Mutta hetkinen, minä olen jo kertonut mitä mieltä olen Suomen ykkösanimesta ja jos haluat lukea siitä niin laitan ne kaikki linkit tämän jutun päätteeksi. Ne ovat toisessa blogissani, joka on ollut hiljaisena viimeiset kolme vuotta, joten onnea ja voimia sen penkomiseen. Tosin se on kirjoitettu englanniksi ja vaikka puhun englantia hyvin se on silti vain toinen kieleni, joten pyydän anteeksi kirjoitusvirheitä ja kaikkea muutakin.
Toisaalta, katsoin sen uudestaan viime kesänä ja mielipiteeni on hieman muuttunut siitä. Paino sanalla hieman. Joten kerron tässä vuoden 2017 mielipiteeni sarjasta, jonka olen nähnyt viimeksi kesällä 2016.
Mutta miksi teen tämän? No hyvin yksinkertaista, juhannuksena aion puhua ainoasta juhannusanimesta, jonka tiedän ja vaikka se onkin ihan hyvä aloitusanime se on sellainen anime, josta olen aika varma että vain minä pidän siitä. Siksi puhun Hopeanuolesta.
No niin aloitetaan sitten.
Miten minä näin Hopeanuolen ensimmäistä kertaa?
Olen neljännellä luokalla. Olin saanut kutsun yhden koulukaverin synttäreille ja menin sinne ja muut katsoivat Hopeanuolta. Se oli aika antiklimaattista.
Katsokaas olin kuullut Hopeanuolesta, kuulin siitä koko ajan koulussa, enkä tiennyt mikä se oli ja se häiritsi minua, koska kaikki olivat:
Hopeanuoli, Hopeanuoli, Hopeanuoli ja minä en tiennyt kuin sen sarjakuvan.
Joka tapauksessa koska en tiennyt mikä Hopeanuoli on olin vain tyytyväinen tiedosta, että siskoni eivät tienneet mikä Hopeanuoli oli.
Kunnes siskoni näkivät Hopeanuolen. Lienee turha sanoa, he rakastivat sitä, mutta eivät selittäneet minulle mikä Hopeanuoli on. Kertoivat vain Akaka Bootosta, joka oli yksisilmäinen karhu ja toiseksi vanhin siskoni näytti minulle Aku Ankan numeron, jossa oli Hiidenpata kansi ja sai minut niin luulemaan, että Hornansarvi on Akakabuto.
Joten kun viimein neljännellä luokalla näin Hopeanuolen, olin varsin pettynyt. Se ei ollut läheskään niin hyvä kuin olin luullut, lähinnä erilainen. Se oli ensimmäinen anime, jonka kukaan meistä oli nähnyt.
Haluan tässä vaiheessa kertoa, että Hopeanuolesta on kaksi versiota. On alkuperäinen VHS julkaisu, josta on kolme-neljä eri VHS kansijulkaisua, mutta dubbaus on sama ja kun puhun dubista niin puhun Golden Voice dubista.
Golden Voice on näinä vuosina tullut yhdeksi isoksi vitsiksi ja kyllä se on yksi iso vitsi. Se oli ensimmäinen dubbausyhtiö ja se julkaisi kaikki FutureFilmin julkaisemat piirrossarjat ja animet (jopa Olipa kerran-sarjan, joka oli kertaalleen dubattu YLE:n omalla porukalla) Aion kirjoittaa kunnon artikkelin Golden Voice:a joku päivä, joten sanon tässä vaiheessa, että niillä oli muutamia hyviäkin dubbeja ja suurimmat virheet olivat lähinnä teknisiä ja ohjaukseen liittyviä. Mutta Hopeanuoli dubbaus on yksi huonoimmista dubeista ikinä.
Se on oikeastaan loistava esimerkki Golden Voice:n laadusta, sillä vaikka niillä olikin hyviä dubbeja niin laadun kanssa oli enimmäkseen niin ja näin. Ohjaus on huonoa, teknisesti se on luokaton, ja käännös ja näyttelijätyö on parhaimmillaan amatöörimäistä.
Niin ja tämän lisäksi VHS:ä oli vain neljä kappaletta, joista kukin kesti 75 minuuttia. Kun taas sarja itsessään koostuu 21 jaksosta joista yksi kestää noin parikymmentä minuuttia, lienee turha sanoa, että viides VHS olisi ollut tarpeen. Ikävä kyllä sitä ei ole ja niinpä neljännessä VHS:ä on se leikkaus ja päästään aavikkokuopasta lumiseen vuoreen.
Lienee turha sanoa, tämä mutta nykyään on tietenkin alkuperäinen Hopeanuoli saatavilla suomenkielisellä tekstillä DVD boksina, jossa on kaikki jaksot eikä sitä leikkausta. Myös VHS on saatavilla DVD:nä suomeksi puhuttuna ja olen varma että siinä on se typerä leikkaus.
No niin nyt kun olen kertonut oman historiani Hopeanuolen kanssa niin seuraavassa kohdassa puhun enemmän Hopeanuolen taustasta ja juonesta ja animoinnista.
Ja jos haluat lukea alkuperäisen blogimerkintäni niin ole hyvä! Huom! Se on englanniksi!
Hopeanuolen tausta
Hopeanuoli tai japaniksi Ginga: Nagareboshi Gin (=Hopeanuoli: Tähdelento Gin) sai alkunsa vuonna 1983 ja se julkaistiin vuoteen 1987 Shonen Jump:a.
Hopeanuolen loi mies nimeltä Yoshihiro Takahashi, joka oli piirtänyt sarjakuvia seitsemän-vuotiaasta saakka, kunnes hän viimein löi läpi Hopeanuolella vuonna 1984 ja tätä seurasi Weed (1999) ja Orion (2009) sekä Riki (martin) (2002).
Alkusysäyksen Hopeanuoleen Takahashi sai luettuaan artikkelin, karanneista koirista, jotka asuvat vuorilla villikoirien kanssa ja toisekseen hän on aina pitänyt koirista. Helvetti jos menet lukemaan hänen wikipedia sivuaan huomaat, että suurin osa hänen tekemistään mangoista käsittelee koiria, tai koiria ja niiden omistajia, hän on myös tehnyt mangan Lassiesta!
Mutta lienee turha sanoa Hopeanuoli on Takahashin suosituin ja menestyin mangasarja, ja se voitti vuoden -87 parhaan Shonen mangasarjan palkinnon, joka on varsin naurettavaa, kun alan kertomaan itse animesta.
Minä en ole itse lukenut Hopeanuoli mangaa, saati katsonut mitään muuta sarjaa kuin Hopeanuolen, joten en puhu Weed:ä, Orion:a tai Riki (Martin). Ainoa minkä olen lukenut - anteeksi "lukenut" oli Metorigin, joka kertoi Hopeanuolen taustasta ja muuta hauskaa sarjasta, siinä oli myös hauska testi, joka kertoi mikä hahmo olet Hopeanuolesta, minä olen Akakabuto.
Olen oikeastaan aika pahoillani, että tämä jäi näin lyhyeksi, mutta toisaalta en ole suurin Hopeanuolifani, joten en tiedä mitä muutakaan kertoisin tästä tai tekijästä voimme mennä seuraavaan kohtaan, jossa kerron itse sarjasta.
Hopeanuolen juoni
Eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä mies nimeltä Gohei on metsästämässä karhua koiransa Shiro:n kanssa. Gohei löytää etsimänsä karhun ampuu sitä kohden, mutta vain haavoittaa sitä, karhu itse tappaa Shiro:n. Gohei itse menettää korvansa ja lupaa kostaa Shiro:n kuoleman. Akakabuto haavoittuu aivoihinsa niin, että se ei enää nuku talviunta ja siten kaikki sen keräämä paino ei kulu nukkuessa vaan se kasvaa massaa.
Muutamaa vuotta myöhemmin Gohei on taas karhujahdissa mukanaan tällä kertaa Shiro:n poika Riki (Sorsa) ja pari muuta koiraa. Ikävä kyllä Akakabuto on jälleen vahvempi. Se tappaa kaksi muuta koiraa ja haavoittaa Riki:ä ja Gohei:a.
Riki:n ollessa metsässä tämän puoliso Fuji synnyttää pentuja, joista yhdellä on viiruja ja Daisuki (koiran isäntä) nimeää sen Hopeanuoleksi. Pian Hopeanuolen syntymän jälkeen Daisuki päättää ottaa pennun mukaansa näyttääkseen sen pennun isälle. Hän onnistuu tässä, mutta joutuu samalla mukaan tappeluun ja Riki pelastaa heidät uhraten henkensä.
Gohei ei voi uskoa menettäneensä taas yhden karhukoiran ja ottaa Hopeanuolen mukaansa kasvattaakseen tästä kaikkien aikojen parhaimman karhukoiran. Daisuki vastustaa tätä mutta päättää pian liittyä mukaan ja seuraa - aivan oikein harjoitus montaasi!
Ikävä kyllä en löytänyt sitä YouTube:a mutta voitte uskoa sen olevan paras kohtaus ikinä!
Harjoiteltuaan aikansa Hopeanuoli ja Daisuki lähtevät karhunmetsästykseen, kun kylän karhuongelma on kasvanut pahemmaksi. Akakabuto on alkanut keräämään armeijaa karhuista, ja kylän metsästäjät eivät halua osallistua siihen, koska pelkäävät kuolevansa. Paitsi vanha ukko Gohei ja kaupunginjohtajan poika koiransa John:n kanssa.
Karhunmetsästys epäonnistuu, mutta Hopeanuoli ja John törmäävät koirien armeijaan, jonka tehtävänä on sotia karhuja vastaan. Mutta koirat tarvitsevat lisää koiria ja niin Hopeanuoli lähetetään muiden koirien kanssa etsimään lisää koiria kaikkialta Japanista.
Niin ja koirien armeijaa johtaa koira, joka saattaa olla Riki (Martin) - spoileri! Se on Riki! Se ei vain muista mitään.
Tiedän, että Hopeanuolen juonessa tapahtuu paljon muutakin, mutta sarjassa on 22 jaksoa, joten en ala kertomaan koko juonta. Toisekseen vaikka tässä sarjassa tapahtuu paljon niin mitään ei varsinaisesti tapahdu - yksittäisen jakson juoni on varsin yksinkertainen:
Hopeanuoli saapuu joukkoineen alueelle, siellä on koira tai koiria jotka halutaan liittää armeijaan, mutta sitten on jokin ongelma, joka pitää voittaa jotta koira tai koiria liittyy sotaan karhuja vastaan.
Mutta tästä päästään yhteen sarjan suurimmista ongelmista: Kellään ei oikein ole minkäänlaista hahmonkaarta!
Hopeanuolen arvostelu
Sanon tämän suoraan. Hopeanuoli ei ole kovin hyvä. Sanoisin sen olevan pelkkää roskaa, mutta se ei ole roskaa.
Ollakseni tarkempi sanon sen olevan roskaa, koska sen tarina ei ole kovin hyvä. Yoshihiro Takahashi on sanonut monet kerrat, että hän pitää kasvutarinoiden kertomisesta, mikä on varsin ymmärrettävää, koska kasvutarinat ovat helppoja kirjoittaa, niissä on selvä juoni, se noudattaa Aristoteleen runousoppia, eli siinä on tarinan kaari:
Henkilö on alkutilanteessa, ei kovin hyvässä tilanteessa, hän joutuu tekemisiin jonkun asian tai henkilön kanssa, hän kohtaa vaikeuksia, tapaa uusia ihmisiä, saa vihollisia osa vihollisista muuttuu ystäviksi, ystävät muuttuvat vihollisiksi hän rakastuu ja tarinan lopussa hän on paremmassa lopputilanteessa kuin alkutilanteessa. Kaiken kaikkiaan Päähenkilö ei ole kasvutarinan lopussa sama henkilö kuin alussa, hän on kasvanut, hän on muuttunut, hän on ymmärtänyt vastuunsa ja tehtävänsä ja velvollisuutensa, hän on suorittanut tehtävänsä ja kaikki on hyvin.
Vielä parempi on tämä:
Hyviä esimerkkejä tällaisista henkilöistä on: Aang, Simba, Harry Potter, Luke Skywalker, Johnny Rico ja Charlie Bucket sekä Son Gohan.
Hyvä huono esimerkki tästä on Hopeanuoli.
Hopeanuolen ongelma kasvutarinassa on se, että Hopeanuoli ei kasva hahmona. Hopeanuoli aloittaa elämänsä suurisilmäisenä ja viattomana koirana, josta koulitaan heti alussa kaikkien aikojen paras karhukoira, osin sen takia, että hän on jo syntynyt kaikkien aikojen parhaaksi koirahahmoksi. Hopeanuoli on tarinan valittu, hän on se joka tuo Voiman tasapainoon, hän on se joka yhdistää riitelevät koirat yhdeksi isoksi armeijaksi ja hänen johdollaan hän voittaa kaikki karhut.
Mutta ongelma on siinä, että hän ei kasva. Hän ei muutu, helvetti Hopeanuoli harjoittelee vain kerran ja hän on valmis.
Luke Skywalker:in pitää harjoitella, hän aloittaa Obi-van Kenobi:n kanssa ja hän päättää sen Yoda:n kanssa. Toinen hyvä esimerkki on Son Goku, okei Goku ei paljoa muutu tarinan kuluessa, hän on viaton, suurisilmäinen hahmo, joka haluaa tapella ja oppia maailmasta tarinan alussa ja tarinan lopussa hän on sama hahmo. Mutta hän harjoittelee koko ajan, koska se on Dragonball:n opetus, voit aina olla parempi.
Hopeanuolen opetus on, että sinun ei tarvitsi harjoitella kuin kerran ja jos olet syntynyt parhaaksi niin homma on selvä.
Toinen suuri ero Hopeanuolen ja DragonBall:n kanssa on se, että vaikka muilla sarjoilla on laaja henkilökaarti, niin Hopeanuoli ei tee paljoa sillä.
DragonBall:a Yamcha ja Bulma päätyvät yhteen, ja eroavat vain päätyäkseen yhteen. Krillin kasvaa inhottavasta pikkupaskiaiseksi ihan mukavaksi kaveriksi, Son Gohan kasvaa itkupillistä ihan mukavaksi kaveriksi. Piccolo ja Vegeta muuttuvat antisankareista hyviksi tyypeiksi ja kaikilla on erilaisia tarinoita ja tekemistä DragonBall:a.
Hopeanuolessa kaikki hahmot, pois lukien Hopeanuoli itse, ovat tarinassa vain koska, he tarvitsevat hahmoja, jotka selittävät maailmasta Hopeanuolelle ja kertovat missä on hyviä koiria. Okei Ben ja Cross menevät yhteen ja saavat pentuja, mutta tarina ei ole siitä. Tarina on siitä kuinka Hopeanuoli on paras ikinä ja sillä selvä.
Olen oikeastaan miettinyt tätä hieman liikaa, mutta olen tuuminut kuinka paljon parempi tämä sarja olisi jos selviäisi, että kaikki se Hopeanuolen koulutus teki siitä täyden nössön. Siis oikeasti Gohei hakkaa sitä kepeillä, pitää sitä nälässä ja melkein hukuttaa sen kasvattaakseen siitä kaikkien aikojen parhaimman karhukoiran. Ensiksin sisäinen eläinystäväni on tätä vastaan ja toisaalta, tämä ehkä tekee paremman karhukoiran, mutta toisaalta se ei kumoa sitä faktaa, että Gohei hakkaa koiranpentua!
Ajattelin vain, että tämä olisi parempi, jos Hopeanuoli huomaisi Daisuki:n kanssa kuinka mukavia ihmiset ovat, nähdessään muut koirat hän liittyisi niiden seuraan kostaakseen isänsä kuoleman, mutta sitten paljastuu täydeksi nössöksi ja sitten hän kasvaa tavatessaan uusia koiria ja tilanteita. Kenties hän ystävystyisi porukan johtajan kanssa ja tämän kuollessa Hopeanuoli joutuisi ottamaan hänen paikkansa ja hänestä kasvaisi se Hopeanuoli, jonka tunnemme sarjassa.
Tietenkään näin ei käy, koska näin ei vain käy, mutta ajatelkaa kuinka paljon parempi koko sarja olisi!
Kaikki tämä vaikuttaa ehkä turhalta nipotukselta, mutta kaikki tämä tekee tarinasta paremman. En edes vaivaudu puhumaan sivuhenkilöistä, koska heillä ei ole mitään merkitystä itse tarinan kannalta, muuta kuin se että heidän kuolemansa saa katsojan/lukijan vihaamaan koiria/karhuja tai kuka sitten tappoikin sen koiran.
Haluatko tietää mikä se suurin ongelma koko tarinassa on? Se että karhut uhkaavat laskettelukeskusta ei ole koirien aiheuttama, helvetti koko tarina on oikeastaan Moby Dick koirilla. Koko tarina on oikeastaan siitä kuinka Gohei saa viimeinkin kostonsa, mutta sitäkään ei viedä loppuun, koska tarinassa ei kerrota Moby Dick:n suurinta opetusta, että kosto luontoa vastaan on turhaa, koska eläimet tekevät asioita vain selviytyäkseen, ne eivät ymmärrä koston määritelmää.
Mutta Hopeanuoli ei ole Gohei:a tai hänen kostostaan. Se on siitä kuinka Hopeanuoli on paras koira ikinä ja hänen johdollaan koirat voittavat ilkeät karhut ja pelastavat ihmiset.
Mutta jos Hopeanuoli on parhaimmillaan vain kömpelösti kerrottu kasvutarina niin miksi se on rakastettu klassikko?
Syy on varsin yksinkertainen, Hopeanuolella on paras asenne ikinä. Hopeanuoli kohtelee kaikkea suurena maailmaa mullistavana tapahtuma, johon voi reagoida vain yhdellä tavalla. Huutamalla ja toimimalla mahdollisimman suuresti ja eeppisesti.
Niin ja sitten on toinen juttu. Hopeanuolen koirat ovat oikeastaan vain uuden sukupolven samurai:ta. Jos tiedät mitään bushido-säännöstöstä niin ne noudattavat sitä aika ankarasti, siis kukaan ei tee itsemurhaa, mutta koira nimeltä Hyeana puhdistaa maineensa sarjassa, kun hän uhraa henkensä pettämänsä Ben:in puolesta.
Toinen loistava esimerkki sarjan samurai viittauksiin on jaksossa numero 19 Beninzakura hukkuu järveen uhrattuaan henkensä saadakseen yhden karhun tapettua, järven pintaan muodostuu verestä ja mudasta kirsikankukka. Kirsikankukka on ikivanha symboli samurai:e. Hitto Ginapedian mukaan Beninzakura on nimetty myöhään kukkivan kirsikankukkalajikkeen mukaan ja voi hitto tuo oli aika toimivaa symboliikkaa - siis Hopeanuolen kaltaisessa sarjassa.
Niin ja sarjassa on kaksi koiraryhmää nimeltään Koga ja Iga, jotka ovat kahden vanhan ninjaryhmän nimet. Toisekseen ne taistelevat kuin ninjat, hyppimällä ja käyttämällä aseita ja käyttäen erilaisia juonia ja ansoja. Ai niin ja Iga-koirat puolustavat ihmisten jättämiä kääröjä, joita Koga-koirat himoitsevat, koska heidän isäntänsä haluavat ne.
Ai niin ja unohdin jo mainita. Cross jättää isäntänsä, koska tämä lähti karkuun kesken karhunmetsästyksen nähtyään karhun tappaneen kaikki muut hänen koiransa, pois lukien Cross:in
Toinen mikä tekee tästä sarjasta hyvän on musiikki. En valehtele kun sanon, että Hopeanuolessa on yksi parhaimmista soundtrackeista mitä olen koskaan kuullut anime:a saati sitten piirrossarjassa yleisesti. Soundtrack saa sinut uskomaan, että kun jotain tapahtuu niin se myös tapahtuu.
Mutta toisaalta sarjassa on vielä muuan ongelma, mihin en oikeastaan pureutunut sen koommin edellisessä artikkelissani, lähinnä sen takia koska en huomannut sitä niin kovin, kun silloin katsoin sarjan.
Tämä ongelma on se että sarja on animoitu aika kehnosti. Sarja kierrättää animaatiotaan, se käyttää pysäytyskuvia, se käyttää vauhtiviivoja ja vaikka mitä. Parhaiten tämän huomaa jaksossa numero 19, jossa karhu liiskaa saman viiden koiran ryhmän neljä kertaa! Eri kuvakulmasta. Toisekseen yhdessä jaksossa kun Hopeanuoli hyppää yhden Koga-koiran kuonon päähän tämä saa jonkun oudon kohtauksen ja pyörii ja maassa jonkin aikaa, en tiedä lainkaan miksi.
Mainitsinko muuten, että tämä sarja tehtiin 80-luvulla? Koska se näkyy niin hyvässä kuin pahassa. Ensiksikin sarjan soundtrack on ihanaa 80-lukua ja 80-luvun anime:e tyypillisesti tämä on hyvin väkivaltainen. Hopeanuoli on yksi niistä sarjoista joissa kukaan ei saa paperiviiltoa ilman, ettei haavasta vuoda paria litraa verta. Toisekseen tämä sarja on hyvin raakaa, hahmoja kuolee koko ajan, verta roiskuu, koirat oksentavat, koirat syövät koiria, koiria myrkytetään ja koirat ovat kuolemaisillaan janoon ja kaikkea muuta. Tämä sarja oli niin väkivaltainen ja raaka, että kirjastojen piti tehdä oma ikärajansa sarjan VHS:ä koska valtion elokuvatarkastamo oli sanonut niiden sopivan koko perheelle. Ne taisivat katsoa Cannibal Holocaust:n, Texas:n moottorisahamurhaajan, Evil Death:n ja Prowler:n ennen Hopeanuolta.
Mutta toisaalta kaikki se väkivalta saa sarjan kauniit jutut näyttämään entistä kauniimmilta. Niin kuin Cross:in ja Ben:in suhteen ja sen kuinka Moss huolehtii Chipi:ä.
Tärkein kohta on vielä nostalgia. Kuten sanoin näin tämän lapsena niin kuin kaikki muutkin ja vielä tarkemmin tätä ei näytetty TV:ä jos halusit nähdä Hopeanuolen sinun piti joko lainata se kirjastosta, laittaa vanhempi sisaruksesi lainaamaan se tai ostamaa koko sarjan kirpputorilta. Koska et nähnyt tätä TV:ä sinulla oli oma tarinasi siitä miten löysit sarjan ja se teki tästä entistä henkilökohtaisemman.
Minun kohdallani tämä ei selvästikään toiminut. Näin tämän suuren hypen jälkeen yksillä synttäreillä ja sen jälkeen jatkoin elämääni. Jos Hopeanuoli on joskus jotain tehnyt minulle niin se on se, että se sai minut kiinnostumaan anime:a joten kiitos siitä Hopeanuoli.
Minun on hankala sanoa mitään pahaa Hopeanuolesta, koska siinä on hyvä soundtrack, juoni on hölmö, mutta toisaalta sarjan asenne korvaa sen, mutta animointi on parhaimmillaan kehnoa, mutta toisaalta sarjan raakuus on jotain mitä ei enää näe, mutta toisaalta sarja on oikeastaan aika hupsu ja animointi on aika kehnoa ja sanoinko jo kuinka hölmö sarjan juoni on? Ja nostalgia auttaa vain tiettyyn pisteeseen saakka.
Joten sanoin minä mitä tahansa niin sarja vähän niin kuin kumoaa omat huonot puolensa, mutta toisaalta se ei korvaa niitä täydellisesti, koska se juoni on edelleen aika hölmö ja sitä ei edes pelasta asenne.
Niin palataanpa juoneen taas hetkeksi. Kuten sanoin jo aikaisemmin Hopeanuoli on oikeastaan Moby Dick koirilla ja se pohjautuu hyvin tiukasti bushido-säännöstöön. Tiedättekö miten Moby Dick päättyi? Kapteeni Ahab ja koko muu miehistö kuolee Ishmaelia lukuun ottamatta, kun Moby Dick upottaa koko laivan.
Tiedättekö mikä myös pohjautui bushido-säännöstöön? Japanin armeija toisessa maailmansodassa ja toivottavasti osaatte googlettaa niin minun ei tarvitse kertoa niitä kamaluuksia, mitä Tyynenmeren sotatantereella tapahtui.
Minusta tämä on koko sarjan suurin kompastuskivi, koska ajattelin minä tätä miten pystyin niin kaikki aina päättyy siihen, että jos Gohei oltaisiin lukittu vanhainkotiin ajoissa tätä koko sarjaa ei olisi tapahtunut. Siis ajatelkaa nyt, syy miksi koirat kerääntyvät yhteen sotiakseen karhuja vastaan on, se että Gohei haavoitti Akakabuto:a ja tämä kasvoi jättiläiseksi ja aggressiiviseksi, niin aggressiiviseksi, että kaupungin omat metsästäjät eivät uskalla mennä enää metsään metsästääkseen karhuja ja sen takia koirat liittyvät yhteen ja koska ne ovat ihmisen parhaita ystäviä niin ne aikovat taistella karhuja vastaan kuolemaansa saakka tai kunnes kaikki karhut ovat kuolleita.
Anteeksi nyt vain, mutta minusta meillä, siis ihmisillä on tietty vastuu koirista ja ympäristöstämme. Koirat eivät osaa järkeillä, ne toimivat aistiensa mukaan ja siksi meillä ihmisillä on tietty vastuu niistä. Tiedän etteivät ihmiset osaa puhua koirien kanssa ja he eivät tiedä tätä, mutta minusta ratkaisu olisi yksinkertainen, mene ja metsästä kaikki karhut metsästä. Jos yksi karhu on näin seonnut ja on vaarallinen lähiseudun ihmisille, niin silloin karhunkaatolupa tulee aika nopeasti. Kolmanneksi minusta tämä sarja tarjoaa aika hyvän pointin miksei aseita ja metsästyslupia pidä myöntää senioreille, koska heidän näkönsä on huomattavasti huonompi kuin nuorempien ja he käyttävät vanhempia ja tehottomampia aseita kuin nuoremmat. Siispä sarjan logiikkaa noudattaen ei aseita senioreille ja Gohei:n kaltaiset pitää heittää kaupunkiin tai vanhainkotiin, koska ne ovat enemmän uhaksi yhteiskunnalle kuin Daisuki:n kaltaiset nuoret jotka haluavat metsästysjousen.
Mutta tässä on se vitsi. Koko sarjan mukaan Gohei on oikeassa. Gohei teki täysin oikein metsästäessään karhua, hän ehkä teki Akakabuto:sta kaikkien aikojen vaarallisimman karhun koko alueelle, mutta toisaalta hän käytti koko loppuelämänsä kyseisen karhun kaatamiseen. Ehkä kylän metsästäjät eivät halunneet uhrata henkeään karhun kaatoon, mutta onneksi meillä on ihmisen parhaat ystävät.
Näetkö miksi minä en oikein pidä sarjasta? Tiedän ajattelevani liikaa katsoessani tätä sarjaa, kun se on aika selvää että minun pitäisi vain nauttia tästä sarjan hupsuudesta ja hölmöydestä, mutta toisaalta aina kun katson sarjaan, niin ajattelen noin ja se vie minun iloni sarjasta. Toisaalta se saattaa olla minun ongelmani. Minä ajattelen aina vähän liikaa kun näen jonkun sarjan ja liika ajattelu pilaa yllättävän paljon - niin kuin Kellopeli appelsiinin lavastuksen ja suunnittelun ajatteleminen pilaa vain hyvän elokuvan.
Tämä oli sitten tässä. Siis tämä ensimmäinen anime arvosteluni kaikkien rakastamasta sarjasta, josta minä en oikein pidä. Olen pahoillani, ettei tämä tullut perjantaiksi ja voin vain toivoa, että suuri Juhannusspesiaali tulee ajoissa. Toisaalta voin hyvällä syyllä sanoa, että sen kertainen sarja ei ole läheskään niin - vaativa kuin Hopeanuoli.
Tässä on ne linkit minun vanhan blogini artikkeliin.
Ensimmäinen Osa.
Toinen Osa.
Kolmas Osa.
