Anttilan muistokirjoitus
Olin eilen keskustassa. Kävelemässä ympäriinsä.
Yhdellä kadulla näin vanhan ystävän. En ollut uskoa silmiäni, hieroin niitä ja puhdistin lasini. Silmäni ei valehdellut, se tosiaan oli hän.
Riensin tervehtimään ystävääni. Kättelimme ja vaihdoimme kuulumiset. En ollut uskoa, se todellakin oli hän.
Kutsuin ystäväni kahville. Hän yski kuivasti ja hieroi kasvojaan. Hän vaikutti sairaalta ja heikolta, mutta hän suostui.
Kahvilassa katsoin ystävääni. Hän näytti heikolta ja ikivanhalta, vaikka oli vielä varsin nuori.
Katsellessani ystävääni muistelin ensimmäistä kertaa. Aikaa jolloin olin vielä nuori:
Oli kirpeä lokakuinen lauantai. Astuin vanhempieni kanssa ystäväni kotiin, joita hänellä oli monta ympäri maata.
Ystäväni näytti minulle uuden maailman: Hän näytti minulle Simpsonien kultakauden, ja niiden alati jatkuvan pimeän kauden. Hän näytti minulle Fryn seikkailut vuodessa 3000 veljenpoikansa, jamaikalaisen byrokraatin, hummerilääkärin, Marsissa syntyneen aasialaisen blondin, ihmisiä vihaavan, mutta Frytä rakastavan robotin sekä yksisilmäisen avaruusaluksen kapteenin kanssa. Pellen ryöstämässä ravirataa. Kirk Douglasin johtamassa armeijoita. Robotti Jeesuksen pelastamassa syntisiä. Monet lännenseikkailut, joissa ratsastetaan auringonlaskuun ja leirinuotiolla syödään spagettia.Vihreän Baretin, varkaan, sukeltajan, ajajan ja muiden kommandoiskut Norjassa, Afrikassa, Tyynellämerellä ja Ranskassa. Iso-Arskan barbaarina. Sekä maailman potkivan Edmund Musta Kyytä päähän aikakaudesta toiseen.
Ystäväni näytti myös paljon kuraa: Amerikka toisessa maailmansodassa oli kömpelösti suomennettu ja Warcommander Rangers lead the way oli lähes pelaamiskelvoton. Oudointa lienee se, että kaikessa kurassakin on oma viehätyksensä, tässä tapauksessa molempien kannet olivat komeita.
Ystäväni säilytti myös paljon outoa kotiensa perällä: Taidepornoa, jossa ihmiset syövät ulostettaan, kertoessaan kymmenen kertaa kymmenen eroottista tarinaa, paetessaan ruttoa Canterburyyn vain jättääkseen matkansa kesken.
Ystävälläni oli myös puoli miljoonaa Foxin klassikkoa, joita hän myi parilla eurolla, mutta joita nyt myydään kirpputoreissa tuplahinnalla. Paras tässä kategoriassa oli eksploitaatioelokuva, jossa seikkaili isot nunnat isoin asein vain joutuakseen piraattien uhriksi.
Ystävälläni oli myös paljon muuta: Leluja, vaatteita, kenkiä, ruokaa, kirjoja, kyniä sekä CD:ä ja LP:ä. Hän myi kaikkia näitä elokuvien ja pelien lisäksi ja hyvin halvalla.
Ystäväni oli hyvä meille kaikille, mutta hänellä oli myös ongelmia. Hänen kotinsa oli aina hieman tunkkainen ja hänen nettikauppansa oli varsin kömpelö.
Palasin jälleen nykyhetkeen. Ystäväni oli vanha ja sairas. Oli ollut jo pitkään, hän oli jäänyt kehityksessä jälkeen: Ystäväni koti pysyi tunkkaisena ja hänen nettikauppansa pysyi kömpelönä. Hänellä oli suuri sydän, mutta kuten Musta Kyy sanoisi:” Hänen aivonsa ovat niin pienet, ettei niistä riittäisi kannibaalille rinkelin särpimeksi.”
Ystäväni joutui muiden jalkoihin. Tuli muita, joiden koti oli pilvessä ja hinnat samat kuin ystävälläni.
Ystäväni alkoi yskimään. Käänsin katseeni ikkunaan. Aurinko paisto ja ilma oli kaunis.
Katsoessani ikkunasta muistelin muita menneitä ystäviäni: Oli Tiltti ja muut, jotka Gamestop söi. Oli Kirjatori, joka katosi yläkerran kirjakauppojen takia. Sekä vanha kunnon Tiimari, joka kuoli vanhuuteen.
Loin taas uuden katseen ystävääni. Hän vapisi ja tärisi. Hän näytti hyvin heikolta. Hänellä ei ollut paljon aikaa.
Selvitin kurkkuni. Laskin käteni ystäväni olalle ja sanoin:
” Annoit paljon ja vaadit vähän. Sydämesi oli suuri, kiitän siitä, mutta aika on tullut ja meidän on erottava. Rakastan sinua ja jään kaipaamaan sinua. Mutta selvää on että hetkesi on tullut: Hyvästi siis ja kaikkea hyvää.”
Nousimme pöydältä ja halasimme. Ystäväni yski heikosti ja palasi takaisin istuman.
Minä poistuin kahvilasta. Ulkona katsoin taas taivaalle. Ilma oli kaunis ja kaikki oli hyvin. Anttila ja muut olivat ehkä menneet, mutta unohdettu?
Ei koskaan.
Kiitos kaikesta ja hyvästi Anttila!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti