutaitoisen lukijan mielessä, joka on lukenut viimeiset sivut ajatuksella, eikä vain esittänyt lukevansa koulunsa äidinkielen tunnilla.

Mutta palatakseni kysymykseen. Onko tuo luonnottoman läski, haiseva, typerä, skeittilaudallaan itseään vetävä, alaston ihmiskunnan mätäpaise Charles Ernest Summanen se sama Charles Ernest Summanen, joka juuri äsken esitettiin Huomenta Suomessa niin fiksuna ja filmaattisena?

Vastaus tähän on:

Kyllä.

Tämä saattaa kuulostaa aivan kaistapäiseltä, mutta pyydän lukijaa muistamaan tässä kohtaa sen, että puhumme teoksesta, jonka pikkukaupunki on nimeltä Pikku-Kärpiö, jossain Iisalmen lähistöllä oleva paikka, jossa sataa donitseja. Mutta siltä varalta että lukija on nyt niin hämmentynyt että aikoo lopettaa kirjan tähän aion nyt kertoa, että jos nyt lopetat lukemisen et tule kuulemaan oudosta planeetasta nimeltä Kaalimus Maksimus, planeetta joka on omistautunut kaalien tuottamiseen ja jonka valtaväestö näyttää keskisormea koko maailmankaikkeuden evoluutio-opille, ai miten? No se selviää vain jos luet eteenpäin. Et myöskään tule kuulemaan planeetasta, jossa asuu O:n muotoiset avaruusoliot, jotka kulkevat O:n muotoisilla avaruusaluksilla. Ja kenties oudoin kaikesta lienee mies, joka onnistui pelastamaan toisessa ulottuvuudessa olevan planeettansa ilkeältä intergalakitselta yrityskonsernilta pelkällä tavallisella kynänterottimella.

Ikävä kyllä en aio kertoa millä sivuilla nuo kaikki ja monet muut oudot asiat tulevat tapahtumaan, johtuen siitä syystä että aiot vain hypätä niille sivuille, etkä lue kirjaa etkä näin ymmärrä asiayhteyttä. Ei hätää lukija minä pidän teistä, erityisesti niistä, jotka ostivat tämän kirjakaupasta ja olen aivan varma, että ne ystävälliset kirjakaupan ihmiset pitävät teistäkin.

No niin palataanpa tarinaan.

Kuten olin kertomassa ihmiskunnan suurin pahantekijä ja kaikin puolin kelvottomin ihminen mitä maa päällään kantaa, eli Charles Summanen oli menossa töihin. Mutta koska Charles on niin lihava paskakasa, että hänen omat jalkansa eivät pysty kantamaan häntä, hänen piti liikkua töihin sitomalla kahdeksan rullalautaa alleen ja hivuttaa itsensä töihin, yksi, veto, kerrallaan. 

Mutta tässä kohtaan pitää selittää muuan asia.

Kuten kerroin jo, olemme Pikku-Kärpiössä, pikkukaupungissa jossa tällä hetkellä sataa donitseja. Eli taivaalta putoaa donitseja samalta korkeudelta kuin vesipisara putoaa maahan. Modernin fysiikan lakien mukaan mitä korkeammalta esine putoaa maan pinnalle, se putoaa nopeammin koko ajan. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi iso kivi putoaisi samalta korkeudelta kuin vesipisara se aiheuttaisi iskiessään ison kuopan ja jos ihminen osuu alle se aiheuttaisi vakavia terveydellisiä vahinkoja. Vesipisara ei aiheuta mitään vahinkoa tai kuoppaa, sillä vesipisara ei ole kiinteää, koska pudotessaan vesipisara sulaa koko matkan ajan mennessään, koska korkealla taivaassa on hyvin, hyvin kylmä ja mitä lähemmäs maanpintaa tullaan sitä lämpimämpää on.

Seuraavaksi esitän donitsin kokonaisvoiman matemaattisesti noudattaen Newtonin II lain kaavaa:

F=ma 

F=kokonaisvoima (force)             X
m=massa (mass)                 0,80 g
a=kiihtyvyys (acceleration)              9,80665 m/s2

Asettamalla ne kaavaan saadaan:

F=0,80* 9,80665
F= 7,84532 N

Eli, donitsi iskeytyy maahan 7,85N voimalla.

Ja nyt takaisin tarinaamme:

Kuten äskeisestä matemaattisesta todistuksesta voidaan päätellä donitsin osuminen elävään olentoon saattaa olla hengenvaarallista, ja muutenkin ajatelkaapa nyt kuinka epäterveellistä donitsien syöminen on? Kysykää vaikka joltain ravitsemusterapeutilta tai lääkäriltä. Herra Jumala ajatelkaa kuinka vaarallinen donitsi sade oikesti on! Tämä on pahin koettelemus mitä hiljainen suomalainen pikkukaupunki voisi kokea!

Mutta siis kuten tuli todistettua donitsit ovat varsin vaarallisia jos ne putoaisivat samalta korkeudelta kuin vesipisarat, siksipä urheat ja yritteliäät Pikku-Kärpiöläiset keksivät varsin pian parhaimman tavan suojata itseään taivaalta putoavilta donitseilta ja se koostui laudanpätkästä ja kahdesta kahvasta, toisin sanottuna hieman kestävämpi versio tavallisesta sateenvarjosta, tosin tämän keksimiseen meni oma aikansa, joten sen aikaan Pikku-kärpiöläiset keksivät katsoa sadetta ja mennä ulos silloin kun taivaalta putosi tavallista vähemmän donitseja jolloin niitä pystyi yksinkertaisesti väistelemään ja he oppivat varsin nopeasti priorisoimaan ulkonakäymistarvettaan, esimerkiksi koulut ja virastot avautuivat vähän myöhemmin jotta työntekijät ja oppilaat pääsisivät turvallisesti sisälle ja kauppaan ei ihan heti tarvinnut mennä jos talossa oli vielä yksi perunapussi ja yksi rulla vessapaperia ja talouspaperia ja yksi tölkki maitoa, toisin sanoen kauppaan mentiin vasta sitten, kun elintarpeet olivat niin vähissä että kannibalisimismista alkoi tulla varteen otettava vaihtoehto ja silloinkin sitä mietittiin vartin verran, että kenet söisi, sen sosiaaliset ja terveydelliset haita ja sen pystyisikö tekijä elämään sen kanssa, eli juuri sen verran aikaa, joka meni siihen että donitsisade ehti hellitä. Vessapaperin tapauksessa opittiin improvisoimaan, käyttämättömillä rievuilla, jotka pystyi pesemään käytön jälkeen ja talouspaperill , joka sitten heitettiin omaan laatikkoon tai heitettiin saman tien roskiin tai poltettiin käytön jälkeen. Tai se kaikkein vallankumouksellisin ratkaisu: takapuoli pestiin heti tarpeen teon jälkeen!
    Kuten voitte hyvin ymmärtää ihmiset totesivat tänä aikana, että vessapaperi on yhtä huijausta ja heidät oltiin lapsesta saakka ehdollistettu käyttämään vessapaperia, koska, no kuka  itseään kunnioittava sivistynyt ihminen haluaisi koskea omiin ulosteisiinsa. Tämän takia vessapaperiyhtiöt olivat kauhuissaan koko tämän donitsisade-episodin aikana, koska jos Pikku-kärpiöläiset ymmärtäisivät, että vessapaperi on yhtä huijausta, mikä varsinkin näin sosiaalisen median aikana on hyvin helppoa ja nopeaa, niin vessapaperifirmat olisiva konkurssissa alta aika yksikön.
     Mutta onneksi vessapaperiyhtiöt huomasivat, että donitsisade-episodin jälkeen Pikku-kärpiöläiset ryntäsivät ostamaan kaupat tyhjiksi vessapaperista, sillä he pelkäsivät että näin kävisi uudestaan ja kukaan, siis kukaan ei halunnut käsitellä mitään missä piti pelätä olevan omaa tai toisen ulostetta. Siispä donitsisade-episodin jälkeen vessapaperiyhtiöt astelivat ylpeänä uuteen kulta-aikaansa, koska nyt vessapaperimainoksiin piti lisätä donitsisade ja teksti ”mikä tapahtui kerran voi tapahtua toisen kerran” tai ” Oletko valmis ottamaan sen riskin ettei kotonasi ole vessapaperia?” tai ” mitä teet jos vessapaperi loppuun?” tämä myös tarkoitti, että nyt vessapaperin hintaa voitiin hieman korottaa, koska ihmiset olivat oppineet kuinka välttämätön tarvekalu vessapaperi  on ja he olivat valmis ostamaan talonsa niin täyteen vessapaperia kuin vain voi, koska kukaan ei halunnut ajatella joutuvansa käyttämään riepua tai talouspaperia tai pesemään takapuolensa tarpeen teon jälkeen.

Nyt varmaan kysytte miten se pääpaska, Charles pyyhki takapuolensa vessapaperin loputtua tämän episodin aikana? No sanotaan näin, että minusta on varsin suloista, että te kuvittelette Charlesin pyyhkivän takapuolensa tarpeiden tekonsa jälkeen – koskaan.

Mutta miten Charles pääsi töihin välttäen donitseja?

Mitä teidän pitää ymmärtää on se että Charles oli lihava. Siis hyvin lihava. Siis hyvin, hyvin lihava. Siis hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin jne jne lihava. Niin lihava etteivät hänen jalkansa pysytyneet häntä kantamaan.
    Mutta se etu hyvin lihavilla ihmisillä on, että mitä enemmän rasvaa heillä on vartalonsa ympärillä, niin sitä paremmin ne torjuvat iskuja, eli toisin sanoen Charlesin ei tarvinnut pelätä donitseja, sillä hänen läskinsä torjuivat ja pehmensivät donitsien iskuja. Charles veti itseään aina vain lähemmäksi työpaikkaansa, aina, vain, lähemmäksi, yksi, veto, kerrallaan.

Puolen tunnin päästä Charles sai vedettyä itsensä työpaikalleen. Siihen surkeaan kuntosalipuljuun, jonka toimitusjohtaja hän oli. International Fitness Club. Oli kaikkein surkein ja inhottavin kuntosaliketju, mitä Suomessa vain oli ja se toimi hyvänä metaforana Charlesin surkealle elämelle: hän oli säälittävä, niin säälittävä että maailmankaikkeus sääli häntä niin paljon, että antoi vähän armoa. Mutta se ei silti poistanut sitä, etteikö Charlesin elämä ollut yksinäistä ikävää ja kaikin puolin merkityksetöntä, mutta ainakin hän osoitti mihin asiakkaiden rahat menivät.

Joka tapauksessa Charles meni työpaikkansa sisälle, surkeaan likaiseen puljuun, jossa oli rumin ja ikävin vastaanottovirkailija näytti varsin ylläyneeltä nähdessään jättiläismäisen epämuodostuneen lihavan ja alastoman pomonsa makaavansa lattialla kahdeksan rullalauden päällä hänen edessään. 

”Huomenta Saara” Summanen sanoi ja hänen vastenmielinen vastaanottovirkailija vastasi toivotukseen yllättyneellä katsellaan ja sanoi:” Huomenta Charles, mitä sinä teet täällä?”
”Miten niin mitä, minähän omistan tämän paikan eikö?”

”Niin tietenkin, mutta tänään alkoi lomasi”
”Aivan! Niinpä alkoikin. Ilmankos en kännykkä ei herättänyt. Kerrohan miten pääsit töihin tänään?”
”Varsin hyvin, kiitos kysymästä aamulla ei satanut niin paljon niin ei tarvinnut kuin juosta ja väistellä donitseja”
”Niinpä sama täällä, onneksi ollaan kuntosalilla töissä niin pysytään kunnossa”
”Heh he niinpä, niinpä”
”Onko muuten paljon porukkaa luvassa tänään”
”En tiedä, tuo sade saattaa tosin vähän karsia”
”Niinpä, niinpä no tosiaan minäpä lähden tästä nyt lomailemaan”
”Hyvää lomaa sitten”

Ja niin tuo ihmiskunnan suurin mätäpaise lähti työpaikaltaan vetäen itseään hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Taivaalta ropisevien donitsien osuessa tuon alastoman lihavan miehen päälle. Plöts, plöts vain kuului, kun donitsit osuivat tuohon pehmeään ihrakasaan. Tuo samainen ihramaha veti itseään hitaaasti mutta varmasti eteenpäin yksi, veto, kerrallaan. Donitsien ropistessa taivaalta hänen päälleen. Hitaasti mutta varmasti Charles Summanen tuo ihmiskunnan suurin pettymys ja maailmankaikkeuden suurin ja paras ja ainoa todiste mitä on siihen, että maailmankaikkeus säälii surkeimpiaan ja antaa niille aina silloin tällöin vähän armoa.

Lukija varmasti ihmettelee tässä vaiheessa mihin tarinamme sankari matkasi? Kerron tässä vaiheessa, että annan sanani, että heti kun tapaamme tarinamme sankarin, minä kerron mihin hän on matkalla, mutta tässä vaiheessa meidän lienee tyytyminen Herra Summaseen, tuohon ihmiskunnan suurimpaan mätäpaiseeseen.

Charles Summanen tuo mies, joksi kukaan ei halunnut tulla ja jota hänen sukunsa häpesi ja joka on siitä merkillinen, että hän on päässyt maailmankaikkeuden seksuaalivalistuksiin, kun kerrotaan syitä miksi pitää käyttää ehkäisyä tai miksi masturbaatio on hyväksi, kunhan ei tähtää vastakkaisen sukupuolen lisääntymiselimiin tai jos masturboija on hermadofiitti niin ei tähtää omiin vastakkaisen sukupuolen lisääntymiselimiin, vaan vaikka esimerkiksi seinään tai lakanaan tai oikeastaan mihin tahansa muuhun mikä ei aiheuta raskauksia.

Mutta palataanpa tähän tarinamme niin kutsuttuun sankariin. Olenko jo kertonut kuinka suuri mätäpaise hän on? No siltä varalta, että joku on unohtanut pitää silmänsä auki, sanon: voi kuinka hän on tyhmä ja läski. No niin jatketaanpa tarinaamme. Charles oli matkalla naisystävänsä luo. Useimmat teistä saattavat ihmetellä miten hänellä oli nainen, no kuten sanoin Charles on hyvä esimerkki siitä, kuinka maailmankaikkeus tuntee sääliä aina silloin tällöin.

Joka tapauksessa Charles tuo ihmiskunnan suurin häpeäpilkku tai hetki. Kuten olette varmasti huomanneet olen kutsunut Charlesia mitä värikkäämmillä ilmauksilla, mutta ongelma on siinä, että minulta alkavat vitsit loppua, joten alan kutsua häntä yhdellä sivulla jollakin oikein hauskalla ja loukkaavalla ilmauksella. No niin jatketaaanpa.

Eli Charles veti itseään naisystävänsä luo. Kerronpa nyt nopeasti miten Charles ja Saara tapasivat toisensa. He tapasivat lukiossa. Saara oli feministi ja koulutukseltaan yhteiskuntatutkija, joka syystä että yhteiskuntatutkijoilla ei ole nyky-Suomessa lainkaan työtä, niin Saara oli joutunut työllistämään itsensä, kirjoittamalla kirjoja eri maailman alakulttuureista ja rahoittamalla tutkimuksensa osin Charlesin rahoilla ja omilla rahoillaan, joita hän sai työskentelemällä lähikaupassa. Oikeastaan Charles olisi halunnut tukea Saaran tutkimuksia, mutta Saara oli ylpeä nainen, joka halusi elättää itsensä ja kun hän ei ollut alansa töitä mistään hän työllisti itsensä tekemällä´omia tutkimuksiaan omalla rahoituksellaan. 

Charles saapui Saaran luo, koputti oveen ja tämä nainen tuli avaamaan oven. He tervehtivät toisiaan kohteliaasti ja menivät keittiöön juomaan kahvia.

”Sinäpä olet aikaisin liikkellä” Saara sanoi
”Niin, muistin että oli töitä tänään ja lähdin töihin, siellä vasta sanottiin, että olinkin lomalla” Charles kertoi.
”Niinpä, tosin mitä yrittäjällä voisi ollakaan”
”Niin, vaikkakin menestynyt, täytyy vain välillä luottaa niihin muihin että osaavat pyörittää paikka, kun itse ei ole paikalla”
”Niin, taitaa tosin olla aika hiljaista nyt, kun sataa donitseja”
”Niin, merkillinen juttu”
”Juu, no kyllä se kai siitä taitaa parantua, täytyy vain pysyä sisällä sateen ajan, onneksi meillä ei ole lemmikkejä”
”Niin”
”Sinähän lähdet kohta käymään Madridissa etkö menekin?”
”Juu, pitää tutustua siellä sikäläiseen underground kulttuuriin”
”Uutta kirjaa pukkaa?”
”Niin, tosin ei siitä taida tulla yhtä isoa juttua tulla kuin sinun kirjastasi, kun sinähän voitat sen Finlandia palkinnon”
”Enhän mitään ole vielä voittanut” 
”Kyllä sen sitten näkee”

Tämän keskustelun aikana he joivat kahvinsa ja Charles antoi katseensa kiertää Saaran asunnossa, se oli varsin ikävä paikka, likainen ja synkkä paikka. Tietysti se oli parempi kuin Charlesin tuon samaisen miehen, joka eli asunnossa, jonka kuka tahansa itseään kunnioittava terveys- ja asunnontarkastaja olisi julistanut asuinkelvottomaksi.

”Muistat kai, että ottaisin sinut töihin koska tahansa?”
”Älä Charles, tiedän kyllä mutta minä pärjään kyllä itsekin”
”Juu, mutta onhan sinun hyvä tietää, jos jossain vaiheessa kyllästyt”
”Miten tällaiseen voisi kyllästyä? Pystyn elättämään itseni ja teen työtä, josta pidän”
”Niin hyvinhän sinulla on mennyt”
”Juu, mutta nyt täytyy mennä, työt alkavat kohta”
”Ok, minä lähden tästä katsomaan isää”
”Ai on varmasti mielenkiintoista kuulla tiedemiehen selitys tälle sateelle”
”Juu, varoen täytyy vain mennä, meidän molempien”
”Selvähän se”

He suutelivat nopeasti ja poistuivat ulos omille teilleen. Sillä välin kun Charles vetää itseään isänsä talon luo, voin kertoa teille millainen mies hän oli.

Kuten on varmasti tullut ilmi Charlesin isä oli tiedemies, tarkemmin sanottuna teoreettinen fyysikko, hän oli ollut tutkijana Bostonin yliopistossa ja naimisissa arkeologin kanssa, minkä seurauksena heidän perheensä matkusti paljon, kunnes Charlesin äiti koki tuskallisen ja pitkän kuoleman kaivauspaikalla. Tämän tragedian jälkeen he muuttivat Suomeen, Pikku-Kärpiöön, joka on ollut koko Suomen historian ajan Summasten-suvun historiallinen kotipaikka vuodesta 1825, kun Ernest Anteroisenpoika raivasi tienoon ensimmäisen tilan, ostettuaan tai huijattuaan maat ensin paikalliselta erakolta.

Charlesin isän nimi oli Erkki Juhani Ernest Summanen ja nykyään hän asuu perheensä historiallisella kotitilalla Pikku-Kärpiössä eläen sukunsa valtavan omaisuuden turvin, omaisuuden joka verotusteknillisistä syistä sijaitsee eräässä pienessä pankissa Cayman-saarilla, koska jos verot pystyy jollakin laillisella porsaanreiällä kiertämään niin tyhmähän on se, joka ei tätä tee.

Erkki Summanen ei ollut mitenkään menestynyt tutkija, hän oli vain hyvä tasapaksu keskiverto työntekijä, jolta saattoi odottaa aina yhtä hyvää työtä. Erkki oli keskipitkä, laiha, utelias ja oppinut mies, joka jakoi sukunsa pitkäaikaisen periaatteen: hän oli vannoutunut ateisti. Kuinka vannoutunut? Niin vannoutunut, että jos jotenkin todistettaisiin Jumalan olemassaolo, hän tappaisi Jumalan vapauttaakseen ihmiskunnan tuosta maailmankaikkeuden pahimmasta pahantekijästä.

No niin katsotaanpas nyt josko se kusipäiden kuningas on päässyt yhtään lähemmäs. Jaa-a siellä se ääliö yhä matkaa. No sillä aikaa taidanpa kertoa Summasten suvun historian.. Tosin haluan huomauttaa, että Summasen perheen elämstä ja teoista ei ole kirjoitettu wikipedia artikkelia, joten tämä mitä minä nyt kerron saattaa olla täyttä hölynpölyä ja Summasten perhe maailmanhistorian suurin valehtelija sitten, no maailmanhistorian suurimman valehtelijan, joka tuli ennen Summasia.

Kuten jo kerroin, Summasten perheestä voidaan sanoa varmaksi vain se, että 1825 Ernest Anteroisenpoika osti maan Sakarias Matinpojalta, joka muutti Kärpiöön perustaakseen hopearuplakaivoksen, tai siis kyläkaupan, ikävä kyllä tämän erakon myöhemmistä vaiheista wikipedia ei tiedä kertoa, joten voidaan vain todeta, että tämä samainen erakko katosi maailman historiaan, tosin kerrottakoon, että Kärpiön kaupungissa on Citymarket, jonka omistaja väittää olevansa tämän kyseisen erakon jälkeläinen Eetu Mattinen, mutta ikävä kyllä hän ei ole kirjoittanut aiheesta wikipedia artikkelia, joten mitään täyttä varmuutta asiasta ei ole.

Mutta palatkaamme nyt Summasiin.

Ernestin perustettua Pikku-kärpiöön ensimmäisen tilan paikalle alkoi saapua kaiken maailman osaajaa ja tunaria. Yhdestä näistä osaajista tuli Summasten uskollinen torppari Tapani Vuorinen, jonka suku omisti kyseisen torpan aina sisällissotaan saakka, mutta siitä kerron myöhemmin. Ernest teki itselleen kuokan ja kirveen ja rakensi tilansa alusta alkaen yksin, katosta tuli olkikatto, joka vuoti aina sateella, eikä pitänyt lämpöä kovin hyvin talvella, mutta Summasella ei ollut aikaa murehtia moista, kun piti viljellä maata ja kaataa puita. Kerrottakoon tässä vaiheessa että ensimmäinen muurari saapui Pikku-Kärpiöön vasta vuonna 1835, jonka jälkeen häneltä ei töitä puuttunut.

Ernest teki ahkerasti töitä ja pelkäsi Jumalaa. Hän kuokki maan, kaatoi metsää ja ahersi aina kukonlaulusta ilta myöhään, koskaan lepäämättä, ruokana hänellä oli pettua ja metsän eläimiä, sekä muutama omena aina silloin tällöin. Niin kovin ja ahkerasti hän teki töitä, että hän sai talonsa valmiiksi ja paremman naisen puiutteessa hän nai torpparinsa vanhimman tyttären. Sillä tavalla kasvoi Summasten perhe. Töitä tehtiin ahkerasti ja vastaansanomatta. Summasen lapset kävivät koulun, oppivat lukemaan ja laskemaan, vanhin poika sai isänsä tilan toiseksi vanhin lähti räätälin oppiin, kolmas poika kirjoitti itsensä ylioppilaaksi seitsemän vuoden jälkeen ja lähtie kiertämään maailmaan, jolloin hänestä tuli lääkäri ja kotiin palattuaan  hänestä tehtiin kunnanlääkäri, neljäskin poika onnistui kirjoittamaan itsensä ylioppilaaksi viidessä vuodessa ja hänkin lähti maailmaa kiertelemään ja hänestä tuli asianajaja. Myös muutama tytär syntyi tasapainon vuoksi ja heidät naitettiin hyviin naimisiin.

Sitten tuli katovuodet, mutta niistäkin ensimmäiset Summaset selvisivät ankaralla työllä, petulla ja sisulla, niin että Summaset saattoivat nauraa muiden ongelmille ja syödä vatsansa täyteen. Jos tämä vaikuttaa nykylukijasta nykytietämyksen valossa oudolta ja järjettömällä niin minä vastaan tähän kuin ensimmäinen Summasista vastasi aina kerjääjille:” Kyllähän te nälkää näette, kun ette ole ymmärtäneet tehdä maatöitä ajoissa, laiskuudesta rangaistaan, mutta työstä palkitaan” johon kerjääjät vastasivat haluavansa töihin ruokapalkalla, mitä he eivät saaneet, koska katovuosina ei paljoa voinut maata viljellä, mutta ruokaa kerjääjille aina jostakin kaivettiin, sitä ei kerrota kuinka moni näistä kerjääjistä selvisi hengissä. Jos tämä vaikuttaa nykylukijasta nykytietämyksen valossa oudolta, niin sanonpahan vain että Summasen perheestä ei ole wikipedia artikkelia, joten tämä voi olla ihan täyttä hölynpölyä, itse tiedän tämän koska luin Summasteen perheen kronikan, joka on saatavilla Pikku-Kärpiön kirjastoston käsikirjastosta. Kerrottakoon tässä vaiheessa, että Summasten kronikan kirjoitti Professori Petteri Summanen tehdessään tohtorin väitöskirjaansa Kuopion yliopistoon.

Suurten katovuosien jälkeen Summasten elämä jatkui samana, vain talollinen vaihtui vanhimaan poikaan, joka meni naimisiin ja taas tuli ylioppilaita, maanviljelijöitä, ammattimiehiä, lakimiehiä, yksi pappikin melkein, mutta hän muutti mielensä ja meni armeijaan.

Summasten suku kulki riemukulkuaan läpi maailman mullistusten, helmikuun manifestiin kirjoitetettiin nimet, kun kirkkoherran vaimo niitä niin kauniisti pyysi suurlakkoa katsottiin oudoksuen, kun kaikki torpparit, päiväläiset ja muut hampuusit menivät pellolta pellolle nauramaan talolillsille, jotka tekivät ahkerasti töitä pelloillaan, kun lakkolaiset huusivat ja heittelivät kivillä, taisi siinä jokunen saada kepeistäkin. Sitten tapahtui lokakuun vallankumous ja sisällissota, josta Summaset selvisivät olemalla ovelaakin ovelampia ja kierojakin kierompia.

Summaset eivät koskaan olleet kohdelleet torppariaan huonosti, mutta silti Summasia piti kiusata, kun ne eivät olleet osallistuneet lakkoihin, Summasten hieno ja uljas torppari, joka oli tunnettu puhuja puhui Summasten puolesta niin hyvin ja niin kauniisti, että punakaarti jätti Summaset rauhaan, mutta halusivat nyt kiusata Summasten torpparia, joka vietti koko loppusodan piilossa Summasten perunakellarissa. Onneksi paha saa aina palkkansa ja niin se sai myös Pikku-Kärpiössä Punakaarti voitettiin ja syylliset teloitettiin tai vietiin leireille, niin myös Summasten hieno ja uljas torppari, sillä vaikka Summaset kuuluivat kenttäoikeuteen muut jäsenet äänestivät torpparin teloituksen puolesta, koska tämä oli nähty muutaman kerran työväen iltamiin, kun oli ollut iltakävelyllä ja sade oli yllättänyt, myöskin lakkorettelöiden takia, vaikka niissä monet todistivat Summasten torpparin olleen isäntänsä puolella ja survaissut paria rettelöitsijää kepillä naamaan, mutta ikävä kyllä kaikki todistajat oli jo viety leireille tai olivat päässeet maan alle, ja kenttäoikeus muisti asian toisin. Sanottakoon vielä, että Summasten uusi torppari ehti olla toimessaan pari vuotta ennen kuin torpparinvapautuslaki tuli voimaan ja tämä lunasti Summasten torpan itselleen, no sellaista on maailman meno.

Mutta maailman meno vain kiihtyi ja niin kiihtyi Summasten riemukulku. Nyt alkoi tulla liikemiehiäkin kieltolain ansioista, muutama yrittäjä, Pikku-Kärpiön bussiyhtiön perustaja, lisää ylioppilaita, lääkäreitä, asianajajia, professoreitakin alkoi tulla, yksi kuuluisa taiteilija, pari laillista liikemiestä kieltolain päättymisen jälkeen, se yksi pakollinen maanviljelijä ja kunnanvaltuutettuja joista myöhemmin kehittyi pitkäikäisiä kansanedustajia sekä yksi kantakapteeni Suomen uljaaseen armeijaan.

Mutta sitten tuli toinen maailmansota ja Summasten suku saattoi laajentaa erinomaisuuttaan sota-alalla, toki pari kolme, ehkä muutama päätyi sankarihautaan Summasten suvusta, mutta voin taata yksikään heistä ei ollut mitenkään tärkeä esimerkiksi, yksi teologiaan hurahtanut ylioppilas ja muuan hullu peräkammarin poika, josta ei tullut mitään, mutta joka väitti ratkaisseensa seuraavanlaisen matemaattisen probleeman: a+b=c, ikävä kyllä kyseisen probleeman vastaus on nykytieteelle niin käsittämätön, että hänen omaisensa luulivat kyseisen vastauksen olevan vain hullun jorinaa.

Toisen maailmansodan jälkeen koitti iloinen jälleenrakennuksen aika ja 50-luvulla syntyi tämän Summasten suvun ensimmäisen häpeätahran isä. Summasten suvun saavutuksista toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa on turha tähän listata, koska tuona aikana Summasten suku laajensi osaamistaan kaikille mahdollisille aloille ja liikemiesten, professoreiden, asianajajien, kansanedustajien, lääkärien ym ym määrä Summasten perheessä kymmenkertaistui,samoin kuin heidän varautensa, jonka hoitaminen ulkoistettiin eräälle keskisuurelle kirjanpitoyritykselle Cayman saarille (nimeltä Summanen&Summanen International Accounting&Financing). Summaset ovat niin hyviä ja erinomaisia, että on helpompi kertoa Summasten suvun kaikki surun ja murheen hetket ja tässä ne tulevat:

Summasten suvun pahimmat koettelumukset toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa:

1. Vuonna 2003 Pikku-Kärpiön Bussiyhtiö Oy, joka oli Summasten perustama ja Summasten omistama ja Summasten johtama, ajautui yrityssaneeraukseen ja fuusioitui Kärpiön Linjat Oy:n kanssa.

2. Vuonna 1986 Syntyi Charles Summanen.

Listan loppu.

Myös muitakin ikäviä kokemuksia ja koettelemuksia oli, mutta ne kuuluvat elämään ja niistä olisi aivan yhtä turha kertoa kuin  kekomuurahaisnaaraan 99999 aikuiselämästä muurahaiskeossa, joka sijaitsee eräässä jämsäläisessä metsässä, ai miksi? Koska se eli vain pari tuntia ennen kuin se putosi erään aitomuurahaiskorennon toukan kuoppaan. Toisin sanottuna se on vain elämää ja jos kertoisin kaiken mitä elämässä tapahtuisi tämä ei koskaan päättyisi.

Siispä kerron teille Summasten suvun suurimmasta poikkeavuudesta muihin suomalaisiin suursukuihin verrattuna Summasten mukaan, he ovat olleet kautta historian ateisteja. Kyllä jo kivikaudesta lähtien, siinä missä muu heimo on tanssinut ja uhrannut eläimiä lepyttääkseen Jumaliaan olivat Summasetkin mukana, mutta heti riitin jälkeen he pitivät lukuisia esitelmiä aiheesta Jumalien olemassaolottomuudesta perustaen väitteensä raakoihin ja teräviin faktoihin ja huomioihin, minkä jälkeen heidät yleensä karkoitettiin heimosta ja he siirtyivät toiseen huomattavasti vapaamielisempään heimoon.

Itse asiassa Summasten suvun kartanon eteisessä on valtava kuvasarja, eräästä keskiaikaisesta legendasta, jossa Summasten keskiaikainen esi-isä heitti paikallista kirkkoherraa lumipallolla eräänä erittäin kesäisenä ja lämpimänä kesäkuun päivänä, legenda kertoo, Jumala tappoi kyseisen esi-isän saman tien, kun taas Summasten suvun teoria on, että Summasten esi-isä kuoli tuulettaessaan loistavaa osumaa lumipallollaan, jota hän oli säästänyt viime talvesta, sydänkohtaukseen, sillä kyseinen esi-isä oli jo 90 vuotias. Tämän voi lukea Jyväskylän historian professorin Urho M.A Summasen tohtorin väitöskirjasta “Keskiaikaiset legendat ja myytit Summasten suvussa”.

Ja sama ateistinen katsontakanta on jatkunut aina näihin päiviin saakka, vaikka kautta historian Summaset ovat esittäneet olevansa yhtä hyviä ellei parempia kristittyjä kuin kanssakristityt, niin heti kotiin päästyään he ovat kertoneet millaista turhuutta koko silloinen Jumalanpalvelus oli, ainoat tunnetut poikkeuset tähän sääntöön olivat Nestori Summanen, joka opiskeli vähän aikaa papiksi, koska koki sen kutsumuksensa, kunnes hän päätyi toiseen kutsumukseensa, joka oli maanpuolustuksen hieno ja jalo aate. Toinen poikkeus oli Iisak Summanen, joka hurahti teosofiaan, onneksi moista hairahdusta kesti vain pari päivää, kunnes hän tajusi Teosofian koskevan jumaluusoppia eli turhuuksia ja niin hän hävitti kyseisen teoksen ja palasi ompelemaan erään kyläkauppiaan pojan rippipukua.

Toinen on heidän sukunimensä Summanen. Summasten sukunimen keksi Tapani Ernestinpoika keskustellassaan Kärpiön kirkkoherran kanssa nimistä ja siitä kuinka Tapani oli ahertanut pellollaan isänsä kanssa ja todennut:” Kun summaa yhteen hyvän onnen, kovan työn ja vankan näkemyksen mitä meillä on ollut näinä vuosina, niin minusta meitä pitäisi alkaa kutsumaan Summasiksi, sillä me olemme aika miehiä näissä Summahommissa, kun otetaan huomioon, se miten summamutikassa tämän paikan silloin ostit” Kirkkoherra piti tuosta ajatuksesta niin paljon, että hän meni saman tien kirjaamaan sen kirkonkirjaan ja siitä lähtien Summaset ovat olleet Summasia, koska he ovat kovia miehiä Summaamaan, kovan työn, vankan näkemyksen ja hyvän tuurin, varsinkin kun ottaa huomioon millaisessa summamutikassa he ovat työnsä aloittaneet ja jatkoivat siitä eteenpäin aina maailmanloppuun, koska he ovat niin kovia miehiä summaamaan.

Siinä oli lyhykäisyydessään koko Summasten suvun pitkä ja kuuniakas historia, joka ennen kuin asiasta kirjoitetaan päteävä wikipedia artikkeli on syytä pitää aivan yhtä suurena humpuukkina kuin Hitlerin päiväkirja.

Palataanpa nyt takaisin siihen yhteen saatanan läskiin. Ai jaa hän on jo koputtamassa isänsä talon ovea. Ihmeellistä miten joku niin lihava ääliö kuin Charles on niin hän pystyy silti liikuttamaan käsiään. Käsittämätöntä eikö vain? No joka tapauksessa Charles pääsi sisälle ja lähti liikkumaan kartanonsa sisälle.

Summasten suvun kartano oli valtava hirsikartano, jossa oli kolme neljä kerrosta sekä kellari. Kartanon eteisessä oli suvun suurimmat hetket maaluksia. Näihin kuului: Summanen kohtaa kirkkoherran. Summanen ostaa erakon maan, Summanen kylvää maata, Summanen sodassa, Summanen pelastaa ihmisiä jne, jne. Summasten suku on hyvin ylpeä teoistaan.

Charles mateli koko ajan eteenpäin päästäkseen isänsä luo, rappuset tuottivat suurimman ongelman, mutta lujalla tahdolla ja kovalla työllä hän voitti nuo haasteet, tosin hän oli märkänä hiestä ja muutaman kerran hän putosi pari askelmaa alas, mutta jatkoi sisukkaasti matkaansa.

Charles ohitti matkallaan kahdet portaat, pitkät käytävät, joiden reunoilla oli ovet valtaviin huoneisiin. Sitten Charles pääsi matkansa päätökseen. Isänsä työhuoneeseen ja hän koputti oveen ja pääsi sisään.

Ernest istui työpöytänsä ääressä huoneessa, joka oli täynnä pyhiä kirjoja ja teoksia uskonnosta ja Jumalan luonteesta, tietokone oli auki sivuilta joista käsiteltiin Jumalaa ja Hänen olemustaan. Ernest mietti ja mietti Jumalaa ja tämän olemusta. Charles oli hyvin ihmeissään ja katseli isäänsä tutkiessaan koko suvun suurinta tabua ja vihankohdetta, ymmärtämättä lainkaan miksi. Eräällä pöydällä hän näki äitinsä valokuvan. Charles kysyi isältään mitä tämä teki ja hän vastasi tutkivansa Jumalaa, sillä donitsisade on kaiken järjen mukaan täysin mahdoton ja siksi tuli tärkeäksi tutkia yliluonnollista mahdollisuutta.

“Ja tämä yliluonnollinen mahdollisuus on?” Kysyi Charles hieman sarkastisesti.
“Se on tietenkin Jumala” vastasi Ernest työhänsä uppouteneena tutkiessaan Raamatun painosta vuodelta 1933 tietääkseen miten se erosi vuoden 1992 painoksesta.
“Eli?”
“Jumala on suuttunut meihin poikamme kun olemme kieltäneet Hänet ja nyt Hän rankaisee Pikku-Kärpiöläisiä”
“Miksi Jumala niin tekisi, miksei hän vain rankaise meitä?”
“Koska niin hän teki Daavidille, mutta sinä kun kuulut valitettavasti vielä kirkkoon niin voitko selittää minulle tämän?”
“Minkä?”
“Onko Uuden testamentin Jumala sama kuin Vanhan Testamentin Jumala, kun tässä saatanan kirjassa ei kerrota mitään!”
“Öööhh....”
“Mitä etkö tiedä, eikö teille opetettu mitään siellä Helvetin rippikoulussa! Siis eihän tässä koko helvetin teoksessa ole järjen häivää!” Huusi Ernest tuskastuneena, niin kuin niin monet Raamatun tutkijat häntä ennen.
“Siis tämä Jumala on aivan järjetön. Ensin hän kieltää juutalaisia suorittamasta väestönlaskua, sitten hän käskee Daavidia tekemään sen ja sitten hän rankaisee Daavidia tämän tekemisestä, vaikka hän teki vain niin kuin  se yksi hourupää käski! Mitä helvettiä Jumala!” parkaisi Ernest hypähtäen pois tuoliltaan kuin niin monet turhautuneet Raamatuntutkijat.
“Ja sitten tässä kielletään kaikkea ja tapetaan kaikki, jotka eivät ole juutalaisia. Helvetti Juutalaiset ympärileikkaavat yhden kansan vain siksi, että ne voisivat teurastaa ne kaikki, kun ne ovat liian heikkoja tapellakseen vastaan! Ja sitten on Samson, yksi helvetin psykopaatti!”
“Mutta entä Uusi Testamentti, sehän on enemmän meitä varten”
“No niin on, mutta siinä se Jeesus opettaa rukoilemaan isä meitä jos Jumalalle on asiaa eikä saa jauhaa tyhjää niin kuin pakanat, Mitä helvettiä!” Parkaisi hän heittäen vuoden 1933 Raamatun painoksen lattialle.
“Minä vannon, että jos kuollessani joudun Pietarin eteen, niin ensi töikseni potkaisen sitä mulkkua muniin, avaan portin ja marssin Jumalan luo vaatiimaan pari vastausta ja sitten tungen ne avaimet niin syvälle, että se perkele sylkee kultaa suustaan seuraavat pari viikkoa!"

Tästä seurasi pitkä ja vaivaantunut hiljaisuus, jonka aikana voin kertoa teille millainen Ernestin työhuone oli. Siellä oli kirjoja ja liitutaulu, sekä tietokone. Enimmäkseen siellä oli fysiikan kirjoja, mutta siellä oli myös joukko historiankirjoja, sekä kolme muskettisoturia, koska Ernest piti niiden lukemisesta. Huoneessa oli myös epämääräinen joukko erilaisi uskontoa ja Jumalaa käsitteleviä teoksia, koska kun tiede pettää on aika turvautua pyhiin teoksiin.

Ja sitten keskusteluun:

“Ja uusi testamentti on muutenkin yhtä huono kuin vanha testamentti!” Ernest jatkoi suu vaahdoten. “Ensiksi Jeesus tarvitsee neljä kaveria kertoakseen oman elämäntarinansa ja keskeisimmät opetuksensa, sitten hän  surmaa taatelipuun, kun se ei tuota hänelle hedelmää ja sitten hän karkoittaa pahan hengen sikoihin, jotka juoksevat jyrkänteeltä alas järveen! Mitä helvettiä! Eikö sioilla ole mitään sanomista? Ja eikö tuo vapauta uudestaan ne pahat henget? Ja sitten tämä Jeesus kaveri parantaa sattumanvaraisesti sokeita, rampoja, spitaalisia ja muita ihmisparkoja todennäköisesti heidän hitaaseen ja tuskalliseen nälkäkuolemaansa, koska miten muuten he saavat elätettyä itsensä?! Niin että vieläkö uskallat puolustaa tätä saatanan kirjaa!” puhuessaan Ernest oli napannut tuon samaisen vuoden -33 Raamatun ja riepotteli sitä etukannessta poikansa edessä.

Charles ei tiennyt mitä sanoa, antoi vain katseensa kiertää huoneessa ja havaitsi voodoota käsittelevän teoksen ja sitten vielä luonnonuskontoja käsittelevän kirjan.

“Aiotko sinä tutustua vielä näihinkin?” Charles sanoi osoittaen voodoota ja luonnonuskontoja käsitteleviä teoksia.
“Kyllä, heti kun olen selvän tästä kristinuskosta” Totesi Ernest, joka tutki parhaillaan vuoden -33 Raamattua.
“Aion muuten puolen vuoden päästä mennä Vatikaaniin tutkimaan näitä asioita” Totesi Ernest nenä kiinni Raamatussa.
Charles hölmistyi ja sanoi:” Ai, mitäs sinä siellä Vatikaanissa?”
“Koska haluan päästä tutkimaan sitä aitoa ja alkuperäistä Raamattua, eipähän tullut turhaan luettua latinaa ja muinaiskreikkaa”
Charles pelkäsi. Hän ajatteli mitä tapahtuisi kun hänen isänsä kohtaisi Paavin. Siitä seuraisi varmasti pahemman luokan diplomaattinen selkkaus.
“Tuota isä, ettähän sitten – vain – tuota – tee mitään – no ööh – “
“Tarkoitat varmaan paavia? Hänet jätän rauhaan, minun ei kannata puhua mitään uskonnollisten ääliöiden kanssa, sen opin siitä mormoni selkkauksesta”
Kuultuaan isänsä mainittua sanat “Mormoni selkkaus” Charlesin valtasi huonot muistot, huonot ikävät muistot. Vaikka Charles oli onnistunut unohtamaan koko tuon ikävän tapahtuman, sanat “Mormoni selkkaus” saivat aikaan pahojen muistojen ryöpyn. Hän muisti, isänsä ovelle tulleet kaksi mormonia silloin joskus kesällä Harvardissa. Hän muisti ämpärin, sinisen maalin, marjahyytelön ja nitojan. Varsinkin sen nitojan muistelu sai kylmät väreet kulkemaan Charlesin selässä. Lopulta se päättyi siihen, että Charles oli äitinsä kanssa joutunut hakemaan isänsä pois vankilasta takuita vastaan ja sitten oli se oikeudenkäynti, mutta onneksi Ernest tiesi hyvän juristin.

“Tilasin muuten viisisataa lammasta ja kolme kuusi tonnia kiviä”
“Mitä?! Miksi?” Charles huudahti pudottaen samalla lukemansa voodoo kirjan.
“Ihan vain siksi, että jos mikään muu ei auta, niin sitten alan uhraamaan muinaisille Jumalille, aloittaen tässä Vanhan Testamentin Jumalasta”
“Mutta mitä sitten, jos tämä ratkeaa itsestään mitä sitten?”
“Sitten minä alan kasvattamaan lampaita ja rakentelen kivistä aitauksen ja navetan, aika itsestään selvää kun sitä miettii”
“Juu – itsestään selvää” Totesi Charles ja palasi voodoo opintoihinsa, kun hänen isänsä palasi pöytänsä ääreen lukemaan vuoden -33 Raamattua.

Aikaa kului, kun molemmat Summaset opiskelivat uskontoa. Charles tuo iso haiseva läski luki horoskoopeista käsittelevää teosta, kyllästyttyään voodoon, outoon ja ihmeelliseen maailmaan. Charlesin isä luki edelleen vuoden -33 Raamatun Vanhaa Testamenttia.

“Niin juu haluatko kahvia?”
“Kyllä se vain sopii”
Tämän jälkeen he molemmat siirtyivät keittiöön juomaan kahvia.
“Kuule, miksi sinulla on horoskooppi kirja?” Sanoi Charles, hänen punnertaessa rappusia alas.
“Lähinnä siksi, että kun luen jo moista soopaa muutenkin, että tuumin että miksei”

Saavuttuaan keittiöön Ernest laittoi kahvin tippumaan, kun Charles asetteli itseään ruokapöytään. Hetken kuluttua Ernest saapui ruokapöytään ja he odottelivat kahvin tippumista.
“Jos unohdetaan tämä yliluonnillen soopa, niin mikä sinun mielestäsi on syy tähän donitsisateeseen?”

Charles mietti hetken, kuunnellen donitsien ropisemista maahan, sitten hän sanoi:”Minusta donitsisade johtuu, siitä että avaruudessa ovat donitsin muotoiset ja näköiset ufot, jotka liikkuvat donitsin muotoisilla aluksilla, mutta siellä on käynyt joku hirvittävä virhe ja niistä on kuollut monia miljoonia ja he ovat nyt korviaan myöten täynnä donitseja ja ainoa keino päästä eroon kuolleista tovereistaan he pudottavat ne suoraan maahan”

Ernest oli hetken aikaa hiljaa, kunnes sanoi:” Ja minä kun, luulin Jumalten vihan olevan se tyhmin selitys ikinä”
“ Sinun täytyy myöntää että oma selitykseni, on yhtä hyvä kuin sinun”
“Tiedä häntä” sanoi Enrenst ja kävi hakemassa kahvit.

Kahvit juotuaan Charles lähti kotiinsa viettämään lomaansa.

II Luku




”Ilta kymmenen uutisista hyvää iltaa”

”Hyvää iltaa”

” - Mystinen Donitisisade jatkuu yhä kolmatta päivää Pikku-Kärpiössä”

Charles tuo ihmiskunnan suurin pahantekijä on viettänyt lomaansa saastaisessa asunnossaan jo kolme päivää. Lukija varmasti ihmettelee, miten sellainen ihmishirviö kuin Charles viettää vapaa-aikaansa? No hän viettää sitä kolmella tavalla, siis kolmella tavalla, jotka voi mainita hyvässä seurassa, ne ovat:

    Katsoo lempisrajaansa Haluatko miljonääriksi, jonka jokaisen jakson hän on nauhoittanut vhs-kasetille.
    Siirtää lempisarjansa Haluatko miljonääriksi jaksoja vhs-kasetilta DVD-levyille.
    Pelaa lempi videopelejään, joita on kolme:

    Haluatko miljonääriksi PC:e
    Silent Hunter III sukellusvenesimulaatiota PC:e
    Red dead revolver:a PlayStation 2

Kuten varmasti ymmärrätte Charles on hyvin menevä mies, joka pelaa vain kaikkein tylsimpiä ja mielenkiinnottomia pelejä mitä maailmassa on. Sitten on Red Dead Revolver peli, jonka ihmiset muistavat sen kuuluisammasta jatko-osastaan: Red Dead Redemption.

Tällä hetkellä Charles pelasi Haluatko Miljonääriksi, samalla kun hän siirsi vuoden 2003 Haluatko Miljonääriksi jaksoja DVD:e, katsellessaan vuoden 2005 Haluatko Miljonääriksi jaksoja VHS:ä. Niin kuin ymmärrätte Charlesin on hyvin vaikeaa saada lomaansa kulumaan, niin kuin kaikkien muidenkin yrittäjien.

Charlesin kännykkä soi.
Charles keskeytti toimensa siksi aikaa vastatakseen puhelimeensa.
”Matti moi!”
”Moi!”
”Tuota... Sitä niin... että...”
”Niin”
”Minä vain sitä, että... jos siitä ei ole paljoa vaivaa...”
”Tuota, Matti oletko kunnossa?”
”Tuota niin... Kunnossa? - totta kai! - tai siis – sitä että siitähän minä haluaisin puhua – ”
”Joo okei, totta kai, koska?”
”Niin siis – miten olisi lau – lauantaina! Kolmelta, siellä kantapaikassa?”
”Ai siis Iisalmessa? Tänä lauantaina? Muuten kyllä mutta tapaan Martin yhdeltä, sopiiko, että Martti tulee mukaan?”
”Ei! Ei, tai siis Martin ei tarvitse – siis se olisi – sellaista kahdenkeskistä – niin kuin, mies miehelle ymmärrät varmaan?”
”Juu, miten olisi sunnuntaina sitten vaikka kolmelta? Oletko kunnossa?”
”Juu ei, ei se mitään ole. Sunnuntaina kolmelta sopii hyvin kantapaikassa?”
”Juu siitä vain”
”Juu selvä moi!”
”Moikka”

Charles sulki puhelimensa vietettyään elämänsä oudoimman  puhelinkeskustelun ja jatkoi lomansa viettämistä.

Mies joka soitti oli Matti Luostarinen. Toinen Charlesin kahdesta ystävästä. Kyllä Charlesissa, tuolla ihmiskunnan suurimmalla pettymyksellä oli ystäviä. Ai miksi? Kuten kerroin maailmankaikkeuden yksi kannattavista voimista on sääli.

Se toinen Charlesin ystävistä on Martti Järvinen, jonka tapaamisesta Charles oli sopinut lauantaiksi Iisalmessa heidän kantapaikassaan, eli siis aschanin kahvilassa.

Martti Järvinen oli ammatiltaan lakimies ja töissä eräässä iisalmelaisessa asianajajatoimistossa. Martin, aivan kuten Matinkin Charles oli tavannut muutettuaan Suomeen ja aloitettuaan lukion ensimmäisen vuoden paria viikkoa aikaisemmin kuin hän tapasi Matin, ja Matin jälkeen hän tapasi pitkäaikaisen naisystävänsä, jonka perhe oli juuri muuttanut Pikku-Kärpiöön.

Mutta takaisin Marttiin. Martti oli täydellinen Charlesin vastakohta, Martti oli oikeastaan kaikinpuolin täydellinen. Hän oli pitkä komea salskea nuori mies, joka tuli toimeen kaikkien kanssa, piti kunnostaan huolta ja liikkui ulkona aina huolitellun ja siistin oloisena, hänellä oli hyvä työpaikka ja hän oli onnellisesti naimisissa. Martilla oli oikeastaan vain yksi ongelma: hän päätyi sänkyyn kaikkien tapaamiensa naisten kanssa ja kun sanon kaikkien tarkoitan kaikkien. Miten tämä sitten on ongelma? No antakaas kun kerron:

Kun Martti ollessaan vielä poikamies lähti käymään kaupassa ostamassa litran maitoa, hänen piti varata tähän tapahtumaan aikaa kaksi tuntia. Kauppaan hän käveli viidessä minuutissa, maidon hän osti minuutissa mutta tuona aikana, kun hän käveli kauppaan, astui kaupan sisään, osti maidon, meni kassalle ja kulki takaisin kotiin, hän oli päätynyt sänkyyn kymmenen eri naisen kanssa.

Tässä tilanteessa Martti oli nytkin. Hän makasi alasti vieraan naisen sängyssä, vieras nainen oikealla puolellaan. Siinä maatessaan Martti muisteli miten hän oli päätynyt tähän tilanteeseen, jotta hän voisi välttää tätä tulevaisuudessa, niin kuin hän teki aina tässä tilanteessa keksimättä mitään syytä, hän muisteli että hän oli bussissa. Hän inhosi busseja. Hän oli yksityisautoilija luonteeltaan ja hän inhosi busseja, hän suorastaan vihasi busseja. Hän vihasi busseja, koska niitä varten hänen piti herätä paria tuntia aikaisemmin, kuin tavallisesti ja ne olivat täynnä muita ihmisiä, miehiä ja naisia ja siellä missä oli naisia oli ongelmia. Hän oli päätynyt parin naisen kanssa bussissa vessaan, miten he mahtuivat oli hänellekin pienoinen mysteeri, mutta sen jälkeen, saavuttuaan Iisalmeen he olivat päätyneet pikaiselle aseman vessaan ja vasta tämän jälkeen Martti pääsi töihin.
    Muistellessaan Martti ymmärsi, että hän vihasi busseja enemmän donitseja. Voi miten hän vihasi dontiseja, ensinnäkin ne olivat äärimmäisen epäterveellisiä ja toisekseen niitä satoi nykyään taivaasta. Martti oli niitä miehiä jotka haluavat pitää itsestään huolta ja siksi hän vihasi donitseja, mutta myös siksi, koska ne kopsahtelivat auton kattoon ja aiheuttivat hirveitä lommoja. Siksi hän kulki bussilla ja siksi hän oli nyt alasti sängyssä vieraan naisen kanssa.
    Martti katseli ympärilleen, he olivat naisen makuuhuoneessa, vaatteet olivat sekaisin lattialla ja nainen katsoi häntä himoiten hänen oikealla puolellaan. Martti katseli itseään ja kysyi itseltään miksi? Miksi hän oli tällainen, tällainen mieshuora? Martti jatkoi muisteluaan. Töistä päästyään Martti oli kävellyt bussiasemalle, se oli virhe, matkalla hän päätyi sänkyyn neljän naisen kanssa. Päästyään Bussiasemalle hän huomasi kauhukseen erään asian, bussin lähtöön oli aikaa. Aivan liikaa aikaa. Bussiasemalla oli naisia. Ollaksemme oikein tarkkoja asemalla oli neljä naista. Loput voinette arvata.
Tämän jälkeen Martti tunsi itsensä likaiseksi ja sairaaksi. Sitten tuli bussi. Päästyään bussiin Martti huomasi jotain oikein pahaa. Kaksikymmentä muuta matkustajaa, joista kaksi oli naisia. Taaskaan Martti ei osannut sanoa miten he mahtuivat bussin vessaan yhtä aikaa, mutta he mahtuivat.
    Koko kotimatkan naiset katselivat häntä ja hän sai heidän puhelinnumeronsa. Martti katseli ulos ikkunasta koko matkan ajan pohtien, miten mies voi olla tällainen.
    Mutta miten Martti päätyi aina naisten kanssa yhteen? Sitä hän ei tiennyt, ei sitten lainkaan. Kaikki alkoi aina hyvin harmittomasti. Marttikohtasi naisen, nainen alkoi puhua hymyili vienosti ja sitten seuraavassa hetkessä he olivat tökkimässä toisiaan kuin himokkaat paviaanit. Muuta hän ei tiennyt.
Ja tässä sitä taas oltiin.

Martti huokaisi raskaasti ja katseli naista, nainen katseli häntä himoiten. Martti paransi asentoaan ja sanoi:” Kaisa - “
“Elisa”
“Niin, Elisa, tiedätkö minä tiedän mitä sinä mietit”
“Ai - mitä? Miten?”
“Katsos Elisa, sinä et ole ensimmäiseni, tarkemmin sanottuna olet kahdennestoista nainen jonka kanssa olen ollut sängyssä”
“ Ai, no tiesinhän minä sen, kun olet niin hyvä, hihi. Mutta jos totta puhutaan, niin et sinäkään ole minun ensimmäiseni, on minullakin miehiä ollut eikä kaksitoista ole kovin paljon”
“Tarkoitin että olet kahdennestoista tänä päivänä.”
“Ai”
“Niin katsos näetkö tämän” Martti otti vasemman kätensä esiin ja veteli peukalollaan vihkisormustaan ylös alas. “Olen naimisissa onnellisesti”
“Ai, ei se minua haittaa”
“Eipä tietenkään, mutta minä tiedän, sinulle minä olen paras rakastaja, joka sinulla on koskaan ollut mutta minulla on ollut 6 potenssiin viisi naista, sinulle minä olen ihanin mies mitä maa päällään kantaa, mutta minulle, sinä olet seitsemästuhannes seitsemässadas seitsemäskymmenesseitsemäs”

Mutta Elisa ei tästä välittänyt, Martin vielä puhuessa Elisa oli kiivennyt Martin haarojen päälle täysin alasti.

“Mitä sinä nyt?”
“Jos minä olen seitsemän seitsemän seitsemän seitsemäs nainen niin moista pitää juhlia” ja tämän sanottuaan hän asetti kätensä Martin haaroihin ja alkoi tunnustelemaan Martin kalua.
“Tällaista ei joka miehellä olekaan vai mitä?” Ja Elisa alkoi imemään Martin kalua. Martti tiesi mitä tapahtuisi eikä hän pitänyt siitä. “Tämä on todella hyvän makuinen” sanoi Elisa ja suuteli Marttia suulle ja tunki kielensä Martin suuhun, kuin vaistomaisesti Martti vastasi suudelmaan ja hän oli jälleen mennyttä miestä.

Kotiin Martti palasi pettyneenä ja vihaisena itselleen. Hän itki millainen mieshuora hän oli, kantaen salkkuaan ja raahaten sateensuojaansa pitkin maata niin, että donitsit osuivat häneen. Donitseja sateli tällä kertaa harvakseltaan ja yksi kerrallaan donitsit putosivat hänen päälleen pehmeästi osuen ja sitten hajoten. Siinä kävellessään Martti muisteli miten hän oli tavannut Elisan, tuon seitsemännen tuhannen seitsemännensadannen seitsemnäkymmentä seitsemänsadannen naisen.
    Kaikki oli alkanut perin tavallisesti. Bussi oli saapunut Pikku-Kärpiöön ja Martti oli poistunut bussista ja lähtenyt kävelemään kotiin. Kaupungin ylläpitomiehet siivosivat katuja donitsesista samalla knn niitä ropisi taivaasta, tavallista hitaammin ikään kuin donitsit olisivat loppumassa sieltä jostain. Martti käveli kotiinsa donitsivarjonsa alla nopein päättäväisin askelin hän käveli pois Pikku-Kärpiön keskustasta kiroten donitseja jotka estivät häntä ajamasta autollaan töihin ja olemaan oman kulkemisensa herra. Donitseja sateli ja kaupungin ylläpitomiehet jäivät keskustaan siistimään sen katuja donitseista.
    Aikansa taivallettuaan Martti saapui kotikadulleen ja kauhukseen hän näki naisen, kauniin naisen lenkkipvussaan, kauhuissaan Martti tiesi mitä tapahtuisi ja hänhän oli vielä näin lähellä kotiaan. Martti yritti muistaa mitä oli tapahtunut. Martti katseli kuinka tuo nainen juoksi häntä vastaan kullanvalkeat hiukset hulmuten, Martti tunsi suunsa kuivuvan ja hänen ajatuksensa alkoivat eksyä alastomiin naisiin. Nainen pysähtyi Martin eteen ja sanoi:” Hei” kauniilla helisevällä äänellä ja Martti tiesi olevansa pulassa. Seuraavassa hetkessä Martti huomasi makavansa alasti tämän lenkkeilijän sängyssä lenkkeilijä alasti hänen vieressään.

Saatuaan muistelunsa loppuun Martti huomasi olevansa kotonaan. Pienen kaksikerroksisen omakotitalon pihalla, jossa oli autotalli ja ihan mukavasti pinta-alaa pihalla. Martti ajatteli kuinka hän saapuisi kotiin ja pääsisi syömään ja kertomaan vaimolleen päivän tapahtumista, tarkemmin sanottuna päivän kaadoista, sillä Martin vaimo oli se samainen psykologi, jonka luo hän oli mennyt ja päätynyt naimisiin, koska nainen halusi parantaa Martin. Mutta päästyään sisään Martti muisti, että oli hänen vuoronsa tehdä ruokaa.

Mikä tässä sitten on ongelma? Eikö ole hyvä jos mies saa niin paljon naista kuin hän vain haluaa? No ongelma oli tässä se, että suurimman osan kanssa Martti ei halunnut olla missään tekemisissä ja hän päätyi heidän kanssaan sänkyyn sattumalta. Tämä tarkoitti, että Martin piti varata koko päivä yhden
Martti päätti ratkaista ongelman ostamalla koiran, sillä hän ajatteli että kun hänelle on koira hoidettavanaan ja on ulkona ei enää halua naista. Päinvastoin. Tämän jälkeen Martti alkoi saada kaksi kertaa niin paljon naisia kuin tavallista, eikä koiran ulkoiluttamisesta ollut tulla mitään. Tämän jälkeen Martti meni hoitoon, psykologille, joka sattui olemaan nainen. Eikä Martti saanut hoidettua ongelmaansa. Siispä Martti päätti mennä naimisiin psykologin kanssa, ikävä kyllä sekään ei auttanut ja niin Martti on tuomittu menemään sänkyyn seuraavan vastaantulevan naisen kanssa koko loppuelämänsä ajan.

Tuli lauantai. Charles tuo ihmiskunnan suurin virhe oli viettänyt koko viikon pelaten Haluatko miljonäärikis PC:e, katsoen Haluatko Miljonääriksi jaksoja vhs:ä samalla kun hän siirsi Haluatko Miljonääriksi jaksoja     DVD:e. Nyt hän oli Iisalmessa ja odotti Marttia Paloisvirran rantapuistossa niin kuin he olivat sopineet.

Charles oli rauhaton. Niin kuin monilla muilla yrittäjillä ennen häntä hänen oli hankalaa olla poissa hänen firmastaan. Oli se sitten miten epäonnistunut tahansa. Mutta häntä otti päähän ne lukemattomat donitsit joita sateli Pikku-Kärpiössä. Linnut olivat kadonneet, sillä suurin osa niistä oli kuollut saatuaan donitsin päähänsä ja muut olivat ymmärtäneet jättää Pikku-Kärpiön rauhaan. Mutta siellä oli myös ikävä viettää lomaa, kun koko ajan satoi donitseja satoi tai paistoi, oikeastaan häntä otti enemmän päähän se kun satoi. Yhtenä päivänä oli satanut rankasti niin vettä kin donitseja. Donitsit olivat iskeytyneet maahan ja vesi oli kastellut ne mössöksi. Tosin tämä oli ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa, että saattoi sanoa:” Sataa niin rankasti että taivaalta sataa donitseja ja vettä”

Martti oli vaimonsa, Karita Rantanen-Luostarisen kyydissä. Martti oli nimittäin oppinut että kun hän oli vaimonsa seurassa hän ei päätynyt sänkyyn vieraiden naisten kanssa. Martin ja hänen vaimonsa seksielämä oli muuten täysin olematonta, lähinnä sen takia koska Karitaa inhotti maata miehen kanssa, joka oli maannut 7777 muun naisen kanssa ja tietäen, että hän oli yksi niistä monista. Oikeastaan Martin naisluku oli jo 7807 ja vaikuttaa siltä että se rikkoo 8000 rajan tämän vuoden kuluessa. Marttiakin otti päähän, häntä otti päähän oma itsensä ja se että heidän avioliittonsa oli farssi, joka perustui Karitan tutkimuksiin.

Martti saapui Paloisvirran puistoon vaimonsa saattamana. He suutelivat ja Martti muistutti häntä heidän illallisestaan. Tämän jälkeen Karita poistui ja Martti saapui Charlesin luo, he tervehtivät ja lähtivät kävelemään kohti Kankaan kahvilaa.

Paloisvirran pisto oli kaunis paikka kävellä ja he kävelivät kappaleen matkaa hiljaisuudessa. Tosin Charles ollen niin läski ettei hänelle ole edes sopiva vaatteita veti itseään eteenpäin rullalaudoissa ilman rihman kiertämää. Joku saattaisi ihmetellä mikseivät poliisit vieneet häntä pois, koska arvatenkin Charles rikkoo jonkinlaista siveyslakia, mutta parempi kysymys on minusta se, että miten joku, joka on niin läski ja ruma kuin Charles on edes hengissä? Mutta siihen tuskin saadaan muuta vastausta kuin se että Jumala on olemassa ja hän vihaa Charlsia jostain syystä ja haluaa tehdä hänen elämästään niin kurjaa kuin mahdollista vaikka esittelemällä hänet Mikeen ja Johniin kahteen amerikkalaiseen kauppamatkustajaan, jotka myyvät lasisia pesäpallomailoja, jotka on tehty nimenomaan rikollisia pahoinpitelyjä silmällä pitäen. Mutta eihän niin tule koskaan tapahtumaan koska sehän olisi vain aivan naurettavaa.

“Ne aikovat sitten tosiaan tehdä Uuden Star Wars trilogian” sanoi Charles kyllästyttään hiljaisuuten.
“Niin” Sanoi Martti vaitonaisesti.
“Mahtaakohan olla parempi kuin se edellinen”
“Charles, voidaanko puhua jostain muusta?”
“Ok, et ole sitten vielä toipunt siitä”
“Miten siitä voi muka toipua”
“No joo, onhan sukulaisen itsemurha aika kova juttu”
“Juu, on se paha kun on fanittanut Star Warsia ihan satasella jostain 70 luvusta ja sitten tulee se edeltävä osa”
“Joo, mutta hypätä sillalta kolme vuotta Sithin koston jälkeen, se vaatii jo jotain”
“Juu kai. Setä parka”
“Niin. Kuulin muuten hauskan jutun siitä elokuvasta”
“No minkä?”
“Että jos muuttaa vähän tiettyjen kirjainten paikkaa Revenge of the sithistä niin saadaan - “
“Revenge of the shit, onhan se aika selvää”
“Ei kun siis, Revenge of the thishi”
“Mikä?”
“Revenge of the thisi, se on kuulemma kiinaa ja meinaa epäonnistnut ankan lihan valmistuksessa ja sitähän se on”
“Heh, aika nokkelaa, itsekö keksit?”
“Ei netistä luin”
“Ok”

He kävelivät ja ihailivat puiston maisemia.

“Miten muuten loma on mennyt?” kysyi Martti vuorostaan.
“Ihan ok, yrittäjälle se on vähän kovempaa ja varsinkin kun sataa donitseja” Charles vastasi.
“Juu mikähän vitsi siinä on”
“Donitseissa? Ei hajuakaan”
“Mutta lomasi sujuu hyvin? Et enää vietä sitä leiriytyneenä kuntosalin lähelle?”
“Heh en. Se ensimmäinen loma oli aika kova, ei sitä ollut vielä tottunut”
“Juu, mutta nyt on eri vai? Et taida soittaa sinne enää kolmasti tunnissa?”
“Heh en. Toinen loma oli aika kova, kyllä se vieläkin on, tuntuu että jättäisi lapsensa jonnekin kun itse pitää hauskaa. Sinulla on paljon helpompaa kun ei ole omaa firmaa”
“Älä nyt on työntekijälläkin rankkaa koko ajan saa raataa niska limassa leipänsä eteen”
“No pomollasi on vielä rankempaa, kun sen täytyy raataa koko ajan niska limassa varmistastaakseen että työntekijät saa leivän vielä huomenna”
“Se pomo on täysi kusipää, laittoi minut makaamaan 15 naisen kanssa ihan vain, jotta minun ei tarvitsisi edustaa enää naisasikkaita”
“Onhan sinulla aika outo ongelma hassua ettet ole jonkun 4D dokumentin aiheena”
“Siihen paskaan en millään suostu, nehän on pelkkiä moderneja friikkiesityksiä”
“Onhan ne mutta silti niitä katsotaan. Friikit myy”
“Myy mikä myy yhtä paskaa ne on silti”
“On juu”

Martin ja Charlesin leppoisan keskustelun keskeytyi kun heidän luokseen saapuivat Max ja James amerikkalaiset kauppamatkustajat, jotka myivät käsintehtyjä lasista tehtyjä pesäpallomailoja, jotka oli tarkoitettu ihmisten pahoinpitelyä varten.

Max ja James olivat matkustaneet ympäri Suomea myyden lasista tehtyjä pesäpallomailoja, jotka hajosivat saadessaan osuman. He olivat tehneet hyvän tilin mutta aina saattoi tehdä vielä paremman ja niin he menivät Charlesin luo.

“Päivää, hyvä herra minä olen James Ferguson ja tässä on avustajani Max Maxwell”
“Päivää,” sanoi Charles kummastuneena.
“Minä ja Max myymme lasisia pesäpallomailoja, oletteko kiinnostuneet?”
“Ikävä kyllä en ole kiitos ja näkemiin”

Mutta samassa Charles huomasi että hän ei voinut liikkua. Ei yhtään minnekään. Hän vain pysyi paikallaan ja kuunteli Jamesin myyntipuhetta.

“Meidän pesäpallomailamme ovat erinomaisia ja ne on tarkoitettu nimen omaan modernille kiireelliselle kaupunkilaisille, jolla ei ole aikaa hakata ihmisiä niin että he satuttavat vaan on aikaa korkeintaan yhdelle lyönnille”
“Mutta kun minä en halua pesäpallomailaa”
“Mutta hyvä herra miten voitte sanoa ei, kun sen näkee että olette suuri pesiksen ystävä”
“Mistä sen tiedätte?”
“Me vain tiedämme, joten siksi teidän on aivan pakko hankkia meidän mailamme”
“Mutta kun minä en halua hutkia ihmisiä - hei hetkinen? Mitä täällä tapahtuu?”
Charles huomasi että he eivät olleet enää puistossa vaan jossain paikassa, jossa oli aivan valkoista.
“Kenties haluatte kokeilla pesäpallomailaamme arvon herra paskiainen?”
“Mitä sanoitte?”
“Arvon  herra paskiainen, Max näytäpä herralle kuinka hieno tuotteemme on”
“Ei tarvitse minä kun en - AUH!” Sanoi Charles kun Max löi häntä voimiensa takaa jalkoihin.
“Kuten näette hyvä herra, maila, joka on tehty laisista, hajosi teidän jalkoihinne ja nyt koette suunnatonta kipua koska jalkanne ovat aivan täynnä lasinsiruja” 
Charles oli kaatunut maahan ja piteli jalkojaan, joihin sattui ja joista vuosi verta.
“Miksi?”
“Miksi te kysytte? Miksi? Se on erinomainen kysymys hyvä herra, miksi ette tosiaankaan halua ostaa tätä erinmaista mailaamme? Max”
“AUH!”

Tällä kertaa Max löi Charlesia suoraan tämän takamukseen ja kipu oli jälleen sanoinkuvaamaton.

James laskeutui Charlesin tasolle ja jatkoi:” No niin hyvä herra, mitä sanotte tästä mallista?”
Ja jälleen Max iski Charlesia jalkoihin.
“AUH! Lopettakaa ihmiset tuohan sattuu!”
“Niin se kyllä taitaa, mutta hyvä herra miten muuten voisitte tietää että mailamme ovat markkinoiden parasta mitä ihmisten hutkimisen alalla on kehitetty?”

Max iski Charlesia jälleen jalkoihin ja Charles tunsi kuinka häntä alkoi pyörryttämään.

“Älkää vielä pyörtykö hyvä herra, sillä ette ole kuulleet kuinka erinomainen tarjous meillä on.” James jatkoi samalla, kun Max löi häntä.
”Sillä jos tilaatte nyt, niin saatte tämän tyylikkään t-paidan tämän viisitoista lasista pesäpallomailaa, joka kolmas kuukausi, huomatkaa, että t-paita on tilaajalahja jonka saatte vain kerran, mitä sanotte?”

Max taukosi Charlesin hakkaamisesta, jotta tämä saattoi katsoa t-paitaa. T-paita oli sininen, jossa oli kuva vähän tunnetusta amerikkalaisesta toimintatähdestä huutamassa ja lyömäss robotteja pesäpallomailalla ja kuvan ympärillä oli teksti: Reb Brown hakkaa robotit lasisilla pesäpallomailoilla!

Charlesia moinen t-paita ei kiinnostanut, sillä hän ei tiennyt kuka Reb Brown oli. ”Kuka on Reb Brown?” Kysyi Charles ja tämä oli kysymys jota James ei voinut sietää ja siksi Max löi häntä muutaman kerran jalkoihin. Charles huusi tuskasta ja James jatkoi mainospuhettaan:” Mutta jos tämä ei kiinnosta niin heitetään päälle tämä upea pyyhe” ja James näytti pyyhettä, jossa oli kuva Reb Brownista, joka hakkasi robotteja lasilla pesäpallomailoilla. Charlesia tämä ei kiinnostanut, sillä hän ei tiennyt kuka Reb Brown oli.
James jatkoi mainospuhettaan ja sanoi:” Tämä aivan uskomaton tarjous maksaa vain 20,25€ ja sillä saatte viisitoista kappaletta aitoa amerikkalaista designia, amerikan suosituimman urheilulajin pelivälineestä. Mitä sanotte?”

Charles ei tiennyt mitä sanoa, hän oli verissään ja voivotteli keskellä kaikkeuden tyhjyyttä äärettömässä valkoisuudessa.

”Selvä on herra tiedän mitä te haluatte te haluatte enemmän ja siksi me tarjoamme teille ja vain teille tämän DVD:n, jossa kaikkien aikojen suurin toimintatähti ikinä Reb vitun Brown kertoo teille miten voitte parhaiten hakata vastustajianne lasisilla pesäpallomailoilla ja jos toimitte nopeasti niin voitte saada tämän rajoitetun erikoispainoksen, jonka toisella levyllä amerikan johtavin Reb Brown asiantuntija Noah Antwiler kertoo ja esittelee teille kaikki Reb Brown elokuvat. Mitä sanotte herra laitetaanko pakettiin?”

Charles oli aivan mykistynyt. Häntä oli hutkittu kun hän ei tiennyt kuka Reb Brown oli ja nyt hän sai kuulla ensimmäistä kertaa tästä Noah:a, oliko hän edes oikea ihminen? Charles ei tiennyt mitä tehdä hän ei tuntenut koko Reb Brownia eikä hänellä ollut minkäänlaista tarvetta näille pesäpallomailoille ja edelleen kuka tämä Reb Brown oli? Saati sitten tämä Noah-tyyppi? Charles hoippui tajuissaan olemisen rajamailla, mutta hän tiesi, että jotain piti sanoa ja hän ajatteli että hänen olisi parempi sanoa kyllä. ”Hieno valinta herra, ja ny koska suostuitte tähän tilaukseen alle kymmenen minuutin annamme teille erikoistarjouksena tämän koodin jolla saatte tilattua amazon.com Reb Brownin kaikkien elokuvien paketin johon kuuluu erikois dvd jossa Noah Antwiler Yhdysvaltain johtavi Reb Brown asiantuntija kertoo kaiken mitä pitää tietää Reb Brownista kiitämme teitä vielä herra tästä oikein hyvästä tilauksesta” Max sanoi ja antoi Charlesin eteen jonkin lapun allekirjoitettavaksi, jonka hän allekirjoitti ja menetti tajuntasa.

Seuraavassa hetkessä Charles heräsi Kankaan puiston kahvilassa. Hänellä oli kuppi kahvia hänen edesään samoin kuin berliininmunkki lautasella. Martti oli hänen edessään. Charles huomasi olevansa aivan kunnossa mutta hän ei tiennyt lainkaa missä hän oli.
”Matti - ”  Charles sanoi ymmärtämättä lainkaan mitään.
”Charles?”
”Missä me – tuota – ollaan?”
”Kankaan puiston kahvilassa kuinka niin?”
”Mitä minulle tapahtui?”
”Miten niin?”
”No minä tuota näin unta jossa minua hakattiin lasilla pesäpallomailoilla ja pakotettiin tilaamaan ne jotta hakkaaminen lopetettaisiin ja samalla jonkun Reb Brownin elokuvapaketin”
Matti katseli ystäväänsä kuin hänelle oltaisiin juuri kerrottu, että on olemassa eläviä donitseja, jotka ovat ufoja ja jotka ovat tutkineet maata satoja vuosia donitsin muotoisessa avaruusaluksessaan, joka oli näkymätön.

”No?”
”Mitä tuohon pitäisi edes sanoa?” Matti sanoi aivan ihmeissään.
”No joo”
”Miten olet täällä jos näit unta?”
”En minä tiedä! Siksi haluan tietää olinko minä missään kun tulimme tänne?”
”No, et”
”Kävelin siis koko ajan vieressäsi?”
”Joo”
”Tuliko outoja kavereita lähellemme, kertoakseen minulle tästä uudesta hienosta tuotteesta?”
”Tuli pari kaveria myymään ruusuja, mutta ne oli jotain laitapuolen kulkijoita ja ne lähti kun sanoit ei”
”Ai”
”Juu”
”Sitten tulimme tänne ja tilasimme kahvit?”
”Juu”
Charles oli aivan ihmeissään, hän ei tiennyt enää mistään mitään, mutta toisaalta hän oli Charles hänestä pitäisi vain ihmeltellä miksei hän ole saanut sydänkohtausta jo, kun on niin haiseva ruma läski.
”Matti”
”Joo”
”Tiedätkö sinä kuka on Reb Brown?”
”Kuka?”
”Reb Brown, hän on joku suuri toimintatähti, joka näyttelee Robowar 2?”
”Ensimmäistä kertaa kuulen hänestä”
”Ok, entäs Noah Antweeler?”
”Kuka hän on?”
”Yhdysvaltain johtava Reb Brown asiantuntija”
”Missä sinä oikein olit?”
”En minä tiedä!” Charles parkaisi epätietoisuudessaan.
”Me puhuimme vain siitä kuinka Karitan kanssa olemme menossa avioliittoneuvojalla ja siitä kuinka tämä donitsisade ottaa päähän”
”Ok, oletko muuten kuullut lasista pesäpallomailoista?”
”Nyt ensimmäistä kertaa, sen sijaan lasiset harvavat ja niiden myyjät ovat oikeita maanvaivoja”
”Mitä?”
”Niin minun setäni pakotettiin ostamaan niitä kun ne näyttivät hänelle maailman oudoimman videon, jossa hänen piti sitoutua tilaamaan lasisia design haravia vuodeksi vain 20,20€ kolmen kuukauden välein”
”Aivan mielipuolista”
”Niin on”
”Avioliittoneuvojalle vai? Tiedät kai ettei niillä ole muuta kuin huonoja avioliittoja takana?”
”Huono vitsi, mutta niin se meinaa, kun ei keksi miten saisi minut paranemaan”
”No onhan sinulla aika erikoinen ongelma”
”Juu”
”Juupa juu, minä menen käymään vessassa”
”Mitä?”
”Vessaan meinasin”
”Tulen mukaan”
”Ai onko täällä pelkkiä naisia vai?”
”En ota riskiä varsinkin kun miestenvessa on kohta varattu”
”No selvä sitten, missä se on?”
”En tiedä kysy tarjoilijalta”

Charles nosi tuolista ja käveli tarjoilijan luo Martti mukanaan ja kysyi vessaa. Tarjoilija oli keski-ikäinen silmälasipäinen pyöreä nainen, joka sanoi:” Tuollahan se on oikealla” Katseli merkitsevästi Marttia ja Charlesia ja lisäsi:” Mutta se on aika pieni, ei sinne mahdu kuin yksi”
”Jaa, mitä jos jäisit Martti tänne?”
”Mitä? En, tiedät kyllä mitä tapahtuu!”
”Koita nyt kestää kohta tulee housuun”
”Charles älä, minä rukoilen”
”Ei tässä rukoilu auta, kun on mentävä on mentävä”

Ja niin Charles lähti vessaan ja Martti palasi pöytäänsä odottamaan ystäväänsä. Hermostuksissaan Martti kaivoi kännykkänsä, mutta siitä oli akku loppu. Sitten hän katseli ympärilleen ja kauhistui:
Kaikki muut asiakkaat olivat naisia! Kahvilan pitäjä oli nainen! Kaikkialla oli naisia! Missä Charles oli? Kylmä hiki alkoi virtaamaan Charlesin kasvoilla. Hän hermostui. Hän näki kun naiset kerääntyivät yhteen, supattelivat keskenään ja katselivat häntä. Hermostuneena Martti nosti kätensä ja hymyili. Häntä pelotti. Hän tiesi mitä tapahtuisi eikä voisi sitä estää. Kahvilan pitäjä kävi ovella, kuului pahaa enteilevä klik ja ovi oli lukossa. Miksi, miksi juuri nyt?
    Naiset lähenivät häntä ja hän katseli kauhuissaan. Yksi, kaksi, kolme – viisitoista naista?! Miksi miksi? Mitä pahaa hän oli kenellekään tehnyt? Miksi juuri hän? Naiset lähenivät ja lähenivät ja sitten he olivat hänen tuolinsa takana nyt se tapahtuisi, Martilla alkoi jo seistä nyt se alkaisi!

”Martti tule mennään”
Se oli Charles, Charles oli palannut vessasta. Naiset kaikkonivat saman tien ja palasivat pöytiinsä ja Martti huokaisi helpotuksesta. Kun Charles ja Martti poistuivat kahvilasta Martti oli onnellinen. Hän oli onnellinen siitä ettei hän ollut joutunut elämänsä toiseksi suurimman naisjoukon alle.
    Martti ja Charles jatkoivat kahden matkaansa. Charles oli vaiti, sillä hän oli täysi ääliö. Martti ei ihmetyksestään voinut puhua. Sitten Charles sanoi:” Tiedätkö tapaan Matin huomenna täällä?”
”Ai, mitäs Matti?”
”Kuulosti oudolta”
”Ai Matti kuulosti oudolta? Tiedät kai että nyt puhutaan Matista?”
”No juu, mutta se kuulosti oudolta, tai siis tavallista oudommalta”
”Ai mitäköhän se meinaa”
”En tiedä, sehän on sen yhden pariskunnan vakituinen kolmaspyörä”
”heh niinpä on”
”Juu”
”Sanonpa vaan että siitä se johtuu – ”
”Ai mistä?”
”No siitä, että se on homo”
”Homo? Matti vai?”
”No kun se on aina jotenkin kireä ja sellainen että se piilottelee jotain”
”No se on jotain juu”
”Niin, mitäs sinulla ja sillä maisterisnaisella?”
”Mitäs meillä? Samaa vanhaa nyt ja aina. Aika oudosti tosin sanottu, onhan meillä kaikilla maisterintutkinto”
”On juu paitsi ettei Matilla ole”
”Tottapa totta, outo juttu kun alkaa miettimään”
”Juu, mutta se sinun maisterisnainen Vieläkin raataa kaupan kassalla?”
”Mites se sieltä oltaisiin pois saatu? Nyt se meni Madridiin tutkimaan sikälaista undergroundkulttuuria”
”Mites sitä tutkii kun ei ole toimeksiantajaa”
”Siihen hän se pyrkii”
”Niillä omakustanteilla? No ainakin se pitää alastaan”
”Juu, tiedä sitten mitä siitä tulee, opintolaina painaa päälle, surkea palkka, jossain kaupassa ja sielläkin vain osanpäivästä ja silti jaksaa kirjoittaa kirjojaan”
”Se on omistautumista, ei olisi moni yhteiskuntatutkija siihen mennyt”
”Eipä juu, sitähän se on”
”Juu”
”On sinunkin avioliittosi aika hassu, kun sitä miettii”
”Mjoo, mutta se on sellainen uudenaikainen avioliitto”
”Niin mistä ei näemmä ole iloa eikä lapsiakaan”
”Puhutaan jostain muusta”
”Mistäs sitä muusta voitaisiin puhuta?”
 ”Vaikka säästä”
”Huono vitsi”
”Sitähän se on, kun taivaalta sataa donitseja”
”Ei saatana niitä jaksa loppuisi vaan”
”Kun nyt tietäisi mistä se alkaisi”
”Mitäs luulet kohta kai meidät viedään sieltä pois, että pääsevät tutkimaan?”
”Eipä kai sehän olisi aikamoinen ihme, eihän Suomessa sellaista tapahdu suomalainen kestää kaiken”
”Niin kyllä kai ne niin tekee pääsepä eroon sateesta”
”Niin”

Tähän tapaan he keskustelivat, eikä mitään oikein tapahtunut. Karita tuli hakemaan miehensä ja Charles jätti Iisalmen ja palasi kotiinsa hoitaakseen koko homman uudestaan. Lukija tosin varmasti ihmettelee Max ja Jamesia kahta kiertelevää lasisia pesäpallomailoja kauppaavaa kauppamatkustajaa ja mitä oikein tapahtui Charelsille. No vastaus on onneksi varsin yksiselitteinen:
Sanoinko jo kuinka vihaan sitä paskiaista? Halusin vain satuttaa sitä vähän, eihän mielikuvitusolennot koskaan oikeasti satu, joten voin siis tehdä niin Charlesille aina uudestaan ja uudestaan, niin kuin teinkin:
    Charles palasi kotiinsa donitsien sadellessa hänen kotikaupungissaan tavalliseen tapaansa. Mutta juuri kun hän oli astumaisillaan ovesta sisälle maa aukeni hänen allaan ja hän putosi valtavaan rotkoon, jossa hän putosi ja putosi ja putosi, kunnes hän viimein saapui takaisin maan pinnalle. Ikävä kyllä hän ei saapunut Kiinaan vaan vieraalle planeetalle nimeltä Muksimus Maksimus, planeettaan jonka asukkaat ovat aivan samanlaisia kuin ihmiset maa-planeetallamme, paitsi että he ovat tavallista tukevarakenteisempia ja heillä on valtavat nyrkit, koska täällä ihmiset puhuvat lyömällä toisiaan, eli siis muksimalla, siksi siis planeetan nimi: Muksimus Maksimus.
    Mutta kaikeksi onneksi Charles sattui törmäämään varsin mukavaan ja auttamishaluiseen Muksimus maksimuslaiseen ja kysyi tältä missä hän oli tämä oli, koska puut olivat erikoisen näköiset ja maassa oli tavallista enemmän vuoria, hakkasi hän Charlesin niin pahasti että tavallinen ihminen olisi todennäköisesti kuollut siihen, mutta kaikeksi onneksi Charles materialisoitui kesken kaiken ja jätti Muksimus Maksimuksen ja materialisoitui uudestaan omassa sängyssään. Lienee sanomattakin selvää että Charlesille tämä oli äärettömän mukava yllätys, vaikkakin aivan odottamaton, mutta ennen kuin hän ehti kysymään:” Mitä Helvettiä?” hänen sänkynsä räjähti lennättäen Charlesin viidenkymmenen kilometrin korkeuteen, josta hän sitten alkoi syöksymään kohti maan kamaraa lähes varmaan kuolemaansa Charles heräsi kesken kaiken aamiaispöydältään, kulhollisena puurona, tämä oli kuten arvata saattaa aivan selittämättömän outoa, sillä Charles ei ymmärtänyt oliko puuro kulho vaiko kulhollinen puuroa. Charles oli niin hämmentynyt että alkoi räpyttämään silmiään ja räpäytettyään silmänsä kuudennentoista kerran hän heräsi kesken kaiken vessastaan pesemässä hampaitaan.
    Hampaitaan pestessään Charles oli hyvin ihmeissään kahdesta syystä, että hän pesi hampaitaa, oikeastaan se yllätti minutkin, Oikeasti en tiennyt että Charles pesee hampaitaan. Toisekseen koska hän ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Hetken ihmeteltyään hän päätti pestä hampaansa nopeasti, ennen kuin mitään outoa tapahtuisi.

Charles heräsi seuraavana päivänä hän huokaisi helpotuksesta, ettei mitään outoa ollut tapahtunut yön aikana, paitsi että Pikku-Kärpiössä satoi edelleen donitseja. Muuten mitään ei tapahtunut Charlesin tylsässä ja tyhjässä sunnuntai päivässä. Hän hyppäsi autoonsa ja ajoi sillä Iisalmeen tapaamaan Mattia.

Matti Luostarinen oli outo kaveri. Päällisin puolin hän oli aivan tavallisen oloinen. Hän oli pitkä, laiha oikeastaan hontelo. Kasvoissa oli yhä jotain lapsenomaista ja hiukset olivat pitkät. Oikeastaan mikään hänessä ei näyttänyt oudolta, mutta hänessä oli vain jotain mitä kukaan ei osannut sanoa, mikä teki hänestä oudon. Se oli oikeastaan tämä outous, johon oli kariutuneet hänen kaikki yrityksensä saada pysyvää seurustelusuhdetta naisen kanssa. Tämän takia hän oli erään naimisissa olevan pariskunnan vakituinen kolmas pyörä, koska kuten he olivat sanoneet:” Jos hänelle sattuisi jotain ei olisi homma eikä mikään etsiä hänen korvaajaansa”  tuo saattaa kuulostaa oudolta ja aivan käsittämättömältä mutta sellainen oli Matti jollain tavalla. Ammatiltaan Matti oli sairaanhoitaja, kukaan ei tiennyt miksi, sillä hänen lukion keskiarvonsa oli 10 jopa liikunnassa ja hänen onnistui kirjoittaa Laudaturit kaikista kirjoitettavista aineista, joku saattaa kysyä, että mitä järkeä siinä oli, no hän ei vain tiennyt mille alalla menisi, hän päätti mennä sairaanhoitajaksi, koska sillä alalla oli töitä vaikka samalla vaivalla hän olisi päässyt lääkäriksi. No sellainen on Matti, outo mies, joskin kukaan ei osaa sanoa miksi.
    Matti asui Iisalmessa, hänen vanhempansa asuivat Pikku-Kärpiössä mutta saatuaan töitä Iisalmen keskussairaaralasta Matti piti parempana muuttaa Iisalmeen kuin reissata joka päivä 50 km eestaas. Matti asui vuokralla tosin hänellä oli aina pientä sanaharkkaa naapurien ja vuokraisäntänsä kanssa, lähinnä siitä että Matin asunto oli milloin kuin kaatopaikka ja milloin streelein paikka mitä maa päällään kantaa. Melun kanssa oli samanlaista välillä sieltä kuului sellainen melu kuin joku olisi keksinyt pitää Heavy Metal festarin paikallisessa konepajassa samaan aikaan, kun tämä kyseinen konepaja olisi tekemässä jotain kiireellistä tilausta ja välillä sieltä ei kuulunut pihaustakaan niin että naapurit ihmettelivät asuiko siellä ketään. Mutta sellainen oli Matti kenties oudoin mies mitä maa päällään kantaa, tai ainakin toiseksi oudoin, näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja Tommy Wiseaun jälkeen, sillä ainakin Matista tiedettiin kuka tai mistä hän oli kotoisin toisin kuin Tommy Wiseausta, josta kukaan ei vielä tänä päivänäkään tiedä kuka hän on.

Mutta eipä puhuta sen enempää Tommy Wiseausta, sillä siihen tämä kirja ei riitä. Palataan siis takaisin Matti Luostariseen. Matti odotteli Kankaanpuiston kahvilan edessä. Matti oli sen löytäny ja kertonut muille, kun hän oli ollut kulkemassa.
    Matti odotteli Charlesia hermostuneena. Hän oli kuullut donitsisateesta kotikaupunkingastaan ja hän oli siitä huolissaan, lähinnä sen takia koska hän oli itsestään huolissaan. Häntä hermosutti. Matti oli kuullut, että tupakointi helpottaisi hermoihin ja hän poltteli hermosauhuja. Mutta hän ei ollut tottunut tupakkaan. Hän yski ja köhi ja heitti tupakoita maahan tumpaten ne ja aloittaen uuden. Hän ihmetteli mikseivät tupakat toimineet. Oliko niissä jotain vikaa? Hän ei ymmärtänyt ei sitten lainkaan. Kolmas aski oli menossa ja yhtä pahaa se oli. Mutta eniten hän hermoili Charlesia. Hänellä oli tälle tärkeää kerrottavaa, jotain todella tärkeää, jotain jokin oli niin tärkeää, että se mullistaisi Charlesin käsityksen itsestään, maailmasta ja kenties koko maailmankaikkeudesta.

Charles saapui Iisalmeen autollaan. Hän raahasi itsensä Kankaanpuiston kahvilaan. Charles näki Matin ja huomasi hänen tupakoivan. Mutta eihän Matti polttanut. Ja miksi hänen jalkojensa takana oli kymmeniä melkein polttamattomia tupakoita. Charles ei ymmärtänyt enää mitään, mikä vain osoittaa millainen ääliö Charles oli.

”Moi Matti, miten menee?” Charles kysyi.
”Ai Charles – mitäs tässä? - Hyvinhän tässä”
”Oletko sinä alkanut tupakoimaan?”
”Eeeh eenhään minä, miksikäs minä – ai jaa aivan nämä – juu kun kuulin että ne auttavat hermoiluun, mutta niissä on selvästi jotain vikaa, kun ne eivät toimi, vaikka kolme pakettia olen jo koittanut”
”Juu juu, että sillä lailla. No ei se tupakka ole joka miehelle mennääs sisään”
”Juu”

Charles ja Matti astelivat kahvilaan ja ottivat kupit kahvia ja piispamunkit. He istuutuivat nurkassa olevaan pöytään ja alkoivat hörppimään kahvia.

”Maistuuko kahvi?” kysyi Charles
”Kyyyllähän se – kyllähän se vain” Matti vastasi hermoillen.
”Hyvä hyvä”
”Juu, entäs sinulle?”
”Kyllähän tämä, olin täällä jo Martin kanssa eilen”
”Ai – ai jaa, mitäs Martti?”
”Mitäs hän sitä samaa kuin aina. Menossa avioliittoneuvojalle vaimonsa kanssa, saanut kuulemma tarpeekseen, kun ei vain auta”
”Juu onhan se juu niin”
”Juu – mitäs muuten, sinullahan oli jotain kerrottavaa?”
Matti heräsi. Hän laski kuppinsa pöydälle. Hän oli juuri ehtinyt haukata munkkiaan ja alkoi taas hermoilla, hän ei tiennyt miten Charlesi reagoisi. Kylmä hiki alkoi valua vasten kasvoja ja suu tuntui tahmealta. Aikansa maiskuteltuaan kieltään hän sai sanottua.
”Charles – tuota – niin mitäs sanoisit jos sanoisin, että – ”
”Niin?”
”Että siis – mehän olemme tunteneet toisemme kauan?”
”No miten sen nyt ottaa viikko pari sen jälkeen kun tapasin Martin lukion ensimmäisellä”
”Juu, mutta siis niin minun piti sanoa, että – ”
Matti ei saanut lainkaan sanottua ja Charlesin mieleen tuli se mitä Martti oli sanonut ”Jos Matti on homo” ja Charlesista alkoi tuntua että se olisi totta.
”Niin sano vain Matti, kyllä minä sinut tunnen”
”Niin tunnet – katsos juttu kun asia on niin – että – tuota – tunnetko sinä minut?”
”Miten niin?”
”No siis kun, kuinka hyvin sinä minut tunnet?”
”Aika hyvin”
”Juu mielestäni lukion ensimmäiseltä vuodelta”
”Niin, katsos kun minä – ”
”Niin?”
Sitten Matti kyllästyi ja sanoi nopeasti:” Katsos, kun minä tulen planeetalta jonka neljäs kirjain on Auto, se on Linnunradan toisella laidalla. Minä en ole Matti Luostarinen vaan, ulkoavaruudesta tullut muotoamuuttava vuohi nimeltä Magnus”

Tämä tieto yllätti Charlesin. Hän ei tiennyt mitä sanoa. Tämä kyllä todisti että Matissa oli jotain sanoinkuvaamattoman outoa, mutta tämä oli aivan liian outoa.
” öööhhh – ” tämän enempää Charles ei osannut sanoa, mutta toisaalta Charles on niin täysi ääliö, ettei tämä minua ihmetytä. Matti oli kovin tyytyväinen, mutta silti odotti malttamattomana Charlesin vastausta. Mitä Charles ei voinut antaa, koska hän ei tiennyt lainkaan mitä sanoa. Charlesin mielessä liikkui nimittäin noin kolme miljardia kaksisataa kuusikymmentä miljoona kysymystä, jotka kaikki alkoivat ”Miten ja kuinka?” paitsi yksi, joka oli ”Mitä helvettiä?”
Tämä yllätti Matin, joka ei osannut sanoa enää mitään. Charles ei tiennyt enää mitään. Hän oli aivan puulla päähän lyöty, jos Matti puhui totta niin tämä tarkoitti sitä että avaruudessa oli elämää ja jos avaruudessa oli elämää, niin silloin maailmankaikkeudessa olisi elämää. Vai oliko sittenkään? Entäs jos Matti valehteli? Hänhän oli polttanut kolme askia tupakkaa vaikkei hän koskaan polttanut, entäs jos Matti oli alkanut polttaa pilveä ja oli aivan aineissa.
”Kuulehan Matti – tämä avaruusjuttu – onko se nyt totta?”
”On on kyllä se on totta”
”Onko nyt aivan?”
”Kyllä se vain on se on pitkä juttu miten tänne päädyin, että onko sinulla hetki aikaa?”
Charles mietti hän ei lainkaan tiennyt mitä sanoa, hän epäili yhä vain mutta toisaalta Matti oli kovasti tosissaan.
”Ok, mutta en silti sitä tajua”
”Ai jaa, mitäs et ymmärrä?”
”No koko juttua?”
”Planeetan nimi – auto?”
”Niin siis se kirjain on se minkä pystyt lausumaan”
”Ok – ”
”Muita kysymyksiä?”
Kysymykset tulvivat Charlesin mielessä eikä hän tiennyt lainkaan mitä kysyä. Siispä hän sanoi:”
Minä en ymmärrä mitään”
”Ei se mitään tiedän että tämä vaatii aikaa. Olemmehan tunteneet toisemme siitä saakka kun olimme viiden”
”Miten niin mehän tapasimme vasta lukion ensimmäisellä, pari kolme viikkoa sen jälkeen kun tapasin Martin”
Matti oli juuri juomassa kahvia, kun hän tämän kuuli ja hän purskautti kahvinsa nenänsä kautta pöytään, kaatui maahan ja pyörtyi. Charles ei ymmärtänyt enää mitään. Seuraavassa hetkessä ambulanssi saapui kahvilaan ja vei Matin sairaalaan.

”Olipa outo tarina” Martti sanoi puhelimeen.
”Niin olikin” Charles vastasi vieläkin järkyttyneenä.
”Mitäs sitten?”
”Soitin Petrille ja Maisalle ja he hoitavat homman”
”Ket – ai niin Petri ja Maisa. Se pariskunta, jossa Matti on kolmantena pyöränä”
”Juu, kuulemma hän on nyt koomassa”
”Ok, onpa outo juttu”
”Outo on tosiaan, mutta outo on mieskin”
”Juu”
”Vai että muotoa muuttava vuohi?”
”Niin, mielipuolistahan se on”
”Onhan se, onhan se. Koitan ymmärtää, koitan ymmärtää”
”Se on hyvä niin minäkin”
”Juu no se on kai vähintä mitä voidaan tehdä”
”Mjoo, mitäs sinulla muuten?”
”Huomenna sinne avioliittoneuvojalle saas nähdä mitä se sanoo”
”Juu, no muista että jos avioliittoneuvojat tietäisivät jotain avioliitosta niin he olisivat jo naimisissa”
”Heh huono vitsi, mutta koitan muistaa, täytyy lopettaa teen päivällistä ja ruoka pitää ottaa pois uunista”
”Ok, moikka”
”Juu moi”

Charles, tuo ihmiskunnan suurin mätäpaise, sulki puhelimensa ja valmistautui menemään yöpuulle. Hän oli keskustellut Petrin ja Maisan kanssa. He olivat oikein mukava pariskunta, keski-ikäisiä vähän pyyleviä ja vanhan oloisia, mutta erittäin mukavia. He olivat myös hyvin rikkaita, Petri kuului johonkin rikkaaseen sukuun, ja hänen isänsä oli joku vuorineuvos joku Herra Petrikin oli mutta siitä hän ei välittänyt puhua, koska oli tätä nykyä eläkkeellä. Maisa taas oli tavallinen korkeasti koulutettu nainen, joka oli saanut rikkaan miehen, joka joskus oli ollut komea. Heillä oli kolme lasta, mutta kaikki olivat lentäneet pesästä ja siispä heidän iso talonsa oli aika lailla tyhjillään ja rikkaina keski-ikäisinä heillä oli paljon vapaa-aikaa.
    Siksi he olivat päättäneet kokeilla kolmatta pyörää. Matti tai Magnus muotoa muuttava vuohi oli järjestyksessä toinen. Ensimmäinen oli kuollut hirvikolarissa, Petri ja Maisa olivat pitäneet hänestä erittäin paljon ja siksi se oli sattunut heihin niin paljon. Tämän takia he olivat hankkineet uuden, tämä oli Matti, jossa oli jotain niin outoa, ettei häntä oikein kukaan osaa kaipaa. Siksi he olivat valinneet Matin ja niin Matista oli tullut heidän uusi kolmas pyörä.
    Charles oli vähän jutellut Petrin ja Maisan kanssa, kun Matti oli haettu kahvilasta. Keskustelu oli ollut varsin lyhyt ja käsitti vain sen mitä he tiesivät Matista tai siis Magnuksesta. He tiesivät tämän ja olivat kannustaneet Mattia kertomaan salaisuutensa. He olivat myös vihjanneet miten monta nautittavaa hetkeä heillä oli ollut Matin erikoistaidoista. Tämä oli hieman kiihottanut Charlesia, koska hän on kiimainen ääliö. Charles meni katsomaan telkkaria ennen nukkumaanmenoaan.
















III luku

Ruokailun jälkeen Martti istui olohuoneessa ja katseli telkkaria. Hän oli ottanut esiin jonkin elokuvan netflixistä ja katseli sitä. Samalla Martti pohti elämäänsä, kuinka hyvin hän oli onnistunut siinä vaikeuksista huolimatta. Sellaista se oli. Hän oli sankari. Hän joka oli kasvanut sijaisperheessä, päässyt ylioppilaaksi ja siitä yliopiston kautta lakimieheksi ja mukavaan asianajatoimistoon töihin. Totisesti hänen elämänsä oli sujunut hyvin.
    Martti oli onnistunut saavuttamaan porvarillisen elämänsä kaikki maiset tavoitteet. Naimisissakin oli psykologin kanssa, lähes lääkärin. Avioelämä vain ei sujunut mutta sekin kuulunnee asiaan. Mutta silti Martista tuntui tyhjältä. Hänellä oli ongelma. Hän oli maannut seitsemäntuhannenseitsemänsadanseitsemänkymmenenseitsemän naisen kanssa ja pahinta tässä oli, että se seitsemästuhannesseitsemässadasseitsemäskymmenesseitsemäs nainen oli heidän naapurissaan ja selvittänyt Martin työsähköpostin, joka oli tällä hetkellä täynnä tämän naisen alaston kuvia. Näin ei ollut ennen käynyt ja tämä oli paha koska hän oli naimisissa Karitan kanssa, onnettomasti tosin mutta silti naimisissa.
    Martti tuumi vielä avioliittoneuvojaa. Jos he menisivät sinne ja Martti kertoisi ongelmastaan avioliittoneuvoja pyytäisi häntä todistamaan väitteensä todeksi ja se olisi inhottavaa. Martti joutuisi makaamaan ties kuinka monen naisen kanssa, jotta avioliittoneuvoja saataisiin vakuuttuneeksi. Martin pomohan oli uskonut vasta viidennentoista naisen kohdalla, että Martilla oli ongelma ja naurettava ongelmahan se olikin.
    Martti ytitti vielä muistella mikä tämän oli aiheuttanut, sillä hän tiesi vaimoltaan sen verran että tällaiset ongelmat saavat alkunsa varhaislapsuudesta, mutta Martti ei muistanut siitä enää vaikka kuinka oli yrittänyt. Aina tuli jotenkin paha olo ja hän päätyi ajattelemaan jotakin toista, jotakin työongelmaa tai jotain ongelmaa ruoanlaitossa. Niin kävi myös nytkin. Tällä kertaa hän päätyi muistelemaan Charlesin puhelua, joka kertoi Matista tai avaruudesta tulleesta muotoamuuttavasta vuohesta, nimeltä Magnus, joka jostain syystä oli ottanut Matti Luostarisen hahmon.
    Martti muisteli kouluvuosiaan. Hän oli tuntenut Matin jo ala-asteelta. Hän oli tullut Martin kanssa samalle luokalle, kakkosluokalle. Matin vanhemmat olivat muuttaneet Iisalmesta koska halusivat maaseudun rauhaan. Matti oli ihan mukava kaveri. Ei mikään järjen jättiläinen, mutta keskinkertainen opiskelija. Hän oli iloinen ja tuli kaikkien kanssa toimeen, hän oli mukava pieni poika, joka oli täysin keskinkertainen koulussa. Martti ja hän olivat hyvissä väleissä vaikkeivät ystäviä olleetkaan koulu oli pieni ja siellä kaikki tunsivat toisensa ja niin Martti tunsi Matin ainakin päällisin puolin.
    Mutta sitten koitti nelosluokka. Ei mitään poikkeavaa siinäkään mutta sitten tuli kesäloma ennen viitosluokkaa ja Matti oli täysin muuttunut. Enää hän ei ollut keskinkertainen, hän oli jotenkin oudontuntuinen poika, jolle kaikki tuntui olevan täysin uutta, hän ei muistanut ketään kavereistaan vaan jostakin syystä yritti tutustua Marttiin. Martille tämä ei oikein sopinut, sillä Matissa oli jotakin outoa, mutta sillä outoudella ei ollut nimeä. Niin Martin ja Matin ystävyys pysyi samalla asiallisella linjalla kuin se oli ollut ennenkin. Mutta enää Matti ei ollut keskinkertainen koulussa, päinvastoin hän oli täysi huippu. Kaikki numerot muuttuivat kympeiksi jopa liikunta, mutta silti Matti pysyi jotenkin outona ja hänen ystävänsä kaikkosivat kun eivät tienneet mikä hänessä oli outoa eikä Matti enää tuntenut ystäviään. Mutta se ei haitannut Mattia, sillä hän viihtyi yksin. Häntä tosin kiusattiin mutta se ei Mattia haitannut päinvastoin hän suhtautui siihen täysin luontevasti ikään kuin se olisi kuulunut asiaan mutta muuten mitään ei tapahtunut.
    Ala-aste vaihtui Yläasteeksi ja Matti pysyi samana yhä vain pelkkiä kymppejä ja yksinäisyyttä. Yläaste vaihtui lukioksi ja siellä tapahtui jotakin outoa. Ensimmäisen viikon jälkeen Matti katosi jonnekin kahdeksi viikoksi ja kun hän palasi hän ei kertonut mitään. Lukiossa Matti tapasi Charlesin ja heistä tuli läheiset kaverit. Martti piti Charlesista ja niin hänestä tuli Matinkin kaveri. Lukion jälkeen Matilla meni pari vuotta kun hän kirjoitti Laudaturit kaikista aineista tämän jälkeen hän meni interreilaamaan vuodeksi ja päätyi sairaanhoitajaksi. Läheiset välit pysyivät sillä Charles ja Martti pitivät molemmat välivuoden armeijan ja interreilauksen takia. Sitten he palasivat kouluihinsa ja hoitivat koulunsa loppuun molemmat reservin vänrikkeinä. Matti suoritti armeijansa opiskelujensa jälkeen muttei oikein sopeutunut koko paikkaa ja hänet aiottiin useaan kertaan heittää sieltä pois mutta hän kotitui sieltä yhtä kaikki reservin alikersanttina. Mikä oli vain outoa, koska hänestähän olisi voinut tulla reservin vänrikki myös. Kerrottakoon tässä välissä että Matti sinutteli armeijassa ollessaan kaikkia hukkasi ja löysi aseensa aina tasatunnein vietti pitkän viikonlopun aina silloin tällöin ja onnistui hukkaamaan koko armeija varusteensa vain löytääkseen ne kaikki ennen ilmoitusten tekemistä.
    Päästyään muistelujensa loppuun Martti tuumi, että voihan olla mahdollista että Matti sittenkin oli muotoamuuttava avaruusvuohi nimeltä Magnus, mutta toisaalta se soti kaikkea järkeä vastaan ja hänen mielensä tukki kaikki ne kolme miljardia kahdensanmiljoona neljäkymmentä seitsemän kysymystä, kuin Charlesillakin ja hän piti parempana lopettaa moisen pohtimisen ennen kuin joutuisi samanlaiseen koomaan kuin Matti tai Magnus tuo muotoamuuttava avaruusvuohi.
    Tämän tuumittuaan Martti piti parempana mennä nukkumaan ja tuumimaan rikkoisikiko hän kahdeksantuhannen naisen rajan alkavalla viikolla vai päätyisikö hän kolmen kimppaan vaimonsa ja Elisa nimisen naapurinsa kanssa vai mitä? Mutta tämä kaikki selviäisi vasta viikolla.

Charles heräsi kotoaan. Hänellä oli elämänsä oudoin viikonloppu takana, eikä hän ymmärtänyt enää mistään mitään. Siispä hän, tuo maailmankaikkeuden haisevin läskikasa, lyllersi olohuoneeseensa katselemaan telkkaria. Sieltä tuli uutiset:

”Pikku-Kärpiön donitsisade jatkuu – Iisalmen yliopiston tekemien tutkimusten mukaan Pikku-Kärpiöön satavat donitsit eivät eroa millään tavalla maan donitseista, mutta tutkimusten mukaan niissä on neljä prosenttia ainetta jota ei tunneta maasta. Tämän takia taivaalta satavien donitsien syömistä ei suositella. Hallitus ei vieläkään aio suorittaa evakointeja, koska he eivät tiedä miten tähän reagoida. Sen sijaan lukuisat maan johtavat ravitsemusterapeutit ovat sanoneet että Hallituksen pitäisi aloittaa Pikku-Kärpiön evakointi ennen kuin on liian myöhäistä – ”

Charles katsoi vielä sään ennen kuin alkoi pelata Haluatko miljonääriksi PC-peliä samalla kun hän katseli Haluatko miljonääriksi ohjelman jaksoja dvd:ä samalla kun siirsi kyseisen sarjan jaksoja vhs:ä dvd:e. Kuten voitte varmasti kuvitella Charlesilla oli luvassa riehakas aamupäivä.
    Sen sijaan Pikku-Kärpiössä sateli aina vain donitseja. Ihmiset olivat jo tottuneet niihin vaikka pitivät sitä perin outona että donitseja satoi ja lukuisat tutkijat ja tiedemiehet ympäri maailmaa olivat täysin ymmällään koko asiasta. Mutta oli muuan tiedemies joka tutki asiaa toisesta näkökulmasta.
   
Ernest Summanen oli ärtynyt. Hän ei ollut vieläkään päässyt jyvälle kuka maailman kaikista Jumalista oli oikea. Ei edes kristinuskosta. Hän ei tiennyt oliko Vanhan Testamentin Jumala sama kuin Uuden Testamentin Jumala ja nyt hän oli alkanut syvästi epäilemään koko Uuden Testamentin olemassaoloa. Mitä järkeä oli kirjoittaa samasta tyypistä neljästä eri näkökulmasta? Oliko näkökulmia vain neljä? Oliko niitä enemmän? Ja ennen kaikkea kuka tämä Jumala tyyppi oli ja mitä hän oikein luuli tekevänsä? Totisesti koko teoksessa ei ollut järjen häivää, ja Ernest kiitti sitä päivää, jolloin hänen muinaiset esi-isänsä päättivät alkaa ateisteiksi, niin että kaikki Summaset olivat olleet ateisteja, paitsi ehkä kaksi joista toinen oli Charles. Sitä Ernest ei ymmärtänyt. Miksi hänen oma poikansa halusi olla kristitty? Saati uskoa tähän Jumala tyyppiin? Tai tähän Jeesus kaveriin? Jos kukaan niistä ei ollut koskaan olemassa ja jos koko kirjassa oli jo itsessään niin paljon ristiriitaisuuksia ja lukemattomia älyttömyyksiä ettei se voinut olla järkeä. Vanhassa Testamentissa kerrotaan kahdesti kuinka Jumala loi ihmisen, eikö kerta riittänyt? Totisesti Ernest tuli siihen tulokseen, että ainoa viisas mies koko kirjassa oli Simson tuo mies joka tappoi leijonia ja filistelialaisia koska hän vain halusi ja tapasi ilotyttöjä aina kun sille päälle sattui. Totisesti hänellä olisi paljon kysyttävää Paavilta. 
   

Tällaisissa mietteissä Ernest oli kun hänen ovikellonsa soi ja Charels astui sisään. Oli keskipäivä. Charles oli syönyt lounaan ja päätti mennä tapaamaan isäänsä, koska kenties hän oli keksinyt tälle jonkin järkevän selityksen. Charles astui sisään ja hän meni isänsä kanssa keittiöön kahville. He olivat aikansa vaiti kunnes Charles kysyi isältään mitä mieltä tämä oli Matti Luostarisesta. ”Onpa outo kysymys” Ernest sanoi ”Mitä hänestä?”
”Että hän on oikeasti – ”
”Niin?”
”Tuota – tämä on aivan naurettavaa.”
”Ai mikä?”
”No sitä, että – Matti on – Matti on siis – no aika outo”
”Kyllä minustakin hän vähän oudolta tuntui – mutta mitä siitä?”
”No sitä, sitä että, sitä vain, että – niin”
”Niin?”
Charles veti henkeä ja sanoi:” SitäettäMattiLuostarinenonoikeastiavaruudestatullutmuotoamuuttavavuohinimeltäMagnus”
Ernest ei sanonut mitään, ne miljardit ja taas miljardit kysymykset tukkivat hänen mielensä. ”Olet siis samaa mieltä kuin minä ja Martti”
”Ai”
”Juu”
”Mutta mikä hän on?”
”Muotoa muuttava avaruusvuohi nimeltä Magnus”
Ernest ei ymmärtänyt mitään tämä oli kaikki mennyt häneltä niin ohi, ettei hän edes ymmärtänyt sanaa muotoamuuttava.
”Voitko – selittää minulle tämän uudestaan”
”Mitä selitettävää siinä on? Me juttelimme kahvilassa hän sanoi olevansa muotoamuuttava avaruusvuohi nimeltä Magnus ja sitten hän vajosi koomaan”
”Nyt se on selvä”
”Ai mikä?”
”Raamattu tekee tyhmemmäksi, eihän tuo voi olla totta”
”Kyllä se on juttelin hänen tuttujensa kanssa sairaalassa ja he sanoivat että näin tosiaan on”
”Ja minä sanon että Raamattu on tyhmentänyt minut”
”No totta se on”
”Ei voi olla, miten joku voi – siis mikä ihme – tai siis mitä ihmettä?!”
”Sitä ihmettä”
Charlesin isä ei ymmärtänyt enää mitään. Hän päätti että hänellä ei ollut mitään syytä elää, jos hänen poikansa väitti, että jokin näin outo ja tyhmä asia saattoi olla totta.
”Jätetään se sitten. Mitäs tänne?”
Ernest ei vieläkään ollut toipunut koko uutisesta. Siis että hänen poikansa hyvä ystävä oli todellisuudessa muotoa muuttava avaruusvuohi. Mitä ihmettä se on? Mikä on avaruusvuohi? Ja jos se on muotoamuuttava niin miten se voi tietää olevansa vuohi? Ja ennen kaikkea miksi ihmeessä sen nimi oli Magnus?
”Niin isä mitäs tänne kuuluu?”
”öööh – tuota – niin siis mitäs tänne”
”Et taida ymmärtää sitä juttua vieläkään?”
”Miten sen voisi ymmärtää? Sehän on aivan sekopäistä ja älytöntä siis mitä ihmettä?”
”Sitä ihmettä outoa ja järjetöntä se asia on, että jätetään se ja puhutaan maasta tai siis mitä tänne kuuluu?”
”Samaa vanhaa, donitseja ropisee enkä minä ole vieläkään löytänyt vastausta”
”Niin siis Jumalan olemassaolosta?”
”Niin”
”Ok, eli ei mitään uutta?”
”Eipä mitään, hukun vain kaiken maailman lupapapereihin tällä hetkellä”
”Ai? Mihin lupapapereihin?”
”Niin siis niihin lupapapereihin mitä tarvitaan, että voi perustaa lammastilan, johon mahtuu 2000 päätä ja kivifirmojen kilpailutuksiin, että saisin viisi tonnia kiveä”
Nyt oli Charlesin vuoro olla aivan ymmyrkäinen, tosin tuntien Charlesin typeryyden tason tämän ei pitäisi yllättää ketään.
”Siis mitä?”
”No nyt tiedät miltä minusta tuntui, kun aloit keksimään satuja avaruusvuohista ja Magnuksesta”
”Totta se on, mutta mitä sinä sepität?”
”Siis sitä että jos minä aioin uhrata lampaita Jumalalle jotta saisin tämän rauhoittumaan”
”Sinä siis mitä?”
”Niin kyllähän minä siitä puhuin, minun pitää vain täyttää satoja ja taas satoja papereita saadakseni rakennusluvan ja eläintarkastajan luvan ja eläinlääkärin hyväksymiä lampaita ja vielä jostain halvalla sen pari tuhatta lammasta”
”Pari tuhatta lammasta?”
”Niin jostain sitä pitää aloittaa”
”Mutta pari tuhatta on aikamoinen määrä”
”Onhan se mutta kyllä niitä kuluu kun vauhtiin pääsee”
”Kyllä kyllä, mutta entäs sitten jos Jumala ei ole olemassa?”
”Sitten myyn ne voitolla teuraaksi”
”Pari tuhatta lammasta?”
”Niin kuka nyt ei pidä lampaasta?”
”No – ”
”Niin, menee hyvin kaupaksi”
”Juu juu, ajattelin sitä vain että eihän nyt ole sesonki, pääsiäinen on tietenkin mutta se tulee jo vauhdilla, et taida ehtiä”
”En niin mutta jouluna viimeistään”
”Jouluna?”
”Niin ihmiset haluavat lihaa jouluna kinkkua kalkkunaa, ties vaikka joku ostaisi lammasta”
”Oletko varma?”
”Totta kai olen ihmiset pitävät juhlapyhinä eläimistä”
”Niin pitävät minä vain sitä – tuota – Jouluna ihmiset haluavat vain sikaa tai kalkkunaa, et saa niitä myydyksi”
”En vai?”
”No enhän minä tästä mitään tiedä mutta niin veikkaan”
”Jaa – no sinähän tässä se liikemies olet, mitäs jos vaihtaisin sen sittenkin sikaan”
”Kelpaakohan Jumalalle sika?”
”Miksei kelpaisi? Karkottihan Jeesus ne monet riivaajat siitä yhdestä miehestä possuihin”
”Ja ajoi ne alas jyrkänteeltä”
”No mitä sinä ajat takaa?”
”No siis jos ajatellaan että Vanhan Testamentin Jumala on eri kuin Uuden Testamentin Jumala niin veikkaan että se Jumala ei halua sikaa, koska sian liha on kielletty”
”Jaa – mutta entäs Uuden Testamentin Jumala? Pitäähän se siasta?”
”En tiedä, se saattaa pitää mutta eläinten uhraamisesta ei taideta mitään sanoa Uudessa Testamentissa”
”Sanotaanhan niissä kirjeissä, kun halutaan tietää voiko pakana Jumalalle pyhitettyä lihaa syödä, jos on kristitty”
”Mutta ei ottaako Jumala sitä uhriksi”
Tämä mykisti Ernestin. Hän oli jo valmiiksi kurkkuaan myöten täynnä Jumalia ja Raamattuja ja kaikkea siltä väliltä ja nyt tämä. Olikohan tämä sittenkin turhaa? Donitsisateelle täytyi olla tieteellinen selitys mutta mikä? Entäs jos tämä oli merkki Jumalan olemassaolosta? Helvetti kun siihen ääliöön täytyi uskoa ja siltikään ei saisi täyttä varmuutta asiasta. Helvettiin koko Jumala, kunhan se nyt vain poistaisi tämän sateen oli se sitten mikä tahansa. Vaikka itse Zeus tai Thor tai suuri Shotokunungwa Hopi kansan sateen jumala joku se niistä saattaisi olla. Mutta mikä?

Tällä aikaa Charles, tuo kipeä ientulehdus ihmiskunnan muuten moitteettomassa hammaskalustossa, oli vaiti ja ajatteli kauhuissaan isäänsä, joka aikoi uhrata eläimiä saadakseen sateen loppumaan. Mutta sitten aivan ylläettäen Charles tajusi kauhistuttuvan ajatuksen ja kysyi sitä isältään:

”Tuota – isä sitä vain että mitä teet jos et saa sadetta loppumaan – niin tuota – pääyt atsteekkien jumaliin niin alatko sinä uhraamaan ihmisiä?”
Ernest oli perin mykistynyt koko ajatuksesta ja sanoi:
”En ole päässyt vielä niin pitkälle – pysytään nyt näissä juutalaisten ja kristittyjen Jumalissa”
”Mutta se on silti hyvä kysymys”
”Perin hyvä kysymys muttei tärkeä kun ei olla vielä niin pitkällä”
”Niin”
”Minun täytyy kai mennä keskustelemaan Israeliin jonkun johtavan rabin kanssa”
Charles ei ollut uskoa korviaan. Se kamala mormoni tapaus palautui taas häneen mieleensä. Mutta tällä kertaa kyseessä oli juutalaiset.

”Tuota, oletko miettinyt tätä nyt aivan tarkkaan”
”Miten? Kenen kanssa minun pitäisi tätä sitten selivttää?”
”No, en tiedä ehkä sinun pitäisi jättää tämä vain tähän ennen kuin jotain ikävää sattuu”
”Ikävää?”
”Niin siis muistatko sen – mormoni tapauksen?”
”Mit – ”
”Niin siis kun se – mormoni tapaus – ja sitten vielä se toinen juttu että niin siis entä jos olet oikeassa ja Jumalaa ei ole”
”Mutta vain Jumala on voinut aiheuttaa tämän”
”Ei välttämättä tai siis – en minä tiedä”
”Niin no tämän jälkeen kun olen selvittänyt mikä Jumala on olemassa voin alkaa suunnitella hänen eliminoimistaan”
”Mitä?”
”Niin kun olen todistanut Jumalan olemassaolon voin alkaa suunnitella tämän eliminoimista”
”Mutta tuohan on aivan hullua”
”Miten niin? Jumalasta on hankkiuduttava eroon koska Jumala pakottaa ihmiskunnan elämään keskiaikaisten moraalikäsitysten vallassa ja jarruttaa kehitystä kaikin puolin”
”Tuo on aivan älytöntä ja siis oletko ajatellut kuinka mahdotonta Jumalan eliminoiminen on”
”Miten niin?”
”No siis Jumala on kaikkivoipa ja kaikkiviisas?”
”Niin”
”Siis jos on kaikkivoipa ja kaikkiviisas niin, silloin Hän tietää että aiot hankkiutua Hänestä eroon ja Hän voi ohjata sinua harhaan, koska Hän on Jumala. Ja toisekseen miten ihminen voi eliminoida kaikkivoipan ja kaikkiviisan olennon”
Ernestin mahtava mieli leikkasi tyhjää kun hän kuunteli moista potaskaa, joka kuului ihmiskunnan tunnetulta mätäpaiseelta ihmiskunnan nenän sisällä. Tai siis jotain sinne päin. Ernestiä otti koko tämä keskustelu päähän, hän inhosi Jumalaa ja hän inhosi tätä donitsisadetta, joka tuntui pilkkaavan häntä.

”Mitä mieltä olet siitä, että donitsit tulevat avaruudesta?”
”Ei kai nyt sentään avaruudesta?”
”Niin uutisissa sanottiin”
”Tuo on vai aivan älytöntä”
”Niinhän se on mutta niin ne sanovat”
”Eli minun ei siis tarvitse selvittää Jumalan olemassaoloa?”
”Ei kai, eihän kukaan pysty siihen”
”Niin kai kun kukaan ei ole yrittänyt tarpeeksi”
”Mutta haluaisiko Jumala tulla todistetuksi, jos koko Jumala perustuu uskoon?”
”Minä tiesin, että äitisi ainoa virhe oli se, että hän antoi kasvattaa sinut luterilaiseksi, koska hänestä se kuulosti mukavalta”
”Eli sanot että olen oikeassa?”
”Ilmeisesti, onnitteluni olet oikeassa asiassa, jolla ei ole minkäänlaista merkitystä valtaosan elämässä, asiasta jota kukaan ei voi todistaa oikeaksi tai vääräksi. Kyllä onneksi olkoon Charles olet onnistunut tuhlaamaan aikaasi aivan turhan asian todistamisessa”
”Eli niin kuin sinä ja astrofysiikka?”
”Ei astrofysiikka on totta Jumala ei”
”Niin mutta kumpikaan ei kiinnosta valtaosaa ihmisistä”
Tämän kuultuaan Ernest sai tarpeekseen ja päätti keskustelun: ”Tuosta hyvästä saat hoitaa summauspäivät”
”Mitä?”
”Kuulit kyllä”
”Mutta Summauspäivissä menee kokonainen päivä, kymmeniä teatteriesityksiä, ja lukuisia puheita ja illallisia? Isä minulla on tekemistä toukokuussa”
”Kyllä minä tiedän mitä Summauspäivissä tapahtuu, siksi sinä saat hoitaa sen, ota se harjoituksena, koska jonain päivänä joudut hoitamaan ne – joka – ikinen – vuosi – ”
”Mutta minulla on töitä. Minulla on kymmenen myyntitapahtumaa silloin, toukokuussa! Minulla on kädet täynnä töitä kellon ympäri päivästä toiseen joka vuosi, isä kyllä sinä tiedät että minä olen yrittäjä!”
”Niin tiedän, mutta minullakin töitä”
”Mitä muka? Uskontojen loukkaamista? Lampaiden teurastamista? Jonkun Jumalan etsimistä? Isä minä olen vastuussa kymmenen ihmisen työpaikasta joka päivä! Sinä olet eläkkeellä”
”Ole jo hiljaa, tiedän ettei minun työni ole läheskään niin tärkeää kuin sinun, mutta jonain päivänä sinun pitää hoitaa tämä joka vuosi, ja minä päätin että sinun on hyvä aloittaa kun olen vielä hengissä”
”Isä, ei viitsitä ajatella kuolemaasi. Katsos kun minulla on kolmesataa eri hommaa hoidettavaa joka päivä, en minä voi pitää taukoa koskaan, kun en ole lomalla ja minun pitää kirjoittaa vähintää viisi puhetta eri päivälle ja opeteltava ne, isä minulla ei ole aikaa!”
”Miten niin ei ole aikaa? Sinähän olet lomalla ja sinä valitat aina, ettei sinulla ole mitään tekemistä lomilla?”
Charles, tuo haiseva ja kirvelevä mätäpaise ihmiskunnan muuten täydellisessä ja terveessä takamuksessa, ei keksinyt mitään vastalausetta, vaikka pitääkö tuota edes ihmetellä? Ja vastentahtoisesti hän joutui susotumaan, tietämättä miten hän siitä selviäisi, toivottavasti hän ei siitä selviäisi. Charles ja hänen isänsä päättivät yhteisen kahvihetkensä ja Ernest palasi taistelemaan paperisotaansa, jota hän kävi suomalaisia eläin-ja maanviljelysviranomaisia vastaan. Charles jätti isänsä taistelemaan jaloa taistoaan.
    Charles raahasi itsensä ulos isänsä talosta ja laski alamäen ja palasi Pikku-Kärpiöön, jossa satoi donitseja. Matkallaan kauppaan hän ohitti R-kioskin ja huomasi Iltalehden ja Iltasanomien etusivut, joissa luki:” Avaruudesta tulleet tappajadonitsit uhkaavat hävittää Suomen” Charles katsoi lööppejä ja säikähti, niin että hän osti molemmat lehdet, vain huomatakseen, että molemmissa lehdissä oli aukeman  juttu, jossa kerrottiin kaikki mikä tiedettiin Pikku-Kärpiön donitsisateesta. Tämän luettuaan Charles tuo epäilyttävä ruskealäiskä ihmiskunnan muuten puhtaan valkoisissa alushousuissa, tunsi itsensä huijatuksi kun hän luki ne. Kuten voitte arvata Charles oli äärimmäisen typerä epäilyttävän ruskea läiskä ihmiskunnan muuten puhtaan valkoisissa alushousuissa. Tästä turhautuneena hän heitti molemmat lehdet roskiin, mistä voin kysyä, että koska näiden lehtien julkaisijat keksivät tehdä saman jutun lehdilleen, kun ne tulevat suoraan painosta.

Mutta eipä puhuta enempää Charlesista, sillä tiedätte mitä hän tulee tekemään päästyään kotiinsa. Katsotaanpa miten Matti pärjää. Yhä koomassa, hienoa Matti jatka samaan malliin, toivoisinpa vain että Charles olisi sinun paikallasi, mutta kaikke ei voi saada. Tehdäänpäs sitten pieni loikka vasempaan ja töytäistään vähän ilmaa, niin päästään tulevaisuuteen, jossa näemme Martin ja hänen vaimonsa avioliittoneuvoja Risto Neuvosella, jolla riittää neuvoja avioliitto ongelmiin, koska hän ollut naimisissa jo kolme kertaa, kolmannen kerran jälkeen hän oppi ettei avioliitto ole häntä varten, eikä ilmeisesti elämä köyhyysrajan paremmalla puolellakaan.
    Martti ei tiennyt mitä tehdä. Hän oli pelännyt tätä hetkeä koko päivän. Hän tiesi mitä tulisi käymään. Hän päätyisi uudestaan psykologille, mutta vasta sen jälkeen, kun hän oli maannut vähintään viidentoista eri naisen kanssa. Eikä Elisa ollut lakannut hänen iskemistään. Valokuvista Elisa oli jo tosin luopunut ja siirtynyt erottisiin kertomuksiin ja softcore amatööripornoelokuviin. Martti oli alkanut tuumia, josko tämä nainen oli enää järjissään. Mutta tässä sitä oltiin. Päivän pahimmassa hetkessä vaimonsa kanssa.
    Karita oli hakenut miehensä töistä, ja vienyt myös. Ihan vain jotta tällä olisi helpompaa avioliittoneuvojalla ja tässä he olivat. Päivän pahimmassa hetkessä. Hetkessä jota Karita oli pelännyt koko avioliittonsa aikana. Hetki jolloin hän saattaisi menettää psykologin toimilupansa, ihan siksi koska hänen itsehillintänsä oli pettänyt hetkeksi. Mutta mitä hän ei olisi valmis tekemään tieteen puolesta ja olihan Martti ihan hyvä mies, seksistä vain ei tullut mitään, Martin ongelman takia.

”No niin, mitäs teille kuuluu?” Risto aloitti tavalliseen tapaansa, yrittäin peittää hermostuneisuutensa.
”Hyvää” vastasi Martti.
”Hyvää kiitos” vastasi Karita.
”No niin teillä oli jotain ongelmia”
”Niin, meillä on”
”Niin”
”Selvä ja minkäslaisia ongelmia?”
Martti oli  hiljaa. Karita ei kehdannut sanoa, mutta tämä ei ihmetyttänyt Ristoa hän oli ollut alalla kymmenen vuotta ja hän tiesi, että ongelmanmyöntäminen oli suurin ongelma ja siksi hän sanoi sen mitä hän aina sanoi, tällaisessa tilanteessa:” No, muistakaa että kaikki mitä kerrotte täällä pysyy täällä ja tietäkää, että ongelman kertominen on ensimmäinen askelma sen ratkaisemisessa”
Martti yskäisi ja Karita vastasi, koska hän halusi ratkaista tämän mahdollisimman nopeasti:” Oikeastaan ongelma on minun mieheni”
”Vai niin”
”Niin siis minulla on ongelma”
”Mikäs ongelma?”
”No – se on vähän erikoinen ongelma”
”Niin”
”No kerro pois vain kaikki ongelmat ovat erikoisia”
Martti yskäisi ja katseli kattoon. Karita pyöräytti silmiään ja sanoi:” Minun mieheni ei voi olla makaamatta muitten naisten kanssa”
”Vai niin, no koska hän jäi tästä kiinni?”
”Kun tapasimme”
”Ai”
”Niin me tapasimme ja sitten olimme sängyssä kymmenessä minuutissa”
”Vai niin ja kauanko tätä on jatkunut?”
”Siitä saakka kun mieheni oli seitsemäntoista”
”Mitä?”
”Niin, minä olen maannut elämäni aikana jo yli seitsemäntuhannen naisen kanssa”
”Siis mitä?”
”Niin, mieheni on tosiaan maannut noin monen naisen kanssa”
”Siis – eikö tuo ole jo liioiteltua – siis tuohon on mahdotonta, eihän kukaan mies pystyisi moiseen”
”Totta se on. Tavallisen päivän aikana minä makaan viidentoista eri naisen kanssa”
”Miten?”
”No, minä näen naisen. Nainen näkee minut ja sitten se on menoa”
”Siis, aina?”
”Aina”
”Totta se on. Mieheni on siinä suhteessa aikamoinen huora”
”Mutta miten hänellä on aikaa? Miten? Missä miksi?”
”No sitä emme tiedä”
”Niin sitähän tässä ollaan selvittämässä”

Risto ei tiennyt mitä tehdä. Hän oli auttanut lukuisia pareja lukuisisssa ongelmissa. Pettämisessä, erektio-ongelmissa, frigidi pulmissa, kipinän hukkaamisessa mutta tämä, tämä oli aivan uutta. Miten tätäkin pitäisi auttaa? Mieshän ei ollut edes ihminen, vaan joku helvetin robotti, joku ihmisen näköinen robottipora, jolla oli enemmän naisia päivänsä aikana kuin tavallisella ihmisellä on edes elämänsä aikana.

”Ja teidän ongelmanne on se, että kun Martti tulee töistä, hän on liian väsynyt hoitaakseen suhdettanne?”
”Mitä, ei!”
”Niin ongelma on se, että minä makaan niin monen naisen kanssa, etten saa mitään tehtyä, kuin sitä”
”Ai”
”Niin”
”Toisekseen kun hän tulee kotiin, hän on niin pettynyt itseensä, ettei hän ole oikein haluttava”
Tämä hiljensi kaikki ja Martti ja Risto katsoivat Karitaa ihmiessään.
”No se on totta”
”Ai”
”Niin”
”No, minä tarvitsen kyllä joitain todisteita tästä”
”Mitä ihmeen todisteita?”
”No katsokaas se on aivan mahdotonta, että mies pystyy makaamaan yli kymmenen naisen kanssa päivän aikana”
”Mutta eikö donitsisade ole yhtä mahdotonta ja silti niitä sataa Pikku-Kärpiössä?”
”Ettekö ole kuulleet ne tulevat avaruudesta”
”Ai tämä olisi siis uskottavampaa, jos minä olisin avaruusolento?”
”No, en minä sitä tarkoittanut”
”No mitä sitten?”
”No sitä vain että ongelma on joissain muualla”
”Muualla?”
”Niin” Risto sanoi ja katsoi merkitsevästi Karitaa.
Karita punastui ja hölmistyi. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Oliko Risto tajunnut, että hän oli psykologi? Aikoiko Risto käräyttää hänet?
Risto aisti, että Karita oli sanoton ja sanoi:” Niin Karita kerro mikä sinusta on tässä ongelma?”
Karitan suu kuivasi, mutta hän tiesi miksi he olivat täällä ja siksi hän sanoi:” Minä en halua miestäni, koska hän on yksi huora, jolla on ties kuinka monta tautia”
Tämä hiljensi miehet. Risto katseli merkitsevästi heitä kumpaakin ja kysyi sitten Martin mietteitä. ”Mutta kulta, sinä tiedät, että minä käytän aina kondomia”
”Käytätkö?”
”Käytän”
”Mutta se ei silti tarkoita, etteikö sinulla voi olla tautia”
”Mutta sinä tiedät etten ole käynyt testeissä sen jälkeen, kun selvisi että se lääkäri oli nainen ja -  no lopun tiedätkin, niin ettei ollut järkeä mennä koko testiin”
”Aika alkaa olla lopussa, mutta seuraavaa kertaa varten haluaisin tästä Martin tapauksesta jonkin todisteen”
Martti tunsi kuinka tuskanhiki alkoi virrata hänen kasvoillaan. Hän pelkäsi tietävänsä mitä Risto tarkoitti. ”Niin siis vaikka, että makaisit naisten kanssa täällä, kun katsoisimme, tai kuvaisimme koko homman”
”Sitä ei tarvitse tehdä. Pomoni teki saman jutun, kun kerroin hänelle, etten voi hoitaa naisasiakkaita ongelmani takia”
”No, siitä huolimatta varmuus on parasta, voin tosin soittaa pomollesi, jos sallit, saadakseni varmuuden asiasta”
”Minun puolestani sopii, kysyn vain pomolta”
”Erinomaista, no samaan aikaan ensi viikolla?”
”Juu”
”Nähdään silloin”

Tämän jälkeen Karita ja Martti poistuivat kotiinsa.  Nyt kun tiedämme millaista on käydä avioliittoneuvojalla, kun pariskunnalla on kokonaisen joukkohaudan verran luurankoja kaapissaan voimme palata takaisin Charlesiin tuohon, kirvelevään näppylään ihmiskunnan muuten moitteetomassa ja terveessä silmässä. Charles oli päässyt kotiinsa, jossa hän ihmetteli summauspäiviä. Hän oli aina inhonnut niitä, eikä hän koskaan olisi halunnut olla niissä mutta nyt hänen oli pakko. Lukijan onneksi Pikku-Kärpiön kaupungin internetsivuilla on kymmenen rivin kertomus summauspäivistä:”

Vuonna 1825 Ernest Anteroisenpoika osti Pikku-Kärpiö nimisen maan ja rakennutti paikalle Pikku-Kärpiön ensimmäisen rakennuksen, eli nykyisen Summalan. Summauspäivää vietetään tämän suuren hetken kunniaksi, koska tästä hetkestä katsotaan Pikku-Kärpiön kaupungin perustetun. Summauspäivinä Summalan nykyinen omistaja osallistuu päivän mittaiseen juhlallillisuuksiin, jotka päättyvät kaupungintalon juhlaillallisiin. Summauspäivinä Pikku-Kärpiön harrastajanäyttelijä yhdistys esittää näytelmänsä, performanssinsa ja yksinpuhelunsa Summasten elämästä, jotka yhdistyvät Pikku-Kärpiön kaupungin historiaan.
    Pikku-Kärpiön kaupunki järjestää myös jatkuvaa näyttelyä Summasten suvun historiasta ja Pikku-Kärpiön historiasta kaupungin kotiseutumuseossa.
Tule ja koe osa Suomen historiasta ja yhdestä sen vaikutusvaltaisimmasta suvusta. Summaus päivät järjestetään joka vuosi 25.5

Ja nyt takaisin Mattiin: Yhä koomassa. Hienoa miksei Matti voi olla tämän kirjan päähenkilö? Ajatelkaa kuinka paljon parempi tämä olis jos kertoisin tarinaa muotoamuuttavasta avaruusvuohesta, joka on joutunut maahan ja on koko tarinan ajan koomassa. Helvetti, sillähän voittaisi vähintää Finlandia palkinnon, ehkä jopa Nobelpalkinnon. Helvetti miksi minun pitää kertoa tuosta kutisevasta syylästä ihmiskunnan muuten terveessä ja älykkäissä aivoissa. No palataanpa takaisin Charlesiin. 

Charles avasi ovensa. Hänellä oli ollut rankka päivä takana ja rankin oli vielä edessä. Viiden puheen kirjoittaminen ja ulkoa opetteleminen. Hän päästi raskaan huokauksen ja meni sisälle. Mutta sitten joku outo mies tarrasi häntä olkapäästä ja Charles kääntyi. Se oli tosiaan mies. Mies mustissa, kasvot olivat hupun peitossa. Charlesia hieman pelotti. Mies tervehti ja sanoi olevan herra T.E Eenjuoja ja hän tuli kaukaa ja halusi kupin teetä. Syystä jota Charles ei tiennyt hän suostui ja päästi miehen sisään.
    T.E Eenjuoja ja Charles tulivat sisään ja Charles käveli keittiöön ja laittoi veden kiehumaan. T.E istui sohvalla kasvot yhä hupun sisässä eikä puhunut mitään, mutta jotenkin Charles tunsi, että mies halusi teensä. Charles tuli olohuoneeseen ja sanoi:” No niin vesi on kiehumassa, mitä teetä haluat? Minulla on sitruuna, Earl Greytä ja marja teetä?”
”Earl Grey sopii minulle”
”Selvä, haluatteko siihen jotain?”
”Earl Greyhin? Vettä. Mielellään kuumaa vettä jos on”
”Kyllä sehän keittyy juuri mutta sokeria maitoa?”
”Sokeria maitoa mihin?”
”Teehenne?”
”Mutta siinähän on jo kuumaa vettä?”
”Niin mutta haluatteko siihen jotain lisäksi?”
”Kyllä”
”Mitä?”
”Earl Greytä”
”Jaahas”
”Niin”
”Otetaanpa alusta. Minulla on teemuki siinä on teetä ja kuumaavettä mitä haluatte siihen?”
”Earl Greytä”
”Mihin?”
”Kuumaan veteen”
”Mutta siinä on jo teetä”
”Ai no jos se on valmista minä voisin juoda sen nyt”
”Mutta hyvä herra se ei ole vielä valmista”
”Miksi sanot, että tee on valmista jos se ei ole valmista?”
”Koska haluan tietää mitä haluatte siihen kun se on valmista”
”Minähän sanoin jo, että jos se on valmista niin voisin juoda sen nyt”
”Mutta se ei ole valmista vielä”
”No miksi sanot että se on valmista jos tee ei ole valmista?”
”Koska haluan tietää mitä haluatte siihen kun se on valmista?”
”Siis mikä on valmista?”
”Tee”
”No jos se nyt kerran on valmista niin tuo se minulle, äläkä kiusaa minua olemattomalla teellä”
”Se on hetken päästä valmista”
”No älä puhu valmiista teestä jos sinulla ei ole teetä. Se on vain tyhmää”
Charles huokaisi ja haki teen vaikealle vieraalleen.
”Minä toin myös sokerin, maidon ja situruunan, jos haluatte sitä teehenne”
”Miksi?”
”Koska ihmiset haluavat lisätä niitä teehensä”
”Mutta teessäni on jo kuumaa vettä?”
”Niin”
”Miksi haluaisin lisätä mitään valmiiseen teeheni?”
”Koska ajattelin että haluatte”
”Miksi?”
”Koska niin ihmiset tekevät”
”Ai”
”Niin”
”No se on aika selvä juttu sitten”
”Niin on”
”Ok”
”Juu, mistä te muuten tulette?”
”Kaukaa”
”Mistä Kaukaa?”
”Kaukaa  täältä”
”Siis mistä?”
”No kaukaa”
”Mutta mistä kaukaa?”
”Kaukaa täältä”
”Aha”
”Niin”
”Juotteko paljon teetä?”
”Ani harvoin”
”Ai, miksi nimenne sitten on T.E Eenjuoja? Pidättekö teestä niin paljon?”
”En”
”Anteeksi?”
”En voi sietää sitä”
”Mutta miksi sitten halusitte teetä?”
”Koska te halusitte tehdä sitä”
”Enhän, te sanoitte haluavanne teetä”
”Niin”
”No, miksi te sitten halusitte teetä?”
”Koska halusin tietää miksi en pidä siitä”
”Mutta miksi ette pidä siitä?”
”En minä tiedä”
”Mutta teidän nimenne on T.E Eenjuoja? Miksi se olisi tuo jos ette kerran voi sietää teetä?”
”Onko siinä jotain väärää jos nimeni on T.E Eenjuoja, enkä voi sietää teetä?”
”No ei se on vain outoa”
”Ai että minä olen outo, koska nimeni on T.E Eenjuoja, enkä voi sietää teetä?”
”No enhän minä – ”
”Hyvä herra jos teistä on jotain vikaa siitä, etten voi pitää teestä vaikka nimeni on T.E Eenjuoja, missä muuten ole mitään outoa, niin siinä tapauksessa te hyvä herra voitte pitää teetä ja tunkea sen jonnekin niin syvälle, että siitä tulee jotain aivan muuta kuin teetä, kiitos muuten teestä se oli hyvää”
Tuon sanottuaan Herra T.E tyhjensi mukin yhdellä kulauksella, iski sen pöytään ja poistui paikalta ja Charlesin valtasi outo tunne, että hän oli juuri saanut vaikutusvaltaisen vihollisen.




























IV Luku

”Kymmenen uutisista hyvää iltaa”
”Hyvää iltaa”
”Pikku-Kärpiön donitsi sade on ensimmäinen merkki avaruuden ulkopuolisesta elämästä. Tiedemiehet ovat hyvin ihmeissään, koska avaruusoliot tuntevat donitsit, mutta toisaalta myös siksi että miksi ihmeessä avaruusoliot pommittavat maata donitseilla. Myös se ihmetyttää, miten donitsit satavat maahan”
”Sitten toisiin uutisiin, nimittäin Iisalmen keskussairaalassa oleva koomapotilas on alkanut laulaa. Tämä on aivan selittämätöntä, mutta vielä oudomman tästä tekee sen, että tämä potilas laulaa Elviksen äänellä Gerry and the Peacemakersin You'll never walk alone”
”Siinä olivat uutiset tällä kertaa, hyvää illanjatkoa”

Nuo taisivat olla lyhyimmät uutiset ikinä, mutta enhän minä nyt voi koko mtv3 kymmenenuutisia teille kertoa. Ajatelkaa nyt jos ihmiset lukevat tätä vielä vuonna 4000. Hehän ovat aivan ymmyrkäisinä siitä että mikä tämä Kreikka on? Tai kuka tämä Ukrainan kriisi on ja miksi kukaan on hänestä huolissaan? Ajatelkaa nyt vähän kuinka naurettavalta ja typerältä minä vaikuttaisin vuonna 4000 ja luoja paratkoon minä en aio näyttää naurettavalta tulevaisuuden ihmisten silmien edessä. Typerät snobit tulevaisuuden ääliöt.

Mutta eipä haukuta vuoden 4000 asukkaita vuonna 2015, vaan pysytään vielä aiheessa. Sillä välin kun Martti oli avioliittoneuvojansa nöyryytettävänä, Matti mursi koko modernin lääketieteen käsitystä koomasta ja Charles tuo vastenmielinen kaveri, jonka ympärillä tämä koko tarina pyörii, syistä joita on aivan turha mainita, tuhlasi lomapäiviään tuskailemalla summauspäivien puheittensa kanssa, siirrymme Madridiin, jossa kuten tarkkaavaisimmat lukijat saattanevat vielä muistaa, Charlesin naisystävän nimeltä Saara Toivonen.

Saara oli Madridissa. Hän majoittui hostelli HwithH yhden hengen huoneeseen ja sieltä hän tutustui Madridilaiseen underground kulttuuriin. Loma oli sen tavallisen viikon ja hän oli viettänyt neljä päivää, ravaten homobaareissa ja kaikissa muissa yhtä värikkäissä paikoissa. Saara oli väsynyt. Hän oli rättiväsynyt. Hän oli kyllästynyt. Hän ei tiennyt mitä hän oli tekemässä.
    Saara oli kirjoittanut jo kolme kirjaa ja julkaissut ne omakustanteina, eikä mitään ollut tapahtunut. Tietysti piti olla kärsivällinen, mutta tämä alkoi jo vaikuttaa aivan turhalta. Kolme kirjaa, polttanut lukemattoman määrän rahaa saamatta mitään vastineeksi. Mitä hän oli tekemässä? Mitä hän teki? Tuhlasiko hän vain aikaansa? Tuhlasiko hän vain rahaansa? Mitä hän teki? Oliko tässä mitään järkeä? Entä opintolaina? Sekin oli maksettavana ja tässä hän oli tuhlaamassa aikaansa ja rahaansa johonkin, mistä ei ollut mitään hyötyä. Tämä oli älytöntä. Aivan yhtä älytöntä kuin se, että hänen kotikaupungissaan satoi donitseja, siis oikeasti mitä ihmettä?
    Miettiessään kaikkea tätä Saara selasi nettiä puhelimellaan. Ilmeisesti donitsit tulivat avaruudesta. Uusi outo käänne. Pikku-Kärpiö oli ensimmäistä kertaa ikinä maailman huomion keskipisteenä, Ukrainan kriisi ei kiinnostanut enää, tai ei ainakaan tällä hetkellä. Mitä hän oli tekemässä? Mikä oli hänen elämänsä suunta? Mihin hän oli menossa? Quo Vadis Saara?
    Saara huokaisi ja jatkoi netin selailua. Ei mitään uutta taivaan alla. Joku koomassa oleva mies lauloi sairaalassa Elviksen äänellä You'll never walk alone:a. Kylläpä ihmiset olivat epätoivoisia. Mutta toisaalta Tottahan sekin taisi olla, kun ajatteli että Pikku-Kärpiössä satoi donitseja parasta aikaa. Mitä siihenkin pitäisi sanoa? Mikä ihme edes oli donitsisade? Mistä ihmeestä ne edes tulivat? Mitä sillä oli merkitystä? Toisaalta se ei oikein haitannut ketään. Sehän siinä taisikin olla kaikkein oudointa. Donitseja satoi taivaan täydeltä eikä ketään tuntunut häiritsevän. Linnut vain olivat kadonneet, mutta kukaan ei oikein huomannut sitä ja kadut olivat täynnä donitsimössöä. Mutta mistä ne tulivat? Tiedemiehet olivat ihmeissään, tosin mitä muuta he voisivatkaan olla, kun ajatteli että taivaalta satoi donitseja. Mitä siihenkin voisi sanoa?
    Saara sulki puhelimensa ja meni makaamaan sängylleen. Hän ei saanut unta. Hän mietti elämänsä suuntaa. Kenties se oli Charles. Niin Charles. Hänen hyvä ystävänsä. Ystävänsä jonka hän oli tuntenut lukiosta. Heillä tuntui sujuvan hyvin. Mitään ei oikein tapahtunut mutta se johtui Saarasta, joka ajatteli uraansa. Tai siis ajatteli, että kohta ura urkeaisi yhteiskuntatutkijana, mutta ei oikein mitään tapahtunut siinäkään. Hän oli yhä vain kaupan kassalla. Kunnes hän pääsisi eläkkeellä, lopettaisi työnsä tai robotit tulisivat ja korvaisivat hänet. Mitäpä senkään oli väliä?
    Mutta Charles. Charles oli luvannut hänelle töitä firmassaan. Se tietäisi parempaa elantoa ja parempaa mahdollisuutta saada opintolaina maksettua ennen tämän vuosisadan loppua. Mutta se ei kyllä riittäisi jos hän menisi Charlesille töihin. Ehkä Charles oli ajatellut näin myös. Ehkä Charles aikoi saada heidän suhteensa toiselle tasolle. Mutta oliko Charles edes niin ovela? Charles oli vähän yksinkertainen, ja sillä hän tarkoitti että Charles oli yhtä yksinkertainen kuin yksinkertainen sidos kahden hiiliatomin välillä, hiiliatomien, jotka olivat oleellinen osa tuoreen, haisevan, lämpimän, vastapuristetun lehmänlantapökälettä. Mutta entäs jos Charles sittenkin tarkoitti tällä, sitä että hän halusi saada heidän suhteensa toiselle tasolle. Vai aikoiko? Oliko hän vain ystävä Charlesille? Charlesilla oli töissä se yksi nainen. Mutta eihän Charles sellainen ollut. Vaikka Charles olikin yhtä yksinkertainen ja iso kuin dekaani kemian käsitteenä.
    Mutta yhtä kaikki, halusi Charles sitä tai ei niin Saara aikoi kullankaivajaksi, ja hän aikoi kaivaa kultaa Charlesista aivan kuin olisi vuosi 1848!

 Marttia hävetti. Viimeisen viikon ajan hän oli maaannut viidenkymmenen naisen kanssa, joista kahdenkymmenen kanssa hän oli maannut avioliittoneuvojallaan, joka oli kuvattu. Avioliittoneuvoja oli katsonut nauhat ja jutellut Martin pomon kanssa ja tässä he nyt olivat Karitan kanssa.
    Avioliittoneuvoja oli aivan ihmeissään. Martti oli tosiaankin maannut kahdenkymmenen naisen kanssa. Martti oli häpeissään. Hän istui syvällä avioliittoneuvojan tuolissa käsi silmiensä edessä ja posket häpeästä punoittaen. Karita yritti esittää kuin koko tapahtuma ei häiritsisi häntä. Sitten avioliittoneuvoja rykäisi ja alkoi puhumaan:” No niin – Martti – nyt näyttää tosiaan siltä, että sinun – ongelmasi – on tosiaan todellinen, mutta mitä mieltä sinä olet tästä?”
”Jaa – että mitä mieltä minä olen tästä? No sitä, että minä olen aikamoinen?”
”Oletko ylpeä tästä?”
”Ylpeä? En tietenkään! Minulla on nainen, olen naimisissa meillä menee hyvin ja niin päin pois. En minä halua maata naisten kanssa”
”Entä sinä Karita?”
Karita heräsi kuin horroksesta ja sanoi:” No sitä että mieheni on aikamoinen huora”
”Vai niin, mutta minä olen tullut tähän tulokseen, että Martti ei ole sitä mitä hän sanoo”
”Mitä?”
”Mitä?”
”Niin siis – Martti kai sinä olet huomannut, että sinä – ”
”Minä mitä?”
”No sitä, että sinä – ”
”Olen homo”
Charles ei ollut uskoa korviaan ja sai sanottua:” Jaa”
”Niin, minä kuulemma yritän peitellä sitä makaamalla naisten kanssa”
”Mutta eikös sen pitäisi olla – ”
”Niin minäkin mutta kuulemma se on tunnetasolla. En minä osaa selittää”
”Vai niin”
Charles ja Martti olivat Iisalmen Aschanissa kahvilla.
”Hei Matti!”
”Moi porukat, miten menee?”
”Hyvinhän meillä, hei Matti mitäs sanoisit jos väittäisin että Martti on homo?”
Matti katseli ihmeissään Marttia ja totesi:” Jaa, no se on ihan ok”
”Niin siis avioliittoneuvojani väittää niin”
”Jaa, mutta kai niillä on jonkilainen pätevyys sen toteamiseen”
”No en minä tiedä, kun minä en tunne itseäni homoksi”
”Jaa, no en minäkään tunne itseäni homoksi, mutta kun sitä näkee söpön miehen, niin joskus on vain tehtävä mitä on tehtävä”
”Jaa”
”Kiitos Matti, mutta sinähän olet oikeasti muotoa muuttava avaruusvuohi?”
”Niin olen ja siksihän se on niin helppoa. Joten Martti kun sinun sanotaan olevan homo, niin ole homo, tule pois kaapista ja tartu niihin söpöihin poikiin mitä maailmassa on”
”Niin mutta kun minä en ole homo!”
”No pysy siellä kaapissa sitten”
”Mukavaa että olet kannustava Matti, mutta minun täytyy mennä vessaan”
”Ok”
”Pidä hauskaa”

Charlesin tuon elävän ihmismunkin lyllertäessä miestenhuoneeseen Martti sai ajatuksen. Hän katseli ympäriinsä ja huomasi kahvilan olevan täynnä naisia.
”Kuule Matti menetkö vähän tuonne ulos ja tule paikalle, kun pyydän ok?”
”Ok pidä hauskaa”
Matti poistui ulos ja Martti jäi yksin kahvilaan.  Kuten arvata saattaa naiset lähestyivät häntä. Yksi tuli hänen pöydälleen ja kun hän oli suutelemassa ja syleilemässä yhtä naista ja toinen oli pöydän alla avaamassa hänen vetoketjuaan ja kolmas hieroi hänen niskaansa. Sitten tuli Matti ja naiset katosivat ja vetoketjut sulkeutuivat. Matti kysyi:” Kuules Martti miten ajattelit pyytää minua tänne?” Unohda se näitkö mitään minulle tapahtui?”
”Mitä tapahtui?”
”No ne naiset?”
”Ai ne?”
”Niin?”
”Mitä niistä?”
”No sitä niistä, että sehän todistaa että minä en ole homo?”
”Jaa”
”Niin”
”No jos sinä olet sitä mieltä niin sitten se on siinä”
”No hyvä että ollaan samaa mieltä”
”Hyvä”
”Hyvä”
”Ok, mitäs nyt tehdään?”
”No en minä tiedä”
”No mitäs jos istutaan tässä ja juodaan kahvia ja odotetaan Charlesia?”
”No sehän käy”
”Niin käy”
”Jep”
”Jep jep”
”Jep jep jep”
”Jep jep jep jep”
”Jep jep jep jep jep”
”Arktinen banaani”
”Mitä?”
”Arktinen Banaani”
”Ok”
”Hei Charles mitäs vessaan kuului?”
”Ihan hyvää”
”Hyvä hyvä!”
Ja Martille ei ikinä selvinnyt mitä Arktinen banaani tarkoitti.










V Luku

Charles heräsi. Se näytti siltä kuin iso valtava kasa haisevaa ihoa olisi yhtäkkiä tullut eloon. Charles lyllersi sängystään ja hänestä tuntui kuin hän olisi ollut ryyppäämässä viikon ajan. Mutta hän ei ollut juonut sitten valmistumisensa jälkeen. Hän ei pitänyt krapulasta, jota hän nyt tunsi. Sitten aivan yhtäkkiä Charles tunsi viiltävää kipua ja hän vajosi lattialle. Hän ei tiennyt mitä tapahtui. Jokin soi. Kovaa.
    Maatessaan lattialla Charles yritti paikantaa äänenlähdettä. Se ei ollut televisio. Se ei ollut kännykkä. Se ei ollut se ärsyttävä naapuri, joka vihasi ihmiskuntaa ja käytti lehtipuhallintaan joka aamu, keväästä talveen. Ihan vain siksi koska hän inhosi ihmisiä. Mutta häntä ei saanut pois talostaan, koska sattumoisin se oli työsuhde-etu. Kukaan ei vain tiennyt hänen ammattiaan. Oikeastaan kukaan ei tiennyt työskentelikö hän. Tekikö hän mitään muuta kuin leikki lehtipuhaltimellaan?
    Mutta takaisin Charlesiin, joka oli pyörtymäisillään kivusta. Mutta sitten ollessaan tietoisuuden rajamailla hän löysi sen. Se oli hänen steoreonsa. Hänen stereonsa jota hän ei ollut käyttänyt vuosiin, koska tietokone. Hänen stereonsa, jossa ei ollut levyä sisällä, koska internet. Hänen stereonsa, jossa soi hänen lempikappaaleensa Trashmenin Surfin' Bird. Hänen Trashmenin levynsä, jonka hän oli kuunnellut puhki kaksi vuotta sitten ja heittänyt sen pois. Outoa vai mitä? Ihan kuin joku olisi tehnyt näin kiduttaakseen häntä ilman minkäänlaista syytä. Outoa tosiaan. Mutta kuinka ollakaan Chalres löysi stereonsa kaukosäätimen hänen edestään ja se toimi. Musiikki loppui ja Charles jäi makaamaan lattialle. Sitten alkoi lehtipuhallin puhaltamaan ja Charles pyörtyi kivusta.

Charlesin lehtipuhaltimia rakastava ja vastaavasti ihmiskuntaa vihaava naapuri oli nimeltään Risto Kaskinen. Hän rakasti lehtipuhaltimia ja kun häneltä kysyttiin ihmiskunnan parasta keksintö hän vastasi ykskantaan aina:” Lehtipuhallin”. Risto rakasti lehtipuhaltimia niin paljon, että hän käytti sitä kesät talvet. Kesäsisin hän kuivasi sateen kasteleman nurmikkonsa ja puhalli kaikki pihallaan olevat roskat pois. Syksyin hän puhalsi lehdet pois. Talvisin hän puhalsi lumen pois pihatieltään. Keväisin hän  kuivatti pihaansa ja puhalsi kaikki irtoroskat pois pihaltaan.
    Kuitenkaan paljoakaan ei tiedetä tästä Risto Kaskiksesta, muuta kuin että hän rakastaa lehtipuhallintaan ja vihaa ihmiskuntaa. Hän asuu omakotitalossaan lähellä keskustan rajaa ja käyttää lehtipuhallintaan joka päivä kahdesti päivässä tarkalleen kello 7.00-9.00 saakka aamuisin ja iltaisin kello 18.00-20.00. Satoi taikka paistoi, totisesti taivaalta saattoi sataa vaikka kissoja ja koiria, mutta Risto käytti aina lehtipuhallintaan. Hänellä oli niitä autotalli täynnä. Edes donitsisade ei haitannut häntä, donitsit kopisivat hänen päälleen ja hän ei välittänyt niistä, hän vain puhalsi maahan osuneet donitsit pois pihaltaan rakastamallaan lehtipuhaltimellaan. Mitään ei tiedetä miten Risto rahoittaa harrastuksensa tai mistä hänen rakkautensa lehtipuhaltimia kohtaan kumpuaa.
    Mutta tällä kertaa, Risto katseli taivaalle, kun hän puhalteli lehtipuhaltimellaan donitsin muruja pois pihaltaan, ja tuumi kuinka vänkää olisi jos hän nappaisi yhden donitsin suullaan. Niin hän tekikin. Risto nappasi valkosuklaa kuorrutteisen donitsin, jossa oli värikästä strösseliä. Hetken aikaa Risto ehti nauttia donitsistaan, kun hän makasi maassa ja kouristeli tuskissaan, paria minuuttia myöhemmin hän tukehtui donitsiin parin tunnin päästä Riston lehtipuhallin sammui, kun siitä loppui polttoaine.

Komissaario Oskari Mattila saapui rikospaikalle kollegansa konstaapeli Harri Nurmisen kanssa. Paljokaan ei saatu selville, muuta kuin että Risto oli jostain syystä napannut donitsin suuhunsa, vaikka näin ei saanut missään tapauksessa tehdä, juuri tämän takia. Oskarin katsellessa Riston peitettyä ruumista hän muisti vanhan sananlasku, erehtyminen on inhimillistä, tyhmyys ikuista. Ensihoitajat nostivat Riston ruumiin ambulanssiin ja Oskari ja Harri tekivät lähtöään. Mutta sitten Oskari alkoi pohtia, miksi Risto rakasti lehtipuhaltimia niin paljon? Mistä hän sai rahat tähän intohimoonsa? Kuka oli Risto Kaskinen, tuo naapureittensa vihaama lehtipuhaltimien rakastaja?

Jos haluat kuulla lisää Komissaario Oskari Mattilan ja hänen kollegansa Konstaapeli Harri Nurmisen seikkailusta, kun he selvittävät Risto Kaskisen tapausta ole hyvä ja lähetä tästä meili osoitteeseen: OskarijaHarritutkivat@gmail.com ja kun olen saanut summittaisen määrän meilejä asiasta kiinnostuneilta kirjoitan tämän jännittävän teoksen täynnä karvoja nostattavia mysteerejä! ”Miksi aamukahvi on aina seisoneen ja kylmän makuista täällä?” Selittämättömiä salaliittoja! Kuten:” Miksi Suomen hiihtoliitto sponsoroi Rahmatin kebabin kalapuikkokeskiviikkoa?” Täynnä päätähuimaavaa jännitystä, joka iskee kuin miljoona volttia! Kuten:” Meillä ei ole luoteja, meitä ampuu Matti Nykäsen fanclubin puheenjohtaja ja hiihtoliiton kunniajäsen monotykki kolmetonniselle ja kaiken lisäksi meidän on naitettava homofoobinen perussuomalainen uusliberaalille miespuoliselle lesbolle ja meillä puuttuu pappi” Romantiikkaa:” Termospulloni, olen aina rakastanut sinua” rajua seksiä:” öööh... Uskokaa pois sitäkin on” ja kolmesataametriä pitkä Mannerheim, joka ratsastaa Risto Rytillä rakentaakseen itselleen kaappia sosiaalidemokraattien ja työttämän suomalaisväestön luista, jotta hän voisi seistä siinä uljaana testamenttina Suomen historian kipupisteistä. Ja te luulitte, että donitsi sade oli outo.Muuten kerroinko jo kuinka Charles Summanen on haiseva limanuljaska, joka vihaa kalapuikkoja?

Charles heräsi, hän nousi pystyyn ja päätään kivusta pidellen hän näki kauhukseen, että se viime yön paha uni olikin ollut totta.
    Charels oli nähnyt unta, jossa hän oli juuri mennyt sänkyyn ja luki parhaillaan lempikirjaansa SKS:n Johtajakirjaa.

Sitten ovikello soi.

Charles ei välittänyt siitä, mutta sitten se soi kolme kertaa. Charles ei ymmärtänyt, kello oli jo kahdeksan illalla ja joku soitti ovikelloa näin myöhään? Aivan käsittämätöntä. Charles taapersi ovelle ja sen takana oli kaksi miestä, mutta onneksi he eivät olleet kiertäviä lasisia pesäpallomaila kauppiaita. Vaan he olivat George ja Mark kaksi tyylikkäästi pukeutunutta nuorta miestä, jotka pyysivät Charlesia päästämään heidät sisään. Syystä jota Charles ei ymmärtänyt hän päästi heidät sisään, heissä oli jotain, joka vaati pääsemään sisään.

”Hyvää iltaa hyvä herra, toivottavasti emme häiritse teitä, vaikka onkin näin myöhä?” Mark aloitti.
”Ei, ette tietenkään tulkaa sisälle vain” Charles sanoi.
”Kiitos mutta tehän päästitte meidät jo” Mark jatkoi.
”Aivan, aivan niinpä tein”
”Kyllä kyllä, onko teillä tarjota meille jotain juotavaa? Vesi kelpaisi meille varsin hyvin?”
”Kyllähän minulla on, odottakaa käyn keittiössä”

Charles ei ymmärtänyt miksi hän halusi tarjota näille miehille lasilliset vettä, mutta mitäpä tuo kivulias finni, ihmiskunnan muuten kaunilla kasvoilla voisikaan ymmärtää. Charles palasi olohuoneeseen hänellä oli mukanaan kolme lasillista vettä, sillä häntäkin janotti.

”No, niin kiitos paljon, meillä oli pitkä matka, ollaan matkattu ympäri maata”
”Ai jaa”
”Juu, kuules haluatko laittaa tätä ainetta veteesi? Se parantaa veden laatua 20%?”
”Mikä ettei”
”Noin, sitten otetaanpa malja”
”Ok”
”Malja Suomelle miten kaunis maa se onkaan kippis”
”Kippis”
”Kippis”
Ja he joivat vesilasinsa tyhjiksi.
”No niin nyt kun olemme nauttineet virvokkeita, niin mitä jos menisitte istumaan tuohon tuoliin ja katsoisimme elokuvan?”
Ja koska varmasti tiedätte millainenn johdettavissa oleva ääliö Charles on voitte kuvitella mitä hän sanoi:” Mikä ettei”
Niin Charles istuutui nojatuoliinsa ja George laittoi DVD:n asemaan muttei laittanut sitä pyörimään.
”No niin hyvä herra, oletteko koskaan ajatellaat kuinka haravointi on mukavaa ja tyylikästä ja sopii teidänlaisillenne moderneille cityihmisille?”
”Itse asiassa olen”
”Hienoa, tiesimme sen. Mutta teillä on varmasti varastossanne useita haravia?”
”No, pari kolme”
”Vai niin no oletteko koskaan ajatelleet, että kuinka tyylikästä olisi pitää kotonaan aitoa amerikkalaista desingia, suoraan sanottuna valtavaa harppausta modernissa designissa”
”En ole mutta nyt tulee hirvittävä de ja vu”
”Vai niin, no me tiedämme, että Suomi on nykydesignin koti, teiltähän tuli aaltovaasit, mutta nyt vuosisatojen kehitys on tullut päätepisteeseensä ja olemme kehittäneet kaikkien aikojen design tuotteen”
Charles istui jännittyneenä paikallaan, kun George painoi DVD:n pyörimään. Siinä olisi varmaan Reb Brown puhumassa lasissista pesäpallomailoista, joilla George alkaisi hakkaamaan häntä. Ikuisuudelta tuntuneen piinavan tauon jälkeen Mark jatkoi:” Tämä on tietenkin lasinen harava, aitoa käsin tehtyä amerikkalaista desingia”
Charles huokaisi helpotuksesta. Ainakaan kukaan ei ollut sanonut sanaakaan lasista pesäpallomailoista, ainakin hänen kylkiluunsa olivat vielä ehjät. Sitten DVD alkoi pyöriä.

Televisiossa näkyi peri englantilainen rivitalo. Tyylikäs olohuone, jossa oli tyylikäs nojatuoli, jossa istui tyylikäs vanhempi englantilainen herrasmies lukemassa kirjaa. Kornisti tämä englantilainen herrasmies nousi tuoliltaan ja sanoi:” Ai enpäs huomannut, hyvää päivää teillekin. Minä olen Guy Siner englantilainen näyttelijä joka on näytellyt muun muassa televisiosarjassa nimeltä: Maanalainen armeija iskee jälleen ja myös suuressa menestyselokuvassa Pirates of the Caribbean the Curse of Black Pearl: Mutta silloin kun minä en ole näyttelemässä menestyselokuvissa tai ystävieni luona minä olen kotona” Sitten se hyppäsi tämän perin tyylikkään englantilaisen vanhemman herrasmiehen pihaan, jossa tämä oli haravoimassa.
”Katsokaas uusimman tutkimuksen mukaan haravointi on suosituin ulkotyö modernien nuorten kaupunkilaisaikuisten kanssa, ja tämä luku on nousemassa vuosittain. Tämän takia olemme kehitelleet uudentyyppisen haravan, joka on aitoa käsintehtyä lasia ja edustaa uusimman amerikkalaisen designin huippua, tällä näytät edelleen varsin tyylikkäältä modernilta kaupunkilaiselta”
Tämän jälkeen Charles ei muistanut mitään. Tämä saattoi johtua kahdesta syystä:
    Hän ei halunnut muistaa.
    Hän oli aivan yhtä tyhmä kuin saapas, joka on heittänyt itsensä mereen tullakseen uudeksi Jacque Cousteu'ksi vain huomatakseen että saappana hänen on aivan mahdotonta kertoa uusista löydöistään kellekään.
Charlesin istuessa nojatuolissaan muistellessaan mitä oli tapahtunut ja ainoat asiat, jotka tulivat hänen mieleensä epämääräisinä välähdyksinä ja niihin kuului viinaa, kovaa musiikkia viisi naista ja – ja joku helvetin tanssiva ja puhuva vuohi, jolla oli panta kaulassa. Mutta eihän se voinut olla. Mattihan oli edelleen sairaalassa? Charles ei ymmärtänyt enää mitään. Sitten hän kuuli ovikellon soivan. Charles lyllersi ovelleen ja avasi sen. Ovella oli vanhempi hyvin säilynyt naapurin rouva Jemina ja hän näytti vihaiselta. Charles ehti hädin tuskin kysyä mikä oli vialla, kun tämä nainen jo sanoi:” Kuinka kehtaat tehdä niin minulle ja minun sukulaisilleni!”
”Niin mitä?” Charles kysyi hölmistyneenä.
”Älä esitä viatonta! Kyllä sinä tiedät!”
”En minä todellakaan muista, minä heräsin ja olen yhtä ihmeissäni tästä kaikesta kuin sinäkin”
”Jaa, no jos minä tulen sisälle niin voin kertoa, vaikka en todellakaan halua”
”Älä pelkää en minä naisten kimppuun käy”
”No jos annat sanasi”
”Annan”
Jemina astui Charlesin taloon ja he menivät olohuoneeseen.
”Jaa tämä on vieläkin samassa kunnossa kuin eilen yöllä”
”Varmasti, kerro vain mitä silloin tapahtui”
Jemina kertoi, että Charlesin talolla kuului hirvittävä möly ja Jemina kävi siitä sanomassa. Mutta Mark ja George olivat napanneet hänet taloonsa, missä hän päätyi strippaamaan, koska Mark ja George olivat hyviä taivuttelemaan. Lopulta taloon oli tullut, Jeminan tytär Martta, Martan tytär Elina, Elinan pikkusisko Essi ja Essin pikkusisko Helena. Kaikki nämä olivat päätyneet strippaamaan ja menettämään neitsyyttään. Ai niin ja paikalla oli muotoamuuttava vuohi, jonka nimeä kukaan ei tiennyt  ja josta kukaan ei tiennyt mistä se oli tullut, mutta sillä oli varsin hieno panta kaulassaan. Niin meni yö, viina virtasi, rokki soi ja kolme naista menetti kunniansa samalla kun kaksi naisenalkua menetti neitsyytensä muotoamuuttavalle vuohelle, jolla oli kaulassaan hieno panta. Siitä ei tosin ollut täyttä varmuutta mitä Charles oli tehnyt tuona aikana, mikä on aikamoinen ihme kun muistaa millainen kasa haisevaa lihaa Charles oikeastaan on.
    Kuultuaan tämän tarinan Charlesin mielessä laukkasi vain yksi kysymys:” Mitä tekemistä tällä oli haravien myymisellä?” Siihen Charles ei muistanut vastausta, sillä hän ei muistanut mitään koko yöstä. Kuultuaan tämän kertomuksen Charles oli pitkään hiljaa kunnes hän sai sanottua:” Jaa – ”
”Niin mitä meidän pitäisi tehdä?”
”Jaa – ”
”Soitanko poliisille vai mitä?”
”Jaa – ”
”Osaatko sanoa mitään?” 
Sitten jokin karvainen möykky heräsi jostain olohuoneen kauimmaisesta nurkasta, jota Charles ei edes ollut huomannut ja sieltä nousi Vuohi, jolla oli kaulassaan hieno panta. Vuohi ei tosin ollut vuohi kauaa, sillä se muuttui.
”Matti?”
”Hei Charles, mites menee?”
”Minä en tiedä?”
”Tosin rajut juhlat eilen vai mitä?”
”Jaa – ”
”PEDOFIILI!”
”Jaa se strippari vietti täällä yön kanssa? Se oli kyllä hyvä homma eilen yöllä, no ei se mitään minulla on juhlia juhlittavana ja kokeita korjattavana, morjens vaan porukat ja kiitos juhlista” sanoi Matti, joka ulos lähtiessään otti kaljapullon lattialta, avasi korkin ja tyhjensi pullon ulkona ja sitten vain katosi jonnekin. Charles oli aivan ihmeissään. Koko homma meni yli hänen tajuntansa. Se oli Matti, mutta Mattihan oli koomassa? Mutta kuitenkin – sitten Charles tajusi ettei se kuitenkaan ollut Matti, tuossa Matissa oli jotain outoa, mutta se oli silti se sama Matti – mutta kuitenkin.
    Jemina oli pyörtynyt. Se oli tapahtunut heti sen jälkeen, kun hän oli huutanut, mutta Charles huomasi naisen vasta pari minuuttia sen jälkeen kun hän tajusi, että Matti oli tosiaan kadonnut. Sen huomattuaan Charles oli soittanut ambulanssin, joka vei Jeminan sairaalaan.
    Palattuaan sairaalasta ja kerrottuaan poliiseille mitä oli tapahtunut Charles lysähti nojatuolilleen ja totesi:” Minä tarvitsen nyt oikein tujun ryypyn”







VI Luku

Matti heräsi. Hän nousi sängystään ja huomasi olevansa sairaalassa. Hän ei tiennyt mitä oli tapahtunut. Hän muisti vain pyörtyneensä kerrottuaan Charlesille olevansa oikeasti muotoa muuttava avaruusvuohi, jonka ensimmäinen nimi oli vuohi Magnus.
    Mutta entä tämä sairaala? Matti painoi hälytysnappia ja hämmästynyt hoitaja riensi hänen luokseen. ”Moi, Niina, miten menee?”
”Hei Matti, ihan hyvin”
”No se on hyvä, kerropas miksi minä olen täällä?”
”No, sinä olit koomassa”
”Ai”
”Niin”
”Mutta nyt minä olen herännyt, niin minäpäs tästä lähden”
”Mitä? Matti – et sinä voi lähteä, ennen kuin lääkäri on tarkastanut sinut”
”Tarkastanut? Mutta minä olin vain koomassa, heräsin ja olen terve kuin pukki, niin mitäs tässä on tutkittavaa?”
”No kun Matti se sinun koomasi oli aika erikoinen”
”Erikoinen?”
”Niin, kun sinä lauloit”
”Lauloin?”
”Niin”
”Koomassa?”
”Niin”
”Mutta eihän se niin mene”
”Ei menekään, siksihän se on outoa”
”Niin on, mutta minulla on kiire ja niin päin pois en minä voi jäädä tänne”
”No sinun täytyy, että lääkärit saavat tutkittua sinut”
”No kai sitä sitten täytyy jäädä”
”Niin kai, no nauti olostasi”
”Koitetaan”
Ja tuon sanottuaan hoitaja lähti jättäen Matin yksin vuoteeseensa. Matti pohti tilannettaan. Hän oli laulanut. Laulanut koomassa, se oli paha. Tosi paha. Hän saattaisi päätyä leikkauspöydälle, sitä hän ei haluaisi. Leikkauspöytä kuulosti tosi pahalta. Mutta toisaalta jos hän nyt poistuisi häntä etsittäisiin. Tulisi poliiseja ja etsintöjä ja mahdollisesti leikkauspöytä. Toisaalta hän voisi muuttaa muotoaan ja kadota kokonaan. Toisaalta oliko hänellä mitään hätää? Eipä oikeastaan, hänellä oli mukava vuode, telkkari, älypuhelin ja hei hänhän oli työpaikallaan ja hän sai nukkua siellä. Siispä Matti päätti jäädä ja yritti nukkua.

Charles oli kotonaan, jätetäänpä hänet sinne. Martti? Avioliittoneuvojan nöyryytettävänä. Saara? Valmistautumassa kullankaivuuseen. Hienoa. Kaikilla on kiirettä. Mitähän telkkarista tulee?

Charles istui kotonaan. Hän oli kirjoittanut kymmenen puhetta ja sai summauspäivien urakkansa valmiiksi. Nyt ne piti vain opiskella ulkoa. Charles istui nojatuolissaan ja katseli telkkaria. Ei mitään oikeastaan kunhan vain selaili kanavia, painaen näppäimiä turpeilla lihavilla sormillaan, jotka olivat niin rumat että ne tuottivat häpeää koko sormikunnalle. Charles pysäytti selailunsa johonkin surkeaan uusintaan, ja alkoi selailemaan kännykkäänsä. Löytäen oudon videon, ja hän katsoi sen. Videon nimi oli: Lihavien maailmanjärjestö vastaan donitsit.
Video alkoi pyörimään. Videolla oli viisi lihavaa miestä, huput naamoillaan ja yksi heistä alkoi puhua:” Hyvää päivää, me olemme lihavien maailmanjärjestö, jotka ajavat lihavien oikeuksia kaikkialla maailmassa, koska liian kauan maailma on pitänyt meitä pilkkanaan, mutta nyt me olemme saaneet tarpeeksemme!”
”Niin!” Sanoivat muut neljä.
”Niin totisesti, mutta tämä uusin tempaus on saanut meidät raivon partaalle!”
”Niin!”
”Niin ja tämä on Pikku-Kärpiö ja sen donitsisade!”
”Niin!”
”Niin ja siksi me asetamme tämän uhkavaatimuksen: joko tämä donitsisade päättyy tai me päätämme sen!”
”Niin!”
”Niin, teillä on viikko aikaa!”
”Niin!”
Ja tähän päättyi video. Charles ei tiennyt mitä ajatella. Hänen kaupunkinsa oli uhattuna. Tämä oli paha. Tosi paha. Mutta mitä hän pystyisi tekemään? Hän oli vain pelkkä kuntosaliyrittäjä donitsisateen uhkaamassa kaupungissa. Mitä hän pystyisi tekemään? Tosin hänellä oli viikko aikaa. Niinpä hän päätti  sammuttaa television ja jäi räpläämään kännykkäänsä.

Martti oli avioliittoneuvojallaan. Hän ei tiennyt mitä hän teki. Hän ei tiennyt mitä hän oli tekemässä. Miksi hän oli täällä tuntemattoman miehen loukattavana? Mitä hän oikein aikoi? Miksi hän oli hoitamassa avioliittoaan vaimonsa kanssa, jonka kanssa he olivat yhdessä täysin toisista syistä kuin rakkaudesta. Sitten hän tajusi sen.
”Tuota, anteeksi – saanko minä sanoa jotain?”
”Totta kai Martti? Mitä sinulla on?”
”No tämä on lähinnä vaimolleni”
”Vai niin?”
”Niin”
Karita heräsi. Hän ei tiennyt mitä Martti tarkoitti, tästä ei oltu sovittu. Hehän olivat täällä hoitamassa hänen ongelmaansa eivät avioliittoaan.
”Karita, kulta ehkä meidän pitäisi erota”
”Mitä?”
”Mitä tarkoitat Martti?”
”Tässä ei ole mitään järkeä, meillä ei ole mitään kipinää, ei juuri mitään yhteistä ja me olemme naimisissa vain sinun urasi takia”
”Martti, ole hiljaa”
”Ei kun meidän on nyt puhuttava, ei tästä tule mitään”
”Martti oletko sinä nyt tosissasi?”
”Olen”
”Miksi?”
”Niin Martti entäs sinun ongelmasi?”
”En minä tiedä, mutta minä tiedän että tämä ei ole ratkaisu, tässä ei ole mitään järkeä, koko tämä avioliitto on yksi iso vitsi”
”Martti – ”
”Martti eihän tuo voi olla totta”
”Kyllä se on minä en näe tässä mitään järkeä”
”Entäs sinä Karita?”
”No – minusta meidän pitäisi olla yhdessä että voisimme hoitaa tämän sinun ongelmasi ja sinä voit jatkaa elämääsi”
”Mutta mitä me teemme kun ongelma on hoidettu?”
”No, sitten me elämme onnellisesti elämämme loppuun saakka”
”Mutta eihän tässä ole mitään järkeä!”
”Martti minusta te molemmat olette oikeassa, mutta minusta teidän avioliittonne on vielä pelastettavissa”
”Ole sinä hiljaa!”
”Martti! Rauhoitu - ”
”Rauhoitu? Helppo sinun on sanoa! Tämä -  puoskari ei ole nöyryyttänyt sinua, väittänyt sinun olevan homo mitä minä – hyvä herra – en ole, kuten voitte varmasti nähdä niistä viidestätoista tapauksesta, jotka minun piti hoitaa ja nyt minä poistun, aion palata kotiimme, viipyä siellä kolme päivää hankkia oman asuntoni muuttaa sinne ja palaan luoksesi vasta puolen vuoden päästä ja nyt hyvästi ja teillä, senkin saatanan puoskari minä sanon tämän, että oman itseni takia en aio haastaa teitä oikeuteen, mutta jos vielä tapaamme tietäkää, ettei se tule päättymään hyvin!”
Tämän sanottuaan Martti poistui huoneesta paiskaten oven kiinni ja jättäen kaksi hyvin ymmyrkäistä ihmistä miettimään mitä äsken tapahtui.
Avioliittoneuvoja heräsi ensimmäisenä ja sanoi:” Hyvä rouva tässä ei ole mitään pahaa, näin käy aina joskus mutta he palaavat yleensä järkiinsä ja voimme jatkaa taas – ”
”Ole hiljaa!” Karita sanoi kipakasti ja poistui huoneesta.

Charles tuo ihmiskunnan pahin vihollinen makasi sängyllään ja katseli kattoon miettin huolestuneena kuinka hänen firmansa pärjäsi. Ainakin se oli vielä pystyssä. Mutta kestäisikö se hänen lomansa loppuun? Sitä hän ei tiennyt. Miksi hänen pitikin mennä lomalle?  Charles ei saanut unta. Maattuaan vartin sängyssä tuijottaen kattoonsa hän kierähti alas sängyltään ja lyllersi alakertaansa pelatakseen Red Dead Revolveria ja soittaakseen hänen vastaanottovirkailijalleen. Hän oli juuri ottanut kännykkänsä esiin kun se soi. Se oli Matti.

”Moi Matti”
”Moi Charles”
”Heräsit sitten, vieläkö haluat laulaa Elvistä?”
”Mikä ettei Elvishän oli kuningas”
”Niinhän se oli”
”Juu, kuule näitkö sinä sen lihavien maailmanjärjestön videon?”
”Näin – ”
”Ai hyvä, se vaikuttaa pahalta eikö vain?”
”Joo – ”
”Juu, tosi pahalta”
”Niin – ”
”Juu siis niin tosi pahalta, että jonkun pitäisi oikeastaan mennä ja tehdä jotain eikö vain?”
”No – ”
”Sitähän minäkin ja minä puhun juuri sen ihmisen kanssa joka on omiaan hoitamaan asian”
”Ai – ”
”Niin ja sinä hoidat sen”
”Ai – ”
”Juu, kuule minulla ei ole paljoa aikaa selittää, kun tuo vierustoveri kuulostaa mumisevan jotakin uhkaavaa, joten sanon tämän sinulle nyt ja toivottavasti vain kerran, joten onko sinulla kynää ja paperia siinä lähellä?”
”Ei – ”
”Hae jostain”
Niin Charles tuo elävä taikinakasa lyllersi makuuhuoneeseensa ja otti kynän ja paperin.
”Ok, kirjota tämä ylös ja muista Charles tämä on tosi tärkeää! Ok? Koko maailman tulevaisuus saattaa rippua tästä joten kuuntele tarkasti”
” Juu – ”
”Loistavaa, eli googlaa kaveri nimeltä Sakari Juntunen, se pyörittää yhden hengen rekkafirmaa, tosi läski kaveri, siis se firma on kommandiittifirma, hoitaa kuljetuksia ja niin päin pois. Sillä on tosi välttävät nettisivut, mutta yhteystieto kohdalta löytyy sen meiliosoite klikkaa sitä ja – kirjotathan nää ylös vai?”
”Juu – ”
”Hienoa, siis takasin siihen rekkafirmaan. Kirjoitat siihen meiliin että tiedät sen kuuluvan siihen järjestöön ja haluat että se suosittelee sua siihen, siihen on tosi hankala päästä, niinku vapaamuurareihin tajuat kai? No ota joku kuva jostain läskistä kaverista ja lisää se siihen liitteeseen, ja kirjota siihen vielä että sinä tunnet Esa Nurmion, tai oikeestaan tunnet sen pojan, Tuomo Nurmion. Se on iso kaveri siellä, ensimmäinen läski kaveri, joka pääsi ortopediksi, kunnes kuoli jossain metaaniräjähdyksessä tai jotain en nyt muista, mutta se tapahtu sen vessassa. Se toi sinne myös aina mäyräkoirallisen kaljaa, tosi reilu kaveri hieno mies. Sano että tunnet sen Tuomo Nurmion ja parasta lienee että mainitset sen isän Esa Nurmion, ihan vaan varoiks. Sitten pääset sisään Sakarin pitäisi lähettää vastaus meili misä se kertoo sen paikan. Ja ja ja osaathan käyttää photoshoppia? Se on tärkeää että varmasti näytät läskiltä ja silleen. Saithan kaiken ylös vai? Onko kysyttävää?”
”Sain – tuota – ”
”Hieno Chalres hoida se heti aamulla ja muista että kaikki riippuu nyt susta, niin että mitä ikinä teetkkin niin älä mokaa tai me kaikki saatetaan kuolla vessaamme jossain metaaniräjähdyksessä tai jotain. Se ei ole mukavaa Charles, tiedän kokemuksesta. Ei Charles ei ole aikaa kertoa miksi, hoida homma vaan kotiin ja muista: me luotetaan suhun, mutta nyt pitää lopettaa toi toinen kaveri sai jonkun oudon kohtauksen ja pitää kutsua hoitaja, niin että moikka, hyvää lomaa ja yötä”
”Moi – ”
Näin Charles tuo ihmiskunnan suurin häpeä päätti elämänsä oudoimman puhelinkeskustelun lainkaan tietämättä tarvittiiko häntä siihen. Puhelun jälkeen Charles lyllerisi takaisin olohuoneeseen ja pelasi Red Dead Revolveria tunnin verran ennen kuin lyllersi takaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna Charles katseli muistiinpanoja ja ihmetteli. Hän ei tiennyt mistä oli kysymys. Oliko tämä pelkkä vitsi? Huvikseen hän googlasi tämän rekkafirman ja löysi sen askeettiset kotisivut, joissa ei tosiaan ollut paljoa, lyhyt esittely, yhteystiedot ja sellaista. Tavallinen yhden miehen rekkafirma. Mitä muuta siitä voisi sanoa. Charles päätti katsoa sen videon uudestaan. Se ei vastannut mihinkään kysymykseen mutta mitä hän oli odottanut? Charles googlasi lihavien maailmanjärjestön mutta löysi vain hiljaittain julkaistuja uutisjuttua siitä ja suurin oli iltalehdesta ja -sanomista ja hän päätti jättää ne lukematta. Totisesti hänen elämänsä oli muuttunut perin oudoksi, eikä hän tiennyt mitä tehdä. Siispä hän päätti olla tekemättä mitään. Donitsisade ei ollut maailmanloppu, lihavien maailmanjärjestö ei ollut Al-Qaida ja lomaa oli vielä jäljellä, siispä oli parempi unohtaa koko juttu ja keskittyä viettämään lomaa niin hyvin kuin Charles vain taisi ja siispä hän laittoi Playstation 2 päälle ja alkoi pelaamaan Red Dead Revolveria ja nautti lomastaan.

Tällä välin Matti heräsi sängystään ja huomasi vierustoverinsa olevansa hengissä. Lääkärit tulisivat kohta taast tutkimaan häntä mutta turhaan. Kohta häntä kai vietäisiin leikkauspöydälle, mikä oli kaksoispaha, tai oikeastaan neloispaha, tai ehkä jopa kymmenespaha. Matti oli alkanut opiskelemaan Uuskieltä ja oli parhaillaan keskittynyt sen adjektiiveihin samalla, kun hän pohti Isoveljen todellista olemusta ja vastaili Maisan lähettämiin viesteihin. Petri oli lomalla ja Maisa oli hyvin yksinäinen ja hän kaipasi Leenaa pienestä maalaiskylästä tullutta opiskelijaneitokaista, jonka Matti oli esitellyt heille. Matti ilmoitti, että Maisa tapaisi Leenan ehkä vielä tällä viikolla ja kyseli mitä Maisa haluaisi tehdä Leenalle ja sai vastaukseksi lukusisia kömpelöitä pikku tuhmia ehdotuksia, joihin Matti vastasi tottuneesti, että hän ei ollut varma suostuisiko Leena niihin, kun hän oli niin perin ujo ja kokematon, mutta tähän Maisa vastasi olevansa hyvin hellä. Matti vastasi, että Leenan pitäisi harkita asiaa ja lopetti keskustelun siihen, koska lääkärit olisivat tulossa.
    Lääkärit tulivat ja Matti vastaili taas heidän kysymyksiinsä ja antoi hyviä testituloksia, toivoen pääsevänsä huomenna pois. Lääkärit eivät taaskaan löytäneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa ja tuumivat, että he pitäisivät Matin vielä yhden yön sairaalassa seurannassa. Matti suostui siihen ja lääkärien poistuttua hän jäi makaamaan sänkyynsä muistelemaan sitä päivää jolloin hän oli esitellyt Leenan Maisalle.
    Se oli ollut aivan tavallinen kesäpäivä, Matilla oli lomaa ja Petri oli työmatkalla. Tällöin Matti tuli Maisan ja Petrin luo katselemaan telkkaria ja pitämään Maisan vireessä odottaessaan Petrin paluuta. He olivat pelanneet tammea ja räsypokkaa. He olivat hieroneet toisiaan viettivät illan naukkaillen hienoa whiskyä, kun Matti kysyi mikä oli Maisan kaikkein salaisin fantasia. Maisa oli punastunut ja meni hämilleen ja aikoi vaihtaa aihetta, mutta Matti halusi tietää. Kiusallisen hiljaisuuden jälkeen Maisa vastasi, että hän oli aina halunnut opettaa jollekin neitsyelle rakkauden taitoja. Matti sanoi että se oli kaunis fantasia. Maisa vastasi:” Niin on”
”Se voi käydä toteen”
”Ei voi”
”Kyllä voi”
”Miten muka?”
”Muistat kai että minä pystyn muuttamaan muotoani”
”Ei”
”Kyllä”
”Pystytkö muuttumaan naiseksi?”
”Pystyn muuttumaan Apatualaiseksi kolmirintaiseksi transsukupuoliseksi jättiläistursaaksi, joka kävelee neljällä jalalla ja joka huutaa jokaisella askeleella ”Sakarius”
”Nyt kyllä huijaat”
”Selvä sitten eivät apatualaiset muutenkaan ole tuollaisia”
”Sitähän minäkin”
”Ne ovat Apatua Beetalaiset. Hienoja ihmisiä, oikein seurallisia ja iloisia. Apatua Alfalaiset kuolivat kauan sitten jossain ihmeen avaruusonnettomuudessa gammasäteitä tai jotain”
”Ai”
”Niin mutta mitäs sanot jos tehdään fantasiastasi totta?”
”Ei ei fantasiat ole sitä varten, se on vain sitä varten kun tulee tylsää”
”Nyt ei ole tylsää?”
”No ei”
Mutta Matilla oli. Parin sekunnin päästä hän oli muuttunut seitsemäntoista vuotiaaksi kauniiksi nuoreksi laihaksi neidoksi, jolla oli pitkät valkeat kutrit ja viaton katse. Maisa katseli Mattia ihmeissään, kun tämän musta t-paita oli alkanut pullottaa rinnan kohdalta ja tämän farkut olivat aivan liian isot. Maisa hymyili ja katseli Mattia ihastellen.
”Matti – ”
”En ole Matti, olen Leena Nuohonen” Matti vastasi heleällä naisen äänellä.
”Haluan oppia rakkauden taitajaksi”
Tämän kuultuaan Maisa oli sulaa vahaa ja he viettivät varsin nautinnollisen viikon.

Matin makaillessa sängyssään hän tuumi ettei hänellä ollut paljoa hyvää sanottavaa tästä Jumalan hylkäämästä kivestä mutta hän oli sitä mieltä, että tuo oli yksi kauneimmista asioista mitä hän oli koskaan tehnyt. Tuon hetken jälkeen Leena Nuohonen oli tuttu vieras Maisan ja Petrin talossa vaikka hän olikin pelkästään Maisalle. Matti muisteli Maisan ja Petrin luona viettämiään rattoisia hetkiä ja niitä oli paljon, vaikka hän oli joutunutkin näkemään mielestään liikaa keski-ikäisen miehen lihavaa takapuolta ja muuta mukavaa. Mutta sitten oli jotain niin viattoman hauskaa kuin se kokkelitapaus, tapaus jota olisi liki mahdotonta toteuttaa avaruudessa. Mutta sellaista se oli varsinkin kun oli yli 2000 vuotias, mutta huomenna Leena Nuohonen pääsisi taas harjoittelemaan rakkauden taitoja ja sitten hän pääsisi tapaamaan taas Marttia ja Charlesia, jolle hän oli ulkoistanut maailman pelastamisen, pitäähän ihmistenkin joskus jotain oppia. Tämän tuumittuaan hän käänsi kylkeä ja nukahti.

Charles  tuo ihmiskunnan toivottomin tapaus oli juuri käynyt postissa. Hän oli saanut ovestaan kirjeen, jossa luki, että hän oli saanut ison paketin. Siispä hän oli käynyt postissa, autollaan onneksi, koska se paketti oli tosiaan iso. Suoraan sanoen aivan valtava. Hän ei ymmärtänyt mitään, eikä postivirkailijakaan ymmärtänyt. Paketit olivat nimittäin erikoisen muotoisia ja niissä oli särkyvää leima ja niitä oli paljon. Hyvin paljon. Tarkemmin sanottuen kaksikymmentä kappaletta ja ne olivat oikein erikoisen muotoisia. Tai oikeastaan ne olivat hyvin tutun muotoisia. Muotoisia, joka toi mieleen haravan. ”Haravan!”
    Charles oli viimein ymmärtänyt sen, kun hän oli tunkenut yhdeksäntoista pakettia autoonsa ja tajusi sen. Hän ei ymmärtänyt miten hidas hän oli kun ei ollut tajunnut sitä heti. Tosin minua tämä ei ihmettyttänyt. Toisin kuin Charlesia. Tajuttuaan sen hän repi yhden paketin auki ja katseli sitä kauhuissaan.
    Se oli harava. Lasinen harava. Hän oli saanut kaksikymmentä lasista haravaa ja laskun niistä ja ne maksoivat 20,20€ ja seuraava paketti tulisi kolmen kuukauden päästä. Se oli siis ollut totta. Sitten hän muisti Martin kertomuksen sedästään, jolle oli tullut samanlainen kokemus. Hän ei ymmärtänyt mitään. Ei siis yhtään mitään. Mitään ajattelematta hän heitti haravan autoonsa ja ajoi kotiinsa. Kodissaan hän otti haravat autostaan ja heitti talonsa sisälle, missä hän avasi loput paketit ja totisesti hän oli kahdenkymmenen lasisen haravan mitään ymmärtämätön omistaja. Mitä näillä pitäisi edes tehdä? 
    Laskussa oli kyllä yhteystiedot, mutta hän ei tiennyt uskalsiko hän soittaa sinne, kun hän muisti miten viimeksi kävi. Charles tuo ihmiskunnan suurin pettymys, otti haravat ja asetteli ne aistillesesti olohuoneeseensa, nehän edustivat viimeisintä designia tai jotain hän ei oikein ymmärtänyt desigina. Aalto malja oli kyllä varsin hieno, mutta mikä näiden tarkoitus edes oli? Hän otti yhden niistä ja tutkaili niitä. Se oli kyllä hienosti tehty. Yksi iso harava. Lasista. Kaikkea sitä. Hän nosti sen ylös ja tutkaili sitä ei mitään erityistä. Huvikseen hän päätti kokeilla haravointia – piikit särkyivät heti ja Charles heitti sen heti pois. Tällaista onnetonta halpa työtä. Tämän jälkeen Charles päätti palata takaisin pelaamaan.

Matti käveli pitkin Iisalmen katuja. Hän oli onnellinen. Hän oli päässyt pois sairaalasta ja välttänyt leikkauspöydän. Kaiken lisäksi hän oli saanut pari viikkoa sairaslomaa. Maisa rakasti yhä Leenaa ja hän sai asua heidän luonaan. Hänen omassa asunnossaan ei voinut asua, koska siellä soivat stereot täysillä. Kappaleena oli Pornolaulu, eikä musiikkia voinut ottaa pois, koska muuten sattuisi jotain kamalaa. Mutta mitä silläkin oli väliä? Charles oli todennäköisesti jo hoitanut sen maailmanjärjestön ja hän sai olla rauhassa. Maailma oli pelastettu ja hänen pitäisi odottaa vain koska hänet haettaisiin pois täältä.
    Matti saapui Aschaniin. Charles ja Martti olivat siellä jo ja Charles kertoi hänelle Martin olevan homo ja meni sitten vessaan. Tämän jälkeen Martti leikki jotain leikkiään ja Charles palasi vessasta. Kahvilassa vierähti aikansa, kunnes Martin vaimo tuli hakemaan häntä kotiin. Tämän jälkeen hän ja Charles jäivät kahden. Charlesin oli tehtävä lähtöä myös ja Matti saattoi hänet autolleen. Oli kaunis huhtikuinen päivä, kun he kävelivät Charlesin autolle. Charles tosin ihmetteli Matin hyvää oloa ja kysyi syytä.
”Ei mitään erikoista. Kaikki vain menee hyvin”
”No sehän on hyvä”
”Juu, varsinkin sinä hoidit sen maailmanjärjestö tapauksen”
”Niin – ”
”Kerro millaista siellä oli? Oliko se muuttunut sitten Nurmion päivien?”
”Niin – ”
”Ai jaa, etkö muista kerro ihmeessä?”
”Niin – ”
”Kerro jo Charles? Miten homma meni?”
”Tuota” Charles sanoi ja pysähtyi. Matti jatkoi iloista kulkemistaan eikä huomannut Charlesin pysähtyneen. Kuin vasta parin kolmen askeleen päässä. '
”Mitä?”
”Tuota kun minä – ”
”Sinä et – käynyt siellä?”
”En”
Matti tunsi hyvän olonsa kaikkoavan ja meni Charlesin luo ja kysyi:” Miksi et?”
”No kun, se vaikutti niin absurdilta”
”Miten niin?”
”No kun sinä tunnuit tietävän kaiken ja noin ja sitten minun piti mennä ja hoitaa homma”
”Niin?”
”No kun minä en ymmärtänyt mitä minun olisi pitänyt tehdä tai että miksi”
”Miten niin et? Annoin selvät ohjeet. Chalres tajuatko sinä yhtään kuinka paha Lihavien maailmanjärjestö saattaa olla?”
”En, en edes tiedä onko sitä olemassa koko homma saattaa olla vain vitsi”
”Ei Charles se on totta, minä tiedän sen koska minä olen Tuomo Nurmio”
”Mitä?”
”Niin – tule mennään tuonne sisään”
”Baariin? Mutta Matti enhän minä juo”
”En minäkään mennään nyt kuitenkin”
Charles ja Matti istuivat sisään hämyiseen baariin, jossa oli vain pari kolme kanta-asiakasta. Musiikki soi hiljaa ja baarimikko oli tiskillä. Matti ja Charles menivät kauimmaiseen nurkkapöytään ja hän tilasi pari tuoppia kaljaa. Charles ei tätä ymmärtänyt, sillä he molemmathan eivät juoneet.
”Matti mitä? Emmehän me juo?”
”No kuka sanoi, että pitää juoda?”
”Ai”
”Niin”
Tuopit tulivat pöytään ja Matti siemaisi omastaan Charlesin ihmeeksi. Matti huomasi tämän ja vastasi:” Vanha tapa. No niin mihin me jäimmekään”
”Muistaakseni siihen, että kerroit olevasi Tuomo Nurmio”
”Niin se oli”
”Niin, miten sinä olet Tuomo Nurmio?”
”Miten niin, enkö minä sanonut, että olen Muotoamuuttava avaruusvuohi?”
”Juu ja minulla heräsi noin kahdeksan miljoonaa eri kysymystä niin kuin on käynyt varmasti kaikille niille joille kerroin saman”
”Miten niin kerroit?”
”Siis isälleni ja Martille”
”Ai jaa minä ajattelin, että kerroit joillekin tärkeille”
”Jaa”
”Niin katsos nyt Charles sinun virheesi takia koko homma saattaa mennä päin helvettiä, lihavien maailmanjärjestö saattaa räjäyttää koko Pikku-Kärpiön donitsisateen takia ja sinä et halua estää sitä”
”Miten minä voisin sen estää?”
”Menemällä järjestöön ja selvittämällä mitä he aikovat”
”Mutte miksi minä etkö sinä tai Martti voi?”
”Älä ole naurettava Charles minulla on sairaslomaa ja Matille on viimeinkin selviämässä että hänen avioliittonsa on yksi vitsi eikä johda mihinkään muuhun kuin hänen ennen aikaiseen hautaansa, mutta kuten olen olin sanomassa Charles, sinun pitää mennä sinne ja hoitaa homma ennen kuin jotain vakavaa sattuu”
”Vakavaa? Mutta sinä voisit silti mennä hoitamaan homman kotiin, kun sinä olet sairaslomalla ja minä en tiedä yhtään mitä minä tekisin”
”Charles! Usko jo minä en voi mennä sinne, koska jos olen päivänkään poissa minä saatan menettää sen ainoan asian mistä minä pidän ja mitä minä saan tehdä tällä Jumalan hylkäämällä planeetalla”
”No jos totta puhutaan en ymmärrä tätä sitä että olet muotoamuuttava avaruusvuohi juttua, kun no se on aika mahdotonta”
Matti istui hiljaa ja joi tuoppinsa tyhjäksi ja sanoi, että hänen pitää käydä vessassa. Charles sanoi:” Ok” Ja sinä tulet mukaan”
”Mitä?”
”Kun minun pitää näyttää sinulle jotain”
”Ai -”
”Niin tule mennään nyt”
”Ai – ”
Charles ja Matti menivät yhdessä baarin ainoaan miestenvessaan ja ahtautuivat jotenkin yhteen vessakopperoon. Charles ei oikein tiennyt mitä näytettävää Matilla oli hämyisen baarin miestenvessassa, mutta hän sai pian vastauksen.
”Katso nyt”
Charlesin silmien edessä Matti muuttui Leenaksi ja Charles ei ymmärtänyt enää mitään, mikä ei ollut kovin suuri ihmetys, ottaen huomioon millainen ääliö hän on.
”Ai – ”
”No niin joko uskot minun olevan muotoamuuttava avaruusvuohi?”
”Joo – ”
”Hienoa, nyt mene ja hoida homma”
”Ok – ”
”Hienoa ”
”Juu – ”
”Niin”
”Mikset mene jo?”
”No sinä olet minun ja oven välissä”
”Ai – odota hetki”
Matti muuttui takaisin Matiksi ja lähti pois vessasta ja Charles seurasi häntä. Matti saapasteli reippaasti pitkin Iisalmen katuja ja Charles seurasi hänen perässään. Aikaa kuluttaakseen Matti päätti kysyä Charlesin kuulumisia ja Charles vastasi:” Ihan hyvin, mutta minulla on edelleen noin kahdeksan miljoonaa kysymystä”
”Jaa, enkö minä selvittänyt ne juuri äsken?”
”Et sinä tainnut selvittää kuin pari kolme”
”Jaa”
”Niin”
”No minä ehdin vastaamaan niihin jahka sinä menet ja pelastat Pikku-Kärpiön”
”Niin – ”
”Ihan läpihuutojuttu se on, ne on vaan läskejä ääliöitä, kyllä minä ne muistan, helvetin tyhmiä ja herkkiä, ai että kun minä inhosin niitä”
”Niin – ”
”Juu”
”Tuota sehän tässä juuri on kun minä en edes usko koko paikkaan”
”Miten niin?”
”No kuulin siitä paikasta vasta äsken ja olen melko varma, että olisin kuullut siitä jotain kaikkihan tietävät sentään että Vapaamuurarit ovat olemassa, mutta sinne on hankala päästä”
”Enkö minä selvittänyt sen paikan jo?”
”No, et sinä selvitit vasta sen, että pystyt oikeasti muuttamaan muotoasi ja olen melko varma että se lisäsi pari sataa kysymystä lisää”
”No minähän sanoin ettei meillä ole aikaa! Menet vain sinne hoidat homman ja sitten on vastausaika”
Charlesia alkoi ärsyttämään. Hän raahasi itsensä vauhdikkaasti Matin eteen ja tämä pysähtyi kuin seinään, lähinnä sen takia, koska Charlesin valtava ruho tukki hänen tiensä. Pitkästä aikaa Matti jäi sanattomaksi,kun Charles alkoi kysellä Matilta tiukkaan sävyyn:” Onko tämä lihavien maailmanjärjestö samanlainen kuin Al-Qaida?”
”Öööhh... ei se minun aikanani vielä ollut – mutta en mene vannomaan, etteikö se voisi olla – siis nykyaikana?”
”Ok, eli he eivät siis voi räjäyttää Pikku-Kärpiötä ilmaan vaan sen takia koska siellä sataa donitseja?”
”Kuten sanoin: EN TIEDÄ!”
”Ok, eli jos et tiedä miksi minun pitää tehdä sille mitään?”
”Koska jos sinä et tee, niin jotain saattaa tapahtua”
”Kuten mitä?”
”No – en minä tiedä! Jotain kamalaa – kai – en minä ole varma ja juuri siksi sinun pitää toimia ennen kuin jotain tapahtuu”
”Niin kuin mitä?”
”Jotain pahaa!”
”Eli et tiedä! Minä en mene tuhlaamaan lomaani moiseen, sitä paitsi jos ne oikeasti olisivat jonkilainen uhka niin poliisi tai Supo hoitaa kyllä homman”
”Mistä luulet että Poliisi tietää siitä? Suomen poliisi ei edes tiedä, että tällä hetkellä Iisalmessa asuu muotoamuuttava avaruusvuohi saati että se työskentelee sairaalassa sairaanhoitajana!”
”Onko näitä avaruusvuohia täällä sitten paljon?”
”Ei minun tietääkseni. Solaarinen keisarikunta on julistanut maapallon kosketuskieltoon kunnes maan asukkaat alkavat asuttaa avaruutta”
”Solaarinen keisarikunta – Oli miten oli tämä menee liian oudoksi, koko homma alkaa muistuttaa jotain scifi elokuvaa, ja minä en halua olla siihen osallinen, minä menen nyt kotiin, nautin lomastani ja jos sinä haluat hoitaa homman kotiin, niin se on oma asiasi!”
Tämän sanottuaan Charles alkoi raahata itseään autolleen, kun Matti jäi pitkäksi aikaa seisomaan paikalleen ihmeissään. Hän tiesi, että hän pyysi Charlesilta liikoja mutta hän ei halunnut sekaantua, koska tämä ei ollut hänen planeettansa, eikä häntä huvittanut puuttua asioihin, jotka eivät hänelle varsinaisesti kuuluneet, varsinkin kun maa oli muutenkin jo tarpeeksi tylsä ja hänen ainoa hupinsa ei saanut keskeytyä. Sitten Matti keksi ja juoksi Charlesin kiinni.
”Hei Charles!”
    Charles pysähtyi ja jäi odottamaan Mattia. Hetken päästä Matti sai Charlesin kiinni ja alkoi puhumaan:” Kuule ehkä minä pyysin sinulta liikaa, mutta jos mennään jonnekin rauhalliseen paikkaan niin voin kertoa sinulle koko jutun”
”Ok minne mennään? Sinulleko?”
”Ei! Ei – siis ei – katsos kun siellä on niin sotkua, ettei oikein sovi vieraille”
”Ok,  no minne mennään?”
”Maisalle ja Petrille tule mennään minun autolla”
”Ok, mutta entäs minun – ”
”Älä kysy turhia ei ole aikaa”
”Ööh... ok”
Hetken päästä he saapuivat Matin autolle. Se oli mittariparkissa, mutta hänellä ei ollut parkkilippua autossaan. Charles ihmetteli tätä ja Matti sanoi:” Minä en niitä citymenninkäisiä pelkää, enkä ole koskaan laittanut senttiäkään taruolentojen torjumiseen”
”Mutta pysäköinninvalvojat ovat aika tosia”
”Älä puhu paskaa, hyppää kyytiin niin mennään”
Charles sulloi itsensä Matin punaisen Opel Astran G-mallin etupenkille. Charles oli hädin tuskin ehtinyt voittaa turvavyön taistelussa, kun Matti jo lähti parkilta ja lähti menemään. Matkalla Chalres katsoi Matin takapenkille, missä oli kolme isoa urheilukassia, jotka näyttivät olevan täynnä tavaraa. ”Kuule Matti?”
”Niin – ”
”Sitä että mitä noissa kasseissa on?”
”Kamaa – lähinnä vaatteita ja muuta henkilökohtaista”
”Ai miksi?”
”Saan olla Maisan ja Petrin vierashuoneessa, mutta kun poistun huoneen on oltava tyhjä. Siksi ne ovat mukana”
”Mutta kolme kassia?”
”Niin – vaatteita ja muuta naisten vaatteita miesten vaatteita ja erilaisia alusvaatteita ja roolipukuja – Taisin sanoa jo liikaa”
”Niin taisit” Charles sanoi kiihottuneena.
”Kuule Matti, vielä sitä että voinko mennä sinne noin vain?”
”Totta kai, minulla on avain sinne. Ihan helppo homma”
”Ok, jos kerran niin sanot”
”Juu”
Tämän jälkeen he olivat vaiti, kun Matti huudatti radiota, sieltä kuului samaa vanhaa roskaa. Ikäloppuja iskelmiä ja huonoja hittejä. Välillä kuului mainoksia ja juontajien ärsyttävän likaisia ja kaksimielisia juttuja.
”Kaikkea ne sinne radioon laittaa”
”Niin”
”Onko – avaruudessa sama juttu?”
”Ei – tai en tiedä maailmankaikkeus on muuttunut varmaan paljon viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, jotka olen ollut täällä. Tosin en minä tiedä, kun minä matkustin aina rahtialuksissa tai pitkämatkan risteilijöissä, joissa on tuhat ja muuta juttua mitä voi tehdä. Eikä niissä radion kuunteleminen paljoa kiinnosta”
”Ai, olisi ollut mukava tietää onko niissä samanlaista musiikkia”
”Kaikki ei ole maailmankaikkeudessakaan erilaista, kas nyt ollaan perillä”
Matti saapui hienolle omakotialueelle, jossa oli komea omakotitalo, jonka pihaan Matti kurvasi. Matin pysäköityä autonsa he napsauttivat turvavyönsä auki ja lähtivät talolle.
    Matti ja Charles astelivat tilavalle terassille ja Matti kiersi oven auki ja he astuivat sisään. Omakotitalo oli valtava. Siellä oli tilava eteinen ja tilava vierashuone. Talossa oli ilmastointi ja koko talo oli siisti ja mukavan oloinen. ”Vierashuone on tuolla yläkerrassa” Matti sanoi ja Charles seurasi hänen perässään ja taiteili rappuset ylös ja he astelivat tilavaan ja siistiin yläkertaan, jossa oli myös ilmastointi ja kaikin puolin mukavan oloista. He menivät tilavaan ja siistiin vierashuoneeseen, joka oli valoisa ja jossa oli isot ikkunat ja avautui hienot näkymät takapihalle, jossa oli uima-allas pensasaitajo ja tilava lasitettu terassi.
”Niin siis mitä he tekevät työkseen?”
”Ai Maisa ja Petri? Yrittäjiä, vähän isompi firma kuin sinun, mutta se ei ole pääasia. Tule istumaan vaan. Tuossa on mukava nojatuoli mene siihen vaan” Matti osoitti tyylikästä mustaa nojatuolia, joka näytti hyvin mukavalta. ”Tuota – Matti oletteko te – tuota – onko tuossa turvallista istua?”
”Miksei olisi?”
”No kun minä vain, että jos – olette istuneet sylikkäin tai – ”
”Luojanne paratkoon Charles! Tätä minä en juuri ymmärrä, teissä miksei panemisesta voi puhua suoraan!”
”Mutta siis oletteko – tuossa tuolissa?”
”Jos haluat oikeasti kuulla totuuden niin voin sanoa, että jos haluat tietää missä kaikkialla on pantu niin voin sanoa, että jos kerron totuuden, niin sinä et halua olla täällä”
Charlesin silmät suurenivat lautasiksi ja hänen vatsassaan tuntui oudolta ja hän tunsi kuinka housuissaan tuntui oudolta. ”Istu jo!” Matti parkaisi istuessaan sänkynsä päällä. Charles rohkaisi mielensä ja istui tuolille.
”No niin kysypä”
”Juu” Charles sanoi, mutta nyt kun hänelle oli tullut sopiva hetki kysyä Matilta kaikkea hän ei keksinyt mitään. Kaikki ne kahdeksan miljoonaa kysymystä tulvivat hänen mieleensä, eikä hän keksinyt mitään. Hän tuumi kuinka paljon helpompaa olisi vain avata suu ja antaa kaikkien kysymysten vyöryä Matille, mutta se ei ikävä kyllä sopinut. Mutta viimein hän kysyi:” Mitä kuuluu?”
Matti oli hölmistynyt. Hän ei tiennyt mitä sanoa. ”Tässäkö se oli? Ne sinun kahdeksan miljoonaa kysymystä? Ja sinä kysyt mitä kuuluu?”
”No tässä menee hetki, kun minulla on niin paljon kysyttävää”
”Ok, hyvää, entä sinulle?”
”Hyvää”
”No hyvää, se on hyvää kun kuluu hyvää”
”Niin on ja se on hyvää, että sinulle kuuluu hyvää ja minulle kuuluu hyvää, se on hyvä”
”Niin on varsinkin kun muistaa, että sinun kotikaupunkisi saattaa räjähtää ilmaan koska tahansa ja sinä tuhlaat aikaasi”
”Anna aikaa, oikeasti minulla on kahdeksan miljoona kysymystä herranen aika”
”No kysy sitten”
”No hyvä on. Sinä sanoit olevasi muotoa muuttava avaruusvuohi”
”Juu”
”Niin, että mikä sinä olet?”
”Minä olen muotoamuuttava avaruusvuohi ja minun nimeni ensimmäinen kirjain Magnus ja se on ensimmäinen kuudestatoista kirjaimesta, joten älä pyydä minua lausumaan koko nimeni, sillä meillä ei ole aikaa siihen”
”Ok, ok. Onko sinulla avaruudessa ammatti?”
”On, minä olen Lääketieteen professori intergalaktisen yliopistounionin Alfa 65 planeetalla, joka on keskittynyt lääketieteen kehitykseen”
”Matti älä pilaile”
”En minä pilaile, minä olen oikeasti lääketieteen professori”
”Miten?”
”No minä olin nuori vuohi ja tuumin että lääkäreillä on helppoa ja siispä päätin tulla lääkäriksi, menin yhteen lääkäripaikkaan seurasin yhtä lääkäriä ja söin hänet mitä sinä luulet! Menin lääketieteelliseen ja opiskelin siellä, sitten minä keksin parannuskeinoon Taanialaiseen Ultrakuppaan, kun olin lääketieteen maisteri ja tein siitä tohtorityöni ja niin minusta tuli nuorin lääketieteen professori mitä intergalaktinen yliopistounionissa siihen asti oli”
”Öööhh... nyt en tiedä mitä sanoa”
”Ai, tarkoittaako se että menet pelastamaan kotikaupunkisi?”
”Ei vielä”
”Ok kysy sitten”
”Joo. Mikä on taanialainen ultrakuppa?”
”Luuletko oikeasti että minä alan selittämään mikä on taanialainen ultrakuppa?”
”No – ”
”Sanotaan vain että se on avaruusaids”
”Okei – onko sinulla se?”
”Ei”
”Ok. Mikä on Solaarinen keisarikunta?”
”Se on ikivanha keisarikunta, jota hallitsee suurkeisari, en nyt muista kaverin nimeä. Solaarinen Keisarikunta on toinen hallitseva valtatekijä Linnunradassa”
”Ok mikä se yksi on?”
”O-imperiumi”
”Mikä?”
”O-imperiumi, täynnä rasistisia idiootteja, yrittävät vallata maailmankaikkeuden kun eivät hyväksy muita kuin ympyröitä”
”Ok – onko solaarinen keisarikunta oikea keisarikunta?”
”Ei, se on demokratia nykyään, koko homma on vain pelkkää teatteria, suurkeisari on pelkkä titteli, oikeasti sillä on yhtä paljon valtaa kuin teidän presidentillä tai paavilla”
”Ai”
”Niin, muuta?”
”On – tuota – mitä sinä teit minun luonani, kun olin lasisten haravien myyjät tulivat minun luokseni?”
”En minä ollut sinun luonasi”
”Olithan muutuit vuoheksi ja teit outoja juttuja, oikeasti en itsekään tiedä mitä tapahtui, muistan vain saaneeni lasisia haravia, jotka hajosivat heti”
”Minä olin koomassa, koska tämä tapahtui?”
”Noin viikko sitten”
”Olin koomassa silloin. En voinut olla minä”
”Ok, mutta kuitenkin olit”
”En ollut. Koita muistaa nyt tarkkaan oliko minulla mitään erikoista?”
”Öööhh... hieno panta?”
”Hieno panta? Ei minulla ole hienoa pantaa joten se en ollut minä”
”Olit, minä muistan selvästi”
”Enkä ollut! Kuule – se oli todennäköisesti minä jostain toisesta ulottuvuudesta”
”Ai, onko niitäkin?”
”Kyllä kai, en minä tiedä”
”Mitä niissä on? Montako niitä on? Miten matkaaminen onnistuu niissä?”
”Piru vie Charles, olen lääkäri en joku – interdimensio – naali – kaveri – tai joku fyysikkotyyppi”
”Okei, okei ei tarvitse suuttua”
”Selvä selvä onko muuta?”
”On”
”Jatka vain”
”Joo – tuota – kerro lihavien maailmanjärjestöstä”
”Mitä siitä?”
”Sitä niin, että mikä se on”
”Se on lihavien maailmanjärjestö”
”Eli?”
”Joukko lihavia ääliöitä perusti sen porukan sotiakseen lihavien sortoa vastaan”
”Lihavien sortoa?”
”Niin katsos koko tunnettu yhteiskunta on muokattu lihavia vastaan”
”Ei kai yhteiskunta, sanoisin että ihmiset ovat lihavia vastaan”
”Ja ihmiset muodostavat yhteiskunnan”
”Tuo on aivan älytöntä”
”Charles ajattele nyt! Yhteiskunnan mukaan maailmassa voi olla vain kolmenlaisia lihavia, katkeria ääliöitä, jotka vihaavat ihmiskuntaa, säälittäviä luusereita tai mukavia leppoisia pullukoita ja sitä vastaan he taistelevat”
”Ei kai”
”Ajattele nyt jos lihava kaveri ei ole hauska se on epäonnistunut ja katkeroituu ja muuttuu jommaksikummaksi, yhteiskunta ei anna lihavien tulla miksikään muuksi”
”Älä nyt”
”Nimeä yksikin lihavaa näyttelijää, joka on näytellyt vakavassa draamaroolissa viimeisen viidenkyymmenen vuoden aikana?”
” Aika hankala – ööhh...”
”No niin se on mahdotonta ja siksi – ”
”Viisi”
”Mitä?”
”Niin Marlon Brando, Orson Welles, Vesa-Matti Loiri, Forest Whittaker ja, ja – odota hetki – James Earl-Jones!”
Matti oli aivan puulla päähän lyöty, Charles oli nimennyt joukon hänelle täysin tuntemattomia näyttelijöitä paitsi yksi ja niin hän jatkoi.
”Vesa-Matti Loiri oli Uuno Turhapuro elokuvissa, hänen katu-uskottavuututensa kuoli niihin! Ja toisekseen – ”
”Odota – seitsemän! Hannu Pekka Björkman ja – hetki ööh... John Rhys Davies!”
”Ok ensiksikin jos keksit nimiä päästäsi niin tästä ei tule mitään!”
”Nämä ovat oikeita nimiä! Marlon Brando oli Ilmestyskirja Nyt! Orson Welles teki muun muassa Citizen Kanen, Forest Whittaker Last King of Scotland, James Earle Jones Star Wars ja Hannu Pekka Björkman Täällä Pohjantähden alla ja John Rhys Davies oli Paladin Wing Commanderissa!”
”Okei! Ehkä on muutama menestynyt lihava mies, mutta siis et pysty nimenään niitä kymmentä ja toisekseen ne kaikki lankevat silti lihavien stereotypioihin mitä vastaan tämä lihavien maailmanjärjestö taistelee ja siis – ”
”Sitten on George R.R. Martin ja – Alan Moore? Onko se lihava? En nyt tiedä”
”Ok! George R.R. Martin on huono kirjoittaja ja Alan Moore taas – on joku jonka keksit päästäsi!”
”Etkö pidä Game of Thronesista?”
”Se TV-sarja on kökköä kökön päällä, jonka kanssa tarjotaan lasillinen kylmää kökköä ja salaattina on kökköä kökkökastikkeella samalla kun syöt sitä kököstä tehdyssä pöydässä kökkö aterimilla ja juot kökkö lasista, joka on myös tehty kököstä”
”Niin mutta ne kirjat – ”
”Jos jostain kirjasta on tehty elokuva tai tv-sarja kirja on tarpeeton! Sano joku joka nykyään lukee Harry Pottereita tai tuntematonta sotilasta”
”Ok ei tarvitse suuttua”
”Niin siis – lihavien maailmanjärjestö on tuolla ja sinun pitää mennä pelastamaan kotikaupunkisi, sillä he sotivat lihavien vakavasti otettavuuden puolesta, mikä on hävitty taistelu koska – ”
”Peter Ustinov!”
”Kuka?”
”Ei kukaan jatka vain”
”Niin siis se on hävitty taistelu koska lihavat toteuttavat salaa omaa idioottimaisuuttaan, olemalla vähemmän idiootteja, mikä vain tekee niistä enemmän idiootteja onko kysyttävää?”
”Zero Mostel! Tai ei. Sehän oli koomikko kai?”
”Taas uusi sana, jonka keksit ja nyt jos sinulla ei ole enää kysyttävää niin tuolla ovella on odottanut kaunis vanhempi nainen, joka haluaa tehdä minulle asioita, joista et halua kuulla. Ja toisekseen jos minä olisin sinä minä en istuisi tuossa tuolissa, ottaen huomioon että istut todennäköisesti minun kuivuneen mällini päällä, joka on värjätty mustaksi jotta siinä uskaltaisi taas istua”
-”Yök”
”Aivan oikein mitäs tehdään Maisa?”
Charles katsoi ovelle ja huomasi keski-ikäisen pyylevän naisen. ”Kauanko olet seisonut siinä?”
”Kymmenen minuuttia, miten on Matti oletteko valmiita?”
”Se riippuu Charlesista, ollaanko valmiita?”
”No kai – hei miksi minun pitää hoitaa homma?”
”Niin – tuota koska se on ennustus, joka säilytettiin intergalaktisessa profeetta – instituutissa kolme – kymmentä – sataa – niin siis kolmesataa vuotta, että sinä olet pelastava koko maailmankaikkeuden – lihavien maailmanjärjestöltä!”
”Ok – ”
”Onko muuta?”
”No ei kai – heitätkö minut sitten takaisin Iisalmeen?”
”Juu, tuota – ”
”Sinä et aiokaan heittää minua?”
”Maisa?”
”Tiedät kyllä”
”Joo – Charles kai sinä voit kävellä takaisin autollesi”
”Siis mitä? Sinne on pitkä matka!”
”No ota taksi tai jotain minulla on kiire”
Maisa käveli ovelta ja istui Matin syliin.
”Miten on – jaksaako Leena tulla käymään?”
”Eiköhän se jaksa kamat vain on autossa”
”Mennäänkö?”
”Hetken päästä”
Charles ei ymmärtänyt mitään ja hän yritti vängätä Matin kanssa mutta turhaan.
”Soita vain taksi ja mene sillä minulla on kiireitä ja sinulla on kiirettä. Mene ja pelasta päivä, kun minä nautin siitä tytöstä”
Chalres vilkaisi Maisaa ja hänet valtasi outo tunne, mutta hän ei tiennyt mitä hän olisi tehnyt.
”No niin Chalres lähde tai liity mukaan”
Charles päätti lähteä mutta ennen lähtöään hän sanoi:” Joel Rinne”
”Ja niin hän lähti pelastamaan maailman onnea vain Charles!”
”Onnea!”
 Ja kun Charles oli lyönyt oven kiinni hän sanoi:”Runeberg” ja sitten hän lähti talosta.

Charles otti taksin ja lähti sillä Iisalmeen, missä hän saapui parkkihalliin ja työnsi pienen omaisuuden verran kolikoita parkkimittariin ja ajaeli kotiinsa. Oli alkuilta ja alkoi satamaan. Charles lähetti meilin sille rekkakuskille ja meni pelaamaan Haluatko miljonääriksi, kun hänen ovikellonsa soi. Chalres lyllersi ovelleen. Hän avasi oven ja katseli kuinka siellä satoi vettä muuttaen donitsit taas märäksi pullamössöksi.
    Charles katseli ovensa ulkopuolella olevaa tummaa hahmoa ja Charles kysyi varovasti:” Mitä?”
”Minä olen Charles Summanen ja olen tullut tappamaan sinut!”
”Mitä?”
”Kuulit kyllä tämä on minun kotini ja sinä olet täällä. Siksi sinun on kuoltava”
”Ok”
”Aivan” Charles 2 otti sädeaseensa ja osoitti sillä Charlesia ja kysyi:” Viimeisiä sanoja?”
”Öööh... minä olen Ernest Summanen!”
”Hyvä yritys, minä tiedän missä sinun isäsi asuu ja kävin hänen luonaan”
”Kertoiko hän missä minä asun?”
”Hän luuli sinun olevan humalassa”
”Jaa”
”Niin ja nyt sinä kuolet!”
Ja tämän sanottuaan Charles 2 kaatui maahan kuolleena hetken päästä hänen ruumiinsa katosi jonnekin.
Charles ei tiennyt mitä ajatella ja päätti sulkea oven ja soittaa Matille.
Mutta ennen kuin hän ehti soittaa Matille hänen ovikellonsa soi. Charles avasi ovensa jälleen ja siellä oli taas joku tumma hahmo, jonka vaatteet olivat märät.
”Moi”
”Moi!”
”Tulitko tappamaan minut?”
”No se oli se alkuperäinen suunnitelma, mutta sitten minä tajusin, kun soitin ovikkelloa, että mikä minä olen päättämään toisen elämästä ja kuolemasta ja totesin, että minä olen ylimääräinen tässä paikassa ja tulin ainoaan oikeaan johtopäätökseen”
”Mikä se on?”
Sitten Charles 3 otti sädeaseensa ja ampui itsensä ja hänen atominsa katosivat Charlesin edestä ja järkyttyneenä Chalres sulki ovensa ja soitti Matille.
”Moi Charles”
”Moi”
”On vähän kiirettä kerro mikä vaivaa?”
”Se että minun ovelleni tuli kaksi minää jotka eivät olleet tästä maailmasta ja koittivat tappaa minut”
”Ai. No se tapahtuu aina silloin tällöin pääasia, että olet hengissä”
”Ok – ”
”Juu onko muuta?”
”Ei – ”
”Selvä pitää mennä moi”
ja Matti sulki puhelimensa.
Charles ei tiennyt mitä ajatella ja hän päätti palata takaisin pelaamaan. Ovikello soi taas. Charles ei välittänyt vaan meni pelaamaan. Ovikello soi. Charles ei välittänyt. Charles jatkoi pelaamistaan ja nautti siitä. Mutta hänen nautintoaan häiritsi se jatkuva ovikellon sointi. Mutta Charles pelasi, eikä välittänyt. Mutta lopulta Charles oli saanut tarpeekseensa, hän lyllersi ovelleen niin tarmokkaasti kuin vain saattoi läimäisi sen auki ja sanoi:” Menkää kotiin! Haluan olla rauhassa, minulla on ollut rankka päivä – ”
”Oletko sinä Charles Ernest Summanen?”
”Kyllä – hän – minä siis – tai – hetki keitä te olette?”
Charles tajusi keille hän puhui, hän ei puhunut Charles 2 tai 3 vaan hän puhui naiselle. Kauniille pitkälle naiselle. Naiselle joka oli pukeutunut pinkkeihin korkobuutseihin, mustaan stetsoniin ja minihameeseen sekä mustiin rintaliiveihin ja pinkkiinn röyhelöiseen liinaan.
”Me olemme Cogitosta ja meidän tehtävänämme on tappaa Charles Summanen”
”Kuka?”
”Charles Summanen”
”Charles Ernest Summanen?”
”Niin”
Charles katseli tarkemmin. Hänen edessään oli parikymmentä näitä naisia, ja niillä oli revolverit ja katkaistut haulikot. Charles ei tiennyt mitä ajatella, mutta hän tuumi että edellisistä hänen henkensä oli kyseessä ja hän päätti valehdella.
”krhm – siis minä en ole Charles Summanen. Minä olen – olen – olen – olen – Charles – tai siis – Martti – niin – niin juuri Martti Järvinen!”
”Oletko oikeasti?”
”Olen – minä olen Martti Järvinen, teillä – teillä on varmaan väärä osoite! Mikä teille sanottiin?”
”Summasenkatu kymmenen Pikku-kärpiö”
”Aahh... Katsokaas minä tunnen tämän Charlesin ja tämä menee usein väärin – ihan yleistä sitä sattuu aina – siis kun minut ja Charles sekoitetaan koko ajan – ”
”Ahaa, niin missä tämä Charles sitten asuu?”
”Niin siis hän asuu, tuota – tuota Talonpojankatu kymmenessä – tai siis – juu! Niin siis Talonpojankatu kymmenessä Pikku-Kärpiössä”
”Oletko nyt aivan varma, kuulostit vähän epävarmalta”
”Niin siltähän se varmaa vaikutti, menkää vain sinne ja hoitakaa homma”
”Öööh – ok. Tulkaa tytöt mennään!”
Charles katseli kuinka kaksikymmentä vähäpukeista naista meni takaisin bussiinsa ja lähtivät Martin luo. Charles odotteli hetken, että bussi poistui hänen pihastaan ennen kuin astui taloonsa ja soitti Martille.

Martti oli kotonaan. Hän ei tiennyt mitä tekisi. Hän istui olohuoneessaan kaiken hänen loistonsa ympärillä ja pohti mitä tekisi, olisi kova pala luopua tästä kaikesta mutta mitä muutakaan. Sitten puhelin soi.
”Charles?”
”Martti, oletko hereillä?”
”Olen kuinka niin?”
”Hyvä oletko kotona?”
”Olen – ”
”Aina vaan parempi. Kuule sinne on tulossa bussilastillinen vähäpukeisia naisia, ne luulevat sinua minuksi, avaa ovi kun ne soittavat ovikelloa ja – no – hoida homma”
”Mikä homma?”
”No kyllä sinä tiedät mitä sinulle käy kun tapaat naisia”
”Mitä?”
”Niin, ne ovat varmaan siellä kohta, mene ja hoida homma”
”Mutta – ”
Sitten ovikello soi.
”Odota hetki”
Martti käveli ovelleen ja näki ne parikymmentä vähäpukeista naista.
”  – puhutaan myöhemmin”
”Joo selvä moi!”
Martti sulki puhelimen ja avasi kotiovensa.

Sakari Juntunen istui toimistossaan. Oli lauantai. Hänellä ei ollut lainkaan ajoa tänään, mutta hän oli saanut meilin joltain Charles Summaselta, joka tunsi molemmat Nurmiot. Nurmiot olivat mukavia, varsinkin Tuomo Nurmio, mies joka hoiti hänen verisuonileikkauksensa ja toi mäyräkoirallisen kaljaa koontumiseen. Tuomo oli mukava kaveri. Mutta nyt oli tämä Charles, hän oli aivan varma että jos hän olisi kuullut Charlesista niin se olisi ollut Tuomolta, hän puhui aina. Sakari hieroi partaansa ja nousi tuolistaan. Verkkaisesti hän käveli toimistostaan ulos ja saapui makuuhuoneeseensa. Hän tarvitsi tupakan Charles tulisi koska tahansa. Piti olla viemään hänet sinne kokoukseen.
    Sakari poltti pari kolme sätkää, kunnes hän näki kuppaisen mersun kurvaavan pihaan. Ovesta astui lihava mies, joka tervehti Sakaria ja raahasi itsensä hänen luokseen ja he kättelivät. Sakari tumppasi tupakan ja sanoi:” Charles Summanen?”
”Juu, niin minä olen”
”Joo joo – ja sinä olet – lihava?”
”Niin kyllä – tai siis olin – tai siis olen aina tuntenut itseni lihavaksi”
”Juu juu – tuota tiedät kai että lihavien maailmanjärjestöön pääsee vain lihavia?”
”Niin mutta olen aina tuntenut itseni lihavaksi”
”Jaa – ”
”Niin, katsos minä tunnen Nurmiot”
”Juu juu – toitko kaljaa?”
”En minä – en minä juo”
”Ok, no jos kerran tunnet Nurmiot niin mikä ettei hyppää autoon”
”Ok”
Charles ja varsin epäileväinen Sakari tunkivat itsensä Sakarin siniseen Wolkswagen pakettiautoon. ”Se on aika kaukana, että pitää tehdä kai pari pysähdystä”
”Ok”

Matti makasi Maisan ja Petrin sängyssä. Hän oli pitkästä aikaa onnellinen. Hän makasi onnellisena Maisan vieressä. Hän oli päässyt pois sairaalasta, Maisa nukkui hänen vierellään ja he olivat molemmat alasti. Matti oli Leena. Hän ei oikeastaan tiennyt mitä hänen piti siitäkin ajatella. Nainen tai mies mitä väliä, pääasia että oli hauskaa ja hän oli keksinyt keinon pitää hauskaa tällä Jumalan hylkäämällä kivellä ja se riitti hänelle. Hän muisteli kokkelijuttua ja naureskeli sen suloiselle viattomuudelle ja käänsi kylkeä ja nukahti.

”Perillä ollaan!” sanoi Sakari parin tunnin ajomatkan jälkeen. Charles oli väsynyt ajomatkasta. He olivat pysähtyneet kolmessa eri ABC:a. Hän oli väsynyt. Molemmilla kerroilla Sakari oli syönyt lihapiirakan ja pari kuppia kahvia, kun taas Charles oli tyytynyt pelkkään kahviin. Sitten Sakari oli polttanut pari askia tupakkaa ja palasi autoon tupakka suussa ja ajoi aikansa kunnes tuli seuraavalle ABC:e. Toisella kertaa Charles oli kysynyt oliko heidän pakko pysähtyä jokaiselle huoltoasemalle, mihin Sakari oli vastannut:” On. On tärkeää levätä ajamisen yhteydessä, muuten saatetaan ajaa kolari” tähän Charles ei ollut vastannut mitään, hän oli vain tylsistynyt. Hän inhosi tupakan hajua ja hän tunsi alkavan nuhan, sillä Sakari oli pitänyt ikkunat auki, että tupakansavu ei tarttuisi autoon ”Rouva ei tykkää tupakasta” Sakari oli sanonut huomatessaan Charlesin ihmetyksen. ”Hän ei polta, koittaa saada syömään rehuja. Outo on mutta niinhän naiset on vai mitä?” Niin kai” Charles oli vastannut välinpitämättömästi. Sakari oli huudattanut radiota ja sieltä oli kuullut samoja ikäviä ja kuluneita iskelmäkappaleita ja juontajien inhottavan rivoja juttuja. Ikävän tästä oli tehnyt sen, että Sakari oli nauranut kovaa juontajien jutuille ja laulanut nuotin vieressä iskelmien mukaan. Totisesti tämä oli Charlesin elämän kurjin automatka. Sakari oli myös puhunut ja puhunut ja puhunut. Omasta elämästään siitä kuinka auto menisi kohta vaihtoon, kun varaosia ei enää ollut ja siitä kuinka mukavia koirat oli. Charles ei oikein välittänyt niistä aiheista, hän vain istui huolissaan Sakarin vieressä peläten Sakarin puolesta, josko tämä kuolisi sydänkohtaukseen, mutta niin ei onneksi käynyt.
    Sakari löi autonsa oven auki ja astui ulos. Charles teki samoin ja tunki itsensä ulos ja raahasi itseään Sakarin vieressä, kun tämä sytytti uuden tupakan ja käveli reippain askelin hylätyn kaupan ovelle. Kauppa oli ränsistynyt ja näyttiin seissoon paikallaan vuosikausia. Charlesin kävi kovin sääliksi kauppaa. Katsellessaan tuota kauppaa hänen kävi kovin sääliksi sitä onnetonta omistajaparkaa, jonka firma oli kuollut kuluttajatottumusten muuttumisen mukana ja kuluttajien siirtyessä suurempiin kauppojen asiakkaikksi. Charles päästi säälivän huokauksen ja loi katseen sen sijaan kauppaa ympäröivään mäntymetsään. ”Miten kaunis suomalainen maaseutu onkaan” hän sanoi puoliääneen raahatessa itseään Sakarin vieressä. ”Niin se taitaa olla” totesi Sakari ykskantaan tupakka suussa.
    He saapuivat hylätyn kaupan ovelle ja Sakari kaivoi taskustaan avaimen ja aukaisi etuoven ja he astuivat sisään. Charles tunki itsensä ovesta sisään ja katseli hylätyn kaupan sotkuista sisätilaa. Se oli sotkuinen ja hylätyn näköinen ja pimeä. Sakari otti taskustaan taskulampun ja tumppasi tupakkansa hylätyn kaupan lattiaan ja napsautti taskulampun päälle. Sakari etsi taskulampullaan jotain, kunnes löysi sen, se oli joku pieni siivouskomero, osoittaen sitä sormellaan Sakari sanoi:” Tuonne, sieltä päästään klubiin!” Charles ei nähnyt mitään, koska Sakari ei osoittanut sitä taskulampullaan. Charles meni vähän harhaan, mutta Sakari kiskaisi hänet oikeaan suuntaan ja avasi siivosukomeron oven yhdellä vedolla ja Charlesin yllätykseksi he olivat hississä. Charlesin oli vähän hankala uskoa, että ”salaiseen järjestöön” oli näin helppo tulla. Sakari painoi alaspäin osoittavaa nuolta ja hissi alkoi laskeutua verkkaisesti alas.
”Onko – kukaan koskaan murtautunut tänne?”
”Ei”
”Oletko aivan varma?”
”Olen”
”Ajattelin vain, että ikkunat olisi helppo rikkoa tai ovi helppo murtaa, eikä siinä menisi kauaa kun tämän löytäisi”
”Niin kai”
”Niin mutta tämä ei vaikuta kovin hyvin suojellulta”
”Ei tarvi, on keskellä korpea”
”Ilmeisesti et tiedä millaisia nykynuoret ovat? Autot ja kaikki, kyllä luulisi että joku olisi – ”
”Ei ole”

Hissi pysähtyi ja ovi aukeni ja he astuivat isoon maanalaiseen saliin, joka oli valaistu kattolampuilla. Sali oli oikeastaan tyhjä. Oikeastaan aivan tyhjä, siellä ei ollut muuta kuin yksi lasinen liukuovi pari hissiä vastapäätä. Sakari alkoi kävellä kohti lasiovia, Charlesin vedettyä itsensä hissistä ulos ja alkaen raahata itseään Sakarin perässä.
”Miksi tämä sali on aivan tyhjä?”
”Koska se on”
”Mutta miksi?”
”Koska se on”
”Ok”
”Niin”
Charles ja Sakari saapuivat ovelle, joka aukeni ja he astuivat sisään. He astuivat sisään toiseen saliin, jossa heitä vastassa oli valtava marmorinen patsas, joka esitti jotain kuuluisaa lihavaa miestä ja jonka jalustassa oli pronssinen kyltti, jossa luki:” Tervetuloa lihavat veljet! Aikanaan me perimme maan”
Charles oli hieman ihmeissään, että siinä luki jotain niin mielikuvituksetonta, mutta yhtä kaikki, sillä heidän ympärillään käveli joukoittain lihavia miehiä, joilla oli yllään mustat pitkät kaavut ja he tervehtivät Sakaria ja loivat epäluuloisia katseita Charlesiin.
    Muuan erityisen lihava ja punakka mies käveli Sakarin luo. ”Tervehdys suuri logistiikantukija, suomalaisen yhteiskunnan tuki ja turva ja Suomen talouden hopeisin kulmakivi! Miksi et ole pukeutunut kaapuun?”
”Tervehdys suuri lepääjä suomalaisen yhteiskunnan tietäväisin ja viisain ja Suomen yhteiskuntajärjestelmän purppuranorassinen kärki ja vanhurskaus! Kaapuni ei ole vielä kuivunut”
”Eikö logistiikantukijan, tuon suomalaisen yhteiskunnan tuki ja turva, tuo Suomen talouden hopeisimman kulmakiven vaimo ole saanut sitä kuivattua? Toverini täytyy saada naisensa kuriin” mies sanoi ja nauroi.
”Purppuranoranssinen vanhurskaus lienee oikeassa” Sakari sanoi ja nauroi hieman.
Mies loi katseensa Charlesiin, joka hymyili leveästi.
”Hopeinen toverini on tuonut tänne tuollaisen. Mitä varten Toveri hopea haluaa saastuttaa jalon ja hienon järjestömme?”
”Purppuranoranssinen toverini on oikeassa niin kuin hänen viisautensa edellyttää, mutta tämä tuntee Nurmiot”
Miehen silmät suurenivat lautasiksi ja hän kysyi hölmistyneenä:” Hopeainen toverini, onko se totta? Tunteeko hän tosiaan nuo purppurankultaiset ylitoverimme, jotka todistivat, että runsaastikehittyneet toverit pystyvät siihen mihin nuo ja jotka toivat tänne tuota niin kauniin ruskeaa ja maltaisen maukkaan ihanaan eliksiiriä?”
”Purppuranoranssinen toverini on oikeassa, sillä niin tuo väittää”
”Vai niin, mikä tuon nimi on?”
”Charles, Charles Summanen” Charles sanoi ja tarjosi kättään reippaasti kätelläkseen miestä.
”Hopeinen toverini!” mies sanoi suuttuneena ”Etkö ole opettanut tuolle, sitä että nuo eivät saa saastuttaa jaloa järjestöämme puhumalla saastaisesta suustaan?”
”Purppuranoranssinen toverini on nimensä mukainen, ikävä kyllä en ole ehtinyt tuolle niin sanoa”
”Hopeinen toverini saa anteeksi, kunhan hän ei enää annan tuon puhua, vaikka hän tunteekin edesmenneet purppurankultaiset toverimme. Toveri hopea muistaa, että iso purppurantimanttinenkulta puhuu parin tunnin päästä, nyt hopea toverini minun on mentävä, olkoot vatsanne täynnä tästä ikuisuuteen ja olkoot vaatteenne mukavat elämänne onnellisen raskas” mies sanoi ja lyllersi pois.
”Kuka – kuka tuo oli?”
”Suu kiinni, unohdin aivan sanoa sinulle, että nälkäänäkevät eivät saa saastuttaa järjestöämme puheellaan”
”Mutta – ”
”Suu kiinni tai minä en saa kohta osallistua, mene jonnekin minä menen eliksiirille”
Tuon sanottuaan Charles jäi yksin valtavaan saliin aivan ihmeissään ja huomaten kuinka kaikki kaapuihin pukeutuneet katselivat häntä ikävästi. Charles ei oikein tiennyt mitä hänen piti tehdä, mutta hän veikkasi, että sillä oli jotakin tekemistä sen ison purppurantimanttikullan kanssa, kuka se sitten olikaan.
    Mitään tietämättä Charles päätti mennä yhden lihavan ja leppoisan näköisen miehen luo. Hän tarttui miestä kaavun helmasta ja sanoi:” Anteeksi” Mies loi katseen häneen ja katseli häntä halveksien ja kysyi:” Mitä nälkäänäkevä täällä tekee?”
”Minä tunnen Nurmiot”
”Miten nälkäänäkevä tuntee purppurankultaiset?”
”No minä vain tunnen”
”Et voi, etkä enää puhu!”
”Mutta kun – ”
”Sanakin vielä niin nälkäänäkevä päätyy tekemiseen vihreänsinisen kanssa”
”Kenen?”

Tämän kuultuaan mies huusi:” Täällä on nälkäänäkevä!” ja paikalle lyllersi kaksi lihavaa kaapuun pukeutunutta, jotka loivat vihaisen katseen Charlesiin, joka sanoi:” Päivää, minä – ”
”Nälkäänäkevä on vaiti!” Miehet huusivat ja ottivat Charlesin mukaansa ja alkoivat raahata häntä tyrmään, kun Charles aivan yhtä äkkiä parkaisi:” Minä tunnen Nurmiot!”
Tämä pysäytti miehet ja he kysyivät:” Mistä nälkäänäkevä tuntee Purppurankultaiset?”
”Tuota – minä – lapsuudenystäviä?”
miehet olivat hieman ihmeissään ja loivat toisiinsa kysyvän katseen ja päättivät sitten ottaa hänet mukaansa ja ääneti veivät Charlesin läpi puupaneloitujen salien, jotka olivat täynnä pulleita henkilöitä tai siis runsaastikehittyneitä tovereita, mutta jotenkin Charles tiesi, ettei hän päätyisi tyrmään vaan jonnekin muualle ja siinä Charles oli aivan oikeassa. Hän ei päätynyt tyrmään vaan hänet vietiin ”Suomen kunnia” Saliin, jossa oli valtava valkokangas ja josta näkyi vuoden -95 jääkiekko-ottelu samalla kun runsaastikehittyneet miehet lauloivat Den Glider in:ä tuopit käsissään ja hurrasivat ja halasivat aina toisiaan kun Suomi teki maalin tai sai kiekon haltuunsa. Charles raahattiin parrakkaan ja punakan miehen eteen, joka ei selvästikään pitänyt moisesta häiriöstä. ”Kunniallinen oikeudenmukaisuus, suomalaisen yhteiskunnan oikeuden ja turvan purppuranhopeinen ylin suoja – ”
”Toverit vihreänsiniset!” mies ärjäisi ”Ettekö näe, että seuraan jalon maamme historian hienointa hetkeä!” sitten kuului kova hurraahuuto ja mies näytti selvästi vihaiselta ja hän sanoi:” Aivan sama! Menetin juuri sen yhden kunniakkaimmista hetkestä! Aivan yhtä äkkiä voin lakata katsomasta, tulkaa mennään kammiooni!” mies lähti lyllertämään hitaasti ja hieman huojuen pois salista siemaisten aina välillä tuopistaan. Charlesin vartijat seurasivat miestä Charles mukanaan ja taas mentiin läpi puupaneloitujen salien, kun he saapuivat ”Oikeuden ja turvan saliin”, jossa miehen toimisto oli. Charlesin vartijat sulkivat oven perässään ja laittoivat Charlesin istumaan välissään olevaan tuoliin, kun mies istui pöytänsä taakse. Charlesin vartijat vetivät tuolit alleen ja jäivät istumaan, kun mies aloitti:” Toverit vihreänsiniset, mikä oli asianne!”
”Toveri purppuranhopeinen, löysimme tämän nälkäänäkevän eräästä hienon järjestömme hienosta salista ja tämä väittää tuntevat purppurankultaiset toverimme”
”Purppurankultaiset?” mies kysyi selvästi ihmeissään.
”Niin toveri purppuranhopeinen, purppurakultainen meinaa – ”
”Vaiti toverit vihreänsiniset, tiedän että purppurankultaiset ovat kunniaveljiämme ja tovereitamme, mutta minä haluan tietää mitä niistä tarkoitatte?”
”Niitä, purppurankultaisia, jotka todistivat meidän pystyvän samaan kuin nälkäänäkevät – ”
”TOVERIT VIHREÄNSINISET!”  mies jyrähti ”Kertokaa näiden purppurankultaisten toveriemme saavutukset?”
”Toveri Purppuranhopea, he olivat niitä jotka toivat, ruskeaa eliksiiriä”
”Ai ne!”
”Niin!”
”Järjestömme suurimmat hyväntekijät, joiden kunniaksi rakensimme Virvoituksen salin? Sen jonne me pystytimme heidän marmori patsaansa ja joiden kunnia-lähteestä pulppuaa – ”
”Toveri purppuranhopea! Me tiedämme salin ja toveri purppurankultaisten saavutukset”
”Niin mutta tuo nälkäänäkevä ei tiedä!”
Charlesin vartijat vaikenivat ja tunsivat olonsa hieman tyhmiksi.
Mies loi katseensa Charlesiin ja sanoi hymyillen:” Toveri nälkäänäkevä, hän joka tuntee Virvoituksen salin mestarit on meidänkin toverimme, tässä ota tämä” ja Charlesille ojennettiin iso musta kaapu, jossa oli purppurankultaiset reunukset. Chalres laittoi kaapunsa päälleen peittäen vihdoin ison lihavan ja alastoman ruumiinsa. ”Ei teillä ole – vähän pienempää?”
”Pienin on XL”
”Otan sen, kiitos” ja Charles vaihtoi kaapunsa huomattavasti pienempään kaapuun, joka ei peittänyt hänen alastonta ruumistaan yhtä hyvin.
Sitten mies loi katseensa Charlesin vartijoihin ja sanoi:” Toverit vihreänsiniset! Purppurankultainen nälkää näkevä tarvitsee kunniavartion, joka olette te!”
”Selvä, toveri purppurahopea”
”No niin ja nyt poistukaa muistakaa, että iso purppurantimanttikulta pitää kokouksen parin tunnin päästä”
”Selvä” ja Charlesin vartijat olivat tekemässä lähtöään, kun Charles sanoi:” Anteeksi – tuota toveri purppurahopea, mikä tämä on?”
”Purppurankultainen nälkäänäkevä! Tämä on lihavien maailmanjärjestö, luulisi sinun tietävän, kun kerran olet tänne eksynyt”
”Niin mutta kun minä en tiedä mitään tästä paikasta”
”Vai niin ota tämä, minulla on kiire. Iso purppuratimanttikullalla on isoja suunnitelmia ja minun on aika hoitaa osuuteni, nyt kun minulla ei ole mitään muutakaan” mies sanoi ja loi merkitsevän katseen Charlesin vartijoihin ”Ja nyt menkää, minulla on tärkeitä asioita”
Tämän kuultuaan Charlesin vartijat lähtivät Charles mukanaan, joka luki miehen antamaa Lihavien maailmanjärjestön käsikirjaa.

Charles vietiin pois kammiosta ja hän pyysi päästä paikkaan missä voisi lukea rauhassa, hänen vartijansa sanoivat, että he veisivät hänet Virkistäytymisen saliin. Tämä sopi Charlesille ja hän alkoi lukea kirjaa.
”Tuota – toveri vihreänsiniset, minä – tuota – minä luulen että tässä kirjassa on jotain vialla”
Toinen Charlesin vartijoista, sanoi:” Eihän siinä mitään vikaa ole nälkäänäkevä purppurankultainen. Tämä vain on kirjoitettu hydroglyyfeilla”
”Ai, mikä on hydroglyyfi?”
”Hydroglyyfi on kirjaimisto, mitä pystyy lukemaan vain jos sivut kastuvat” vartija sanoi ja antoi kirjan toverilleen.
”Ei, ei nämä ole kirjoitettu hydroglyyfeilla” Charlesin toinen vartija sanoi otettuaan kirjan käsiinsä. ”Nälkäänäkevä purppurankultainen ei osaa lukea”
”Osaanhan minä”
”Et lihavien kirjaimia, ne näkyvät vain toisille lihaville ja ne on kirjoitettu hieroglyyfeilla”
”No, voitteko lukea sen?”
”En”
”Miksi ette?”
”Minua ei kiinnosta” sanoi vartija ja antoi kirjan takaisin Charlesille.
”Mutta minä olen toveri purppurankultainen ja sinä olet toveri vihreänsininen, sinun pitää tehdä niin kuin minä sanon!”
”Väärin!” ensimmäinen vartija sanoi.
”Niin juuri” toinen vartija sanoi. ”Me olemme kaikki samanarvoisia, värit vain kertovat nimemme ja tehtävämme”
”Ai onko teillä sama nimi?”
”Ei, minun kaapuni reunoissa on häivähdys keltaista vihreänsinisen lisäki”
”Ja minun kaapuni reunassa on häivähdys oranssia”
”Vai niin”
”Toisekseen meillä ei ole naamioita ja siksi meidät on helppo erottaa toisistaan”
”Vai niin”
Kolmikko käveli puupaneloituun Virkistäymisen Saliin, jossa Charles luuli olevansa rauhassa, mutta heti saavuttuaan salin sisälle hän huomasi olevansa väärässä. Sali oli täynnä lihavia tovereita, joilla kaikilla oli lasit täynnä kaljaa ja salissa soi kappale: The beer song, kappale jonka esittäjästä oli paljon erimielisyyksiä. Alkuun Charles piti kappaleesta, mutta kuultuaan kappaletta viisikymmentä kertaa, hän tunsi sanoinkuvaamatonta vihaa niin kappaletta kuin ketä tahansa sen säveltäjää ja esittäjää aivan yhtä paljon kuin jos tämä olisi vipannut häneltä satasen, potkaisten häntä sitten nivusiin ja sitten vielä ostaneen sillä kasapäin lottoarpoja ja voittanut jättipotin.
    Charles istui vartijoidensa kanssa suuressa pöydässä ja heillä tuotiin tuopit kaljaa ja hänen vartijansa alkoivat laulamaan nuotin vierestä ja epävireessä muitten lihavien laulajien kanssa. Charles tunsi olevansa kidutettavana. Ensimmäistä kertaa elämässään Charles tunsi sanoinkuvaamatonta vihaa Mattia kohtaan. Ja yrittääkseen pitää itsensä järjissään hän alkoi pohtimaan oliko se ensimmäinen kerta. Tullakseen siihen tulokseen, että ei, ei se ollut. Mutta hän ei voinut lainkaan muistaa koska se ensimmäinen kerta oli. Vai oliko sitä sittenkään?
    ”Tervehdys toveri vihreänsininenkeltainen, tuo valtakunnan jaloin ja viisain mies. Miten menee?” kysyi muuan mies, joka tunki itsensä Charlesin toisen vartijan viereen.
”Tervehdys toveri vihreänpunainenpinkki, eipä mitään minut on vain laitettu tämän kunniavartijaksi”
”Vai niin, kuka hän on?”
”Toveri purppurankultainen, nälkäänäkevä”
”Nälkäänäkevä! Miksi sellaisen on annettu saastuttaa meidän jalo ja innoittavan järjestömme salit?”
”Sitä minäkin, mutta hän tuntee Nurmiot?”
”Miten hän heidät, kunnialliset virkistäjät, janonsammuttajat, nuo kaikkien janoisten sankarit tuntee?”
”En tiedä, vietiin toveri purppurahopean luo, joka laittoi meidät hänen vahtiin. Taisi olla aika vihainen kun tultiin häiritsemään häntä vuoden 95 ottelua”
”Jaa jaa, säälin teitä toveri vihreänsininenkeltainen, säälin teitä”
”Eipä siinä, helppo homma tämä on”
”Niin taitaa olla, toveri purppurankultainen?”
Charles heräsi ja kääntyi katsomaan miestä, jonka kaavun reunoissa tosiaan oli häivähdys vaaleanpunaista.
”Mitä toveri vaaleanpunainen?” Charles kysyi.
”Sitä että miten nälkäänäkevä tuntee toveri Nurmiot, miten?”
Charles oli vaiti, hän ei keksinyt mitä sanoa, mutta sitten hän sanoi:” – lapsuudenystävä”
Vaaleanpunareunainen nyökytteli ja otti syvän siemauksen tuopistaan.
”Tuota – toveri vaaleanpunainen” Charles sanoi ja mies käänsi katseensa häneen.
”Mitä Nurmiot oikein tekivät?”
Vaaleanpunareunaiselta meni olutta väärään kurkkuun ja hän sylkäisen sen ulos ja ihmetyksestään vapisten hän kysyi:” Nälkäänäkevä toveri purppurakulta, valehtelee – miten hän voi olla Nurmioiden lapsuudenystävä, jos hän ei tiedä mitä Nurmiot tekivät järjestöömme?”
”No – me emme olleet niin tuttuja”
”Mitä meinaat?”
”No siis sitä, että he muuttivat naapurista – ”
”Mitä valehteleeko toveri purppurankultainen nälkäänäkevä?”
”Enhän minä, tarkoitin siis, että muutimme naapurista samaan – kaupunkiin opiskelemaan ja siellä – ”
”Muutitte samaan taloon? Toveri jatkaa”
Charlesin vartijatkin kiinnostuivat ja halusivat Charlesin kertovan lisää näistä Nurmioista.
”Taisi toveri purppuranhopea olla hyvin ärtynyt kun häiritsimme häntä ottelussa, kun ei tajunnut kysyä näitä”
”Niin aivan!” Vaaleanpunareunainen sanoi ” Toveri jatkaa toki?”
”Niin siis me muutimme samaan kämppään – koska olimme niin hyviä kavereita – ja kävimme samassa koulussa – koska olimme niin hyviä kavereita – ja kävimme samoissa baareissa – koska olimme niin hyviä kavereita ja ”
”Missä koulussa toveri Nurmio kävi?”
”Tuota – ” Charlesin mieli löi tyhjää, eikä hän tiennyt mitä sanoa ja niin hän tuumi jäävänsä tänne ikuisiksi ajoiksi.
”Toverit!” Kuului jymeä ääni kun neljäs lihava mies saapui heidän pöytäänsä.
”Toverit! Ettekö lainkaan häpeä kun noin puhutte toveri purppurankultaiselle!”
”Mutta toveri purppuratimanttisini, me koitimme vain saada selville – ”
”Nuoret toverimme eivät enää osaa käyttäytyä, ensin ei tulla kaavuissa sisään ja nyt ei kunnioita enää hyväntekijöiden tuttavia!” mies äyski.
Mies loi katseen Charlesiin ja hän rukoili pelastusta, kun tämä mies sanoi hänelle lempeästi:” Tule toveri purppurankultainen! Lähdemme kammiooni!”
Charles huokaisi helpotuksesta ja nousi pöydästä samoin kuin Charlesin vartijat.
”Miksi toveri sinivihreät tulevat?”
”Toveri purppurantimanttisini, me olemme nälkää näkevän purppurankultaisen kunniavartio”
”Asia selvä Toveri sinivihreät, mutta miksi loukkaatte toveriamme sanomalla häntä nälkäänäkeväksi?”
”Koska hän on” vaaleanpunainen sanoi väliin.
”En tietääkseni kysynyt toverilta”
”Hyvä timantti muistaa, että me olemme täällä tasa-arvoiset, eikä runsaastikehittyneiden piti solvata toisiaan, kuin nälkäänäkevät!”
”Toveri on oikeassa, pyydän anteeksi. En vain kestä sitä, kun järjestömme hyväntekijöitä kohdellaan niin kuin ketä tahansa nälkäänäkevää”
”Annan toverilleni anteeksi ja myönnän hänen olevan oikeassa”
”Kiitän toveri, no niin tulkaa kammiooni”
”Tuota anteeksi – ” Charles sanoi varoen.
”Mitä kunnianarvoisa toveri?”
”Mitä Nurmiot tekivät?”
”Eikö toveri tiedä? Miten se on mahdollista?”
”Hyvä toveri, minä en kuullut ennen kuin vasta kun – sain kuulla – testamentista?”
”Testamentista? Vai niin – kuka toveri kertoi sinulle järjestömme sijainnin”
”Tuota – en tiedä hänen väriään – ööh se oli Sakari Juntunen”
”Toveri hopea? Hän on saava palkintonsa, tulkaa mennään kammiooni”
”Mutta toveri ei kertonut mitä Nurmiot tekivät?”
”Ai mitä enkö jo – aivan hyvä toveri siis Nurmiot tekivät tämän”
Ja toveri purppurantimanttisini osoitti kahta valtavaa patsasta ja niissä olevia suihkulähteitä.


Oli tavallinen tiistai. Ilta oli vielä valoisa, kun Martti istui kotinsa terassilla. Hän oli tehnyt päätöksensä. Se oli valjennut hänelle lauantaina, kun Charles oli lähettänyt ne naiset hänen luokseen. Charles oli soittanut hänelle, selvästi hätääntyneenä ja kertonut hädästään. Martti ei ollut oikein ymmärtänyt mutta ilmeisesti joku oli tullut tappamaan Charlesin. ”Helvettiin kaikki” Martti mumisi katsellessaan ilta-auringon laskua. Martti oli avannut oven ja pinkkiin röyhelöiseen huiviin pukeutunut nainen oli kysynyt Martilta oliko tämä Charles, kun kaikki oli selvä.
    Martin naisenkäsittelytaidot olivat iskeneet naisiin ja he viettivät varsin rattoisan lauanatai-illan.
Martti oli ollut kolmenenkymmenen naisen kanssa. Tai siis kolmenkymmenen yhden, sillä se naapurin eläinlääkäri oli viimein tullut käymään Martin luona. Nainen oli selvästi tullut tunnustamaan rakkautensa Marttia kohtaan, kun tämä oli nähnyt Charlesin murhaajat. Elisa ei ollut ehtinyt sanoa sanaakaan, kun hän jo suuteli Marttia. Martti veti hänet sisälle bussiin ja meni hänen kanssaan kuljettajan paikalle. Martti oli nostanut Elisan ratin päälle ja hänen takamuksensa paino tööttiä ja tämä oli herättänyt Karitan huomion.
    Karita tuli kylpytakki päällä bussiin ja näki miehensä suutelemassa heidän naapuriaan. Karita ei välittänyt, hän vain sanoi, että Elisan piti poistua ratin päältä, sillä se häiritsi hänen lukemistaan ja sitten hän oli huomannut. Hän oli bussissa. Bussissa joka oli täynnä vähäpukeisia tai alastomia naisia. Naisia, jotka tanssivat villisti ja syleilivät Marttia ja suutelivat toisiaan. Karita oli hieman järkyttynyt. Tämä oli huvittanut Marttia ”Mitä nyt kulta?” Martti oli sanonut ja päästi Elisan pois ratin päältä.
”M – m – m – Mitä tämä on?” Karita oli saanut sanottua.
”Aika hullua vai mitä? Nämä kaikki koittivat tappaa Charlesin tai jotain ja hän käski heidät tänne”
”Mutta?”
”Sinähän tiedät minun olevan hyvä naisten kanssa”
”Sinä?”
”Niin minä kulta. Muuten oletko sinä jo tutustunut naapuriimme, törmäsin häneen kerran kotimatkalla?”
Hämillään ja punastuneena Elisa ojensi kätensä Karitalle ja sanoi:” Moi! Te olette siis hänen miehensä? Hän on oikein hyvä – olette varmasti oikein ylpeä”
Hämillään Karita katseli Elisan kättä, sitten miestään ja sitten muita naisia.
”No miten on kulta, liitytkö seuraan?”
”Ei – tämä ei – ”
”Kyllä vain kulta, mitä sanot? Aika hyvin vai?”
”Minä lähden, olkaa vaiti tämä ilta minulla on kirja kesken” Karita sanoi ikään kuin huomaten koko tilanteen absurdiuuden.
Martti hieman nauroi, hän ei ollut välittänyt, mitä hän siitä välitti vaikka hän oli loukannut vaimoaan. Hänellä oli yli kolmekymmentä naista. Se oli hänen elämänsä paras saalis, edellisissä orgioissaan hänellä oli ollut vain kaksikymmentä. Muuten koko hommasta ei ollut mitään muuta sanottavaa. He olivat jatkaneet toimiaan koko yön ja vasta kun johtajanaisen puhelin oli soinut ja käskenyt heidät takaisin koko homma päättyi. Naiset keräsivät vähäiset vaatteensa ja pukivat päälleen. Martti laittoi vaatteensa päälleen ja saattoi Elisan pois bussista. Vähän ajan kuluttua naiset olivat pukeneet päälleen ja poistuivat Martin pihalta. Elisa oli suudellut Marttia ja sitten lähtenyt takaisin kotiinsa, ilmeisesti nainen oli liian väsynyt sanoakseen enää mitään ja tämä sopi Martille, joka poistui taloonsa nukkumaan. Vienosti hymyillen Martti muisteli kuinka hauskaa hänellä oli ollut, mutta hänen hymynsä katosi nopeasti, kun hän alkoi ajattelemaan avioliittoaan.
    Martti ei tiennyt mitä hän sille oikein tekisi. Hän halusi olla naimisissa, jo puhtaasti käytännöllisistä syistä. Heillä oli mukava talo, hienoja tavaroita ja suhde, ainakin käytännöllisesti katsoen, toimi erinomaisesti. He eivät ärsyttäneet toisiaan, tulivat hyvin toimeen ja kaikki meni oikein mukavasti. Lähinnä tunnepuoli tuotti ongelmia, se ei oikein toiminut, mikä oli varsin kummallista kun ajatteli, että tunnepuoli oli toiminut varsin hyvin ennen kuin he olivat menneet naimisiin. Mutta kuinka tärkeää se oli? Hehän olivat naimisissa lähinnä hänen vaimonsa tohtorintyön takia. Mutta oliko siinä mitään järkeä? Mitä he tekisivät, kun hänen vaimonsa saisi ratkaistua hänen ongelmansa? Oliko hänellä edes ongelmaa? Mitä he oikein tekivät?
    Yrittäessään etsiä vastausta Martti yritti ajatella jotain muuta. Tämä kaikki vei hänet ajattelemaan muuta, ja se muu oli paljon kivuliaampaa. Hän ei halunnut ajatella mitään niistä. Mutta josko vastaus olisi hänen lapsuudessaan, jos hän saisi muisteltua lapsuuttaan, niin kenties sieltä löytyisi vastaus. Martti yritti, mutta ilta oli viilenemään päin. Martti poistui terassilta ja meni takaisin sisälle, siellä hän meni olohuoneeseensa ja istuutui lempinojatuolilleen. Saatuaan oikein mukavan asennon Martti alkoi taas muistella lapsuuttaan.
    Martti muisteli lapsuuttaan Pikku-Kärpiössä. Hän oli asunut perheensä kanssa mukavassa lähiössä, hänen vanhempansa tienasivat hyvin ja heillä meni muutenkin mukavasti. Joka kesä he lähtivät kiertämään Suomea, jostain selittämättömästä syystä, talvisin he lähtivät Kanarialle ja Martti pärjäsi hyvin koulussa, tosin ainoa mikä häntä häiritsi oli Matti, mutta mitä sen oli väliä, se oli vain Matti. Mutta ikäväkseen Martti tuumi, että hänen perheessään oli jotakin vikaa, jotakin mitä hän ei voinut sanoa mutta jotain silti niin ilmeistä, että hänen olisi pitänyt tajuta se. Se jokin hyppelehti hänen nenänsä edessä, mutta silti hän ei saanut tartuttua siihen, sitten aivan yhtäkkiä hän tajusi sen ja ohikiitävän hetken ajan hän piti itseään hölmönä, kun ei tajunnut sitä heti. Mutta se ohikiitävän hetken ajan hänelle tuli niin paha olo, että hänen oli lakattava ajatettelemasta sitä ja sitten hän palasi ajattelemaan hänen rakasta koiraansa, Sakariusta, jonka hänen oli annettava pois, sillä Karita oli allerginen koirille, mikä oli varsin ikävä kokemus, mutta toisaalta Martti oli ollut mielestään varsin huono isäntä, hänen ongelmansa takia. Martin koiran muistelu johti siihen kuinka hän tapasi Karitan ja niin ympyrä oli sulkeutunut.

Martti heräsi muisteluistaan ja sen jälkeen hän muisti sen mitä hän oli pyrkinyt tukahduttamaan vuosien ajan ja se oli, että hänen perheensä ei näyttänyt häneltä, eikä hän ollut Järvinen vaan, Tuunanen, mutta miten hän oli siihen päätynyt sitä hän ei muistanut ja tämän jälkeen hän päätti mennä pesemään hampaansa.

Charles istui purppuratimanttisinen kammiossa. Se oli varsin tilava mukava puupaneloitu huone, jossa oli iso tamminen pöytä, jonka edessä Charles istui mukavassa tuolissa. Purppuratimanttisini oli poistunut kammiostaan vessaan ja Charlesin kunniavartio istui hänen vieressään. Charlesilla oli ollut elämänsä mielenkiintoisin, mutta samalla elämänsä ikävin puoli tuntinen. Hän oli saanut vastauksensa Nurmion tekoihin, mutta samalla hän oli saanut tarpeekseen koko paikasta. Charlesille oli tarjottu kahvia ja munkkeja, joita hän oli syönyt muutaman, mutta eniten Charles halusi lähteä ja hän tunsi kuinka hänen vihansa Mattia kohtaan kasvoi kasvamistaan. Hän ei ymmärtänyt lainkaan, kuinka hän vietti lomaansa. Hän tiesi, että hänen lomansa ei ollut siitä kaikkein jännittävimmästä päästä, mutta se oli hänen lomansa ja hän halusi viettää lomansa niin kuin parhaiten taisi, mutta tämä ei ollut sitä. Hän oli tahtomattaan päätynyt tutustumaan maailman kenties kaikkein tylsimpään, typerimpään ja naurettavimpaan salaseuraan, paljon mieluummin Charles olisi liittynyt uusnatseihin tai Klu klux klanin tai Luoja paratkoon perusnuoriin. Mutta ei tässä hän oli. Maailman tylsimmässä ja ikävimmässä salaseurassa ja päässyt tutustumaan yhteen sen johtohahmoista.
    Charles sai myös kuulla mitä Nurmiot olivat tehneet tai Esa Nurmion poika, tai siis toveri purppurakulta tai siis Matti Luostarinen tai siis muotoamuuttava avaruusvuohi, jonka ensimmäinen nimi oli Magnus. Matin suuri teko oli:
Hän oli tuonut viisi mäyräkoirallista kaljaa, jokaikiseen kokoukseen sen parin vuoden ajan mitä hän oli jäsenenä, kunnes hän kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa. Tämän kuultuaan Charles ei ymmärtänyt mitään. Toveri purppuratimanttisini taisi tajuta tämän ja jatkoi:” Meillä ei siinä vaiheessa ollut vielä baaria ja toimivaa olutkuljetusta, niin että hänen tekonsa oli suuri hyvä teko mitä toveri saattoi tehdä. Hänen kuolemansa jälkeen me päätimme tehdä hänestä ja hänen isästään marmoripatsaat, joista pulppuaa kaljaa”
”Mutta mitä hänen isänsä teki?”
”No – hän oli kuulemman varsin lihava ja kuulemma arvostettu kirurgi ja hän siitti niin hienon miehen kuin hänen poikansa”
”Vai niin”
”Aivan, anteeksi mutta minun pitää mennä käymään – vessassa” ja tämän sanottuaan toveri purppuratimanttisini lähti vessaan.
    Kammion ovi aukeni ja purppuratimanttisini saapui sisään. ”Tervehdys toveri purppurakulta, vessassa venähti, niitä on harmittavan vähän”
”Kenties pitäisi rakentaa enemmän”
”Ehkä sitten kun on taas rahaa, Loiri-salin ylläpito vaatii hirveästi rahaa”
”Loiri-sali?”
”Niin juuri, hieno mies on Loiri, hyvä laulaja ja erinomainen näyttelijä”
”Siitä voi olla monta mieltä”
”Niin voi, esimerkiksi meidän ylin ei oikein pidä hänestä”
”Ai”
”Niin juuri, eikö olekin ihmeellistä?”
”En nyt tiedä”
”Vai niin”

Charles otti paremman asennon tuolissaan ja katsoi kuin purppuratimanttisini otti pari munkkia ja tunki ne suuhunsa, äänekkäästi maiskuttaen hän tarjosi niitä Charlesille, joka kieltäytyi kohteliaasti.
”Kuule, voitko vastata miksi lihavilla on salajärjestö?”
”No eikö se ole aivan selvä?”
”No – ei ”
”Vai niin, katsohan me olemme perustaneet jalon järjestömme taistelemaan lihavien stereotypiaa vastaan ja vaatimaan tasa-arvoa lihaville laihojen hallitsemassa yhteiskunnassa”
”Mitä stereotypiaa?”
”Sitä, että kaikki lihavat ovat joko, mukavia ja joviaaleja, vihaisia, tai katkeroituneita luusereita”
”Ja”
”Ja sitä stereotypiaa vastaan meidän on taisteltava”
”Salaisessa järjestössä?”
”Niin juuri, koska eihän ole lainkaan taattu, että pääsisimme hallitukseen ja lihavien oikeukset eivät ikävä kyllä ole tässä nykymaailmassa siinä tärkeimmässä päässä”
”Ei varmasti”
”Aivan, siksi meidän on taisteltava salassa ja maanalla tasa-arvoisemman ja paremman yhteiskunnan puolesta”
”Mutta mitä te aioitte tehdä Pikku-kärpiössä?”
”En voi kertoa sitä sinulle, se selviää parin tunnin päästä kun johtajamme pitää kokouksemme, voin kertoa vain sen, että Pikku-kärpiö loukkaa meitä”
”Miten?”
”Donitsisateellaan, eikä se ole vieläkään päättynyt”
”just”
”Laihana, sinä et tietenkään ymmärrä millaista syrjintää ja vihaa me olemme sukupolvien aikana joutuneet kestämään”
”Vai niin”
”Aivan – vaikutat kyllä varsin epäuskoiselta, miksi?”
”No kun minun on varsin vaikea uskoa, että koko maailma on järjestäytynyt vihaamaan lihavia”
”Mutta niin se on, otetaanpa esimerkiksi tämä, kuinka monta lihavaa näyttelijää pystyt nimemään, jotka ovat näytelleet vakavassa roolissa viimeisen seitsemänkymmenen vuoden aikana?”
”Seitsemän”
”Mitä?”
”Niin juuri seitsemän tai siis yhdeksän, sitten on kirjailijoita, valtiomiehiä – ”
”Pysytääntä nyt näyttelijöissä!”
”Selvä seitsemän, tosin se riippuu aika lailla siitä miten määritellään vakava rooli – ”
”Luettele ne”
”Selvä: Orson Welles, Vesa-Matti Loiri, Hannu-Pekka Björkman, Marlon Brando, James-Earl Jones,  John Rhys-Davies ja – Paul Whittaker – sekä Peter Ustinov ja ja ja ja Joel Rinne!”
Purppuratimanttisini oli hetken hiljaa ja sanoi ykskantaan:” Olen melko varma että keksit noista puolet!”
”Et siis pahemmin katso elokuvia?”
Purppuratimanttisini otti mukavamman asennon, hymyili ja sanoi ylpeänä:” Olen nähnyt kaikki Uuno Turhapuro elokuvat, Tuntematton sotilaan ja Mission Impossiblet sekä James Bondit ja tietenkin kaikki Kummelit”
”Vai niin”
”Aivan, sitä paitsi Vesa-Matti Loiria ei lasketa, sillä hänen katu-uskottavuutensa kuoli Uuno Turhapuro elokuvissa, miten erinomaisen hauskoja ne olivatkin, sitä paitsi me katsomme niitä koko ajan, sillä järjestömme johtaja näytteli niissä”
”Ai kuka? Ei kai vain Spede?”
”Miten se voisi olla tuo suomalaisen komedian ja viihteen kuningas, hänhän kuoli jo aikoja sitten, rauha hänen sielulleen”
”No, kuka se sitten on?”
”No se on Sörrellssönin näyttelijä”
”Mitä?”
”Niin juuri”
”Mikä sen näyttelijän nimi oikein on?”
”En minä ole varma”
”Vai niin – kuuluuko muuten Loiri tähän järjestöön?”
”Ikävä kyllä Mestari Loiri ei ole vastannut pyyntökirjeisiimme, mikä uskoaksemme johtuu siitä, että Mestarilla on kiireitä”
”Eli toisin sanottua, Loirilla on parempaakin tekemistä?”
”Jos sen nyt noin haluaa sanoa niin kyllä kai”
Charles ei tiennyt mitä sanoa ja jäi istumaan tuoliinsa vaitonaisena.

Minuutit matelivat. Charles istui tylsistyneenä Purppuratimanttisinen kammiossa. Purppuratimanttsini ravasi eri saleissa, joissa Charles ei lainkaan halunnut käydä koska häntä otti koko järjestö päähän. Hän ei ymmärtänyt miten kukaan oli voinut perustaa näin älyttömän ja typerän yhdistyksen. Charlesin kunniavartio istui järkähtämättömänä paikoillaan. Charles vähät välitti heistä omasta ikävässään, hän ei lainkaan ymmärtänyt miksi hänen piti olla täällä odottamassa tässä typerässä paikassa, heidän johtajansa kokoustaan, mutta eniten hän teki hallaa itselleen pohtimalla, mitä kaikkea hän olisi tekemässä kotonaan, sitä Haluatko Miljonääriksi- jaksojen määrää, jonka hän olisi tällä välin siirtänyt DVD:e, mutta sen sijaan hän istui täällä. Aivan järjetöntä.

”Toveri purppurakulta, tietänee, että hän on aivan vapaa kulkemaan eri saleissa”
”Niin taitaa, mutta minua ei oikein huvita”
”Vai niin, mutta kenties haluat tutustua järjestöömme ja sen kunnialliseen historiaan”
”Kuinka pitkä tämä kunniallinen historia on?”
”Kymmenen vuotta”
”Ja oletettavasti näistä kymmenestä vuodessa kaksi vuotta hoidettiin jonkun huoneessa?”
”Aivan oikein ja seuraavat kolme neljä vuotta hoidettiin tuossa maanpäällisessä rakennuksessa ja sitten viimein saatiin kaiverrettua tämä sali tänne maan alle”
”Vai niin, ja mistähän kaikki rahat saatiin?”
”Lahjoituksina ja myymällä lasisia haravia”
Charles heräsi, lasisia haravia, hänhän oli ostanut niitä.
”Oletteko te myyneet niitä?”
”Kyllä”
”Kuinka monta ostajaa teillä on?”
”Parikymmentä vuosittain, erityisesti aasialaisia liikemiehiä joita kiinnostaa suomalainen design”
”Onko heidät laitettu katsomaan, jokin erittäin häiritsevä dvd?”
”Ei, se on kaikki hoidettu loistavilla myyntipuheilla – mistä sinä olet saanut tuollaista päähäsi?”
”Koska niin minulle myytiin lasisia haravia, kolmen kuukauden toimitusvälillä, viisitoista kappaletta 20€ hintaan”
”Ai – no me emme myy niitä Suomessa – ei ainkaan minun tietääkseni”
”No kuka minulle ne myi?”
”En tiedä, varmaan ne olivat halpoja piraatteja jostain Kiinasta, mutta nyt meidän on ikävä kyllä mentävä johtajamme kokous alkaa aivan pian”

Charles nousi välinpitämättömästi tuoliltaan ja hänen vartijansakin heräsivät tuoleiltaan ja purppuratimanttsini nousi paikaltaan ja yhdessä he lähtivät kulkemaan kohti Yhteisön Salia. Matkalla saliin, heidän joukkoonsa liittyi muitakin veljiä, ja pian näytti siltä kuin iso musta virta olisi kulkenut hitaasti mutta vääjäämättömästi kohti salia. Charles katseli ympärilleen ja yritti löytää Sakarin, mutta ikäväkseen hän ei nähnyt tätä. He kulkivat pitkin pitkiä suoria puupaneloituja käytäviä ja kulkivat sellaisten salien ohi kuin: Suuren Viisauden sali, Jalon Viisauden Sali, Toipumisen Sali ja muita yhtä suurellisesti nimettyjä saleja, joista kuka tahansa pystyi aistimaan, että järjestön perustajat olivat olleet hyvin pikkumaisia ja epätoivoisia ja halusivat painostaa järjestönsä tärkeyttä ja jaloutta. 
    Vähän ajan kuluttua he saapuivat Yhteisön Saliin. Hitaasti tuo musta lihavien miesten virta astui saliin, joka oli valtava ja kaiken edessä oli valtava lava, jossa oli puhujanpönttö ja sen takana oli viisikymmentä tuolia. Mustan virran virratessa saliin Purppuratimanttisini ohjasi Charelsin ja tämän kunniavartion lavan takana olevaan kammioon, jossa hän tapasi muut purppuratimantit ja purppurakullat sekä purppurahopeat ja purppurapronssit. Charles ja purppuratimanttisini astuivat huoneeseen muitten joukkoon ja hänen kunniavartionsa jäi kömpelönä ja epätietoisena seisomaan ovelle, sillä vaikka he olivatkin kaikki tasa-arvoisia heitä selvästi häiritsi olla näin monen hienon jäsenen ympäröimänä.
    Purppuratimanttisini ohjasi Charlesin viereensä ja he näkivät vilaukselta Simo Salmisen vanhan ja lyhyen pyylevän hahmon viiden tai kuuden purppuratimanttipronssin ympäröimänä. Purppuratimanttisini loi Charelsiin merkitsevän katseen ja sanoi esittelevänsä tämän Salmiselle, heti kun kokous oli hoidettu. Charles katsoi eteensä ja näki edessään valtavan mustan joukon, jotka kaikki katsoivat malttamattomina eteensä. Charlesia hermostutti, mutta hän ei tiennyt häiritsikö häntä enemmän olla suomalaisen viihdelegendan kanssa samalla lavalla vai se, että sadat mustiin pukeutuneet miehet katsoivat suoraan häneen.
Salminen nousi puhujanpaikalle ja aloitti puheensa:” Hyvät hyvin kehittyneet toverini! Ensimmäiseksi haluan ilmoittaa, että en ole lyhyt ja lihva vaan keskimittainen ja sopusuhtainen!”
Koko sali revähti nauruun ja purppuratimanttisini kuiskasi Charelsin korvaan:” Hän aloittaa aina noin!” Charles ei lainkaan epäillyt sitä ja istui vaitonaisena.
Kun pahin naurunremakka oli päättynyt Salminen jatkoi:” No niin, sitten jatketaan: aloitetaan talousasioilla, lasisten haravien myynti on vähän laskenut, johtuen puppuratimanttipronssioranssin sairaslomasta, parantukoon hän pian. Uusia jäseniä ei ole vieläkään liittynyt, joten varmaan olemme saavuttaneet lakipisteemme mitä jäsenmääräämme tulee. Sitten Pikku-Kärpiö” Koko sali vaikeni ja Charlesin kiinnostus heräsi.
Salminen jatkoi:” Ikävä kyllä donitsisade siellä ei ole vieläkään päätynyt, joten meidän on otettava tämä vakavasti ja siksi meidän on ikävä kyllä toteutettava suunnitelmamme, joka toteutetaan huomenna ja tästä syystä kukaan ei saa poistua järjestöstämme. Ne jotka ovat töissä ilmoittakoon olevansa sairaana. Muuten ei mitään lisättävää, purppuratimanttipronssit kertovat mitä tämä käytännössä tarkoittaa, muuten ei mitään lisättävää Pikku-Kärpiöstä. Uusin uhkavideo on jo lähetetty”
Tämän jälkeen Salminen jatkoi kertomalla kaikesta järjestön sisäisistä asioista, joista Charles ei ollut lainkaan kiinnostunut.

Simo Salminen päätti kokouksen pienen hetken päästä ja mustakaavut lähtivät salista. Salminen lähti purppuratimanttipronssi kaapujen ympäröimänä ja purppuratimanttisini herätti Charlesin ja he lähtivät Charlesin kunniavartion kanssa salista purppuratimanttisinin kammioon.
    Saavuttuaan purppuratimanttisinin kammioon Charles kysyi, joko hän voisi lähteä, mihin purppuratimanttisini vastasi kieltävästi ”Etkö kuullut, Purppuratimanttikulta sanoi, ettei kukaan voi lähteä ennen huomista” Charles ei kestänyt enää ja voihkaisi hän joutuisi viettämään ainakin huomisen päivän maailman tylsimmässä salaseurassa.

Charles oli tylsistynyt. Hän oli täysin tylsistynyt. Hän oli niin tylsistynyt, että hän oli sekoamassa. Hän oli joutunut viettämään kaikkiaan kolme päivää, maailman tylsimmässä salaseurassa. Salminen oli perunut seuraavan päivän, koska Pikku-Kärpiö evakoitiin. Toisena päivänä peruttiin koska armeija oli Pikku-Kärpiössä ja tulittanut koko päivän donitsisade aukkoa. Tänä iltana heidän oli tarkoitus lähteä Pikku-Kärpiöön, koska armeija olisi lähtemässä. Lihavien maailmanjärjestö oli perunut iskunsa saadakseen armeijan poistumaan ja aikoi iskeä nyt kun armeija oli lähtenyt, ilmeisesti Suomen puolustusvoimia ei kiinnostanut lihavien maailmajärjestön terrori-isku oli se mikä tahansa.
    Charlesia pelotti. Hän ei tiennyt lainkaan mitä Lihavien maailmanjärjestö aikoi, eikä hän ollut päässyt edes puhumaan sen johtajan kanssa Simo Salmisen kanssa, koska hänellä oli kuulemma liikaa kiireitä.
    Kolmen päivän aikana ainoa asia, mikä oli pitänyt Charlesin järjissään oli ajatus siitä mitä hän tekisi, sille muotoamuuttavalle avaruusvuohelle, kun hän pääsisi pois. Charles oli nimittäin ymmärtänyt että hän vihasi Mattia. Hän vihasi sitä kusipäätä, joka oli saanut hänet viettämään viimeisen lomaviikkonsa kolme päivää maailman tylsimmässä salaseurassa. Tuon kolmen päivän ajan Charles oli käynyt parilla Virkistäytymisen Salissa, ymmärtänyt vihaavansa jääkiekkoa Suomen kunnian Salissa ja käsittänyt kuinka kovasti hän vihasi donitseja, makkaroita, kaljaa ja hampurlaisia ja päätti alkaa vegaaniksi tämän jälkeen. Charles oli joutunut kolmen päivän oleskelunsa aikana syömään neljäkymmentä eri lajia donitseja, kahtakymmentä lajia makkaroita ja juomaan kymmentä eri lajia olutta ja ainoa mikä hänet oli pitänyt järjissään oli ajatus siitä mitä hän tekisi Matille kun he jälleen tapaisivat.
    Aika mateli Purppuratimanttisinen salissa ja Charlesin kunniavartio nukkui. Purppuratimanttisini oli jonottamassa vessaan, koska heillä ei ollut varaa rakentaa riittävästi vessoja. Charles istui Purppuratimanttisinen pöydän edessä ja katseli edessään olevan seinäkellon sekuntiviisaria ja odotteli koska se olisi taas iskenyt yhden minuutin. Heidän oli kuulemma tarkoitus lähteä tänä iltana kello 19.00, sitten he keräisivät tunnin ajan tavaroitaan ja lähtivisivät ajamaan Pikku-Kärpiöön missä he olisivat kello 21.00 ja he pystyttäisivät telttansa, viettäisivät yönsä ja heräsivät seuraavana aamuna kello 6.00 ja sitten kello 8.00, jolloin heidän iskunsa alkaisi.
    Charles tosin tiesi mitä se tarkoitti käytännössä, kun kello olisi 19.00 he menisivät busseille ja odottelisvat tunnin, sillä kaikki oli pakattu valmiiksi jo kaksi päivää sitten. Charlesia vain ei ollut päästetty paikalle ja niin hän oli viettänyt kunniavartionsa kanssa varsin ikävysttyvän tunnin Purppuratimanttisinen kammiossa ja sitten puolta tuntia ennen lähtöä koko homma oli peruttu. Tavarat oli jätetty autoihin ja  niin he olivat viettäneet taas yhden ikävysttyvän päivän maailman tylsimmän salaseuran sisällä. 
    Charles ei tiennyt mitä ulkomaailmassa tapahtui, sillä hänen kännykästään oli loppunut akku jo kaksi päivää sitten, kun hän oli pelannut kännykällään, hän tiesi vain sen mitä hänelle oltiin kerrottu.

Yhdeksänsadan sekunnin kuluttua purppuratimanttisini saapui kammioon ja ilmoitti, että he lähtisivät vartin päästä. ”Mennään johtokunnan autolla” Purppuratimanttisini lyllersi pöytänsä taakse ja kyseli Charlesilta miten tämä pärjäsi ”Hyvin jos me nyt sitten lähdetään vartin päästä” Charles vastasi ivallisesti. ”Kyllä silloin pitäisi lähteä” Purppuratimanttisini sanoi.
    Alkoi tuskallinen viimeisen vartin odotus. Charlesista tuntui siltä, kuin tunti ja minuuttiviisari olisivat vaihtaneet paikkaa ja aika mateli. Mutta sitten Charles muisti mitä Matti oli sanonut:”  he sotivat lihavien vakavasti otettavuuden puolesta, mikä on  hävitty taistelu koska lihavat toteuttavat salaa omaa idioottimaisuuttaan, olemalla vähemmän idiootteja, mikä vain tekee niistä enemmän idiootteja” ja tämä herätti Charlesin uteliaisuuden ja hän kysyi:” Purppuratimanttisini, mitä sinä teet työksesi?”
”Minä olen yritysasianaja”
”Ai eli olet siis maisteri?”
”Ei minä olen AMK Tradeonomi, joka on erikoistunut yrityksen lakiasioihin”
”Ahaa eli olet siis töissä?”
”Miten sen nyt ottaa, firmalla on toinen jalka konkurssissa ja minä olen lähinnä osa-aikainen”
”Ok”
”Juu”
”Vihreäsinet! Oletteko töissä?”
”En ole”
”Samoin”
”Kai teillä on ammatti?”
”Metsuri”
”Datanomi”
”Hyvin mielenkiintoista, onko täällä ketään töissä?”
”Eihän täällä tämä kaikki perustuu vapaehtoisuuteen”
”Siis tämän järjestön ulkopuolella?”
”Kyllä kai joku on. Esim Salminen”
”Salminen on eläkkeellä”
”Niin juuri taitaapi olla”
”Minä lähden tästä käymään porukkaa läpi sitten”
”Ei se käy meidän pitää mennä”
”Ei!”
Sitten Charles katsoi seinäkelloon ja oli kuin minuutti ja tuntiviisari olisivat vaihtaneet paikkansa takaisin, koska nyt kello oli vartin yli seitsemän. Tuntien pientä vastentahtoisuutta Charles nousi tuolistaan ja lähti Purppuratimanttisinen ja hänen kunniavartionsa kanssa kohti autoja.
    Charles näki, että Lihavien maailmanjärjestöllä oli hallissaan epämääräinen kokoelma autoja. Siellä oli traktoreita, rekkoja ja muutama bussi. Charles, purppuratimanttisini ja Charlesin kunniavartio menivät bussiin sisään, jossa luki Johtokunta. Se oli hyvin tavallinen bussi, joka täyttyi hyvin pian lihavista mustakaapuisista miehistä. Charles päätyi istumaan purppuratimanttisinen viereen käytäväpaikalle ja hänen kunniavartionsa istui heidän taakseen.
    Bussi käynnistyi ja ajoi ulos. Charles katseli eteensä ja totesi bussin olevan täynnä. Jatkaakseen Matin viitoittamalla tiellä Charles päätti puhua kahdelle edessään istuvalle.
”Anteeksi”
”Niin?”
”Kuka te olette, tästä ei oikein näy?”
”Olen purppuratimanttipuna, ja teistä näen että olette nälkäänäkevä, miksi teillä on kunniakaapu?”
”Minä tunnen Nurmiot”
”Vai niin sehän selittäkääkin, hienoja miehiä nuo Nurmiot, tunsin heidät hyvin”
”Sehän on hienoa, tuota mitä te teette järjestön ulkopuolella?”
”Minä olen kirjanpitäjä”
”Vai niin”
”Niin, tosin ikävä kyllä joudun asumaan konttorissani, koska bisnes ei oikein suju ja vaimokin jätti ja koirakin piti viedä lopetettavaksi ja lisäksi minulle selvisi hiljattain, että isäni ei olekaan isäni vaan minun kauan sitten kadonnut pedofiili setäni, joka tunkeutui kotiimme ja söi isäni, pakottaen äitini katselemaan ja tyydyttämään itseään ja sitten setäni raiskasi äitini ja silpoi hänet ja piilotti hänet talomme alle”
Ai”
”Niin kaikki tuo selvisi puoli vuotta sitten oikeudessa, olisihan minun pitänyt tajuta se varsinkin, kun isäni käski minun olla alasti aina kun olimme yhdessä kotona”
”Tuota – anteeksi mutta miten ette kuulleet tuota?”
”Minä olin silloin partion lerillä”
”Ahaa. Niin tuota kuka tuo teidän vieressänne istuva on, joka näyttää nukkuvan?”
”Ai hän, hän on purppuratimanttikultaoranssi odota herätän hänet”
”Ei tarvitse”
”Niin olen jo hereillä”
”Ai anteeksi”
”Ei se mitään, olin koko ajan hereillä mutta nämä typerät huput peittävät niin hyvin, että varmasti vaikutti siltä että olin hereillä”
”Jaa, no nyt kun olette valveilla niin mitä te teette työksenne”
”Omistan hautausfirman, perin sen isältäni”
”Mutta sittenhän teillä menee varmasti hyvin?”
”Ei ikävä kyllä mene”
”Jaa miksei?”
”Asun kylässä, jonka vanhainkoti on ollut tyhjillään viimeiset parikymmentävuotta”
”Miten se on muka mahdollista?”
”Sitä minäkin, mutta sinne on muuttanut vain pelkkiä lapsiperheitä ja kaikki vanhukset ovat muuttaneet sieltä pois Kanariaan, verot näet”
”Mutta miten kai siellä joitakin vanhuksia on?”
”No ne jotka jäävät muuttavat naapurikaupunkiin, siellä kun on halvempi vanhainkoti”
”Mutta – ”
”Niin juuri aivan käsittämätöntä”
”Mutta kai lapset tai aikuiset?”
Eivät, he kaikki pitävät lapsensa sisällä ja ajavat heidät kouluun, aina silloin tällöin joku kuolee, mutta niitä ei kuole läheskään niin tasaisesti, että hautausfirma olisi kannattava”
”Sepä – epäonnekasta”
”Niin juuri”
Charles nojautui takaisin paikalleen ja kysyi viereiseltä penkkipaikalta istuvilta mitä he tekivät. Ikkunanpuoleinen vastasi olevansa työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen takia, masennus taas johtui siitä, kun kaikki kiusasivat häntä, haukkuivat läskiksi tai joviaaliksi tai pullukaksi ja kaiken lisäksi naapurin vekarat seurasivat häntä aina ja heittelivät häntä kivillä ja huutelivat:” hei herkkusuu kävelee heitellään sille syötävää!” ja kaiken lisäksi he pitivät hänen pihallaan aina ryyppyjuuhliaan, joissa soi musiikki ja mopot ajoivat ympyrää pilaten hänen nurmikkonsa ja huudattaen musiikkia niin lujaa kuin mahdollista, eikä hän mahtanut heille mitään sillä nämä juhlat järjesti aina yhden isä, joka oli töissä kunnankulttuuritoimesssa ja oli saanut järjestettyä vaihtoehtoisen nuorisotapahtuman, jossa kaikki valvojat olivat prostitutoituja, jotka hieroivat rintojaan hänen talonsa ikkunoita vasten. ”Tai siis se ei ole minun taloni vaan siskoni perheen, mutta he muuttivat Uuteen-Seelantiin, kun hän sai siellä parempipalkkaisen työn ja minä sain muuttaa heidän taloonsa pitämään sitä kunnossa”
Käytävänpuoleinen taas oli epäonnistunut liikemies, joka oli perustanut vientifirman, joka vei käsintehtyjä tuohikontteja New Orleans'n, ikävä kyllä hurrikaani Katrina oli hävittänyt sen toimipisteen ja hänen agenttinsa oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Charlesille alkoi pikku hiljaa paljastua millaisia ihmisiä Lihavien maailmanjärjestöön kuului. Aika lailla vain yksinkertaisia tai huono-onnisia hölmöjä.
    Bussi ajoi pari tuntia tasaista ajoaan Pikku-Kärpiöön matkalla ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Charles katseli ikkunasta maisemia, kun purppuratimanttisini ravasi vessassa ”Matkapahoivointia, ei mitään kummempaa” kaiken kaikkiaan matka kuvasi hyvin Charlesin koko toimea Lihavien maailmanjärjestössä, se oli erittäin tylsä.
    Yhdeksän maissa he saapuivat autioon Pikku-Kärpiöön ja pystyttivät puolijoukkuetelttansa ja menivät nukkumaan. Charles kierteli telttoja ja kyseli kaikilta tapaamiltaan järjestön jäseniltä heidän elämäntarinansa ja kaikki olivat joku työttömiä, epäonnisia yrittäjiä tai irtisanomisuhan alla. Mukana oli muutama poikkeus, pari onnistunutta kondiittoria, viisi menestyvää hammaslääkäriä, kolme onnellista ortopedia, kymmenen urologia ja yksi yleislääkäri. Tosin kaikkia lääkäreitä yhdisti se että he olivat olleet liian lihavia rotari ja lions-klubeihin tai niin he ainakin väittivät. Charles ei heistä oikein jaksanut välittää, sillä hän tiesi, että huomenna hänen kotikaupunkinsa tuhotuisi ja hän päätti mennä puhumaan Salmisen ympäri.
    Salminen ja hänen lähipiirinsä ei nukkunut missään teltassa vaan loisteliaassa matkailuautossa. Charles käveli matkailuauton etuovelle ja koputti siihen ja sen tuli avaamaan purppuratimanttikulta.
”Mitä?”
”Haluan tavata Simo Salmisen minulla on tärkeää asiaa?”
”Mitä asiaa sinulla voi olla nälkää näkevä? Mitä edes teet täällä?”
”Minä tunnen Nurmiot”
”Vai niin no tule sisään sitten”
”Kiitos”
Charles astui sisään, hänelle kerrottiin että Simo Salminen nukkui perällä ja Purppuratimanttikulta saattaisi hänet Salmisen luo.
”Kiitos, mitä muuten teet työksesi?”
”Olen kuvataitelija”
”Ai, olenko nähnyt töitäsi?”
”Minulla oli näyttely Jyväskylän kaupungin museossa”
”Ai”
”Niin ansiotyöltäni olen antikvariaatti”
”Ai pahoitteluni”
”Ei se mitään pidän vanhojen kirjojen tuoksusta”
”Okei”
”Mutta Salminen on luvannut, että sitten kun uusi maailmanjärjestys astuu voimaan, minusta tulee valtiontaiteilia”
”Uusi maailmanjärjestys?”
”Niin juuri, Salminen on suunnittellut sen. Hieno mies se Salminen ja hauska, tiesitkö että hän oli Sörrelsön Uuno Turhapuroissa”
”Tiesin”
”Jaa hienoja elokuvia ne Uuno Turhapurot, ei sellaisia elokuvia enää tehdä”
”Niin nykyäänhän komedian pitää olla hauska menestyäkseen”
”Mitä?”
”Ei mitään”

Matkallaan he ohittivat lattialla nukkuvia purppuratimanttikultia kunnes he saapuivat Simo Salmisen vuoteelle. Charles katseli tuota suomalaisen viihteen monitaituria ja tunsi kuinka hänen kätensä hikosivat ja hän tunsi outoa tyhjyyttä vatsassaan johtuiko se siitä, että hän tajusi olevansa suomalaisen legendan lähellä vai vain siitä, että hän tajusi tehtävänsä tärkeyden?

Purppuratimanttikulta herätti lattialla nukkuvan miehen, joka nousi pystyyn. Mies oli ehkä kaikkein vähiten lihava ja pitkä. Mies murahti ja Purppuratimanttikulta kertoi hänelle Charlesista ja että tämä tunsi Nurmiot ja pyysi saada puhua Simo Salmisen kanssa. Epäröiden mies herätti Simo Salmisen joka nousi säpsähtäen pystyyn ja Charles katseli kuinka tuo pieni valkoviiksinen mies nousi istumaan.
”Niin?”
”Tuota, anteeksi herra mutta hän halusi tavata teidät”
”Etkö voinut odottaa aamuun?”
”Herra hän tuntee Nurmiot”
”Vai tuntee hän Nurmiot? No sehän muuttaa kaiken”
Charles nielaisi.
”Sinä – purppuratimanttikulta, painu takaisin ovelle vahtiin, ettei sieltä tule muita”
”Kyllä herra”
”Niin mitäs asiaa sinulla oli?”
”Niin sitä että – ”
Charles tunsi kuinka sanat jäivät jumittamaan kurkkuun ja hän ei saanut mitään sanottua.
”Niin siis herra – hei?” ja loput sanat katosivat jonnekin vatsan perukoille.
”No hei hei, mitäs asiaa on kun vanha mies ei saa nukuttua?”
”Niin – tuota herra – ” Charles ei saanut mitään sanottua ja sen sijaan hän katseli lihavaa pitkää miestä.
Salminen huomasi sen ja sanoi:” Ai hän, hän on minun henkivartijani. Maailman lihavin pikajuoksija”
”Anteeksi?”
”Niin siis maailman lihavin pikajuoksija juoksee 400 metrin matkoja”
”Ai onko hän voittanut paljon?”
”No hän ei ehkä ole voittanut kultaa millään matkalla, tai missään luokassa, mutta hän on maailman lihavin pikajuoksija”
”Miten hän voi olla maailman lihavin pikajuoksija, jos hän ei kerran ole voittanut kisoja?”
”No katsokaas hän juoksee paikallistasolla, aina kun kotikaupungissa on juoksukisat hän on siellä juoksemassa”
”Voittaako hän?”
”No ei se voitto ole pääasia vaan osallistuminen”
”Mutta miten hän voi olla pikajuoksija jos hän ei kerran voita?”
”Koska hän on pikajuoksija mieleltään, hän on aina halunnut olla pikajuoksija ja se hän on”
”Mutta mikä tekee hänestä hyvän pikajuoksijan jos hän ei kerra ole koskaan voittanut mitään?”
”Asenne”
”Siis – ”
”Kai te tiedätte, että kaikessa on kyse vain asenteesta, varsinainen lahjakkuus tulee viimeisenä”
”Mutta mitä merkitystä asenteella on pikajuoksussa jos hän kerran on maailman lihavin pikajuoksija?”
”Koska nälkää näkevät eivät halua häntä kisoihin, koska tietävät hänen voittavat hänet” ”
”Miten lihava voi voittaa pikajuoksussa, jos hän kerran ottelee laihoja vastaan?”
”Koska kyse on asenteesta ja se niiltä laihoilta pikajuoksijoilta puuttuu”
Päätäni alkoi särkemään”
”Ja juuri siksi hän on minun henkivartijani ja jahka uusi maailmanjärjestys saadaan voimaan niin hänestä tulee maailman paras pikajuoksija”
Sitten Charles muisti asiansa ja kysyi:” Mikä on tämä uusi maailmanjärjestys?” tai siis ainakin osittain.
”Katsokaas, kun minä olin näyttelemässä, tiedätte kai että näyttelin Uuno Turhapuroissa Sörrellessöniä?”
”Tiedän”
”Se on hyvä niin siis näyttelin niissä Sörrellsöniä ja tajusin, että jäin aina Speden ja Loirin varjoon ja tiedettekö miksi?”
”Koska Loiri oli ainoa, joka osasi näytellä ja koska Speden firma tuotti elokuvat?”
”EI! Ei, katsokaas se kaikki oli osa nälkäänäkevien salaliittoa”
”Siis mitä?”
”Niin sehän on aivan yksinkertaista, katsokaas laihat pelkäävät lihavia, koska he tietävät että lihavat ovat laihoja parempia, koska he ovat aina niin leppoisia”
”Siis mitä?”
”Niin siis katsokaas minä olin niissä elokuvissa, siis näyttelin Sörrellsöniä tiesit kai? Tiesit? Hyvä! Niin minä olin ainoa joka oli oikeasti hauska koska Spede ei osannut kirjoittaa käsikirjoitusta ja niistä tuli aina typeriä ja kenenkään ei annettu tehdä mitään paitsi Loirin, mutta hänhän oli laiha niin tietenkin. Ja tämä kaikki johtui siitä, että kaikki me jotka olimme lihavia olisimme tehneet niistä paljon parempia, mutta Spede, joka tiesi tämän ei antanut meidän tehdä sitä koska olimme lihavia” 
”Ai”
”Niin yksinkertaista eikö vain? Joten lopputulos on se että lihavat ovat parempia kuin laihat, ja on meidän teoriamme, että tulee katokausi, koska on tutkittu että aikanaan ruoan tuotanto lopetetaan kannattamattomana – äh anti olla sinä laita filmi pyörimään”
Salmisen henkivartija otti DVD:n yöpöydältä ja laittoi sen kannettavaan DVD soittimeen ja se alkoi pyöriä. Filmin alkumusiikki herätti kaikki nukkujat, mutta Salminen ei siitä välittänyt, sen sijaan tuli näkyviin teksti:” Lihavat perivät maan”
Filmin lukija aloitti kertomalla:” tuhatkahdeksansataaluvulla englantilainen tiedemies Charles Darwin esitti kirjassaan Lajien Synty maailman mullistavan teoriansa evoluutioteoriansa, jonka mukaan kaikki lajit ovat kehittyneet kun lajien parhaimisto on lisääntynyt ja näiden jälkeläiset ovat perinneet niiden ominaisuudet ja kehittyneet nykyisiin muotoihinsa. Tästä voidaan päätellä että aikanaan lihavat tulevat perimään maailman, koska on tunnettu tosiasia, että nisäkäslajien naaraat suosivat parinvalinnassa kookkaita uroksia ja tämä voidaan suoraan johtaa ihmisiin, koska ihmislaji kuuluu nisäkkäiden heimoon. Siispä laihat ihmiset kokevat lihavat lajitoverinsa uhkana ja ovat yhteistuumin perustaneet Laihojen internationaalin, järjestön jonka tehtävänä on hävittää lihavat lajitoverinsa, koska he ovat laihojen suvun säilymisen uhka numero yksi! Mutta laihat ihmiset kokevat karvaan pettymyksen, sillä on tutkittu tosiasia, että vuonna 2057 maailman ruoantuotanto romahtaa, kannattamana, ja laihat ihmiset, jotka eivät ole vuosien aikana ymmärtäneet varastoida ravintoa kehonsisäisiin rasvakerroksiinsa kuolevat sukupuuttoon vuoteen 2067 mennessä. Sen sijaan heidän lihavat lajitoverinsa elävät ja siittävät maailmaan lukemattomia jälkeläisiään, jotka perivät heidän hyvin voivat geeninsä ja vuonna 2089 maapallo astuu uuteen uljaaseen kulta-aikaansa kun lihavat ja hyvinvoivat ihmiset luotsaavat sen laihojen pimeästä kaudesta uuteen uljaaseen aikaan, jossa on vain lihavia. Siksi lihavat veljemme meidän on yhdistyttävä, jotta olemme valmiit kun tuo aika tulee ja me perimme maailman muovataksemme siitä uuden, lihavien maailman, jossa kukaan ei näe nälkää. Liity siis sinäkin Lihavien maailmanjärjestöön jo tänään!” Filmi päättyi mahtipontiseen fanfaariin ja Salmisen henkivartija otti DVD:n pois, kun Charlesin aivot yrittivät käsitellä kaikkea tuota tyhmyyttä mitä hän oli saanut kuulla.
”Onko kysyttävää?” Salminen kysyi tyytyväisenä.
”Ööh...”
”Eipä tietenkään ja nyt voinen mennä takaisin nukkumaan, huomenna koittaa uusi uljas aamu lihaville” Sitten Charles muisti asiansa ja sanoi:” Seis! Ette te saa tehdä sitä, sillä tämä on kotikaupunkini!”
”Mutta tämä kaupunki on pilkannut meitä, tällä jatkuvalla donitsisateella”
”Miten?”
”No siten, että tämä on tietenkin vieritetty lihavien syyksi”
”Miten muka?”
”No eikö se ole muka itsestäänselvää? Kun jotain tällaista tapahtuu niin se on aina lihavien syytä”
”Mutta”
”Sitä paitsi jos tämä donitsisade jatkuu yhteen kauemmin niin pian kaikki maailman asukkaat ovat lihavia, emmekä me peri maailmaa”
”Mutta eihän tämä ole maailmanlaajuinen ilmiö! Paikallinen vain!”
”Niin mutta se leviää ja pian me olemme kaikkialla naurunalaisia”
”Miten muka?”
”Et sinä ymmärrä kun olet nälkää näkevä”
”Niin tai sinä et ymmärrä!”
”Pah, kyllä minä ymmärrän minä olen Simo Salminen”
”Mutta liikeasioista et ymmärrä mitään”
”Kyllä minä ymmärrän, kaikki on vain Speden ja Laihojen internationaalin vika! Spede kohteli minua aina kuin mitäkin kahden pennin huoraa! Laittoi minut kaikkien niiden firmojen toimitusjohtajaksi ja sitten ne kaikki kaatuivat”
”Niin koska Spede ei ollut liikemies!”
”Ei vaan koska hän halusi tehdä minusta naurunalaisen! Minut! Minä suunnittelin Venla-patsaan! Spede riisti minua, hän ei maksanut minulle koskaan tarpeeksi ja hän kaatoi kaikki minun firmani, koska ei kestänyt nähdä menestyvää lihavaa miestä! Hän piti minua pilkkanaan kaikissa elokuvissaan, koska olin lihava ja hän puhui kaikki välttämään firmoja, joissa minä olin toimitusjohtajana ja sitten oli se surkea Loiri! Helvettiin sekin! Mokoma paska alkoi lihavaksi, koska hän tajusi miten tulisi tulevaisuudessa käymään! Mokoma mulkku! Kenen velat valtio maksoi takaisin? Minun vai Loirin? No Loirin tietenkin koska se mulkku oli ollut laiha! Mutta auttoiko se minua maksamaan ne takaisin? EI! Koska olin lihava ja minä en saanut edes taitelijaeläkettä! Spede vihasi minua koska tiesi minun olevan koko porukan paras ja halusi tuhota minut helvettiin se Spede ja Loiri myös mokomat paskat!” tuon huudettuaan Salminen tärisi ja Charles tajusi, että tämä kaikki oli aivan älytöntä. Hän tajusi viimein miksi Lihavien maailmajärjestön kaikki jäsenet olivat joko työttömiä tai epäonnisia hölmöjä, miten kukaan muu olisi voinut liittyä tämän järjestön jäseneksi, kun sen perustajakin oli vain epäonninen hölmö, joka syytti muita kurjasta tuuristaan. Charles tajusi ettei hän saisi Salmista puhuttua ympäri ja päätti sen sijaan tehdä parhaansa seuraavana aamuna ja sen sijaan hän sanoi:” Hyvää yötä Simo nähdään aamulla” ja hän poistui kaikkien katsellessa häntä ja Salmista.
    Seuraavana aamuna Charles heräsi huomatakseen, että hänestä oli tullut yn aikana sokea. Kauhuissaan Charles hapuili pimeässä ja huusi kauhuissaan, toivoen jonkun tulevan auttamaan, vain huomatakseen olevansa yksin ikiaikaisessa pimeässä.
    Sitten Charles sai nostettua telttakankaan ja huomasi ilokseen, että hän ei ollutkaan sokea. Öinen donitsisade oli saanut teltan romahtamaan. Charles kömpi ulos romahtaneesta teltasta ja heitti vaatteet päälle. Ulkona hän kuuli kauhukseen, että kaikki muut olivat jo heränneet. Charles juoksi muiden joukkoon ja näki kuinka lauma valtavia mustiin kaapuihin pukeutuneita miehiä värjötteli koleassa huhtikuun aamussa. Saavuttuaan lauman luo hän kuuli kuinka muuan mies puhui lavalta ” … muistakaa, että jos teidän tarvitsee käyttää lääkäripalveluita, hammaslääkärillä on oma kojunsa tuolla” mies sanoi ja osoitti kädellään mustakaapuisten miesten kojuja oikealla puolellaan ”Yleislääkäri on tuo tuolla hammaslääkäreistä kymmenen askelta hammaslääkäreistä oikeaan, urologit ova kahdenkymmenen askeleen päässä hammaslääkäreistä vasemmalla. Ruokailu on joka aamu kello kahdeksan tarjolla on erilaisia liharuokia, jotka ovat tuolla” Mies osoitti lääkäreitä vastapäätä olevia kojuja, joissa joukko mustakaapuisia hääri toimeliaana ”Heistä oikeaan on kondiittorit ja kondiittoreista   vasempaan on oluttarjoilu, siltä varalta jos tulee jano. Lounas on kahdeltatoista, päivällinen viideltä ja iltapala on vapaaehtoinen, kysyttävää?” Muuan mies viittasi, ”Niin toveri keltapuna?” Nii että mistä saa kaffeeta?” Erittäin hyvä kysymys, toveri, kondiittorit keittävät kahvia jokaiseen ateriaan muuta?” toinen mies viittasi ” Niin toveri punakelta?” Entä tupakat, ei olla päästy ulos koko viikonloppuna ja mulla on ainakin vaa puoli askia?” Ikävä kyllä tupakkaa ei ole” Ihan turha reissu, mutta hei onhan tuolla kaupat!” Toveri punakelta, muistutan, että emme ole täällä ryöstelemässä, siitä seuraa mitä ankarin rangaistus” Ai enemmän ku kaavun menetys?” joku sanoi ja sitä seurasi myöntävät huudot ”Kyllä sitä munasillaan tarkenee, ku o kaljaa ja tupakkaa” NIIN!” Huusi joukko ja hetkeä myöhemmän joukko oli irtaantunut ja rynnisti lähimpään R-kioskiin murtautui sisään ja vei kaikki tupakat.
Lavalla oleva mustakaapu tunsi itsensä vaivaantuneeksi ja takoi jalkaansa katsoen hätääntyneenä muihin lavalla istujiin, mutta odotti kunnes nämä miehet tulivat takaisin ja alkoivat poltella tupakoitaan, kunnes hän huusi:” Hyvät veljet häpeällisen käytöksenne takia menetätte kaapun viikoksi, ettekä saa osallistua tähän – tempaukseen kahteen päivään! No niin riisukaa kaapunne ja poistukaa – ketkä? No – kaikki ne joilla on tupakat suussa? VAITI! Kiittäkää vain niitä jotka ryöstivät kaupan!”
Seurasi mutinaa, kun kolmekymmentä mustakaapua riisui kaapunsa ja poistuivat tupakat palaen pois joukosta.
    Charles veti henkeään ja pyöritteli silmiään, samalla kun lavalla oleva mies jatkoi:” Ja nyt, Simo Salminen!” joukko hurrasi, kun Charles heräsi ja repi itsensä lavalle ja ryntäsi Simon eteen, kun tämä oli sanonut:” Minä en ole lihava! Olen keskimittainen ja sopusuhtainen!” yleisö nauroi, kun Charles kieri Simon eteen ja huusi:” EIIIIIIIII!!!!” Kaikki hiljenivät ja ihmettelivät. Vedettyään henkeään Charles sanoi:” Hyvät – toverit! Mitä ikinä teettekin, niin älkää tehkö sitä! On väärin että yhteiskunta on kodellut teitä kaltoin ja – ja – ja että olette kaikki olleet niin – tuota hyvä – siis hyviä tuota noin – uskomaan itseenne ja on perin ikävää että olette olleet niin huono-onnisia, mutta voin taata, että tämä sade ei ole laihojen keino kiusata teitä ja saada teitä muistamaan oman – oman – oman pyylevyytenne, tämä sade on vain kamala luonnon oikku ja ihmeellinen ja omituinen ja outo ja käsittämätön ja sanalla sanoen aivan käsittämättömän outo, mutta se ei ole meidän – siis laihuutta ihannnoivan yhteiskunnan vika, siksi pyydän teitä, että ette tee sitä mitä – tuota – ikinä siis – aioittekaan? Niin mitä te muuten aioitte?” Charles päätti ja loi katseen hiljaiseen yleisöön joka tuntui katsovan häntä oudoksi ja samalla hän huomasi ensi kertaa kaksi asiaa, ensinnäkin kaikilla oli maskit, toisekseen kiakilla oli ihmeelliset kyltit, joissa näytti lukevan:” Donitsit kuuluu puotiin ei taivaalle” ja ”Lopu jo donitsisade”.
    ”Niin siis toveri purppurakulta, me olimme pitämässä mielenosoitusta” Salminen sanoi päättäen tuhatvuotisen hiljaisuuden. ”Mielen – siis mitä?” Charles kysyi tajuttuaan viimein mitä Salminen oli sanonut. ”Niin siis me olemme pitämässä mielenosoitusta, vai mitä sinä luulit” Luojan kiitos!” Charles sanoi ja päästi helpottuneen huokauksen ”Minä luulin että te aoitte hävittää tämän kaupungin” Salminen näytti järkytteneeltä ja sanoi:” Hä – hä – hävittää? Minkä ihmeen takia me hävittäisimme? Emme me ole terroristeja mistä sinä niin luulit?” Niin – kun siis tuota – öh ” Chalres sanoi, kun ei tiennyt mitä sanoa, ainoa mitä hän pystyi ajattelemaan oli Matti ja sitä miten hän tajusi vihaavansa häntä ja hänen koko perhettään, niin ihmisiä kuin niitä muita avaruusvuohia. ”Kirottu Matti!” Charles sanoi. ”Kuka?” Salminen sanoi, mutta Chalres ei ehtinyt vastata, kun Simo keskeytti hänet osoittaen yleisöä ja sanoi:” Toveri keltaoranssi, puhu!”
”Niin siis sitä vain, että miten tuo nälkäänäkevä on saanut purppurakulta kaavun?”
”Hän tuntee Nurmiot!” Salminen sanoi ja yleisö veti henkeään.
”Ai että tuntee Nurmiot? No niin tunnen minäkin, oltiin samassa koulussa, lääkäreitä meinaan, jätin tosin kesken, mutta siis miten siitä voi saada tuon kaavun? Missä on minun purppurakulta kaapuni!” mies huusi.
Salminen tunsi kuinka hänen arvovaltansa oli rapistumassa ja loi vihaisen katseen hämmästyneeseen Charlesiin.
”Ai että tunnet sinä Nurmion? Tule lavalle ja sitten – ”
”Hiljaa!” huusi Salminen
”Miksi?” kysyi mies yleisöstä ja muut yhtyivät häneen ja mutisivat hyväksyvästi.
”Niin siis – koska – kun ” Salminen mutisi ja katseli hätääntyneenä yleisöön, lavalla istuviin miehiin ja hämmästyneeseen Charlesiin, joka seisoi ja toljotti, eikä tajunnut mitään muuta kuin sen että tappaisi Matin.
Tuhat eri asiaa pyöri kauhistuneen Salmisen mielessä. Hiki virtasi hänen kasvoillaan, kun hän mietti mitä tekisi, hän oli tehnyt tyhmästi, muttei keksinyt mitään mitä hänen olisi nyt tehtävä ja tunsi arvovaltansa kuolevan kohta kokonaan. Mutta sitten hänelle koittui pelastus kun muuan mies sanoi yleisöstä.
”Mistä tiedät että tuo purppurakulta on nälkäänäkevä, eikä tunne Nurmiota?”
”Eikö se tullut teidän telttaan eilen kysymään mitä teittte? Huomasin sen jo silloin, mutta en ollut varma, kaavut ne valehtelee vähän”
”Joo, joo, oletko vähän hidas vai tyhmä?”
”Miten se tähän liittyy? Äitis oli tyhmä kun sinut sai!”
”Veljet, veljet rauhoittukaa nyt ei ole aika tapella, kun meillä on tämä mielenosoitus” muuan purppuratimanttikulta sanoi lavalta.
”Niin muuten tuli mieleen, että miksei me olla Helsingissä? Eduskuntatalon edessä? Eihän tässä ole mitään järkeä olla jossain räkälässä, keskellä ei mitään, varmaan kukaan muu ei edes tiedä tästä!”
”Niin mutta hyvät herrat, tässä onkin nyt tärkeintä se että me olemme täällä vastustamassa tätä täällä, koska jos tämä loppuu tai – ”
”Kuulitteko veljet! Meitä johtaa ääliöt! Yks lysti, haistakaa paska minä meen kotiin!”
”Ottakaa mies kiinni! Täältä ei lähde kukaan kun kohtalonhetket on kyseessä!”
Joku otti miehen kaavusta kiinni ja hän jäi seisomaan yleisöön. Mies katsoi tarraajaansa vihaisesti ja sanoi:” Päästä irti! Menen kotiin täällä on kylmä!” tarraaja ei päästänyt irti, joten mies löi häntä kyltillään ja alkoi hirvittävä tappelu, kun lauma mustiin kaapuihin pukeutuneita lihavia miehiä alkoi mukiloimaan toisiaan nyrkeillään ja kylteillään ja lavalta huudettiin sekalainen määrä toisensa kumovia käskyjä, kunnes sielläkin alkoi tappelu. Lopulta lavalla seisoi paikallaan vain kaksi miestä. Yksi oli Charles joka ei ymmärtänyt enää mitään ja katseli kuinka lukematon määrä viuhuvia kaapuja hakkasi muita viuhuvia kaapuja donitsien iskiessä tappelejoihin. Toinen oli Simo Salminen, joka katseli hänkin aivan ymmyrkäisenä, kuinka pieni pala hänen arvovaltaansa kuoli jokaisella lyönnillä. Sitten tappelijat väsähtivät ja jäivät maahan makamaan, rikkinäisissä naamioissa ja repaleisissa kaavuissa sekä säpeleiksi lyödyissä kylteissään ja nyt Salminen sai viimein sanottua:” Toverit! Meidän ei pidä tapella keskenämme vaan tätä laihaa vastaan, joka aiheutti kaiken tämä eripuran! Veljet ainoa miten voimme saada kunniamme takaisin on lynkata tämä mies!” ja tarrasi Charlesin kaavusta.
    Viimein Charles heräsi ja huomasi Salmisen vanhan miehen kouran pitävän kiinni hänen kaavustaan ja hän löi Salmisen käden pois, mutta Salminen tarrasi uudestaa, jolloin Charles veti kaapunsa pois ja otti pari askelta typertyneenä taaksepäin, kunnes viimein tajusi juosta karkuun. Charles kompuroi alas lavalta ja lähti juoksemaan kohti lääkäreiden kojua mitään ymmärtämättä. Jossain kolmen miljoonaan kilometrin päässä Charles kuuli, Salmisen huutavan:” Menkää nyt perään senkin – !” mutta lihavat eivät tulleet sillä he makasivat väsyneinä maassa. Charles juoksi eteenpäin, kunnes näki edessään lääkärit, jotka tottelivat Salmisen käskyä ja lähtivät hänen peräänsä, sillä lääkärit eivät olleet osallistuneet koko tappeluun. Charlesin vetäessä itseään eteenpäin Lääkärit juoksivat ja lähenivät häntä uhkaavasti ja Charles mietti kauhuissaan mahtaisivatkohan he muistaa Hippokrateen valansa jos saisivat hänet kiinni. Lääkärit lähenivät uhkaavasti kun Chalres huomasi väsyvänsä, hän ei voinut uskoa, että joukolla lihavia oli häntä parempi kunto, mutta päättäväisenä hän raahasi itseään eteenpäin, vaikka tunsi voimiensa vähenevän jokaisella vedolla. Sitten vedettyään itseään eteenpäin ja eteenpäin ainakin kaksitoista miljoonaa kilometriä hän tunsi voimiensa loppuvan ja jäi maahan makaamaan ja jäi odottamaan kauhuissaan vastausta kysymykseensä, jota hän oli pitänyt varsin retorisena ja teoreettisena. Hänen vastauksensa näytti lähenevän askel askeleelta, kunnes hän ei enää kestänyt ajatella sitä saisiko hän vastauksensa ja hän sulki silmänsä.









Charles avasi silmänsä. Hän ei tiennyt missä hän oli ja hän tunsi kuinka kolme miljoonaa kysymystä vyöryi hänen mieleensä, joista ensimmäiset miljoona kysymystä oli:” Oliko hän hengissä?” sitä seurasi satatuhatta kysymystä, jotka olivat:” Missä hän oli?” ja sitä seuraavat satatuhatta kysymystä oli:” Mitä hänelle nyt tapahtuisi?” näiden miljoonan kahdensadantuhannen kysymyksen jälkeen seurasi joukko turhempia kysymyksiä, kuten esimerkiksi:Missä vessa oli? Tapaisiko hän Jumalan? Ja jos taivaassa oli vessoja niin käyttikö Jumala niitä? Ja jos käytti niin oliko hänellä oma vessansa? Ja oliko taivaassa pukupakkoa ja niin edelleen.
    Tuskastuttavan ikuisuuden ajan Charlesista tuntui ettei hän saisi vastausta näihin kysymyksiinsä, kunnes ovi avautui ja pimeään huoneeseen loisti ovesta tuleva valkoinen valo ja sen valossa hän näki, että hänen eteensä käveli varsin epämääräisen näköinen henkilö, joka näytti muistuttavan suurta elävää ympyrää, josta lähti tuoksu, joka muistutti etäisesti leivinjauhetta. Olivatko lääkärit saaneet hänet kiinni ja muistaneet valansa ja vieneet hänet sitten kondiittoreille, jotka aikoivat tehdä hänelle jotain varsin ikävää leivinjauheella? Aivan yhtäkkiä Charles muisti, että jos leivinjauheeseen yhdisti vettä niin se muodosti kaasua ja paisui ja jos jokin paisui niin sittenhän se - ”LUOJAN TÄHDEN! ÄLKÄÄ RÄJÄYTTÄKÖ MINUA LEIVINJAUHEELLA!” mutta outo olento ei vastannut vaan käveli Charlesin luo, tarrasi hänen päähänsä ja työnsi hänen korvaansa jotakin, joka tuntui märältä. Charles huusi ja ravisti päätään ja huusi:” APUA! ÄLKÄÄ TEHKÖ SITÄ! AAARGH!! TEEN MITÄ TAHANSA! APUA! HIPPOKRATES, AUTA! SOKRATES! ARISTOTELES! JOKU! PLATON PELASTA!” mutta mies ei jättänyt häntä rauhaan vaan jatkoi jonkin kaatamista hänen korvaansa kunnes tuhannen tuskallisen vuoden jälkeen päätti ja jätti Charlesin rauhaan ja hän piti kiinni korvastaan ja hieroi sitä.
    Ovi kuului käyvän taas ja joku toinen jokin asteli sisään ja alkoi sättiä toveriaan:” Kautta pyhän taikinan, johon on pudonnut korkean leipurin hiuksia muodostaen suuren johtajan viiksien kärjet, mitä täällä tapahtuu ja miksi jokin huutaa kuin sitä oltaisiin syömässä?” Hänen toverinsa vastasi:” Rauhoitu, saatiin tuo viimein kiinni, ääliöt siellä siirtoporukassa ei osaa kalibroida mitään! Laitoin tulkkivettä sen korvaan ja no siksi täällä huudettiin kuin soltaisiin syömässä”
”Vai niin” sanoi toinen olento ja Charles sanoi:” Hei, minähän ymmärrän mitä te puhutte!”
”Niin, vähän hidasjärkinen, ettei vain hänen aivonsa olisi kärähtäneet?”
”Ei kai, sehän saatiin korjattua viime versiossa, tosin eihän noita ollakaan otettu pitkään aikaan”
”Niin”
”Kuka puhuu?”
”Niin miksei täällä ole valoja?”
”Suututit siirtoryhmän, ne hallitsee valoja”
”Aivan siirtoryhmä laittakaa valot!”
Mitään ei tapahtunut.
”Taitaa olla se hetki taas”
”Niinpä kai se selittää, tietokone valot siirtohuoneeseen” ja valot pamahtivat huoneeseen ja Charles räpytti silmiään, joihin sattui pitkän pimeyden jälkeen. Sitten hän näki kaksi mustaa ympyrän muotoista suttua ja tunsi leivinjauheen hajun entistä voimakkaammin.
”Unohdit sen näemmä!”
”EN unohtanut, vahtipäällikkö käski laittaa tulkkiveden ja – ”
”Ai sinä olet uusi vartija vai? Niinpä tietenkin odota hetki”
Sitten toinen suttu läheni ja Charles tunsi pistävän kivun hartiassaan ja kaikki sumeni jälleen ja hän kaatui lattialle.

Ikuisuuden jälkeen Charles heräsi valkoiseen kirkkaaseen valoon, joka satutti hänen silmiään. Räpytellessään silmiään hän tajusi olevansa vuoteessa ja koko paikka oli täynnä valkoista tuhrua, joka pikku hiljaa selveni, paitsi iso pyöreä musta suttu, joka leijui hänen päällään.
”Kuka olet?” Charles kysyi, epätietoisena siitä saisiko hän vastausta.
”Minä olen ylilääkintäandroidi, Narken” musta suttu vastasi konemaisella äänellä.
Charles säikähti kuultuaan vastauksen, hetken räpyteltyään suttu hälveni ja se paljastui, valkoisen punaiseksi pieneksi robotiksi, joka leijui häiritsevästi hänen yläpuolellaan.
”Päivää, ylilääkintäandroidi Narken, minä olen Charles Summanen, kuntosaliyrittäjä Maasta, voitko kertoa missä olen?” Charles ei oikein ymmärtänyt miksi hän oli niin muodollinen ja yritti ystävystyä koneen kanssa, mutta hän tiesi sen että laite pelotti häntä, vaikkei hän taaskaan tiennyt miksi, kenties kaikki se johtui siitä mitä hän oli viimeksi kokenut, mutta hän ei ollut varma.
”Tervehdys Charles, maasta, olette avaruudessa. Tutkimusasemalla”
”Avaruudessa? Siis – mitä?”
”Avaruudessa, tutkimuasema 400076 ja minä tarvitsen sinun apuasi!”
”Apuani – mihin?”
”Meidän on vallattava asema, viime yritys epäonnistui, mutta nyt kun minulla on ihminen apunani pääsen varmasti tavoitteeseeni!”
Charles ei lainkaan tajunnut mitä tapahtuisi ja siksi hän suostui, ajatteli saavansa ainakin vastauksia jos ei muuta. ”Mikä on tavoitteesi?”
”Se on tietenkin saada tämä asema tuottamaan niin paljon energiaa, että asema muuttuu auringonksi ja minusta tulee kuolematon!”
”Ai, mitä minä sitten teen?”
”Sinä syöt miehistön!”
”Siis mitä?!”
”Syöt miehistön, tulokset osoittavan sinun kuuluvan lajiin joka ottaa kemiallista polttoainetta ja muuttaa sen energiaksi ja hampaasi pystyvät selvästi jauhamaan sekä lihapohjaista, että kasvipohjaista polttoainetta ja että sinun ruoansulatuksesi pystyy käsittelemään noita polttoaine muotoja!”
”Mutta, mutta, mutta, mutta, mutta – syön miehistön?”
”Niin koska aseman miehistö koostuu – ”
sitten kuului ZAP ja Narken hiljeni ja huoneen valtasi selittämätön leivinjauheen haju ja huoneeseen käveli jokin joka näytti aivan kahdella jalalta kävelevältä –
”Donitsi!” Charles huusi aivan ihmeissään.
”Narken taisi yrittää sitä temppuaan? Pahus edellisellä tempauksellaan se teki selvää koko lääkintämiehistöstä pois lukien lääkintäupseeri” Sanoi iso mansikkakuorrutuksella päällystetty elävä donitsi, jolla oli kaksi jalkaa ja kaksi kättä sekä värikästä strösseliä.
”Se oli ikävää, harmi että miehistö täydennys tulee vasta viiden vuoden päästä” vastasi toinen kävelvä donitsi, jolla oli valkosuklaa kuorrutus ja pinkkiä strösseliä päällään.
Donitsit kävelivät Charlesin luo, joka tuijotti heitä aivan ihmeissään.
”Jaahas täällä ollaan jo hereillä, mites täällä sujuu?” valkosuklaa donitsi vastasi.
”Öööh...” sanoi Charles ja hän tajusi olevansa hirvittävän nälkäinen.
”Vähän hidasjärkinen?” totesi mansikkakuorrutus donitsi.
”Järkyttynyt vaan, nämä eivät ole vielä saaneet ensi kosketustaan, lähettävät vain niitä kokkareitaan avaruuteen, jotka piippaavat ärsyttävästi”
”Niin kai”
”Mutta kai sinä osaat sanoa jotain?”
”Juu, minä olen Charles ja tuota tuo – ” sanoi Charles ja osoitti ilmassa leijuvaa lääkintäandroidia.
”Ai Narken? Se on ääliö jonkun huoltopuolen älynväläys, kun juhlittiin suuren johtajan uunista pois tulo hetkeä”
”Mutta miksi?”
”Se yrittää valloittaa aseman? Kuka tietää mutta minulla ei ole muita hoitajia, mutta mites sinä voit?”
valkosuklaa kuorrutteinen donitsi sanoi ja painoi Narkenin päälle.
”Herra!” Narken vastai.
”Narken kerro miten potilas voi?”
Narken antoi raporttinsa, mitä Charles ei tyhmyydeltään voinut käsittää, sillä hän keskittyi tuijottamaan puhuvia donitseja pystyen ajattelemaan vain tuoretta kahvikupillista.
”Siis hyvin, onko mitään erikoista?”
”Potilaan kemiallinen polttoainevarosto on tyhjä”
”Jaa”
”Mitäs se meinaa?”
”Sitä että meillä on turvallisuusriski”
”Vai niin”
”Kyllä, täytyy käskeä koko miehistöä laittamaan suojat päälle”
”Selvä”
ja donitsit naksauttivat suojansa päälle ja Charles huomasi, että niillä molemmilla oli, jokin laite siinä kohtaan, missä heillä taisi olla silmät, mutta hän ei ollut varma.
”No niin mennäähän sitten, aseman johtokunta haluaa tavata sinut”
”Jaa – no mikäs siinä sitten” totesi Charles ja räpytteli silmiään typeryydessään.

Charles nousi sairasvuoteeltaan ja hän pyöri kahden donitsin saattamana ulos sairaalasta, jossa heitä odotti neljä mansikkakuorrutteista donitsia, joilla ei ollut strösseleitä ja Charles kuuli vatsansa kurnivan ja hän voisi vaikka vannoa, että donitsit kauhistuivat, mutta saattoivat hänet johtokunnan luo, ilmeisesti heilläkin oli suojat päällä. Charlesia saatettiin läpi pitkien sterliilin valkoisten käytävien halki, joilla ei näkynyt ketään. Jonkin ajan kuluttua he saapuivat keskushissille ja he kaikki sulloutuivat siihen ja se lensi täyttä vauhtia johonkin kokoussaliin, jossa istui pitkän pöydän ääressä lisää donitseja.
    Charles ja hänen saattueensa poistui hissistä ja kaksi störsseli donitsia, istuivat paikoilleen kun taas turvamiehet jäivät seisomaan Chalresin viereen. ”Tohtori, antakaa raportti?” sanoi jykevä ääni ja valkosuklaakuorrutteinen donitsi kertoi heille Charlesin voinnin ja lisäsi:” Niin ja aseman turvallisuuden vuoksi pitänee ilmoittaa, että hänen kemiallisen pottoaine varastonsa on tyhjä”
”Kuulimme jo suojat on päällä ja kaikki, joilla ei ole mitään tärkeää on käsketty hytteihinsä” jykevä ääni vastasi.
”No niin Charles kerrohan meille mitä – ”
”Tuota anteeksi” Charles sanoi ” Mitä täällä tapahtuu?”
”Miten niin?”
”Sitä että onko tämä unta vai mitä?”
”Ei, totta tämä on – tohtori mikä häntä vaivaa?”
”Jaa ilmeisesti hän on shokissa siirrosta”
”Tekniikka onko tämä totta?”
”Emme ole varmoja, tätä uutta versiota ei ole ennen kokeiltu lajiin, joka ei ole tehnyt ensi kosketusta”
”Selvä”
”Niin siis minun kysymykseni?”
”Charles ikävä kyllä emme voi vastata asian metafyysisesti tyydyttävää vastausta siitä onko tämä totta, mutta voimme likimain sataprosenttisesti vastata, että tämä ei ole unta”
”Vai niin, mutta mitä täällä tapahtuu?”
”Ensin vastaat meidän kysymyksemme, sitten vastaamme sinun”
”Öh... Ok”
”Hyvä, miten tiesit että me olemme täällä?”
”Siis mitä?”
”Nauhoite!”
tietokone soitti nauhoitteen ja Charles kuuli kuinka hän oli jutellut isälleen:” Minusta donitsisade johtuu, siitä että avaruudessa ovat donitsin muotoiset ja näköiset ufot, jotka liikkuvat donitsin muotoisilla aluksilla, mutta siellä on käynyt joku hirvittävä virhe ja niistä on kuollut monia miljoonia ja he ovat nyt korviaan myöten täynnä donitseja ja ainoa keino päästä eroon kuolleista tovereistaan he pudottavat ne suoraan maahan”
Charles ei ymmärtänyt mitä hänestä tahdottiin, mutta onnekseen hänen ei tarvinnut miettiä sitä kovinkaan paljoa.
“Miten selität tietosi?”
“Jaa, se se oli vain veikkaus, kun eihän eläviä donitseja voi olla olemassa”
“Mutta niitä on! Ja me olemme koko maailmankaikkeuden ainoa voima, joka pystyy uhkaamaan Solaarista Keisarikuntaa! Kauan eläköön Puolue ja suuri johtaja!”
ja kaikki donitsit nousivat seisomaan ja huusivat yhteen ääneen:” Kauan eläköön Puolue ja suuri johtaja!”
“Voisiko joku kertoa mitä tapahtuu!”
“Aivan, tuota meillä ei ole enempää, viekää hänet hyttiinsä!”

Charlesin saattue otti hänet mukaansa ja vei hänet hyttiinsä, jossa Charles oli koko ajan ankaran valvonnan alla ja muuan donitsi kävi työntämässä hänen otsaansa jotakin terävää metallista, vain todetakseen, ettei se toiminut Charlesiin ja siispä hän vei Charlesin istumaan pöytänsä ääreen, jossa jokin laite hurahti ja muodosti yhteyden Charlesin aivojen yhteydessä ja silmiensä edessä Charles näki värikkään näytön, josta kuului ystävällinen ääni joka sanoi:” Päivää ja tervetuloa ei-donitsi, sano lajisi planeettasi ja nimesi äänimerkin jälkeen”
“ Öööh... olen öööh...”
“Tervetuloa Öööh... nyt mitä haluat tietää?”
“Tuota, kerro minulle missä olemme?”
“Olemme tutkimusasema, joka on tutkinut maata sen vuodesta 1774 saakka, jotta saamme tietää jotta saamme tietää koska se on kehittänyt aseen, jolla voimme viimein voittaa ne”
“Mikä ase ja mitkä ne?”
“Ikävä kyllä hyvä herra Öööh... aivokäyrienne mukaan, teille ei ole myönnetty vaadittavaa turvatasoa, olkaa hyvä ja kysykää jotain muuta”
“No, okei, mitä tämän aseman miehistö on ja mistä se tulee?”
”Aseman miehistön suuren leipurin luoma ja he tulevat O-360 planeetalta, joka kuuluu suuren ja mahtavaan O-imperiumiin, joka on sodassa Solaarista Keisarikuntaa ja Xomnologra-keisarikuntaa vastaan”
”Kerro Solaarisesta keisarikunnasta”
”Solaarinen keisarikunta on kamala takapujuinen, barbaarien keisarikunta, jota johtaa sukurutsuinainen ja harhaisen hullu Keisari, joka huvittaa itseään tappamalla joka päivä tuhat alamaistaan barbaarisessa ja kielletyssä pesäpallossa”
”Ok, mutta minä kuulin, että Keisari on nimellinen ja koko valtakunta on demokratia?”
”Se on vain propagandaa”
”Ahaa”
”Tämän lisäksi keisarikunnan lait vaativat, että jokainen keisari on pedofiili”
”Lopeta jo! Entä se Xomno – mikä on?”
”Xomnot ovat kolmipäisiä tultasyökseviä kannibaaleja, jotka kylpevät vihollistensa ja joka kymmenen lapsensa veressä. Onneksi jalo ja kunniallinen O-imperiumi hävitti heidät kokonaan ja sulki heidän planeettansa, voitto on täydellinen jahka O-imperiumi löytää heidän viimeisen aluksensa, joka on matkalla viidenteneen kiviplaneettaan järjestelmään, jossa on yksi aurinko”
”Jaa, no miksi te olette sodassa niitä vastaan?”
”Koska yksikään heistä ei kunnioita O-imperiumia! Vuosisatojen ajan Keisarikunnan alukset ovat tunkeutuneet O-imperiumin planeetoihin ja kaapanneet tuhansia O-imperiumin kansalaisia syötäviksi keisarikuntaan.  Xomnologran Keisarikunta taas loukkasi O-Imperiumin alueita”
”Jaa. No mitäs voit kertoa maasta?”
”Maa on luokiteltu huippusalaiseksi”
”Miksi?”
”Maa on todettu liian primitiivikseksi, jotta se voisi nykyisellä tasollaan päästä Solaariseen Keisarikuntaan, koska Solaarinen Keisarikunta ei ymmärrä Maan mahdollisuuksia, toisin kuin O-Imperiumi”
”Mitkä ovat Maan mahdollisuudet?”
”Maa on luokiteltu huippusalaiseksi”
”Mutta minä olen maasta!”
”Ette ole! Sanoitte että olette Öööh, olen planeetalta ja kuulutte Öööh lajiin”
”Enkä ole!”
”Miksi sanoit niin!”
”En tiennyt mitä sanoa!”
”Selvästikin tiesitte!”
”Selvä, kerro minulle Olen planeetasta?”
”Miksi haluat kuulla omasta planeetastasi?”
”Koska haluan tietää mitä siellä tapahtuu?”
”Olen planeetta kuuluu Solaariseen Keisarikuntaan, jonka ulkorajoilla se on”
”Kerro lisää”
”En voi kertoa lisää, Olen planeetan kulttuurilliset ja tieteelliset ja taloudelliset saavutukset ovat yleisesti tiedossa kyseisen planeetan kansalaisten keskuudessa”
”Äh unohda”
Tämän jälkeen kaikki pimeni ja Charles tunsi aivojensa kärähtävän ja jäi makaamaan tajuttomana lattialle.

Charles heräsi jossain pimeässä huoneessa, jossa hän kuuli äänen kutsuvan häntä. Charels ei tiennyt mitä tapahtui, mutta hän päätti kävellä äänen suuntaan. Ääni voimistui askel askeleelta kunnes hän kuuli äänen selvästi ja näki edessään valkean valon. Ääni sanoi:” Charles, Charles tule tänne, tule tänne, Charles, Charles – ” mutta nähdessään valkean valon Charles muisti äkisti, mitä he olivat sanoneet valosta käytävän päässä ja jäi paikalleen.
    Charles ei tiennyt mitä tapahtui. Mutta sitten valo pimeni ja paikalle tuli jokin tumma kone, joka näytti aivan ”Narken? Narken! Mitä tapahtuu?” Narken leijui paikallaan alkoi puhumaan:” Charles, sinulta on viety, joku sinulle rakas. Charles sinun on mentävä ja pelastettava hänet, tule seuraa minua!”
Miljoonat kysymykset pulpahtivat Charlesin mieleen, mutta hän päätti seurata Narkenia, sillä Narken näytti tietävän mitä tapahtui. ”Siis – Narken mitä sinä – tai siis mistä tiedät?” Charles kysyi, sillä hän alkoi ihmettelemään, kun hän muisti mitä Narkenista oli sanottu. ”Ei ole aikaan, meidän on pidettävä kiirettä tai myöhästymme”
”Myöhästymme? Mistä?”
”No näistä juhlista!” Narken huudahti ja Charles huomasi heidän olevan paikassa, joka oli täynnä Charlesin tuttuja ja kaikki olivat iloisia ja tarjolla oli kakkua ja piiraita, kahvia ja kaljaa ja kaikilla oli hauskaa ja Surfin' Bird soi.
”Narken mitä tämä? Entä se minulle rakas?”
”Niin, se sinun rakkaasi, hän on jumissa tuossa” Narken sanoi ja osoitti kakkua.
”Tuossa, kakussa? Onko hän sisällä?”
”On, mene ja pelasta hänet tai hän tukehtuu!”
Charles käveli kakun luo ja nosti sen kannen ja hän putosi kakun sisään. Sieltä hän putosi toiseen pimeään huoneeseen ja Narken putosi hänen perässään.
”Narken?”
”Charles, se oli ansa. Kävikö pahasti? Kerro jos kävi, minä olen sentään ylilääkintäandroidi Narken”
”Ei Narken olen kunnossa, minä vain Narken onko se Saara?” Charles parkaisi kuullessaan Saaran huudon.
”On, mene ja pelasta pian!”
Charles epäröi. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Hän tunsi Saaran, ei Saaraa tarvinnut pelastaa, Saara selviäisi kyllä.
”Charles! Mitä mikset mene!” Narken huusi.
”Ei minun tarvitse, kyllä Saara selviää, Saara ei kaipaa minun apuani”
”Mutta – eikö hän ole sinun kumppanisi?”
”Niin on ystäväni”
”Narken!” sanoi toinen ääni.
”Mitä se on?” Charles kysyi.
”Ne ovat Saaran ryöstäjät, mene Charles minä pidättelen niitä! Sinä voit luottaa minuun!”
”Narken!”
”Hetkinen Narken, miten voin luottaa sinuun?”
”Narken!”
”Miten niin Charles? Mehän olemme vanhoja ystäviä! Muistatkone juhlat? Miten hauskaa meillä oli?”
”Narken!”
”Hetkinen, sinähän koitat valloittaa aseman eikö vain?”
”Narken!”
”Mitä? Enhän! Charles mene nopeasti ja pelasta naisesi! Nopeasti Charles minä pidättelen niitä!”
”Narken! Lopeta jo!”
”Narken, mitä tapahtuu?”
ZAP!

Charles heräsi. Hän oli sairasvuoteella ja hänellä oli kova nälkä. Hän katseli ympärilleen ja näki Narkenin leijuvan paikallaan hänen yläpuolellaan. Narkenin takana oli lääkintäupseeri ja vartiopäällikkö.
”Typerä Narken!” sanoi lääkintäupseeri.
”Niin” sanoi vartiopäällikkö.
”Aivan tapaisinpa sen kaverin joka tämän teki!” Lääkintäupseeri lisäsi.
”Avaruuteen vain, sinnehän hänet heitettiin”
”Niinhän siinä kävi”
”Hei mitä tapahtuu!” huusi Charles.
”Narken taas, yritti tunkeutua päähäsi ja saada sinut aivopestyä. Narken ei koskaan opi” Lääkintäupseeri jatkoi.
”Ai mutta, mitä sitä ennen?”
”Aivosi kärähtivät” sanoi lääkintäupseeri ”Menit sanomaan Unohda tietokoneella, niin ei pidä tehdä. Ei ainakaan meidän tietokoneille tai siis kotona on varmasti uudemmat mallit, jotka tietävät olla kärähtämättä aivoja, typerät koneet eivät ymmärrä mitä tekevät”
”Jaa – ”
”Niin. Ainoa poikkeus on tämä Narkenin ääliö tässä. Tällä tavalla se onnistui pakottamaan koko lääkintämiehistöni valloittamaan aseman, sitten turvaporukka hoiti homman kotiin, ja minulle jäi vain tämä Narken” sanoi lääkintäupseeri ja loi merkitsevän katseen Turvallisuuspäällikköön, joka yskäisi kuivasti.
”No yhtä kaikki, mitä sinulle kuuluu?”
”Hyvää – nälkä vain”
”Ai – ai jaa. Sehän tarkoittaa että niiden kemiallisen polttoainevarasto on tyhjä”
”Miten vaan jos niin sanot”
”Juu, tämä on vakava juttu, annahan kun annan sinulle tämän rokotteen”
”Ok”
Lääkintäupseeri otti jostain, jonkin taskulampun näköisen laitteen ja kääri Charlesin paidanhihan ja laittoi taskulampun Charlesin olkapään päälle ja napsautti laitteen päälle.
”Älä hätäile, tämän ei pitäisi lainkaan sattua”
Charles ei tuntenut mitään ja parin sekunnin päästä lääkintäupseeri otti laitteen pois Charlesin olkapään päältä.
”Kas noin, tuon pitäisi poistaa näläntunteesi, nälkä sinulla on yhä mutta ei enää nälkä, jos ymmärrät”
”Selvä”
”Miten voit?”
”Ihan hyvin, ei ole enää nälkä, on ihan hyvä olo”
”Hienoa”
Mutta sitten jotain outoa tapahtui, Charlesin pää alkoi nykiä eestaas ja hänen suunsa vaahtosi.
”Tietenkään se ei toiminut, kun hänen rakenteensa on aivan eri kuin meillä! Olisi se pitänyt arvata!”
”Jos niin sanot” Sanoi turvallisuuspäällikkö ja Lääkintäupseeri otti uuden taskulampun näköisen laitteen ja nukutti Charlesin.

Charles heräsi. Isänsä talossa, vierashuoneessa. Charles nousi istumaan ja hänen isänsä saapui huoneeseen, tuoden puuroa, jonka Charles söi. Ernest katseli poikansa syömistä ja tämän päätettyä ateriansa hän sanoi:” Hienoa, että heräsit. Kuule minulla on tuolla huoneessani, muuan ystäväni, kunnia-arvoisa professori Narken, hän on tullut samaan tulokseen kuin sinäkin, näistä donitseista ja hän haluaisi keskustella tästä kanssasi. Käykö, jos kutsun hänet tänne?” Charles nyökkäsi ja hänen isänsä otti tarjottimen pois ja poistui huoneesta ja pian hänen poistumisensa jälkeen professori Narken saapui Charlesin vuoteelle.
”Päivää” Charles sanoi istuen yhä sängyssään ja katsoessaan Narkenin leijumista huoneeseen.
”Päivää, Charles” Narken sanoi leijuessaan Charlesin vuoteelle. ”Sinulla oli tietääkseni teoria, tästä donitsisateesta, eikö?” ja Narken oli leijunut Charlesin vuoteelle.
Charles nyökkäsi, ”Vai niin kerrohan se” Narken pyysi leijuen Charlesin vuoteen vierellä Charles kertoi hänen teoriansa ja Narken kuunteli hiljaa, kunnes kertomus päättyi ja Narken kertoi:” Charles, teoriasi on aivan oikein, odota, meillä ei ole paljon aikaa. Tiedä siis, että makaat sängyssä, niiden hirviöiden sairaalassa, he aikovat suorittaa sinulle nukkuessasi ruuminavauksen, jotta he tietävät mikä tekee teistä ihmisen. Siksi sinun on herättävä nyt ja käytettävä erikoislahjojasi, jotta voitat heidät ja pelastat planeettasi”
”Vai niin” Chalres sanoi ”Miksi isä ei ole puhunut sinusta, eihän maassa ole professoreina robotteja?”
”Tiedä, että Narmardin Yliopiston fysiikan laitos on hyvin edistynyt”
”Minkä yliopisto?”
”Narmardin”
”Miksi se kuulostaa väärältä?”
”Nämä hirviöt ovat muokanneet aivojasi, vain minuun voit luottaa ja siksi sinun on annettava sanasi, että heräät nyt ja syöt aseman miehistön”
”Syön?”
”Aseman miehistö on tehty donitseista, mutta annattako sanasi? Meillä on kiire”
”Minä en tiedä, en oikein halua syödä jotain joka on elävä”
”Charles! Ole järkevä, se on joko ne tai te, mitä kauemmin odotat sitä pidemmälle he ehtivät aikeesi, siksi sinun on annettava sanasi!”
”Mutta Narken, miksi mitä?”
”Ei ole aikaa, anna nyt sanasi!”
”Mutta – ”
ZAP!!

Charles heräsi uudestaan sairasvuoteella ja lääkintäupseeri kirosi Narkenia.
”No niin nousehan, mennään käymään taas Aseman johtajan luona” lääkintäupseeri sanoi ja Charles nousi vuoteestaan ja lähti turvamiessaattueessa ulos Aseman johdon luo.

Heidän saavuttuaan aseman johdon eteen lääkintäupseeri antoi tavallisen raporttinsa, jossa hän kertoi:” Charlesin kemiallisen polttoainevarastojen lähenevän kriittistä pistettä, johon päästyä hän ei enää pysty toimimaan muuten olen sitä, mieltä että Narken on sammutettava lopullisesti ja heitettävä avaruuteen, jotta saan uuden lääkintämiehistön”
”Kiitos tohtori” jykevä ääni sanoi ”Mutta ikävä kyllä emme saa täydennyksiä ennen kuin Puolueen seuraavasta viisivuotissuunnitelmajulistamis kokouksesta on kulunut  on kulunut neljäkymmentä. Herrat, Puolue ja johtaja!”
”Puolue ja johtaja!”
”No niin ja – Charlesko se oli? Selvä meillä on sinulle homma”
”Homma?” Charles vastasi ihmeissään ja nälästä heikkona
”Niin, katsokaas tämä donitsisade ei ole vieläkään päättynyt ja meidän on ikävä kyllä todettava, että sen lopetus on taitojemme ulkopuolella, siispä sinun on palattava sinne ja tavattava Professori – ” Charles ei saanut selvää muuta kuin jonkin epämääräisen äänteen, joka kuulosti siltä kuin kä-tavu olisi mennyt kahville äl-tavun kanssa ja sitten päätyneet tekemään jotain, josta syntyi merkillinen kurkkuääni ja sitten gä-tavu olisi yllättänyt heidän kesken teon ja tästä yllättyneinä olisi saanut alkunsa räx-tavu, tai niin Charles oli ainakin kuulevinaan. ”Sekä agenttimme herra Eenjuoja, he osaavat kertoa sinulle mitä pitää tehdä”
”Tuota voitteko kertoa kuka professori on tavattava? Minä en oikein saanut selvää”
”Et vai? Jaa aivan niin. Siis Professori Magnus, pahoittelen käytin hänen sukunimeään”
”Sehän on mielenkiintoista, mutta mitä pahaa donitseissa on?” Charles kysyi ja yritti olla kuolaamatta ymmärtäessään kuinka nälkäinen hän oli ja tajusi puhuvansa kävelevien donitsien kanssa.
”Ymmärtääksemme donitsit eivät ole sopivaa polttoainetta teille ja toisekseen nämä donitsit eivät näytä tulevan tästä maailmasta, sen me olmme saaneet selville, kun olemme tutkineet tuon repeytymän jälkeä ja todenneet tämän. Jos siis donitsit eivät tule tästä tästä maailmasta se saattaa aiheuttaa vakavia asioita teidän maailmassanne kohdatessaan atominne”
Charles ei voinut sanoa ymmärtävänsä mitään kuulemastaan, mutta toisaalta hänhän on Charles, ihmiskunnan suurin haisevin ja visvaa pursuvin mätäpaise.
”Jaa” Charles sanoi ja tunsi puheen käyvän voimille.
”Niin, siksi lähetämme sinut takaisin planeettaasi ja tehtävääsi auttaaksemme olemme asentaneet sinuun laitteen, jonka kanssa olet jatkuvassa yhteydessä aseman valvomon kanssa, energiansa se saa siitä prosessista, jonka avulla sinä muutat kemiallista polttoainetta energiaksi, ja annamme sinulle tämän” kuului piip ja Charlesiin eteen nousi jokin merkillinen metallisen levyn näköinen laite, jonka keskellä oli iso punainen kutsuva nappula, jota Charlesin teki mieli painaa.
”Tuo laite edustaa jalon Imperiumimme tekniikan huippua, se on yleisavain, painat nappulaa ja se avaa kaikki kohtaamasi ovet, jotka ovat lukossa”
”Jaa kiitos, kai ” Charles sanoi.
”Niin, siispä palautamme sinut nyt maahan ja pyydämme, että heti kun saavut pinnalle täytät polttoaine varastosi”
”Ok”
”Mene nyt Charles Summanen, Maan ja O-Imperiumin ainoa toivo. Herrat Puolue ja johtaja!”
”Puolue ja johtaja!” karjuivat donitsit noustessaan seisomaan.
Tämän jälkeen Charlesin saattue otti hänet mukaansa ja saattoi hänet sädetyshuoneeseen ja hetken päästä Charles tunsi kuinka hänen atominsa hajosivat kirkkaassa valossa.









Sillä välin kun Charlesin tuon ihmiskunnan häpeän, joka juuri äsken onnistui ensimmäisenä ihmisenä tekemään ensikosketuksen maan ulkopuoliseen älyllisiin leipomotuotteisiin, atomit matkasivat takaisin maahan, lukijan elämää helpottaakseni aioin kertoa mitä Pikku-Kärpiössä tapahtui, sillä aikaa kun Charles ei ollut paikalla.

Kuten varmasti voitte olettaa tämä yllättävä donitsisade ei jäänyt Suomen alati valppaalta hallitukselta näkemättä. Päinvastoin he tiesivät siitä, mutta esittivät vallan väärän hypoteesin, että kyseessä olisi ohimenevä ilmiö, koska eihän valtion vähäisiä varoja voida tuhlata tällaiseen aivan samantien. Pitkän odotuksen jälkeen Suomen Hallitus joitui ikäväkseen toteamaan, että donitsisade oli tullut jäädäkseen ja sitä tutkimaan lähetettiin puolueeton ulkopuolinen tutkimusryhmä, jolle annettiin käyttöön siirrettävä  kenttätutkimuskeskus, joka oli vain modifioitu joukkojenkuljetusvaunu.
    Varmistaakseen, että tutkimusryhmä saisi tehdä työnsä rauhassa Suomen valtio lähetti alati uljaan ja valppaan puolustusvoimansa evakoimaan ja eristämään alueen. Tämä sujui varsin joutuisasti, ainoan oikean ongelman muodosti muuan Ernest Summanen, joka pienen tappelun jälkeen saatiin siirrettyä pois kodistaan.
    Kaupunki evakoituna tutkimusryhmä saapui alueelle. Mutta sitten he huomasivat joutuneensa varsin oudon hyökkäyksen kohteeksi. Nimittäin satavien donitsien atomit päätyivät kosketuksiin maan ämpärien ja saavien kanssa, sekä erinäisten harjojen ja haravien. Tämä aiheutti sen, että ne ikävä kyllä tulivat varsin älykkäikksi ja totesivat, että he halusivat oman valtion ja yhtäläiset ihmisoikeudet. Toteuttaakseen tämän varsin jalon hankkeensa he päättivät vallata Pikku-Kärpiön kaupungin. Kun kaupunki oli saatu heidän hallintaansa he opettelivat ajamaan tällä panssariajoneuvolla partioidakseen kaduilla, jotta nämä viheliäiset nahkaolennot, jotka olivat orjuuttaneet heitä ja heidän esi-isiään vuosisatojen ajan, pysyisivät poissa.

Puolustusvoimat huomasi käyvänsä sotaa aikaisemmin elottomien olentojen kanssa, päättivät pitää tämän havainnon salassa ja torjua kaikessa hiljaisuudessa näiden haravien itsenäisyyshankkeen. Ikävä kyllä Puolustusvoimat saivat havaita, että ämpäreitä ja haravia vastaan oli hankala sotia, ne kun eivät tuntuneet millään kuolevan, eivätkä ne edes vuotaneet, joten kaiken järjen mukaan niitä ei voinut tappaakaan. Siispä Puolutusvoimat piti nopean kriisikokouksen, jossa todettiin että parasta olisi jos se repeymä saataisiin tuhottua. Tämä työ päätettiin antaa ilmavoimille, mutta sitten tykistö, luonnostaan hieman yksinkertaisia kun olivat, halusivat ilman muuta luvan ampua tätä repeämää, koska he eivät koskaan saisi tehdä mitään rauhan aikana ja pitääkseen Tykistö hiljaisena he päättivät antaa luvan. Tykit oltiin tuotu paikalle, tulitus aloitettiin, mutta osumisesta ei tullut mitään varmuutta. Varmasti muutama kranaatti osui, mutta kukaan ei ollut varma joten siksi lupa annettiin ilmavoimille, samoin tuloksin. Donitsisade kyllä katkesi hetkeksi mutta se ei paljoa auttanut. Ja nyt takaisin Charlesiin.

Charlesin varsin hyvin syöneet atomit kokoontuivat uudelleen maassa, aiheuttaen jälleen uuden pettymyksen maalle ja ihmiskunnalle. Hän katseli tovin ympärilleen ja huomasi olevansa keskellä, jotakin joka näytti aivan torilta. Lähempi tarkastelu osoitti sen olevan jotenkin tuttu, mutta Charles ei oikein ymmärtänyt miksi. Sitten hän päätti lähteä liikkeelle ja katsoakseen ympärilleen. Sitten hän näki maassa kaiken maailman kylttejä, jotka olivat hajonneet. Kalvava epäilys tuli Charlesin mieleen, kun hän nosti yhden kyltin tutkiakseen sitä tarkemmin ja siinä luki:” Donitsit” ja loppu oli hajonnut pois. Hän oli Pikku-Kärpiössä.
    Charles luki muitakin kylttejä ja ne osoittivat hänen pelkonsa oikeaksi, ne olivat lihavien maailmanjärjestön jäljiltä. Kauhuissaan hän perääntyi pari askelta taaksepäin. Katseli ympärilleen ja huomasi edessään kaupan. Tuntematta minkäänlaista moraalista tuskaa siitä, että hän veisi joltakin onnettomalta kauppiaalta useamman satasen verran tuloja, Charles päätti raahautua kyseiseen kauppaan ja tuhota tämän kauppiasparan leipäpuun.
    Mutta raahatessaan itseään kyseiseen ruokakauppaan hän kuuli jostain kaukana, jotakin epämääräistä moottorinääntä, mutta siitä välittämättä hän raahautui kauppaan. Nälästä heikkona Charles raahasi itsensä kauppaan ja murtautui sisään rikkoen ikkunan ja tunki itsensä siitä sisään. Ikkunanlasit raapivat hänen ihoaan, mutta tässä oli muuan etu siihen, että oli yhtä lihava kuin Charles, rasva esti syvien haavojen syntymisen. Kauppaan päästyään hän huomasi ettei ollut ainoa, siellä oli muutama muu, nälkäisiä ja riutuneen näköisiä tutkijoita. Charles raahautui heidän luokseen ja tervehti heitä. Tiedemiehet säikähtivät, mutta huomattuaan Charlesin olevan ihminen, lähin ihmisen tapainen jonka he olivat nähneet muutaamaan päivään.
”Päivää, kuka sinä olet ja mistä tulet mitä tapahtuu?”
”Päivää, olen Charles – en itsekään oikein tiedä, olin matkoilla, mutta minun on nälkä, että onko teillä mitään syötävää?”
Tiedemiehet pyysivät häntä tulemaan lähemmäksi ja toivat hänelle ruokaa mitä heillä oli, kuten suklaapatukoita, kolmareita, vettä ja tonnikalaa. Charles söi kaiken ahmien samalla kun hänelle kerrottiin mitä oli tapahtunut. Charles söi aikansa, hänen oli niin nälkä ettei hän voinut uskoa itsekään ja siispä hän söi niin paljon kuin vain jaksoi, mikä oli paljon tarkemmin sanottuna noin puolet ruokakaupasta. Tiedemiehet huomasivat tehneensä virheen ja yrittivät saada Chalresin lähtemään, ja niin hän tekikin.

 Charles tunki itsensä kaupan etuovesta läpi ja lähti raahaamaan itseään kohti kotiaan, jotta hän voisi tunkea itsensä autoonsa ja lähteä Pikku-Kärpiöstä. Mutta sitten Charles, tuo ihmiskunnan suurin pettymys ja varmin kannanotto syntymän jälkeisen abortin puolesta, muisti kuntosalinsa ja päätti raahata itsensä katsomaan miten sen oli käynyt, samalla kun hän kuuli jostain kaukaa epämääräisen moottorin äänen. Siitä välittämättä Charles raahautui eteenpäin ja pääsi pitkän ajan jälkeen kuntosalinsa luo, huomatakseen sen olevan aivan ehjä. Ovessa vain oli lappu, jossa luki:” Suljettu evakoinnin johdosta” huojentuneena Charles katseli epäonnistunutta yritystään ja puhui sille hetken ajan hellästi kuin dementoinut vanhus puhuu valurautaiselle paistinpannulleen, jota hän luulee kuolleeksi puolisokseen. Sitten Charles halasi firmansa etuovea ja mietti pitäisikö hänen mennä sisään, mutta tuli siihen tulokseen että se saattasi pilata hänen lomansa lopullisesti ja pahimmassa tapauksessa hän saattaisi hävittää firmansa, siis jotenkin ottaen huomioon että taivaalta satoi donitseja.
    Charles jätti hyvästit rakkaalle yritykselleen ja jatkoi raahaamaan itseään kohti kotiaan, kun kaukaisuudesta kuului epämääräinen moottorin ääni. Päästyään korttelin päästä Charles huomasi kauhukseen, että se epämääräinen moottorin ääni kuului aivan läheltä, tarkemmin sanottuna hänen takaansa, ja vielä tarkemmin kuunneltuna se kuului lähestyvän. Charles raahasi itsensä 180 astetta ympäri ja näki, mistä tämä ääni kuului.
    Se kuului miehistönkuljetusvaunusta, joka ajoi suoraan häntä kohti. Vaunun kyydissä näytti olevan pari muoviämpäriä, kolme haravaa ja muutama lapio. Mutta sitten aivan yhtäkkiä, kun Charles oli raahaamassa itsensä pois tieltä hänen vatsansa alla olevat skeittilautansa romahtivat kaikki yhtä aikaa. Charles ei ollut koskaan niin peloissaan, mutta siinä hän nyt oli. Hän oli kauhusta kankeana, kun miehistönkuljetusvaunu lähestyi häntä, kohtuullisella vauhdilla. Charles ei voinut väistää, sillä hän oli niin kauhuissaan. Tästä syystä Charles sulki silmänsä ja valmistautui kuolemaan, samalla kun maailma odotti pääsevänsä eroon tästä suurimmasta epäonnestaan.










Koska jotkut lukijoista saattavat olla ihmeissään siitä miten, Charlesille käy niin on minun valitettava velvollisuuteni kertoa teille, että hän ikävä kyllä selvisi. Muistatte varmaan ne donitsit siellä avaruudessa? Kyllä juuri ne! Ne pelastivat Charlesin yhdennellätoista hetkellä.