Lisäyksen lisäys:
Aivan unohdin liittää tämän Suomen suurimman ja intohimoisimman fanikunnan tekemän videon tähän loppuun:
Ollakseni tarkempi sanon sen olevan roskaa, koska sen tarina ei ole kovin hyvä. Yoshihiro Takahashi on sanonut monet kerrat, että hän pitää kasvutarinoiden kertomisesta, mikä on varsin ymmärrettävää, koska kasvutarinat ovat helppoja kirjoittaa, niissä on selvä juoni, se noudattaa Aristoteleen runousoppia, eli siinä on tarinan kaari:
Henkilö on alkutilanteessa, ei kovin hyvässä tilanteessa, hän joutuu tekemisiin jonkun asian tai henkilön kanssa, hän kohtaa vaikeuksia, tapaa uusia ihmisiä, saa vihollisia osa vihollisista muuttuu ystäviksi, ystävät muuttuvat vihollisiksi hän rakastuu ja tarinan lopussa hän on paremmassa lopputilanteessa kuin alkutilanteessa. Kaiken kaikkiaan Päähenkilö ei ole kasvutarinan lopussa sama henkilö kuin alussa, hän on kasvanut, hän on muuttunut, hän on ymmärtänyt vastuunsa ja tehtävänsä ja velvollisuutensa, hän on suorittanut tehtävänsä ja kaikki on hyvin.
Vielä parempi on tämä:
Hyviä esimerkkejä tällaisista henkilöistä on: Aang, Simba, Harry Potter, Luke Skywalker, Johnny Rico ja Charlie Bucket sekä Son Gohan.
Hyvä huono esimerkki tästä on Hopeanuoli.
Hopeanuolen ongelma kasvutarinassa on se, että Hopeanuoli ei kasva hahmona. Hopeanuoli aloittaa elämänsä suurisilmäisenä ja viattomana koirana, josta koulitaan heti alussa kaikkien aikojen paras karhukoira, osin sen takia, että hän on jo syntynyt kaikkien aikojen parhaaksi koirahahmoksi. Hopeanuoli on tarinan valittu, hän on se joka tuo Voiman tasapainoon, hän on se joka yhdistää riitelevät koirat yhdeksi isoksi armeijaksi ja hänen johdollaan hän voittaa kaikki karhut.
Mutta ongelma on siinä, että hän ei kasva. Hän ei muutu, helvetti Hopeanuoli harjoittelee vain kerran ja hän on valmis.
Luke Skywalker:in pitää harjoitella, hän aloittaa Obi-van Kenobi:n kanssa ja hän päättää sen Yoda:n kanssa. Toinen hyvä esimerkki on Son Goku, okei Goku ei paljoa muutu tarinan kuluessa, hän on viaton, suurisilmäinen hahmo, joka haluaa tapella ja oppia maailmasta tarinan alussa ja tarinan lopussa hän on sama hahmo. Mutta hän harjoittelee koko ajan, koska se on Dragonball:n opetus, voit aina olla parempi.
Hopeanuolen opetus on, että sinun ei tarvitsi harjoitella kuin kerran ja jos olet syntynyt parhaaksi niin homma on selvä.
Toinen suuri ero Hopeanuolen ja DragonBall:n kanssa on se, että vaikka muilla sarjoilla on laaja henkilökaarti, niin Hopeanuoli ei tee paljoa sillä.
DragonBall:a Yamcha ja Bulma päätyvät yhteen, ja eroavat vain päätyäkseen yhteen. Krillin kasvaa inhottavasta pikkupaskiaiseksi ihan mukavaksi kaveriksi, Son Gohan kasvaa itkupillistä ihan mukavaksi kaveriksi. Piccolo ja Vegeta muuttuvat antisankareista hyviksi tyypeiksi ja kaikilla on erilaisia tarinoita ja tekemistä DragonBall:a.
Hopeanuolessa kaikki hahmot, pois lukien Hopeanuoli itse, ovat tarinassa vain koska, he tarvitsevat hahmoja, jotka selittävät maailmasta Hopeanuolelle ja kertovat missä on hyviä koiria. Okei Ben ja Cross menevät yhteen ja saavat pentuja, mutta tarina ei ole siitä. Tarina on siitä kuinka Hopeanuoli on paras ikinä ja sillä selvä.
Olen oikeastaan miettinyt tätä hieman liikaa, mutta olen tuuminut kuinka paljon parempi tämä sarja olisi jos selviäisi, että kaikki se Hopeanuolen koulutus teki siitä täyden nössön. Siis oikeasti Gohei hakkaa sitä kepeillä, pitää sitä nälässä ja melkein hukuttaa sen kasvattaakseen siitä kaikkien aikojen parhaimman karhukoiran. Ensiksin sisäinen eläinystäväni on tätä vastaan ja toisaalta, tämä ehkä tekee paremman karhukoiran, mutta toisaalta se ei kumoa sitä faktaa, että Gohei hakkaa koiranpentua!
Ajattelin vain, että tämä olisi parempi, jos Hopeanuoli huomaisi Daisuki:n kanssa kuinka mukavia ihmiset ovat, nähdessään muut koirat hän liittyisi niiden seuraan kostaakseen isänsä kuoleman, mutta sitten paljastuu täydeksi nössöksi ja sitten hän kasvaa tavatessaan uusia koiria ja tilanteita. Kenties hän ystävystyisi porukan johtajan kanssa ja tämän kuollessa Hopeanuoli joutuisi ottamaan hänen paikkansa ja hänestä kasvaisi se Hopeanuoli, jonka tunnemme sarjassa.
Tietenkään näin ei käy, koska näin ei vain käy, mutta ajatelkaa kuinka paljon parempi koko sarja olisi!
Kaikki tämä vaikuttaa ehkä turhalta nipotukselta, mutta kaikki tämä tekee tarinasta paremman. En edes vaivaudu puhumaan sivuhenkilöistä, koska heillä ei ole mitään merkitystä itse tarinan kannalta, muuta kuin se että heidän kuolemansa saa katsojan/lukijan vihaamaan koiria/karhuja tai kuka sitten tappoikin sen koiran.
Haluatko tietää mikä se suurin ongelma koko tarinassa on? Se että karhut uhkaavat laskettelukeskusta ei ole koirien aiheuttama, helvetti koko tarina on oikeastaan Moby Dick koirilla. Koko tarina on oikeastaan siitä kuinka Gohei saa viimeinkin kostonsa, mutta sitäkään ei viedä loppuun, koska tarinassa ei kerrota Moby Dick:n suurinta opetusta, että kosto luontoa vastaan on turhaa, koska eläimet tekevät asioita vain selviytyäkseen, ne eivät ymmärrä koston määritelmää.
Mutta Hopeanuoli ei ole Gohei:a tai hänen kostostaan. Se on siitä kuinka Hopeanuoli on paras koira ikinä ja hänen johdollaan koirat voittavat ilkeät karhut ja pelastavat ihmiset.
Mutta jos Hopeanuoli on parhaimmillaan vain kömpelösti kerrottu kasvutarina niin miksi se on rakastettu klassikko?
Syy on varsin yksinkertainen, Hopeanuolella on paras asenne ikinä. Hopeanuoli kohtelee kaikkea suurena maailmaa mullistavana tapahtuma, johon voi reagoida vain yhdellä tavalla. Huutamalla ja toimimalla mahdollisimman suuresti ja eeppisesti.
Niin ja sitten on toinen juttu. Hopeanuolen koirat ovat oikeastaan vain uuden sukupolven samurai:ta. Jos tiedät mitään bushido-säännöstöstä niin ne noudattavat sitä aika ankarasti, siis kukaan ei tee itsemurhaa, mutta koira nimeltä Hyeana puhdistaa maineensa sarjassa, kun hän uhraa henkensä pettämänsä Ben:in puolesta.
Toinen loistava esimerkki sarjan samurai viittauksiin on jaksossa numero 19 Beninzakura hukkuu järveen uhrattuaan henkensä saadakseen yhden karhun tapettua, järven pintaan muodostuu verestä ja mudasta kirsikankukka. Kirsikankukka on ikivanha symboli samurai:e. Hitto Ginapedian mukaan Beninzakura on nimetty myöhään kukkivan kirsikankukkalajikkeen mukaan ja voi hitto tuo oli aika toimivaa symboliikkaa - siis Hopeanuolen kaltaisessa sarjassa.
Niin ja sarjassa on kaksi koiraryhmää nimeltään Koga ja Iga, jotka ovat kahden vanhan ninjaryhmän nimet. Toisekseen ne taistelevat kuin ninjat, hyppimällä ja käyttämällä aseita ja käyttäen erilaisia juonia ja ansoja. Ai niin ja Iga-koirat puolustavat ihmisten jättämiä kääröjä, joita Koga-koirat himoitsevat, koska heidän isäntänsä haluavat ne.
Ai niin ja unohdin jo mainita. Cross jättää isäntänsä, koska tämä lähti karkuun kesken karhunmetsästyksen nähtyään karhun tappaneen kaikki muut hänen koiransa, pois lukien Cross:in
Toinen mikä tekee tästä sarjasta hyvän on musiikki. En valehtele kun sanon, että Hopeanuolessa on yksi parhaimmista soundtrackeista mitä olen koskaan kuullut anime:a saati sitten piirrossarjassa yleisesti. Soundtrack saa sinut uskomaan, että kun jotain tapahtuu niin se myös tapahtuu.
Mutta toisaalta sarjassa on vielä muuan ongelma, mihin en oikeastaan pureutunut sen koommin edellisessä artikkelissani, lähinnä sen takia koska en huomannut sitä niin kovin, kun silloin katsoin sarjan.
Tämä ongelma on se että sarja on animoitu aika kehnosti. Sarja kierrättää animaatiotaan, se käyttää pysäytyskuvia, se käyttää vauhtiviivoja ja vaikka mitä. Parhaiten tämän huomaa jaksossa numero 19, jossa karhu liiskaa saman viiden koiran ryhmän neljä kertaa! Eri kuvakulmasta. Toisekseen yhdessä jaksossa kun Hopeanuoli hyppää yhden Koga-koiran kuonon päähän tämä saa jonkun oudon kohtauksen ja pyörii ja maassa jonkin aikaa, en tiedä lainkaan miksi.
Mainitsinko muuten, että tämä sarja tehtiin 80-luvulla? Koska se näkyy niin hyvässä kuin pahassa. Ensiksikin sarjan soundtrack on ihanaa 80-lukua ja 80-luvun anime:e tyypillisesti tämä on hyvin väkivaltainen. Hopeanuoli on yksi niistä sarjoista joissa kukaan ei saa paperiviiltoa ilman, ettei haavasta vuoda paria litraa verta. Toisekseen tämä sarja on hyvin raakaa, hahmoja kuolee koko ajan, verta roiskuu, koirat oksentavat, koirat syövät koiria, koiria myrkytetään ja koirat ovat kuolemaisillaan janoon ja kaikkea muuta. Tämä sarja oli niin väkivaltainen ja raaka, että kirjastojen piti tehdä oma ikärajansa sarjan VHS:ä koska valtion elokuvatarkastamo oli sanonut niiden sopivan koko perheelle. Ne taisivat katsoa Cannibal Holocaust:n, Texas:n moottorisahamurhaajan, Evil Death:n ja Prowler:n ennen Hopeanuolta.
Mutta toisaalta kaikki se väkivalta saa sarjan kauniit jutut näyttämään entistä kauniimmilta. Niin kuin Cross:in ja Ben:in suhteen ja sen kuinka Moss huolehtii Chipi:ä.
Tärkein kohta on vielä nostalgia. Kuten sanoin näin tämän lapsena niin kuin kaikki muutkin ja vielä tarkemmin tätä ei näytetty TV:ä jos halusit nähdä Hopeanuolen sinun piti joko lainata se kirjastosta, laittaa vanhempi sisaruksesi lainaamaan se tai ostamaa koko sarjan kirpputorilta. Koska et nähnyt tätä TV:ä sinulla oli oma tarinasi siitä miten löysit sarjan ja se teki tästä entistä henkilökohtaisemman.
Minun kohdallani tämä ei selvästikään toiminut. Näin tämän suuren hypen jälkeen yksillä synttäreillä ja sen jälkeen jatkoin elämääni. Jos Hopeanuoli on joskus jotain tehnyt minulle niin se on se, että se sai minut kiinnostumaan anime:a joten kiitos siitä Hopeanuoli.
Minun on hankala sanoa mitään pahaa Hopeanuolesta, koska siinä on hyvä soundtrack, juoni on hölmö, mutta toisaalta sarjan asenne korvaa sen, mutta animointi on parhaimmillaan kehnoa, mutta toisaalta sarjan raakuus on jotain mitä ei enää näe, mutta toisaalta sarja on oikeastaan aika hupsu ja animointi on aika kehnoa ja sanoinko jo kuinka hölmö sarjan juoni on? Ja nostalgia auttaa vain tiettyyn pisteeseen saakka.
Joten sanoin minä mitä tahansa niin sarja vähän niin kuin kumoaa omat huonot puolensa, mutta toisaalta se ei korvaa niitä täydellisesti, koska se juoni on edelleen aika hölmö ja sitä ei edes pelasta asenne.
Niin palataanpa juoneen taas hetkeksi. Kuten sanoin jo aikaisemmin Hopeanuoli on oikeastaan Moby Dick koirilla ja se pohjautuu hyvin tiukasti bushido-säännöstöön. Tiedättekö miten Moby Dick päättyi? Kapteeni Ahab ja koko muu miehistö kuolee Ishmaelia lukuun ottamatta, kun Moby Dick upottaa koko laivan.
Tiedättekö mikä myös pohjautui bushido-säännöstöön? Japanin armeija toisessa maailmansodassa ja toivottavasti osaatte googlettaa niin minun ei tarvitse kertoa niitä kamaluuksia, mitä Tyynenmeren sotatantereella tapahtui.
Minusta tämä on koko sarjan suurin kompastuskivi, koska ajattelin minä tätä miten pystyin niin kaikki aina päättyy siihen, että jos Gohei oltaisiin lukittu vanhainkotiin ajoissa tätä koko sarjaa ei olisi tapahtunut. Siis ajatelkaa nyt, syy miksi koirat kerääntyvät yhteen sotiakseen karhuja vastaan on, se että Gohei haavoitti Akakabuto:a ja tämä kasvoi jättiläiseksi ja aggressiiviseksi, niin aggressiiviseksi, että kaupungin omat metsästäjät eivät uskalla mennä enää metsään metsästääkseen karhuja ja sen takia koirat liittyvät yhteen ja koska ne ovat ihmisen parhaita ystäviä niin ne aikovat taistella karhuja vastaan kuolemaansa saakka tai kunnes kaikki karhut ovat kuolleita.
Anteeksi nyt vain, mutta minusta meillä, siis ihmisillä on tietty vastuu koirista ja ympäristöstämme. Koirat eivät osaa järkeillä, ne toimivat aistiensa mukaan ja siksi meillä ihmisillä on tietty vastuu niistä. Tiedän etteivät ihmiset osaa puhua koirien kanssa ja he eivät tiedä tätä, mutta minusta ratkaisu olisi yksinkertainen, mene ja metsästä kaikki karhut metsästä. Jos yksi karhu on näin seonnut ja on vaarallinen lähiseudun ihmisille, niin silloin karhunkaatolupa tulee aika nopeasti. Kolmanneksi minusta tämä sarja tarjoaa aika hyvän pointin miksei aseita ja metsästyslupia pidä myöntää senioreille, koska heidän näkönsä on huomattavasti huonompi kuin nuorempien ja he käyttävät vanhempia ja tehottomampia aseita kuin nuoremmat. Siispä sarjan logiikkaa noudattaen ei aseita senioreille ja Gohei:n kaltaiset pitää heittää kaupunkiin tai vanhainkotiin, koska ne ovat enemmän uhaksi yhteiskunnalle kuin Daisuki:n kaltaiset nuoret jotka haluavat metsästysjousen.
Mutta tässä on se vitsi. Koko sarjan mukaan Gohei on oikeassa. Gohei teki täysin oikein metsästäessään karhua, hän ehkä teki Akakabuto:sta kaikkien aikojen vaarallisimman karhun koko alueelle, mutta toisaalta hän käytti koko loppuelämänsä kyseisen karhun kaatamiseen. Ehkä kylän metsästäjät eivät halunneet uhrata henkeään karhun kaatoon, mutta onneksi meillä on ihmisen parhaat ystävät.
Näetkö miksi minä en oikein pidä sarjasta? Tiedän ajattelevani liikaa katsoessani tätä sarjaa, kun se on aika selvää että minun pitäisi vain nauttia tästä sarjan hupsuudesta ja hölmöydestä, mutta toisaalta aina kun katson sarjaan, niin ajattelen noin ja se vie minun iloni sarjasta. Toisaalta se saattaa olla minun ongelmani. Minä ajattelen aina vähän liikaa kun näen jonkun sarjan ja liika ajattelu pilaa yllättävän paljon - niin kuin Kellopeli appelsiinin lavastuksen ja suunnittelun ajatteleminen pilaa vain hyvän elokuvan.
Tämä oli sitten tässä. Siis tämä ensimmäinen anime arvosteluni kaikkien rakastamasta sarjasta, josta minä en oikein pidä. Olen pahoillani, ettei tämä tullut perjantaiksi ja voin vain toivoa, että suuri Juhannusspesiaali tulee ajoissa. Toisaalta voin hyvällä syyllä sanoa, että sen kertainen sarja ei ole läheskään niin - vaativa kuin Hopeanuoli.
Tässä on ne linkit minun vanhan blogini artikkeliin.
Ensimmäinen Osa.
Toinen Osa.
Kolmas Osa.
Lisäyksen lisäys:
Aivan unohdin liittää tämän Suomen suurimman ja intohimoisimman fanikunnan tekemän videon tähän loppuun:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti